31. Osa: Park

82 kuvaa
 

Viimeksi Parkeilla: Brian löysi itselleen uuden vaimon Marien kaatuneen puun alta. Tytöt suhtautuivat uuteen äitipuoleen hyvin, mutta Matt koki hieman toisenlaisia tunteita. Matt oli löytänyt Marien ensimmäisenä, joten hänestä Brian isä vei kaiken kunniat pojalta pelastamalla naisen ja vielä kaiken lisäksi naimalla tämän.

Brian ei kuitenkaan kyennyt päästämään irti elämänsä rakkaudesta edesmenneestä Carolistaan ja Marie tuskastuu aviomiehensä etäisyyteen. Matt huomaa tilaisuutensa tulleen tarjoten lohdutusta naiselle. Marie tulee raskaaksi, eikä tämä itsekään tiedä onko lapsi isän vai pojan?

Marillalla on aavistuksensa tilanteesta, mutta tämä keskittyy enemmän Carolinen hoitoon ja Stonen Henryyn, kuin perheensä ahdistavaan ilmapiiriin.

Lopuksi Marie synnyttää pienen pojan Jonahin.

Marilla laski hellästi pienen veljensä karkealle juuttikankaalle tuntien samalla, kuinka tuo pojan kasvoilla oleva pyyteetön hymy lämmitti hänen sydäntään pohjia myöten. Perheen ilmapiiri oli ollut tiukoilla Marien ja Mattin riitelyn takia. Marillalla oli omat aavistuksensa tapahtumista ja hän todella toivoi, etteivät ne pitäisi paikkaansa. Heidän perheellä oli muutenkin ollut jo tarpeeksi ongelmia ilman tätä.

Silti hän ei olisi vaihtanut Jonahia mihinkään. Pieni hurmuri oli vallannut tytön sydämen lähtemättömästi. Miten jokin näin pieni ja suloinen saattoikin aiheuttaa niin paljon ongelmia vain olemassa olollaan? Ainakin isä oli vielä onnellinen, eikä Marilla voinut Marieta moittia. Tämä oli ollut Jonahin syntymän jälkeen aivan erinomainen vaimo, mikä Mattia tuntuikin kismittävän.

Matt istui hammasta purren isänsä oikealla puolella toivoen purevansa Marieta eikä naurista. Häntä ei ikinä ollut loukattu tällä tavalla ja tuossa nainen vain istui hymyillen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Matt meinasi nielaista pureskelemansa nauriin väärään kurkkuun Brianin ottaessa puheenaiheeksi vaimoehdokkaat pojalleen, jotka Brian oli pistänyt merkille heidän ollessa töissä jaarlin pelloilla.

Marilla hätääntyi nähdessään Mattin leukaperien kiristyvän. Hän ei todellakaan halunnut kuulla, mitä oli tapahtunut ja vielä vähemmän hän halusi isänsä tietävän asioista.

"Isä hyvä, eihän Mattilla vielä ole mikään kiire vaimon etsinnöissä!" Marilla parahti taputtaen samalla veljeään hellästi reidelle toivoen tämän nielaisevan sen, mitä ikinä pojan kielen päällä pyörikään. "Kyllähän sinä sen tiedät ja jos Matt ei ole löytänyt vielä sopivaa, niin kyllä hän vielä varmasti löytää!" Tyttö korosti vielä sanojaa lisäämällä kasvoilleen mitä vilpittömimmän ilmeen, jonka vain tiesi.

Brian nyökkäsi ymmärtävästi Marillalle ujuttaen samalla sormensa Marien sormien lomitse.

"Minä vain niin toivoisin Mattille samanlaista onnea, mikä minun kohdalleni on osunut. Sinullakin Mar kun on jo Henry, mutta Matt ei vielä ole kokenut rakkautta ja kuinka uskomattoman kaunista se on." Brian sanoi kasvoillaan onnellisempi ilme, kuin mitä Marilla saattoi muistaa nähneensä sitten äidin poismenon jälkeen.

Matt nousi kiukkuisesti rymistellen ylös, niin että tuoli hänen takanaan lensi nurin.

"Anteeksi, meni ruokahalut." Poika tuhahti kylmä katse tiukasti liimaantuneena Marieen saaden naisen hymyn vääntymään hieman luonnottomaksi. Liioitellun raskain askelin Matt suuntasi huoneeseensa paukauttaen samalla oven kovaäänisesti perässään.

Marilla pahoitteli kiireesti Mattin käytöstä pyytäen samalla itselleen lupaa poistua veljensä perään. Kuin voimaa hakien tyttö pysähtyi Nipen häkin luokse tätä suukottamaan.

"Älä huoli! Kaikki kyllä järjestyy vielä!" Marilla lupasi enemmän itselleen kuin Nipelle, silti sen ääneen lausuminen tuntui tekevän lupauksesta jo mahdollisen.

Marilla löysi veljensä mököttämästä sängyltään mumisten kiukkuisesti jotain, mistä Marilla ei edes halunnut saada selvää.

"Kai sinä tiedät mitä olet tekemässä Matt?" Marilla enemmän totesi kuin kysyi, sillä veli oli selvästi menettänyt jo aikoja sitten otteensa tapahtumista. "Isä on nyt onnellinen ja toivon sen jatkuvan. Hän oli niin maassa äidin kuoltua, etten haluasi hänen enää menettävän yhtään mitään. Ymmärräthän Matt? Yritä selvittää asiasi Marien kanssa niin, ettet vahingoita haluillasi perhettä." Hetken näytti siltä, että Matt oli sanomassa jotain, mutta lopulta pelkkä tuima murahdus ja selän kääntö sai riittää vastaukseksi kaikkeen, mitä Marilla niin kovasti pelkäsi. Matt ei halunnut keskustella

Matt ei saanut unta. Päivän tapahtumat ja keskustelu, jos sitä siksi saattoi nimittää, Marillan kanssa painoivat hänen mieltään. Hän olisi halunnut pyytää anteeksi siskoltaan, muttei raaskinut herättää tätä sikeästä unestaan. Kaikki oli mennyt niin pieleen, ettei hän nähnyt mitään ulos pääsyä. Pojasta tuntui kuin hän olisi syvän montun pohjalla, johon edes aurinko ei paistanut. Mattin pitäisi puhua vielä kerran Marien kanssa, hän halusi olla varma.

Kolaus viereisestä huoneesta kertoi jonkun olevan vielä hereillä. Matt hiipi toivon kipinä sydämessään kohti vanhempien makuuhuoneenovea ja tunsi sydämensä hyppäävän riemusta nähdessään Marien vielä hereillä lukemassa ja isänsä nukkumassa. Marie oli niin kaunis hiusten kehystäessä valtoimenaan tämän voimakkaita kasvonpiirteitä. Hän ei tiennyt mitään niin rakasta tässä maailmassa, kuin mitä Marie hänelle oli, eikä kenenkään katse saanut pojassa aikaan samanlaista kuohua kuin mitä Marien orvokin siniset silmät saivat aikaiseksi joka kerta niiden katseen kiinnittyessä Mattiin.

Enempää ajattelematta Matt kahmaisi Marien syliinsä painaen kaipaavat huulensa naisen huulille ja Marie vastasi, tämä todella vastasi, hänen suudelmaansa. Tätä Matt oli kaivannut enemmän kuin mitään muuta. Hän tunsi kuinka veri kuumeni hänen suonissaan ja melkein kiehui yli pojan tutkiessa ahnaasti naisen raskauden jäljeltä vielä täydellisen pyöreitä muotoja.

Kuin salamaniskusta Marie irtautui kiireesti pojan otteesta ja vilkaisi hädissään sikeästi nukkuvaa Briania.

"Matt, minä olen nyt isäsi kanssa." Marie totesi sivellen samalla hellästi pojan nuoria kasvoja. "Minulla on Jonah ja minun täytyy ajatella tämän parasta. Kyllähän sinä ymmärrät, että tälle on parempi olla isänsä kanssa!" Huokaisten syvään Marie jatkoi, että olisi kaikille parasta, jos Matt lähtisi.

"Sinä et tiedä kenen tuo toukka on ja minähän en sinun käskystäsi lähde, vaan pysyn täällä ja odotan sinua! Sinä ja minä kuulutaan yhteen Marie ja sinä tiedät sen. Et voi väittää ettet tuntisi samoin kuin minä. Meitä yhdistää jokin, eikä siitä pääse mihinkään." Matt aloitti ensin kuiskaamalla lopulta huutaen niin kovaa, kuin vain keuhkoistaan irti sai unohtaen täysin vieressä nukkuvan isänsä.

"Matt, Marie?" Brian hämmästeli herättyään korvia vihlovaan huutoon. Hän ei voinut käsittää, miksi Matt oli tullut pauhaamaan heidän huoneeseensa keskellä yötä, mutta se ei missään nimessä ollut suotavaa!

"Matt! En tiedä mitä sinulla on minun vaimoani vastaan, mutta sen on loputtava! Carol on kuollut eikä tämä tule takaisin! Kuten sanoin etsi itsellesi vaimo ja nuo nuoruuden paineesi helpottavat! Minä yritän todella ymmärtää sinua, mutta teet kaikesta niin vaikeaa. Minun on pakko olla vaimoni puolella, tämä ei ole sopivaa käytöstä!" Brian meuhkasi yrittäen asettaa sanansa oikein, vaikkei edes tiennyt mistä oli kyse.

"Pidä vaimosi ja pidä elämäsi, mutta älä minulle tyrkytä omia vastauksiasi!" Matt huusi poistuen huoneesta ovet paukkuen viimeisenä näkymänä Marie Brianin lohduttavassa sylissä. Se oli liikaa, jos isä vain tietäisi millainen kyy tällä oli vaimonaan.

Kiukkuisesti Matt viskeli vaatteensa säkin pohjalle. Hän ei jäisi tänne enää hetkeksikään. Tästä talosta ei ollut seurannut hänelle kuin ongelmia ja mielipahaa. Päättäväisin askelin Matt poistui yön pimeyteen päämääränään tuntematon.

* * * *

Marilla kasteli ajatuksiinsa uponneena äitinsä haudan kukkia, jotka tuntuivat Brianilta unohtuneen kokonaan uuden vaimon ja lapsen myötä. Mattin lähtö oli jättänyt heidän perheeseensä suuren aukon, joka huokui tyhjyyttä, vain Marie tuntui nauttivan joka hetkestä. Brian oli vakuutellut Marillalle Mattin vielä palaavan varmasti. Tytölle oli kuitenkin jäänyt tunne, että isä vakuutteli enemmän itseään kuin tytärtään. Vain äidin haudalla Marillasta tuntui että hän sai todella purkaa huolensa ja ajatuksensa pelkäämättä kenenkään kuulevan. Ruohon kahina pehmeiden nahkasaappaiden alla sai Marillan irtautumaan ajatuksistaan.

Marilla tunsi Henryn voimakkaat kädet lanteillaan pojan vetäessä tämän syliinsä. Tyttö tunsi lämmön hehkuvan lanteiltaan, joilla pojan käsien kosketus sai ihon kihelmöimään. Henryssä vain oli sitä jotakin, mikä sai Marillan polvet notkumaan ja päivän kirkastumaan, oli auringon edessä sitten miten paksuja pilviä tahansa.

Marilla purki sydäntään Henrylle perheen tilanteesta, pojan vaadittua saada tietää, mikä tyttöä vaivasi. Marilla katsoi kauhuissaan rakkaansa kasvoja pelästyen jo kertoneensa liikaa. Henry vajosi selvästi ajatustensa syövereihin, eikä Marilla tavoittanut häntä edes katseellaan, joka yleensä sai pojan posket punehtumaan hennosti. Lopulta poika käänsi katseensa tyttöön, joka sitä niin epätoivoisesti etsi. "Sinä voisit muuttaa meille?" Henry sanoi ujosti maistellen jokaista sanaa suussaan kuin tutkien ehdotuksensa järkevyyttä yllättäen samalla Marillan täysin.

"Isä ei ikinä suostu!" Marilla sai lopulta suustaan yrittäessään etsiä ratkaisua kuin hukkuva köyttä. Hän halusi muuttaa Henryn luo, mutta Carolinen kohtalo huoletti häntä. Tyttö oli niin pieni ja vieton. Ei hän voisi tätä jättää kotiin yksin Marien keskityttyä pelkästään Jonahiin.

"Kyllä kaikki järjestyy." Henry mutisi huuliensa välistä tavoitellen samalla Marillan huulia painaakseen niille suudelman. Henry ymmärsi Marillaa enemmän kuin, mitä tyttö edes saattoi kuvitella.

Pienet silmät etsivät rikkaruohoja taimien joukosta. Jokainen käden liike oli pitkään harkittu ja mietitty ennen kuin yksikään taimi nousi maasta juurineen ylös. Caroline pelkäsi vetävänsä maasta ylös jotain muuta kuin rikkaruohoja. Hän ei vielä kunnolla erottanut rikkaruohoa, mutta onneksi suurin osa taimista oli jo kasvanut rikkakasveja korkeammiksi. Tytön jälleen valmistautuessa kiskaisemaan seuraavan rikkaruohon ylös mutapallo lätsähti hänen selkäänsä.

"Albert!" Tyttö kiljahti riemusta kiljuen pojan virnuilevien kasvojen ilmestyttyä tytön silmien eteen. Poika ei olisi voinut näyttää syyllisemmältä ja samalla niin tyytyväiseltä temppuunsa. Caroline valmistautui viskaamaan poikaa hyvännäköisellä mutapaakulla, kun tyttö tunsi käsien kutittavan hänen kylkiään. Hytkyen naurusta tyttö yritti estää poikaa kutittamasta ja läpsiä tätä yhtä aikaa. Albert oli vain nopeampi ja ennen kuin tyttö ehti toimia, hän näki pojan punaisen hiuspehkon vilistävän Stonejen taloa kohti.

"Albert! Vielä minä näytän sinulle!" Tyttö huusi pojan perään niin kovaa kuin vain keuhkoistaan sai irti tuntien kuitenkin lämpimän punan hiipivän poskilleen ajatellessaan Albertin käsiä hänen kyljillään.

Marilla hiipi hiljaa isänsä viereen katsellen lattialankkuja uskaltamatta kohottaa katsettaan isänsä kasvoille. Tyttö ei millään meinannut saada suustaan sanaakaan ulos ja kielikin tuntui juuttuneen kitalakeen, mutta isän rohkaiseva katse loi häneen voimaa.

"Henry pyysi minua muuttamaan Stoneille." Marilla aloitti ujosti jatkaen kuitenkin heti kiireesti perään, "heillä on laajennuksen ansiosta vintillä minulle ylimääräinen huone!"

Brian katseli hetken tytärtään, kunnes lämmin hymy levisi miehen kasvoille. Oli hän tätä osannut odottaakin Stonejen pyydettyä apua laajennuksen kanssa.

"Jos sinä vain itse haluat!" Brian huokaisi ääni lämpöä täynnä ja sulki tyttären syliinsä. Hän ei muuta toivonut, kuin onnea lapsilleen näiden elämässä ja Marilla oli selvästi mieltynyt Henryyn. Marilla ei kuitenkaan halunnut muuttaa, ennen kuin Caroline olisi hieman varttunut. Hän ei tyttöä hylkäisi.

* * * *

Päiviä Matt oli majaillut Old Woodin metsän syövereissä syöden sitä, mitä maasta milloinkin sattui löytämään. Jänikset tuntuivat olevan liian ovelia hänen pyydyksilleen ja vatsa murisi ikävästi muistuttaen edellisestä ruoasta olevan jo liian pitkä aika. Puraistuaan juuri kitkerää juurta pojan korviin kantautui iloinen nauru, laulu ja mikä houkuttelevinta herkullinen paistin tuoksu. Matt ei voinut vastustaa, vaan suuntasi syvemmälle metsään tuoksun ja nuotion valon perässä. Hän olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen upottaa hampaansa tuohon mehevään paistiin, jonka tuoksu kutsui häntä tulemaan luokseen.

Lopulta nuotion kajastus vaihtui oikeaksi nuotioksi ja Matt näki herkullisen tuoksun lähteen. Sydän kiihdytti lyöntejään pojan tajutessa tuoksun tulevan kiertolaisten leiristä. Kauhutarinat kiertolaisten leiriin eksyneistä pyörivät pojan päässä. Kiertolaisten leiriin ei ollut menemistä, ellei itse ollut kiertolainen. Paistin huumaava tuoksu ajoi kuitenkin kaiken yli saaden vatsan vaatimaan häntä tekemään jotain niin järjen vastaista. Olenhan minä tavallaan itsekin kiertolainen vailla kotia, Matt yritti rohkaista paikalleen jämähtäneitä jalkojaan. Lopulta oikea liikahti ja sitten vasen.

Mattia vastaan asteli tummanpuhuva, mutta iloisen näköinen mies, jonka poika päätteli olevan leirin johtaja. Varmempana, kuin hän olisi ikinä uskonut, poika ojensi kätensä tervehdykseen. Voimakas syyläinen käsi tarttui pojan ojennettuun käteen. Matt puristi takaisin niin kovaa kuin vain jaksoi, hän muisti isänsä kertomuksista kiertolaisten arvostavan voimaa ja miehisyyttä. Siitä paistin syöminen ei saisi jäädä kiinni. Matt teki selvästi vaikutuksen mieheen ja tämä tarjosi tälle paikkaa nuotion äärellä.

Matt ei muistanut milloin viimeksi hänellä olisi ollut näin hauskaa, eikä hän voinut ymmärtää kiertolaisista kerrottuja tarinoita. Hän tunkeutui heidän leiriin, heidän juomilleen ja heidän nuotion lämmölleen, eikä kukaan katsonut häntä pahasti.

Iloisena Matt maisteli kiertolaisten mausteisia juomia, yhdisteitä, joita hän ei edes kuvitellut voivan yhdistää ilman että lopputulos olisi ollut jotain muuta kuin vain suuri katastrofi. Juoma toisensa jälkeen katosi Mattin vatsaan saaden hänen verensä virtaamaan nopeammin, miltei kiehumaan samalla tavalla kuin jos Marie olisi ollut lähellä.

Sitten se ilmestyi hänen eteensä maailman kaunein olento, jollaista hän ei koskaan ollut kuvitellut olevan olemassa. Mattista tuntui kuin maailma olisi juuri sulanut hänen ympäriltään, eikä hän nähnyt tai kuullut muuta kuin taustalla soivan rytmikkään tanssin, jonka tahtiin tuo täydellinen vartalo liikkui lumoten hänet täysin mukanaan. Jostain kaukaa, hänen vieressään istuva mies huomautti tuon jumalattaren olevan päällikön ainut tytär, kiertolaisten prinsessa.

Matt tunsi sydämensä kiihtyvän uskomattomiin nopeuksiin tytön kääntäessä katseensa häneen. Pehmeät kädet kiertyivät pojan likaisten käsivarsien ympärille vetäen tämän mukanaan tanssiin. Matt ei kuullut mitään, eikä nähnyt mitään, maailmassa oli vain hän ja tämä tyttö, jota hän ei halunnut päästää käsivarsiltaan. Viinin lämmittäessä vatsan pohjaa Matt hyppeli iloisesti tytön kanssa nuotion ympäri ensin vain kaksin, kunnes koko leiri tuntui liittyvän heidän riemuunsa.

Tyttö irtautui mitään sanomatta pojan otteesta suunnaten askeleensa päällikön luokse. Matt nappasi jo niin rakkaaksi tulleen viinituopin maasta tuntien sen jokaisen yrtin kuvastavan juuri niitä tunteita, joita hän nyt kävi lävitse. Tyttö sanoi jotain isälleen ja vetäytyi telttaansa nukkumaan. Käsittämätön yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne valtasi Mattin tämän tajutessa tytön menneen pois. Hän olisi vielä mieluusti tanssittanut tätä käsivarsillaan kerran jos toisenkin.

Muun leirin uppouduttua tanssin syövereihin Matt tunsi ajatuksen kutittelevan hänen mielensä syövereissä saaden hänen verensä jälleen virtaamaan kuumana. Hiljaa huomiota herättämättä Matt hiipi tytön teltalle ja pujahti sisään.

Tyttö oli juuri harjaamassa hiuksiaan, kun Matt ilmestyi teltan oviaukosta sisälle. Tämä oli niin kaunis, ettei Matt tiennyt mitään kukkasta, joka olisi vetänyt tälle vertoja. Korusanoja tai tyhjiä lauseita ei tarvittu. Halujensa vietävänä Matt vetäisi tytön syliinsä painaen samalla vaativat huulensa tämän pehmeille huulille toivoen tämän vastaavan suudelmaan. Hetken tyttö oli jäykkänä kuin luuta hänen käsivarsillaan, kunnes tämä rentoutui nauttien selvästi olostaan Mattin maailman keskipisteenä. Tytön tuoksu täytti hänen jokaisen aistinsa. Tässä oli hänen maailmansa keskipiste juuri tällä hetkellä. Mitään muuta hän ei tarvinnut tänä iltana.

Mattista tuntui jokaisen hameen soljen olevan häntä vastaan tämän availlessa solkirivistöä kärsimättömästi. Hän ei olisi malttanut odottaa enää hetkeäkään. Matt pelkäsi sydämensä irtoavan paikoiltaan lähtien vaeltamaan omia teitään tämän tuntiessa tytön pehmeän vartalon allaan. Ensimmäistä kertaa elämässään hän saattoi nauttia toisen kosketuksesta ilman pahaa omatuntoa. Matt antautui täysin aistiensa vietäväksi ulottuvuuksiin, joihin hän ei olisi koskaan edes kuvitellut pääsevänsä.

Matt tunsi lämpimien käsien kiertyvän rintakehänsä ympäri pyöritellen hänen muutamaa rintakarvaansa, joista poika oli kovin ylpeä. Kaivaten tytön katsetta Matt kääntyi vetäisten tämän tiukasti itseään vasten.

"Minä en edes tiedä sinun nimeäsi?" Matt kuiskasi tytön korvaan saaden aikaan salaperäisimmän hymyn, mitä hän ikinä oli nähnyt.

"Volyana!" Tyttö kuiskasi vastaukseksi kasvoillaan mitä suloisin puna. Matt maisteli nimeä suussaan painaen samalla päänsä tytön hiuksiin. Ne olivat juuri niin pehmeät hänen poskeaan vasten kuin mitä hän oli kuvitellut.

Matt heräsi auringon vielä majaillessa vuorien takana pistävään tuijotukseen. Nopeasti hän yritti nousta ylös patjalta, mutta olo ei antanut periksi. Pään sisällä tuntui olevan paljon enemmän tavaraa kuin mitä sinne mahtui, eikä teltan lattia tuntunut kovin vakaalta jalkojen alla. Vatsa muljahteli omaa tahtiaan pojan yrittäessä nousta ylös Volyanan katsellessa vain tyytyväisesti hymyillen pojan puuhia.

Matt ei tiennyt mitä sanoa. Mikä tahansa mitä hänen mieleensä tuli ei riittänyt tähän hetkeen, eikä tuntunut alkuunkaan sopivalta. Hän oli häpäissyt kiertolaisten päällikön tyttären ja nyt tuo häntä päätä pidempi mies seisoi odottavana hänen edessään. Poika tunsi hikipisaroiden kohoavan otsalleen ja valuvan poskia myöten maistuen tuoden mukanaan suolan maun suuhun.

Mies nosti kätensä ja Matt sulki silmänsä. Hän oli ansainnut lyönnin jos toisenkin. Poika hätkähti suuresti tuntiessaan päällikön käden kiertyvän oman kätensä ympärille lämpimään puristukseen.

"Onnea poika!" päällikkö sanoi hymyillen iloisesti kääntyen heti suukottamaan tytärtään ja onnittelemaan tätä loistavasta aviomiehestä. Hänestä pojassa oli sitä jotakin, mitä mieheltä kaivattiin, jotta hänen tyttärensä saisi viedä avioon.

Matt tuijotti hiljaa parivaljakkoa ymmärtämättä yhtään mitään, mitä nämä sanoivat. Pojan päässä pyörivät vain sanat avioliitto, vaimo ja aviomies. Ei hän ollut missään vaiheessa nähnyt pappia tai muutakaan avioliittoon viittaavaa. Päällikkö kuitenkin napautti poikaa tyytyväisenä selkään pahoitellen aiheuttamaansa häiriötä, mutta tämä kun oli tapana näin hääyönä.

Volyana kietoutui Mattin ympärille saaden pojan heräämään ajatuksistaan, hämmästellen mikä poikaa vaivasi. Matt ei saanut suustaan kuin yhden sanan

"Naimisissa?" Volyana naurahti iloisesti ihmetellen, että sitäkö toinen mietti. Matt ei voinut ymmärtää, miten tyttö otti tämän niin kevyesti. Iloisesti Volyana kertoi kiertolaisten tavoista, joissa kiertolaisprinsessa valitsi aina itse aviomiehensä houkuttelemalla tämän telttaan kanssaan. Mies suostuu tytön kosintaan sinetöimällä liiton. Viimeinen lause sai tytön posket punehtumaan ja Mattin muistamaan, miksi oli tätä alun perin seurannutkin.

Volyanan hento vartalo hohkasi lämpöä ohuen yöpaidan lävitse saaden Mattin sydämen jälleen lähtemään omille teilleen. Jos hän kerta oli jo naimisissa, niin miksei nauttia avioliiton iloista. Sitä paitsi Volyanalla oli täydellinen paikka hänen elämässään. Poika ei olisi malttanut odottaa pääsevänsä esittelemään vaimonsa isälleen ja, mikä tärkeintä, äitipuolelleen.

Matt tarttui päättäväisesti vaimoaan kädestä. Hyvästit oli nyt jätetty ja heillä olisi matkaa edessään. Volyanan äiti oli kovasti ohjeistanut tytärtään, mutta Matt ymmärrettyä asioiden liittyvän kiertolaisten taikauskoon hän oli kiireesti kiskaissut vaimonsa pois. Tällainen ei sopisi hänen vaimolleen. Sitä paitsi häntä houkutteli suuresti nähdä Marien kasvojen ilme hänen esitellessä tälle vaimonsa, joka kuului kiertolaisten kansaan. Ajatuksiinsa uponnut Matt ei kuullut päällikön huutoa perässään, joka sai Volyanan silmät suurenemaan kauhusta, vaan kiirehti eteenpäin tyttöä perässään kiskoen.

* * * *

Marie tunsi sydämensä hyppäävän ilosta nähdessään Mattin astuvan ovesta sisälle. Kuinka tämä olikaan kaivannut tätä taloon, joka oli ollut niin hiljainen ilman tätä. Hän ei ollut edes kuvitellut Mattin poissaolon vaikuttavan häneen näin suuresti.

Marie nousi sydän laulaen onnesta tervehtimään sydämensä valittua, kun ovesta pojan takaa astui esiin nuori kaunis nainen. Aivan liian nuori ja aivan liian kaunis. Marie oli jo melkein vaatimassa selitystä, kun Brian kiirehti iloisesti tervehtimään poikaansa ja tämän mukana tullutta vierasta.

Matt tunsi vatsansa perhosten lepattelevan iloisesti nähdessään Marien leuan jäykistyvän kuin marmoripatsaan, tämän kuullessa Volyanan olevan hänen vaimonsa. Kerrankin hän oli onnistunut loukkaamaan naista, eikä vain aina olemaan tämän loukattavana.

Sydäntä puristaen Marie kääntyi sanaakaan sanomatta rientäen kasvimaalle repimään rikkaruohoja toivoen edes osan hänen tuskastaan katoavan. Pienien lehtien terävät reunat viilsivät naisen kädet verille tämän kitkiessä niitä käyttäen tarpeettomasti voimaa. Hän ei ollut ikinä saattanut edes villeimmissä kuvitelmissaan ajatella pojan tekevän tällaista. Heillä kahdella oli ollut jotain erityistä, jotain mitä hän ei ollut koskaan ennen löytänyt kenenkään muun kanssa. Marie oli kuvitellut kaiken merkitsevän Mattille jotain, mutta tämä olikin löytänyt jonkun toisen heti astuttuaan kodin ulkopuolelle. Kyyneleet kihosivat naisen kasvoille sekoittuen kasvojen hikipisaroihin. Hän ei jättäisi tätä tähän. Nuo kaksi eivät saisi onnellista elämää yhdessä.

Pienen Jonahin syntymäpäivät toivat lohtua Marien murtuneeseen elämään. Kuin mikään ei olisi riittänyt, Mattin morsio oli paljastunut kiertolaiseksi. Marie olisi halunnut käskeä tytön painua matkoihinsa poikansa syntymäpäiviltä. Hän pelkäsi tämän lietsovan menninkäisiä ja keijuja varastamaan hänen ainokaistaan, joka oli nyt hänen ainoa aarteensa. Jotain pahaa tytöstä vielä seuraisi, kuten kaikille, jotka majoittivat kiertolaisen, sen Marie tunsi luissaan. Heräten ajatuksistaan nainen kumartui Jonah sylissään kakun ääreen ja puhalsi.

Jonah Park

Marie nautti täysin sydämin ainokaisensa kasvatuksesta. Kaikesta yrittämisestä huolimatta heitä ei ollut siunattu toisella lapsella, joka teki Jonahista naiselle entistä kalliimman. Nainen ei voinut sietää poikansa kiintymystä Volyanaan. Marie vahti poikaa herkeämättä osaamatta päättää kumpi hänet siihen enemmän ajoi, rakkaus vai pelko siitä, että poika viettäisi aikaa Volyanan kanssa.

Eilen hän oli itse omakätisesti todistanut, ettei tytöstä ollut kuin tuhlaamaan materiaaleja. Villat menivät täysin hukkaan tytön tehdessä langasta epätasaista ja koppuraista. Marie ei tiennyt inhosiko enemmän lopputulosta vai tyttöä lopputuloksen takana, mutta hänen oli sanottava mielipiteensä. Hiljaa tyttö tuijotti eteensä kääntämättä katsettaan takanaan seisovaan naiseen. Hän ei halunnut kuulla hän ei halunnut nähdä. Nainen repi auki hänen suurimmat pelkonsa saaden silmäluomet painautumaan kiinni kyynelten pakottautuessa ulos, eikä hän kyennyt puolustautumaan.

Marie moitti moittimistaan, hän moitti tytön vanhemmat saamattomiksi kiertolaisiksi, jotka eivät kyenneet edes kunnon vaimoa kasvattamaan ja tytön tumpeloksi, josta ei ikinä olisi Mattille mitään muuta iloa kuin aviovuoteessa. Saatuaan kerrankin sydäntä purettuaan hän ei vain voinut enää pysäyttää. Nainen tiesi menevänsä liian pitkälle, mutta patouma oli nyt auennut ja se oli liian syvä tukittavaksi.

Mariella tunsi kasvonsa punehtuvat poskista korviin vihan pulputessa ylitse hänen sietokykynsä. Määrätietoisesti tyttö asteli äitipuolensa eteen, kuin Volyanaa puolustaakseen. Hän ei sietäisi tällaista. Mariella ei ollut mitään oikeutta sanoa yhtäkään noista asioista.

"Ettäs kehtaat!" Marilla huusi äänisäröillein vihasta, "Volyana ei ole tehnyt mitään sinulle tai lapsellesi! Sinä et itse ole koskenut rukkiin tai kangaspuihin sitten tulosi jälkeen! Volyana sentään yrittää, sinä et edes välitä! Jos Matt ei enää halua sinua, se ei ole Volyanan syy! Ajattelisit edes poikaasi! Mitä teille tapahtuu jos isälle selviäsi kaikki, mitä hänen selkänsä takana puuhastelet." Mariella kiehui vetäisten kasvoilleen häijyimmän hymyn, mitä hän tiesi toivoen Marien todella uskovan hänen kertovan isälleen kaikesta mitä oli epäillyt.

Marillan sydän repeytyi kahtia tytön nähdessä naisen ilmeen. Hän oli todella osunut oikeaan. Matt oli tuhonnut koko heidän perheensä, jos salaisuus paljastuisi, eivätkä salaisuudet usein säilyneet. Marien silmissä näkyi kyyneliä kasvojen ilmeiden vaihtelevan epäuskosta vihaan. Lopulta nainen katosi ärähtäen ensin itkunsekaisella äänellä, ettei Marilla tiennyt mistään mitään.

Volyana oli hiipinyt hiljaa kesken naisten keskustelun vetäytyen omaan huoneeseensa sydän Marien sanoista riekaleina. Hän ei koskaan ollut ymmärtänyt ihmisten inhoa kiertolaisia kohtaan, eikä hän ymmärtänyt nytkään. Elämä oli epäreilua. Hän osasi monta asiaa muutakin kuin vain tyydyttää miehensä aviovuoteessa. Kyyneleet vierivät pitkin tytön poskia tämän miettiessä vanhempiaan ja perhettään, jotka olivat jo varmasti jatkaneet matkaa eteenpäin. Hän ei ikinä ennen ollut tuntenut itseään näin yksinäiseksi. Sydäntä kivisti ikävän puristaessa sitä kasaan.

Matt oli kuullut kaiken tapahtuneen Marillalta. Vaikka Marillan kasvoilta paistoi tytöllä olevan vielä asiaa, poika oli käännähtänyt kiireesti ympäri päästäkseen vaimonsa luo. Hiljaa hän istahti vaimonsa viereen uskaltamatta koskea tähän. Matt pelkäsi suuresti rikkovansa lohduttomasti nyyhkyttävän tytön vielä pahemmin. Poika ei osannut kuin kysyä kuinka tyttö voi. Ensin poika ei saanut selvää vastauksesta tytön mumistessa äänen värähdellen nyyhkäysten välissä. Lopulta hän ymmärsi tytön sanovan olevansa huono vaimo, hän kun ei osannut mitään.

Matt vetäisi tytön syliinsä painaen kasvonsa tämän hiusten seassa olevaan niskaan. "Älä ikinä enää sano tuollaista!" Matt sanoi hellästi, mutta jämäkästi. Hän ei halunnut ketään muuta vaimokseen, kuin Volyanan. Hän vähän välitti tytön menneisyydestä. Tytön vapaasieluisuus oli juuri se, mihin hän oli viimepäivinä rakastunut. Volyana oli kaikki mistä hän välitti ja mitä hän halusi elämältään. Marie oli vain menneisyyden haamu. Arpi hänen sydämessään, mutta Volyana oli hänen elämänsä valo ja tulevaisuus.

Marie oli odottanut koko illan Brianin ilmestymistä heidän makuuhuoneeseensa sängyllä hiljaa maaten. Häntä hävetti suuresti päivällä tapahtunut välikohtaus. Hän ei kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan. Hiljaa hän oli asetellut ajatuksiaan oikeaan järjestykseen, suunnitellen käyttävänsä yhden viimeisistä oljenkorsistaan tytön kadottamiseksi. Brian asettui naisen viereen suukottaen tämän kättä tervehdykseksi, samalla tiedustellen, mikä hänen kauniin vaimonsa ilmeen veti niin synkäksi. Huolehtiminen ei sopinut tälle hänestä ollenkaan.

Marie kertoi kuinka häntä vaivasi siveettömyys tässä talossa ja kuinka hän pelkäsi todella oman sielunsa takia. Mattia ja Volyanaa ei ollut varmasti vihitty kunnolla ja silti nämä viettivät aviollista elämää heidän kattonsa alla. Mariesta Volyana saattaisi vetää heidät kaikki mukaan, joten Brianin olisi tehtävä asialle jotain. Marien ehdotus oli lähettää tyttö sinne, mistä tämä oli tullutkin. Kiertolainen ei sopinut kenenkään kristityn vaimoksi.

Brian veti vaimonsa hellästi syliinsä hymyillen tälle tietävästi.
"Älä huoli kultaseni! Minä olen tehnyt hieman järjestelyitä huomiseksi."

Volyana hiipi Mattin nukahdettua Marilla luo toivoen tytön olevan vielä hereillä. Valon säde, joka kantautui pitkälle Parkien pimeissä seinissä, välkähteli Marillan, Catherinen ja Mattin huoneen oven alta saaden tytön kiihdyttämään askeliaan toivon herätessä sydämessä. Marilla istui sängyllä leikkien Jonahin kanssa ja katsahti ovesta sisään tulleeseen tyttöön kuin kysyen, etteikö tämäkään saa unta.

Volyana pyysi Marillaa auttamaan häntä. Tyttö oli yrittänyt pitkään asetella hiuksiaan, kuten oli muiden talonomistajien nähnyt niitä pitävän, mutta ei ollut vain osannut. Hän ei enää halunnut näyttää kiertolaiselta, vaan talonomistajan vaimolta, joka hän nyt oli. Marilla hymyili iloisesti sanoen samalla auttavansa mielellään.

Hiljaa Volyana tuijotti pienestä peilistä heijastuvaa kuvaansa ihmeissään tuntematta kuvajaistaan, joka tuijotti takaisin. Nyt hän kuitenkin sopeutuisi joukkoon. Marilla oli antanut hänelle toisen hameistaan, ihaillen samalla sitä, kuinka hyvin hame sopi hänen kälylleen. Samalla hän oli lausunut nuo sanat, joita tyttö niin kovasti kaipasi, Volynaa ei olisi enää tunnistanut kiertolaiseksi.

* * * *

Brianin suunnitelma ei ollut sama kuin Marien. Hiljaisuudessa hän oli sopinut luostarin kappelissa vietettävistä häistä pienen todistajajoukon läsnä ollessa. Volyenan ja Mattin suhteesta ei ollut haittaa heidän maineelleen, sillä kaikki luulivat näiden olleen jo naimisissa parin tultua kotiin. Veli Petruska oli suostunut ilomielin vihkimään nuoret avioliiton turvalliseen satamaan. Todistamassa nuorten lupautumista toisilleen ei ollut Sisar Marian ja Veli Petruskan lisäksi kuin Brian ja Marilla, sekä Marillan kihlattu Henry Stone isänsä kanssa.

He eivät muuta tarvinneetkaan. Eivät suurta joukkoa todistamaan onneaan, vaan heille riitti, kun he itse tiesivät. Tämä oli heidän maailmansa ja heidän tulevaisuutensa. Ei kenenkään muun. Vain sillä oli merkitystä.

Samana päivänä Marilla lähti Stoneille. Tyttö oli saanut tarpeekseen salaisuuksista, joita talo piti sisällään. Hän pelkäsi suuresti lipsauttavansa isälleen tai Volyanalle Mattin ja tämän äitipuolen todellisen suhteen. Tyttö ei enää halunnut pelätä jokaista sanaa ja liikettään, vaan tarttui Henryn tarjoukseen omasta huoneesta Stonejen ullakolla.

Matt piti tuoretta vaimoaan tiukasti sylissään kuiskutellen tämän korvaan, mitä Marillan jättämään tyhjään sänkyyn voisi hankkia, saaden tytön punastumaan pojan puheista. Hetki olisi ollut täydellinen, ellei Volyana olisi tuntenut joka hetki Marien vihaisen katseen selässään. Hän todella pelkäsi naista.

Henry tarttui morsiantaan vyötäisiltä nostaen tämän kuorman päälle istumaan. Marilla ei tiennyt itkeäkö vai nauraako. Hän oli onnellisempi kuin koskaan, mutta silti häntä suretti suuresti jättää pieni Caroline taakseen. Silti hän ei voinut olla ajattelematta, kuinka hän tästä lähtien näkisi Henryn joka päivä ja kuten poika oli huomauttanut, Caroline kävi lähes päivittäin Stoneilla Albertia katsomassa. Talvella hänestä tulisi Henryn vaimo ja hän saisi pojan kokonaan itselleen.

* * * *

Matt jähmettyi paikoilleen näystä, jota hän ei ollut enää koskaan kuvitellut näkevänsä. Hetki sitten hän oli ollut Volyanan pauloissa ja nyt siinä hänen ensirakkautensa makasi veden hellittävänä. Matt ravisti päätään ihmetellessään, miksei Marie ollut lukinnut ovea

Matt kääntyi ympäri lähteäkseen, kun hän kuuli veden loiskuvan Marien noustessa kylvystä. Naisen ääni sai pojan jalat jämähtämään paikoilleen. Hän ei kyennyt liikkumaan. Ilma tuntui tiivistyvän hänen ympärillään kutitellen hänen ihoaan hellästi.

Poika tunsi Marien käden olkapäällään vaatien poikaa kääntymään ympäri. Hiljaa Marie silitteli pojan poskea, tuntien suurta nautintoa saaden tämän jakamattoman huomion jälleen itselleen. Hän todella tarvitsi tätä.

"Matt, minä rakastan sinua! Annatko minulle anteeksi?" Nainen kuiskasi saamatta vastausta hänen edessään seisovalta pojalta.

"Tiedäthän, että Jonah on sinun?"  Nainen kuiskasi tuntien sanojensa vaikutuksen värisyttävän pojan kehoa kauttaaltaan. Marie painautui vasten Mattin nuorta kehoa kiehtoen kätensä tämän ympärille. Hellästi nainen painoi huulensa vasten pojan huulia tuntien tämän värisevän hänen kosketuksensa alla. Tätä Marie oli kaivannut koko elämänsä, nainen ei vain ollut ymmärtänyt sitä aikaisemmin. Matt oli hänen sielunkumppaninsa. Se ainoa oikea, joka oli hänelle varta vasten luotu.

"Matt!" itkun sekainen parahdus kiiri pitkin Parkien yläkerran aulan seiniä saaden pojan kääntämään hätääntyneet kasvonsa oven raossa seisovaan hahmoon.

* * * *

Siinäpä vähän talonpoikien arjen haasteita ;) !
Talo sai kesken osan hieman uutta ilmettä itselleen, mutta se ei onneksi näy kuvissa.
Parin viikon päästä toinen osa talonpoikien elämästä,
mutta saa nähdä saanko aikaiseksi itsenäisyyspäivänä tuota Mesisen syttäriextraa...

Nyt palaan takaisin tutkimaan kuntien tiliotteita, ette voi edes kuvitella,
miten kommentit piritstäisivät päivää niiden keskellä ;) !

Mesinen kiittää lukemisesta, toivoo että viihdyitte ja kumartaa...