Aatelispojat kysymysten äärellä 1/2 (yliopisto)

69 kuvaa

Kesti vähän tämän osan pykääminen tänne. No syitä voi luetella muutosta ja tällä hetkelläkin aivoja tukkivasta flunssasta lähtien, mutta nyt se on täällä, uusi osa!

Tästä tuli nyt sitten kaksiosainen yliopisto-osa, vaikka piti kaikki mahtua yhteen osaan. 

No mitään en halunnut poistaa ja osa olisi venyt 150 kuvaiseksi, joten poikkasin sen sopivan tuntuisessa kohdassa. Yliopistoon on yllättävän vaikea kehittää mitään, mutta no toivottavasti tykkäätte! Tämä ei nyt ihan ole sitä perinkohtuteisintä Pinewoodia...

Ilmaa leikkaava suhahdus keskeytti poikien keskustelun Edwardin huitaistua edessään seisovaa näkymätöntä vastustajaansa yrittäen luultavasti viiltää tämän vatsaa auki. Syyllisyys kaivoi Ludwigin sisintä tämän raahattua ystävänsä perässään yliopistoon opiskelemaan. Hän tiesi, ettei kumpikaan hänen ystävistään ollut yliopistolla omasta vapaasta tahdostaan. Edward oli pakotettu opiskelijaksi yliopistoon, koska kruununperillinen oli tarvinnut huomaamatonta henkivartijaa. Tätä ei opiskelu itsessään kiinnostanut alkuunkaan. Miehen puuhista päätellen tämä olisi mieluummin ollut Pinewoodissa auttamassa ritarien koulutuskentän suunnittelussa ja rakennuksessa. Oliver puolestaan oli yliopistossa mitä ilmeisesti asemansa takia, sillä mies ei koskaan ainakaan poikana ollut kovin innostunut kouluhommista tai kirjoista lukemisesta ylipäätään.

Hän itse oli ilmeisesti ainoa, joka todella halusi olla täällä. Lud nautti pienestä vapauden hetkestä, jonka yliopisto tässä elämässä hänelle soi. Ei isää, ei vartijoita, ei aseman tuomia velvollisuuksia. Oikeastaan hän ei ollut pitänyt asemastaan mitään meteliä kampusalueelle saavuttuaan. Kenenkään ei tarvinnut tietää hänen olevan valtakunnan kruununperillinen. Miehestä oli mahtavaa kävellä yliopiston käytävillä tasavertaisena muiden opiskelijoiden joukossa, eikä katsella kun kaikki hänen ympärillään taipuivat kumarruksiin uskaltamatta katsoa häntä silmiin. "Lud kuuletko sinä?" Oliverin selkeästi hieman närkästynyt ääni tavoitti nuoren miehen hänen ajatuksistaan takaisin ystäviensä pariin. Todella hän oli kysynyt heiltä neuvoa Pinewoodin historian suhteen. Mistään ei tuntunut löytyvän vallankumouksen ajalta kuin ylistyksiä hänen isoisoisästään Gregor Glassgowsta. Aivan kuin historian kirjat olisi pyyhitty tyhjiksi, eikä Strongbown vanhaa hallitsijasukua ollut koskaan ollut olemassa, kun taruissa kansan kielillä. "Yliopiston kirjasto on paljon suurempi, kuin Pinewoodin keskustan kirjasto, eikä täällä kuninkaan sensuuri välttämättä ole ollut niin ankara. Sieltä minä etsisin," Oliver jatkoi katsellen lumoutuneena näköisenä Edwardin miekkailua näkymättömän vastustajan kanssa. "Sinä et muuten sitten mene sinne yksinäsi!" Edward puuskahti siirtäen painonsa takajalalle valmistautuen seuraavaan hyökkäykseen. "Minä olen vastuussa nykyään sielustasi omalla hengelläni ja satun pitämään ainakin omastani sen verran, että haluan sinun pysyvän hengissä. Sitä paitsi Lud, en jaksa ymmärtää miksi sinä jostain historiasta olet huolissasi, ollutta ja mennyttä, minä pikemmin olisin huolissani naisväen vähyydestä täällä yliopistolla." Edward jatkoi huvittuneena vetäen samalla hetken henkeä ennen seuraavaa hyökkäystä. "Kyllä täällä sinulle ihan tarpeeksi on naisia nauratettavaksi," Oliver tuhahti paheksuen selvästi Edwardin intoa naurattaa naisia, vaikka kihlasormus kimalteli tämän nimettömässä muistuttaen lupauksesta herttuatar Ofelialle. Oliver olisi itse enemmän kuin mielellään kihlannut Ofelian, ellei tyttö niin innokkaasti olisi itseään Edwardille tyrkyttänyt. "Teillä sentään on molemmilla joku odottamassa, kun palaatte kotiin. Minulla ei ole vielä morsianta." Oliver jatkoi harmistus vain voimistuen äänessään menneiden tapahtumien noustessa mieleen. Ei hän voinut toisille jakaa sydänsurujaan Vernan suhteen, ei hän voinut kertoa että hänellä oli jo tuolla jossain kaksi poikaa, joista hän vain saattoi toivoa isänsä pitävän huolta, kuten he olivat ennen yliopistoon lähtöä sopineet. Hän olisi vienyt Vernan papin aamenelle, mutta vanhemmat olivat ehdottomasti kieltäneet. Isä oli luvannut pitää huolta kaksosista, jos hän vain unohtaisi ajatuksensa Vernan suhteen ja lähtisi yliopistoon. Koulu oli aina ollut hänelle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Läksynsä hän oli teettänyt siskollaan Isabellalla, mutta Is ei ollut nyt täällä häntä auttamassa. Pelkkä ajatus kirjoista ja tutkimuksista, joita hänen nyt tulisi lukea, sai pojan tärisemään kauhusta, kun jo pelkän sivun lukeminen vei häneltä monta tuntia. "Äläs nyt Oliver synkisty noiden naisten takia!" Edward sanoi ähkäisten samalla kivusta motattuaan rystyset kipeän kuuloisesti seinää vasten. "Minun sisko Eleonoora on ainakin vielä vapaana, enkä nyt sanoisi, että tämä kaikkein vastenmielisimmän näköinen neitokainen Pinewoodissa olisi," Edward jatkoi heiluttaen kättään, kuin toivoen kivun lähtevän siitä ravistuksella. "Varo nyt sen seinän kanssa!" Lud ärähti henkivartijalleen kiukkuisena tämän iskiessä miekkansa puisen seinäpaneloinnin läpi saaden kätensä jatkeen jumahtamaan niille paikoilleen. Ludin ärähdystä seurasi kiivas keskustelu noiden ystävyksien välillä, siitä ettei Edwardin tarvinnut tulla toisten huoneita tuhoamaan. Lud aikoi asua huoneessa vielä muutaman vuoden, jotka opiskelut väkisin veisivät. Oliver ei kuitenkaan keskustelua enää kuullut. Edwardin sanat siskostaan olivat jääneet hänen mieleensä pyörimään. Eleonoora oli ollut vielä lapsi, kun hän oli tämän viimeksi nähnyt, mutta todella kaunis sellainen jo silloin. Tyttö oli todella varteenotettava ehdokas, jota kannatti harkita. Toivottavasti Edwardin käytöstavat eivät olleet sukuvika. Edwardia hän jaksoi aina sopivan kokoisina annoksina, mutta vaimona hän ei samanlaista kestäisi.

**** 

Lud katseli edessään olevaa tyhjää kangasta. Hän tunsi suurta nautintoa, että sai uhrata hetken elämästään asioihin, joista hän todella piti ilman, että isä oli koko ajan kertomassa kuinka kaiken hänen huomionsa tulisi olla järkevien asioiden opiskelussa. Asioiden, jotka auttaisivat häntä tulevassa tehtävässään kruununperijänä. Hänestä oli turha opiskella isän vaatimaa Pinewoodin historiaa, joka vain ylisti yksipuolisesti heidän sukuaan kertomatta mitään siitä, miksi kansa oli talonpoikaiskapinan aikaan saanut tarpeekseen Strongbowsta ja mahdollistanut heidän sukunsa valtaannousun. Hän oli joskus kysynyt vanhalta kotiopettajaltaan, joka oli vinkaisut kauhuissaan kuultuaan pojan kysymyksen kuin tämä olisi juuri määrännyt opettajansa hirsipuuhun. Tiedonjano poltteli hänen sydäntään kuin tuli, joka ei millään suostunut sammumaan. Hänen täytyisi saada tietää, mutta kukaan ei hänelle halunnut tarjota tuota tietoa. Edward katseli vanhan naisen kasvoja, jotka säihkyivät ilosta miehen kehuessa naisen kauniita muotoja ja hyvin säilyneitä kasvoja. Naisen silmät olivat odottavaiset, ne janosivat lisää kohteliaisuuksia, joita tämän vanha aviomies ei pitkiin aikoihin tälle ollut selvästikään tarjonnut. Ed nautti suuresti uuden valloituksen tekemisestä ja juuri tuosta katseesta, joka kertoi naisen haluavan hänet ja vain hänet. Professorin vaimon pikkusormen ympärille kiertämisessä oli kuitenkin etunsa. Edin numerot pysyivät korkeuksissa kuin itsestään ja hän ei todellakaan ollut ansainnut laudatureita tenteistään ja esseistään, mutta jotenkin tämä nainen sen oli järjestänyt. Mies kietoi kätensä naisen ympärille vetäen tämän lähelle itseään. Ed antoi hengityksensä pyyhkiä naisen kasvoja herättäen toivon suudelmasta naisen huulilla, mutta perääntyi nostaen vain naisen käden huulillensa. Tämän pelin hän osasi. Hän antoi itsestään hieman, mutta ei tarpeeksi, jättäen naisen kaipaamaan hänen kosketustaan jokaisen tapaamisen jälkeen aina vain epätoivoisemmin. Katsellen naisen keinuvien lanteiden poistumista yön pimeyteen, Edward tunsi hennon katumuksen äänen huutelevan sisältään. Äänen joka joskus harvoin huusi tarpeeksi kovaa, jotta Ed sen kuuli. Oliver sanat olivat jääneet miehen päähän suostumatta poistumaan. Tämä oli ollut oikeassa Ofelian suhteen. Tyttö oli hänen kihlattunsa ja ansaitsisi parempaa tulevalta aviomieheltään. Katumuksen ääni oli kuitenkin hento ja helppo hukuttaa moniin perusteluihin, joita Ed oli itse käytökselleen keksinyt. Hän ei rakastanut morsiantaan, eikä uskonut koskaan rakastavansakaan. Tämä oli kuitenkin myös hänen elämänsä ja hän halusi nauttia siitä. Mikään mitä Ofelia ei tiennyt, ei voinut tätä satuttaa tätä.

**** 

Lud harppoi väsyneenä Pinewoodin lainsäädäntöä käsittelevältä luonnolta kohti ystäviensä seuraa asuntolan oleskeluhuoneeseen. Luennolla jälleen sivuttu aihetta Strongbown suvun aikaisista laesta, mutta niistä ei oltu kerrottu mitään sen tarkempaa. Lud hätkähti nähdessään paroni Leonardon pitämässä lukupiiriä Oliverin kanssa sohvaryhmän luona. Paronia harvoin näki yliopistolla, jos ei paremmin tietäisi, hän ei olisi uskonut miehen edes asuvan samassa asuntolassa. Tämä näytti ilmestyvän esille huoneestaan vain silloin, kun Lud ei ollut paikalla. Hän ei saattanut ymmärtää, mikä miehellä oli häntä vastaan. Hän ei koskaan ollut mitään pahaa tehnyt paronille, tai ei ainakaan muistanut tehneensä. Rohkaisten mielensä Lud istuutui muiden seuraan nauttien täysin rinnoin Edin tarjoamasta musiikkiesityksestä. Ei niin hienostunutta soittoa, kuin mitä hän oli siskonsa ja äitinsä kuullut soittavan, mutta ei mies paljoa näistä jäänyt. Lud yritti aloittaa keskustelua valittaen luennon pitkäveteisyydestä, mutta Leonardon pistävän tulinen katse sai hänet nielaisemaan lauseen takaisin kurkkuun ennen kuin hän ehti päästä sitä edes loppuun. Mies katsoi häntä kuin karhunrautoihin jäänyttä kaninpoikasta, jonka aikoi kaikesta tämän viattomuudesta huolimatta nylkeä ja käristää paistinpannulla päivällisekseen. Äänekkäästi Leo pamautti kirjan kiinni, kuin kanavoidakseen kaiken vihansa tuohon yhteen ainoaan tekoon, joka kaikessa pienuudessaan sai silti Ludin selkää pitkin valumaan kylmän hikivanan. Kirja kädessään mies poistui sanomatta sanaakaan hyvästelläkseen seuruetta, jossa oli iltaansa aikaisemmin viettänyt. Lud ei koskaan ollut tuntenut oloaan niin epätoivotuksi kuin mitä Leonardo sai hänet tuntemaan ja eniten häntä ärsytti se, ettei hän tiennyt edes mistä tässä kaikessa oli kyse. "No sehän kiukustui!" Oliver naurahti jatkaen kirjansa selaamista, kuin mitään merkittävää ei olisi edes tapahtunut. Lud ei kuitenkaan voinut ohittaa mielessään asiaa yhtä keveästi kuin Oliver sen teki. Hänen oli saatava tietää se, mitä selkeästi Leo tiesi. Hänen oli tiedettävä tulevan vaimonsa suvun historia ja myös omansa. Miten hänen isoisoisänsä oli aikoinaan noussut valtaistuimelle? "Minun on päästävä kirjastolle heti kun se aukeaa," Lud murahti enemmän itselleen kuin seurassaan istuville ystävilleen saaden Edin keskeyttämään soittonsa siihen paikkaan. Muutama määrätietoinen harppaus ja Ed seisoi jo hänen edessään vaatien suojattiaan jättämään tuollaiset ajatukset. Hän oli tehnyt tiedusteluja kuultuaan Ludin kiinnostuksesta ja oli saanut selville, että vaarallista kaivella asioita vallankumouksen ajoilta, eikä kukaan järkevä niistä puhunut edes ääneen. Edellinen niitä tutkinut roikkui yhä korppien nokittavana hirsipuussa varoittavana esimerkkinä muille uteliaille. Lud ei missään nimessä saisi lähteä tutkimaan sitä historian käännettä, oli sitten kuninkaanpoika tai ei. Ystävänsä hätää katsellessaan Lud ei voinut sanoa tälle, käyvänsä joka tapauksessa kaivamassa kirjaston arkistoja, vaan tyytyi lupaamaan, ettei menisi. Sanaakaan hän ei kuitenkaan lupauksestaan tarkoittanut. Hän lähtisi aamulla ennen kuin Edward tai Oliver heräisivät.

**** 

Syksyinen kylmän kirpeä ilma täytti Ludin nenän. Hän rakasti tätä syksyn tuoksua, kun pitkä kesä lopulta alkoi kääntyä kohti talvea. Aamu auringon viileässä loisteessa kirjasto näytti tyhjältä kummituskartanolta. Vain pari herranpalvelijaa oli liikkeellä Ludin lisäksi. Lud ei jaksanut välittää muista aamuisista kulkijoista, hänen mieleensä mahtui vain yksi asia, tuo kyltymätön tiedonjano hänen sukunsa historiasta. Oli kuin elämän perustuksista olisi puuttunut kantava kivijalka. Miksi he hallitsivat eivätkä Strongbowt? Oli se sitten mitä tahansa hänen täytyi saada tietää. Kaivon uumenista kaikui kitisevän valitus Ludin kääntäessä väkipyörää, kuten oli niin monesti nähnyt tavallisten ihmisten tekevän. Innostus pelkästä vedennostosta sai pojan vatsan kuplimaan jännityksestä. Hän ei ikinä saanut tehdä tällaisia asioita kotona. Miten upeaa olisikaan ollut olla ihan tavallinen kansanmies. Vesi oli kylmää kuten ilmakin. Lud kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen muistuttaen itseään, miksi oli kirjastolle tullut. Päättäväisin askelin hän asteli suurille parioville, jotka oli kokonsa puolesta suunniteltu ilmeisesti jättiläisille. Kovaäänisesti valittaen suuret ovet aukenivat, aivan kuin saranat eivät vielä olisi heränneet tähän päivään. Ilmassa leijui tunkkaisuus ja ylimmät kirjat olivat varmasti keränneet pölyä jo muutaman vuosikymmenen ajan kenenkään niihin koskematta. Muutama ahkera opiskelija oli jo löytänyt paikkansa kirjaston tomuisilta tuoleilta kirjoihinsa täysin uponneina. Hetken tutkittuaan, kuinka kirjaston kirjat oli ryhmitelty, Lud asteli osastolle, jota koristi suurin kirjaimin kyltti "Pinewoodin tunnettu historia". Lud kävi läpi kaikki mahdolliset kirjat ja kääröt, jotka vain voisivat tarjota hänelle edes murusen siitä tiedosta, jota hän niin kiihkeästi kaipasi. Keräten itseensä vuoroin huvittuneita ja vuoroin paheksuvia katseita, mies tasapainoili sylin täydeltä kirjoja ja kääröjä, kohti syvennyksen työpöytiä. Lud oli varma, että hän oli käynyt läpi jo kahteen kertaan jok’ikisen kirjan, joka kertoi talonpoikaiskapina vuosista, jolloin hänen isoisoisänsä oli valtaistuimelle noussut. Mikään ei kuitenkaan vastannut hänen kysymykseensä mitä oli tapahtunut? Kaikki sivusivat asiaa, pyörivät sen ympärillä kuin haaskalinnut jätekassalla, mutta eivät kuitenkaan päässeet itse asiaan. Ainoat maininnat olivat vain suurta ylistystä siitä, kuinka hänen isoisoisänsä Gregor oli tuonut rauhan Pinewoodiin, parantanut kansaa vaivanneen mustan surman ja nostanut Pinewoodin talouden takaisin jaloilleen. Silti kukaan ei kertonut, miten vallankumous oli tapahtunut. Rohkaisten mielensä Lud asteli kirjaston palvelupisteellä seisovan nuoren tytön luo, toivoen tältä apua löytää sellainen henkilö, joka osaisi hänelle Pinewoodin historiaa valottaa kirjoja paremmin. Hän esittäytyi tutkielmaa tekevänä opiskelijana, joka tarvitsi yksityiskohtaisempaa tietoa Pinewoodin historiasta, kuin mitä oli kirjoista löytänyt. Tyttö katseli arvioiden hänen ylhäisiä vaatteitaan punniten samalla kysymyksen arkuutta. Tämä oli selväsi kuullut tutkijasta, joka oli liiaksi innostunut Pinewoodin historian vivahteita tutkimaan ja oli lopulta päätynyt korppien juhlaillalliseksi. Lud kaivoi taskustaan muutaman riikintaalerin toivoen niiden löysäävän tarpeeksi tytön kielen kannattimia. "Ehkä nämä auttavat ymmärtämään mitä tarkoitan?" Lud sanoi heilutellen rahoja tytön silmien edessä kuin itämainen käärmeenlumoaja. Mies tunsi jännityksen aallon hyökyvän lävitseen tytön ojentaessa kätensä tarttuakseen lahjukseen. Tyttö oli vinkannut, että keskimmäisessä kerroksessa saattoi olla herranpalvelija, jolla olisi vastaus Ludin arkaluontoiseen ongelmaan. Lud harppoi kierreportaat ylös jättäen kiireissään välistä joka toisen askelman. Kruununperillinen tunsi jännityksen kuplivan valtoimena sisällään saaden hänen näkökenttänsä äärilaidat tummumaan ja tasapainon miltei pettämään miehen nähdessä tytön kuvaileman henkilön pyyhkimässä pölyjä valtavien kirjojen päältä. Ojentaen tärisevän kätensä miestä kohden toivoen, että pystyisi hallitsemaan edes vähän itseään, Lud esittäytyi historian opiskelijaksi, joka tarvitsi asiantuntijan apua tutkielmansa tekemisessä. Lud kierteli ja kaarteli asiansa ympärillä saamatta sanottua suoraan sitä, mitä todella kaipasi tältä edessään seisovalta mieheltä. Hän kaipasi apua vallankumouksen tapahtumien selventämisessä, mutta sitä hän ei saanut sanottua. Hän oli aivan kuin ne kirjailijat joiden kirjoja mies oli koko aamun selannut lävitse. Silti munkki kuunteli uskomattoman kauan Ludin vaivaantunutta kiertelyä ja kaartelua. Jokin miehen silmissä sai Ludin kuitenkin uskomaan, että tämä ymmärsi mitä hän tarkoitti. Sen nähdessään Lud lopetti loputtoman kertomuksensa ja jäi seisomaan hiljaa paikoilleen kuin ruokaa odottava koira. Hiljainen hetki tuntui jatkuvan ikuisuuksia. Lud saattoi kuulla kuinka joku kirjastoon tullut innokas lukija käänsi alakerrassa kirjan sivua, hän kuuli kuinka shakinpelaaja toisella puolella salia teki seuraavan siirron ja hän olisi voinut vaikka vannoa, että kuuli hämähäkkien kutovan verkkojaan kirjojen takana kiinnittäen ne yhä tiukemmin paikoilleen. Lopulta munkki kääntyi ympäri ottaen askelia kohti seuraavaan kerrokseen vieviä kierreportaita, nostan samalla kätensä olkapäänsä yli ja koukistaen etusormensa kutsuen Ludin seuraamaan askeliaan. Kierreportaat toivat parivaljakon ovettomaan huoneeseen, jonka seiniä ympäröivät kirjoja notkuvat loputtomat hyllyt ja keskellä huonetta oli soma pieni istuinryhmä kuin houkutellen huoneeseen saapuvaa nauttimaan hetken kanssaan. Munkki asteli määrätietoisesti hyllylle laittaen kätensä kirjojen taakse selkeästi jotain sieltä etsien. Lud tunsi sydämensä hakkailevan jännityksestä. Hän saisi lopultakin vastaukset kysymyksiin, jotka aina ennen olivat saaneet kuuliansa vinkaisemaan kauhusta kuin rotta loukkuun jäädessään. Lud säpsähti hieman, kun osa kirjahyllystä kääntyi narahtaen muodostaen miehen mentävän aukon hyllyn takana häämöttävälle kiviselle salakäytävälle. Kääntyvähylly jätti jälkeensä paksun kaarevan muodostelman pölyä siitä kohtaa jossa hyllyn reuna oli laahannut lattian epätasaista pintaa pitkin. Salaovesta ei selkeästikään ollut kuljettu vuosikausiin. Lud tunsi sydämenlyöntiensä kiihtyvän entisestään hänen astuessaan munkin perässä kylmään kiviseen käytävään. Käytävän seiniä peittivät paksut roikkuvat kasvustot, jotka tunkivat vartensa esiin harvojen kiviseinien ajansaatossa harvenneiden välistä. Hiljainen tuulen vire käytävällä sai Ludin epäilemään, että kasvit saattoivat tuoda jopa kaivattua eristettä ulkoilman ja sisäilman välille kivien välissä olevilla kasvustoillaan. Lud katseli arastellen ympärilleen tuntien itsensä varkaaksi, joka anasti jokaisella silmäyksellään hänen edessään kävelevältä munkilta jotain sellaista jota ei välttämättä ollut hänelle tarkoitettu. Hän tunnisti vanhoista kuluneista seinävaatteista Strongbown suvun vihreät värit ja kettumaisen hahmon, jotka vielä juuri ja juuri olivat erotettavissa koiden ja pölyn tekemien tuhotöidensä jäljiltä. Sen oli pakko olla vallankumouksen ajoilta peräisin. Lud kiirehti nähdessään munkin katoavan käytävän päässä nurkan taakse. Hetken hän hämmästeli mihin mies oli mennyt, mutta kivestä rakennetussa portaikossa kaikuivat vielä etäisesti miehen sandaalien askeleet, joiden tahtia kuunnellen Lud lähti kiipeämään ylöspäin. Pieni vanha pölyinen huone, jonka parhaat päivät olivat olleet aikoja sitten, jos niitä koskaan oli ollutkaan, avautui Ludin silmien edessä. Munkki kaiveli kääröjä etsien käsillään selkeästi jotain tiettyä, jotain jonka tämä olisi tunnistanut missä vain pelkällä tuntoaistillaan. "En ole koskaan tätä kenellekään näyttänyt ja uskoin pitkään näyttäväni tämän vain seuraajalleni, kuten minunkin edeltäjäni ja hänen edeltäjänsä. Tämä on salaisuus, joka on kulkenut eteenpäin ja jonka tietämisestä ei kannata huudella. En ajatellut tätä sinulle näyttää, mutta jokin sinussa sai minut uskomaan, että tämä on ollut kaiken tämän tiedon varjelun tarkoitus. Vain tieto voi ohjata tekemään elämässään oikeita valintoja. Me ihmiset olemme kuin kuivuneet lehdet tuulen vietävänä, menemme sinne mihin voimakkain tuuli meidän haluaa menevän ja vain tieto todellisuudesta voi muuttaa tuon kulku suunnan." Mies sanoi saaden Ludin miltei huvittumaan vakavuudellaan. Hän kuitenkin himoitsi enemmän kuin mitään muuta tuota pieniin puisiin kansiin laitettua paperinippua, joka miehen kädessä oli. Tarve lukea sen sisältö sai Ludin nyökkäämään kuin hän olisi juuri ymmärtänyt miehen retorisen puheenvuoron. Lud ei ehtinyt kärsimättömyydeltään etsiä istumapaikkaa, jossa hän olisi kirjeen lukenut vaan romahti siihen paikkaan istumaan avaten innosta pursuen papereita suojelevat kannet. Tätä hän oli odottanut jo vuodet ja nyt lopulta hänelle todellakin selviäisi, mitä Pinewoodin vallankumouksessa oli todella tapahtunut.

**** 

"Raskain sydämin minä Wyatt Tennberg, edesmenneen rakkaan kuninkaamme Karl VI Strongbown luotetuin neuvonantaja, tänä synkkänä Jumalan vuonna 1349 kirjoitan tätä kirjettä odottaen oman kohtalon hetkeni koittamista. Lähetän tämän kirjeen sinulle rakas ystäväni, sillä pelkään todellisten tapahtumien katoavan vallananastaja Glassgown valtaannousun myötä. Tiedän sinun arvostavan kaikkea kirjoitettua ja haluavan säilyttää myöhemmille sukupolville myös meidän tarinamme. Glassgow on määrännyt jo poltettavaksi kaikki tekstit, jotka Strongbown kuningasperheen hyveellisyydestä kertovat. En tiedä mistä aloittaisin ystäväni. On niin paljon kerrottavaa ja minulla niin vähän aikaan enää jäljellä. Pinewood on aina ollut tunnettu viljavista maistaan ja runsaista kala-apajistaan. Täällä on talonpojilla, kauppiailla sekä meillä aatelisilla aina ollut hyvä olla. Tästä olemme kaikki olleet kiitollisuuden velassa rakkaalle hallitsijasuvullemme Strongbowlle. He ovat aina osoittaneet lähimmäisen rakkautta ja oikeudenmukaisuutta jopa heikoimmille yhteiskuntamme jäsenille. He eivät koskaan ole keränneet liikaa veroja, jotta kaikilla on riittänyt viljaa kylvettäväksi omiin peltoihinsa, eikä vain aatelisten pöytään tuotavaksi. Meillä on ollut niin hyvä olla, niin pitkään. Ihmisen muisti vain on kovin lyhyt. Tämä Jumalan kirous, kuin koettelemus Jobin kirjasta, musta surma on vaatinut liian monta henkeä omakseen viimeisten vuosien aikana. Oliko Strongbown hallisija suvun syy, että tällainen tauti rajojemme sisälle tuli? Oliko Strongbown syy, että sato jäi pieneksi samaan aikaan talven ollessa pitkä ja kesän ollessa auttamattoman lyhyt ja kylmä? Minä en saata uskoa, mutta rahvas on tyhmä, kun taudit ja nälkä sitä vainoavat. Kun joku lupaa helpotusta, niin rahvas seuraa perässä kuin sokea aasi porkkanan tuoksua. Onhan se aina nähty. Kuninkaan ritareihin kuulunut Gregor Glassgow tiesi aivan hyvin, kuten minä ja sinä, että mustasurma oli alkanut jo hellittää otettaan kansalaisista käytyään joka talon läpi sekä kevään merkeistä, että kesällä sato tulisi olemaan runsas. Silti hän nousi tuona kirottuna päivänä torin keskellä sen lahon tynnyrin päälle julistamaan sitä, kuinka nämä koettelemukset olivat kaikki lähtöisin hallitsijasuvun syntisestä ja hulppeasta elämästä. Kaikki tuo täyttä valetta, mutta siellä missä on kuivaa heinää, kipinä ottaa helposti syttyäkseen liekeiksi ja lopulta polttaa kaiken mukanaan. 

Tiedän hyvin, ettei tuo ollut totta. Rakas kuningas ja kuningattaremme eivät nauttineet yltäkylläisyydestä kansan nähdessä nälkää. Monta kertaa näin kuningattaren lähettävän leipäkoreja jaettavaksi nälkäänäkeville, vaikka ruokaa ei ollut riittävästi edes heille itselleen, mutta voi kuinka asiat unohtuvatkaan. Jos kansa olisi tiennyt kaiken sen, mitä mekin tiedämme ystäväni, niin tuo tynnyrillä vapautusta Strongbown hallitsijasuvusta huutanut mies ei olisi saanut edes nimeään historian kirjoihin. Gregor oli kuitenkin suunnitellut jokaisen sanansa tarkoin, jonka hän rahvaalle lausui. Hänen päämääränsä oli viedä kruunu Strongbowlta ja sen hän tekikin. Yritin varoittaa rakasta kuningastani, usko ystäväiseni, minä todella yritin. Kerroin kuinka tuollaiset puheet ottivat helposti tuulta alleen, mutta kuningas ei uskonut. Glassgowlle hetki oli otollisin. Muutamalla lupauksellaan hän sai taakseen tärkeimmät ja vanhimmat aatelisperheet esiintyen itse kansan vapauttajana ja paremman huomisen tuojana. Siinä mistä aatelinen ensin kulkee, niin kulkee nopeasti rahvas ja kirkko perässä. Uskon etteivät talonpojat ymmärtäneet mitään aateliston valtataistelusta, he kuulivat vain lupauksen leivästä perheilleen ja seurasivat Galssgowta. Luoja siis suokoon anteeksi noille tietämättömille houkille. Tätä seurasi päivät, jotka saivat minut toivomaan, että musta surma olisi vienyt minut mukanaan taudin riehuessa voimakkaimmillaan. Linnan käytävät täyttyivät kauhun sekaisista äänistä Glassgown tukijoiden vallatessa Strongbown suvun linna itselleen. Luostarin kaikki nunnat teurastettiin kuin eläimet näiden vannottua uskollisuutta Strongbowlle. Talonpojat, jotka eivät vannoneet uskollisuuttaan Glassgown suvulle, hirtettiin pettureina varoittavina esimerkkeinä Glassgown suvun mahdista. Kuningasperhe vangittiin ja tuomittiin kuolemaan tuossa enemmän sirkusta muistuttaneessa oikeuden käynnissä. Kuninkaan kohtaloa en olisi halunnut nähdä, mutta minut pakotettiin katsomaan, kun hänen tuomionsa maanpetoksesta pantiin täytäntöön. Rakas ystäväni, kyyneleet kohoavat edelleen silmiini, kun mietin tuota hirveää päivää. Kuten tiedät, rangaistus maanpetoksesta on hirvittävä. Rangaistua kidutetaan kunnes tämä jo rukoilee kuolevansa, mutta ei silti saa kuolemaa. Kuningas raahattiin käsistä sidottuna hevosen perässä keskelle toria rakennetulle tasanteelle, jossa häntä hirtettiin kunnes hän oli melkein kuollut, jonka jälkeen hänet suolistettiin elävältä, kunnes hänen rukouksiinsa kuolemasta vastattiin lopultakin yhdellä kirveenlyönnillä, joka irrotti pään rakkaan kuninkaani hartioista. Voi rakas ystäväni. Voit uskoa kuinka minä kärsin katsellessani rakkaan kuninkaani kohtaloa. Kuninkaan jonka kasvua olen seurannut tämän syntymästä lähtien, jonka lapsia olen opettanut ja lastenlapsia syleillyt kuten omiani. Vain pieni Mikael, kruununprinssin poikavauva, rakkaan kuninkaani lapsenlapsi, sai pitää henkensä, sillä vallananastaja ja murhaaja Gregor ei halunnut esiintyä vauvantappajana, vaikka kaikki imeväistä vanhemmat määräsikin teloitettaviksi. Pojalta vietiin kuitenkin tämän arvonimet ja oikeudet. Hänestä tehtiin paroni, mikä häpeä, niin mitätön arvo kun paroneilla olikaan aatelisten keskuudessa. Nyt rakas kuninkaani tai se mitä hänestä on jäljellä, hänen perheensä ja merkittävimmät seuraajansa roikkuvat yhdessä seipäistä linnanmuureilla varoittavana esimerkkinä muille. Kauppiaat ja talonpojat roikkuvat yhä köysissään kuoleman niityksi nimetyllä pellolla odottaen vielä pääsyään maan kylmään rauhaan. Minä en tiedä miksi minun henkeni vielä minussa virtaa, ehkä tarkoitukseni oli kirjoittaa tämä kirje sinulle, jotta jälkipolville jää tieto, mitä todellisuudessa tapahtui. Glassgowt tulevat kertomaan oman puolensa tarinasta ja tahraamaan Strongbown maineen hirmuhallitsijaksi, vaikka nämä eivät koskaan sitä olleet. Rakas ystäväni, toivon, että Strongbown suku vielä joskus nousisi valtaan oikealle paikalleen. Kunnia Strongbown suvulle ja Jumala heitä auttakoon!
Sir Wyatt Tennberg,
Ainoan ja Oikean kuninkaan Karl VI Strongbown luotetuin neuvonantaja"

**** 

Kirje tipahti Ludin käsistä lattialle. Hän ei kyennyt uskomaan mitä oli juuri lukenut perheensä menneisyydestä. Hänen ylistetty isoisoisänsä ei ollut murhamiestä parempi. Ludin piti päästä ulos, kauas tästä pölyisestä tunkkaisesta huoneesta, jossa hengitys tuntui vaikeutuvan hetki hetkeltä. Hän oli halunnut vastauksia, mutta ei ollut ikinä odottanut historian pitävän sisällään tällaista salaisuutta. Lud juoksi niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Hän hukutti tunteensa, pahan olonsa juoksemiseen, jättäen sisällään kaivavasta syyllisyydestä murenan taakseen jokaisella tömähdyksellä joka kuului kun hänen pehmeä nahkatossunsa osui soratien karheaan pintaan. Hän halusi pois kaikesta. Hän halusi karkuun menneisyyttä, miksi hän oli ollut niin utelias? Suvun menneisyys sai hänet tuntemaan itsensä likaiseksi, tahratuksi, pahaksi. He olivat murhaajia, jotka kantoivat esi-isiensä syntejä harteillaan pitämällä kiinni vääryydellä anastetusta valtaistuimestaan. Ei ihme, että Strongbow vihasi häntä.

**** 

Tässä puolessa ei nyt vielä paljoa yliopistoelää ollutkaa, mutta en ole kyllä tulevaisuudessakaan ajatellut kovasti kirjoitella esseiden ja lopputöiden tekemisestä. Toivottavasti Pinewoodin historia katsaus ei tappanut tylsyydellään, mutta olen pitkään miettinyt tapaa, missä kohtaa valottaisin Glassgown ja Strongbown suvun historiallisia jännitteitä enemmän ja tämä nyt tuntui sopivimmalta niistä ajatuksista mitä päässä sattui pyörimään...
Kaikella, kun on merkityksensä juonen suhteen ;) ..

Tässä puolikkaassa oli nyt Lud pääosassa, mutta seuraavassa on sitten ihan toinen poitsu omine ongelmineen ja mietteineen... Se onkin sitten sitä perinteisempää Pinewoodin tyyliä ;) ..

Kuvat on jo valmiina seuraavaa osaa varten, joten sen kanssa ei mene näin kauaa..