Osa 38: Rowley

(108 kuvaa)

Taas täällä toisen Pinewoodin kauppiaan tarinaa luvatusti jatkamassa. Mukavasti on käynyt väkeä lukemassa tekstiä tilastoista katsottuna, mutta kommentteja otetaan oikein mieluusti vastaan. Osassa on paljon kuvia, mutta hieman vähemmän tekstiä kuin yleensä. Monet kuvat olivat vain niin kivan näköisiä, etten raaskinut niitä jättää kohtauksessa vain yhteen tai kahteen kuvaan..
Toivottavasti viihdyt jälleen Pinewoodin parissa! 

Aikaisemmin Rowleylla:

Stella ja John ovat erittäin rakastuneita ja perhe elää onnellista elämää yhdessä. Perheen kaupassa myydään kukkia ja Stellan kuuluisia leivonnaisia. Perheeseen syntyy neljä lasta, tytär Dorrit, kaksoset Daniella ja perijä Darren sekä kuopus tytär Dalia.

Kaikki ei kuitenkaan ole miltä näyttää. Talon vintillä on salainen huone, jossa Rowleyn suvun todellinen perintö ja taito sijaitsevat. He ovat alkoholin salapolttajia. Aikoinaan Rowleyt olivat erittäin arvostettuja ja hyvien juomien panijoita, mutta vallankumouksessa oikeudet alkoholijuomien tekemiseen annettiin vain yhdelle taholle, jotta kuningasperhe saisi enemmän tuloja. Rowleyt eivät kuitenkaan ole lopettaneet alkoholin tuotantoa, vaan jatkaneet salaisessa huoneessaan laittomasti. Johnin piti tehdä Kreivi VonLiebestadin juhliin juomat, mutta vintti käytiin mystisesti tyhjentämässä eräänä talviyönä. Vain John tietää salaisesta huoneesta ja siellä olevasta salaisuudesta. Kuitenkin lainvartijat tulevat tutkimaan talon epäillen perheen isäntää juuri salapoltosta. Muu perhe on kauhuissaan syytöksistä, joita he pitävät perättöminä.

Dorrit rakastuu aseenkantaja Thomas Lewisiin, jonka kanssa tyttö kihlautuu. Thomasista on joskus tuleva ritari, joten avioliitto on loistava kauppa Rowleyn kannalta. Thomasin äiti osoittautuu kuitenkin inhottavaksi ihmiseksi, mutta Dorrit uskoo selviävänsä. Perheen toinen tytär Daniella on luvattu Petersonien Matiakselle ja tyttö ei voisi olla onnellisempi tulevasta liitostaan. Tällä ei ole aavistustakaan Matiaksen tunteettomuudesta, vaan uskoo heidän kuolemattomaan rakkauteen.

Darren pääsee yliopistoon auttavaisen veli Petruskan avustuksella ja saa kuulla tämän yrittävän auttaa myös Petersonien Matiaksen yliopistoon. Perijää ei ole vielä luvattu kenellekään.

"Thomaksen ja Dorritin malja! Pidä hyvää huolta rakkaasta tyttärestäni!" John henkäisi pitkän maljapuheensa päätteeksi. Pienen majatalon hirsiset seinät raikuivat iloisista onnentoivotuksista morsiusparille vieraiden yhtyessä morsiamen isän onnittelumaljaan. Dorrit ei ollut varma johtuiko tunne viinistä, vai jostain muusta, mutta Thomasin tumman sinisten silmien lämmin ihaileva katse saivat hänen jalkansa miltein pettämään alta. Nainen ilahtui suuresti palvelijoiden ilmoittaessa, että juhlaväki sai siirtyä pöytiin istumaan.

Rowleyt olivat käyttäneet omaisuuden tyttärensä häiden järjestelyyn Thomasin äidin vaatimuksesta. Lewisit olivat arvostettua herrasväkeä ja Thomas oli isänsä jalanjäljissä osa valtakunnan turvakaartia. Vieraat koostuivat turvakaartin arvostetuista jäsenistä. Dorrit tunsi tunteidensa vaihteleva puhtaasta ilosta kauhuun hänen ajatellessa tulevaisuuttaan uudessa perheessään.
"Mikä kauniin vaimoni mieltä noin painaa, että hänen ihastuttava otsansa painuu ryppyyn?" Thomas kääntyi Dorritia kohden ottaen tämän käden omaansa. Thomasin äidin viileä katse poikansa takaa sai Dorritin vatsan rutistumaan kasaan kauhusta. Levittäen kasvoilleen huolettomimman hymynsä Dorrit katsoi miehensä lempeisiin silmiin keskittyen vain niihin ja sanoi olevansa vain hieman jännittynyt.
Dorritin onneksi hänen vanhempansa olivat suunnitelleet istumapaikat viisaasti. Thomasin äidillä Kendralla oli täysi työ viihdyttää vieressään istuvaa Sir Edward Islingtonia, jonka huhu kertoi kihlautuneen itsensä herttuan tyttären kanssa. Miniän jännittynyt käytös ei ehtinyt herrasrouvaa kauaa häiritä tämän jälleen keskittyessä vieressään istuvaan aatelismieheen.
Iloinen puheensorina täytti majatalon pienen nurkkahuoneen vieraiden nauttiessa viiniä laseistaan, joita palvelusväki ei päästänyt kertaakaan tyhjenemään. Stella katseli nuorta tytärtään muistellen itseään nuorena morsiamena omissa hääjuhlissaan. Miten aika olikaan kulunut niin nopeasti. Heidän esikoisensa oli juuri astunut avioon ja heidän poikansa oli lähtenyt yliopistoon. Vuodet olivat juosseet silmissä, mutta silti hänestä tuntui, että paljon oli vielä tekemättä tämän elämän aikana. "John muistatko sinä vielä meidän hääpäivämme?" Stella henkäisi hiljaa kaihon täyttämällä äänellä. Tarttuen vaimonsa työn kovettamiin käsiin ja hymyillen tuota samaa hymyä, johon Stella oli aikoinaan rakastanut, John vastasi: "Kuinka voisin sen päivän unohtaa?""Ja nyt kun olet todistettavasti löytänyt itsellesi häikäisevän kauniin morsiamen Lewis, niin seuraavalla ilta nuotiolla jaat meillekin vinkkejä kuinka onnistuit!" Sir Colleville lopetti maljapuheensa saaden muut vartioston jäsenet nauramaan rehvakkaasti. Tunnelma oli käsin kosketeltavissa kynttilöiden valaistessa iloisia kasvoja pitopöydän ympärillä. Harvassa olivat heidän elämässään ne hetket jolloin sai unohtaa murheensa ja vain nauttia hetkestä.
"Ja nyt jos saan pyytää, niin haluaisin tanssittaa kaunista tytärtäni ja vaimoani!" John huudahti saaden hyväksyviä katseita muulta seurueelta.Musiikki raikasi, viini jatkoi virtaamistaan ja tuvan täytti rytmikäs jalkojen töminä tanssijoiden hypähdellessä musiikin tahtiin. Kynttilät loivat leikkisiä varjoja seinille kuin haluten liittyä tanssijoiden ilonpitoon. Dorrit laski askelia mielessään toivoen, ettei sotkeutuisi jaloissaan anoppinsa nähden. Thomasin rinnalla hän kuitenkin tunsi olonsa turvatuksi.Dorrit istui hevosen selässä tiukasti kiinni aviomiehensä selästä tietämättä hakiko enemmän lämpöä vai turvaa. Hän ei koskaan ennen ollut ratsastanut näin korkean hevosen selässä. Koko ilta oli ollut kuin satua, jonka hän ei olisi toivonut loppuvan koskaan. Päivä olisi ollut täydellinen, jos hänen veljensä olisi ollut juhlissa mukana. Darren oli kuitenkin kaukana kotoa, Pinewoodin yliopistossa saamassa oppia porvareiden perinteistä. Dorrit katsahti haikeana vanhempiaan, joiden luota hänen oli nyt lähdettävä ja painoi silmänsä kiinni kyyneliä pidätellen. Nämä eivät olleet hyvästit ja he näkisivät vielä, siitä hän oli varma.

****Darren katseli väsyneillä särkevillä silmillään vanhojen kiemuraisia kirjaimia havahtuen ajatuksistaan hieraistuaan kutiavia silmiään. Välillä hän mietti oliko kirjan kirjoittajalta mennyt enemmän aikaa kirjainten ylimääräisten koristekoukeroiden tekemiseen, kuin itse kirjaimen piirtämiseen. Yö oli jälleen karannut kirjoja kynttilänvalossa lukien ja aurinko paistoi jo korkealla taivaalla. Veli Petruska oli järjestänyt hänelle stipendin, joka tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua yliopiston opetukseen, eikä Darren halunnut hänelle tarjottua mahdollisuutta haaskata. Hän ei enää elämässään saisi toista tilaisuutta lukea näin paljoa ja niin monipuolisia teoksia. Matiasta ei puolestaan ollut paljoa asuntolan lukuhuoneessa näkynyt, saati luennoilla tai seminaareissa. Mies katosi välillä koko päiväksi ja tuli vasta yömyöhään takaisin asuntolalle. Yliopistolla tämä ei aikaansa viettänyt, siitä Darren oli varma. Darren lopetti lukemisen napauttaen suuren kirjan kiinni äänekkäästi. Silmät eivät enää jaksaneet, vaan kirjaimet alkoivat ottaa itselleen uusia muotoja, joissa ei enää ollut mitään järkeä.
Ulkoa kantautuva iloinen nauru houkutteli Darrenin liittymään muiden asuntolassa olevien seuraan yksinäisen sängyn sijasta. Mies ilahtui nähdessään Matiaksen pitkästä aikaa muiden seurassa. Matias oli hänen sisarensa kihlattu ja tämän haluttomuus osallistua yliopiston opetuksiin sai Darrenin pelkäämään sisarensa puolesta. Darren ei halunnut kaksoissisarensa sydämen murtuvan, mutta Matias oli hänen paras ystävänsä.Matias oli kuitenkin muuttunut. Tämä oli saapunut yliopistolle hänen jälkeensä ja vaikka matka oli ollut pyörärikoista lähtien täynnä vaikeuksia, tämä oli ollut onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Alkuun hän oli uskonut ystävänsä onnellisuuden johtuvan välimatkasta tämän äitiin, mutta enää hän ei ollut niin varma. Darrenin siskosta miehen onnellisuus ei kuitenkaan johtunut ja se huolestutti häntä suuresti. Valvotun yön jälkeen ajatus ei kuitenkaan kulkenut ja lämpimän veden tuoma helpotus väsyneille lihakselle vei kuitenkin voitoin. Darren ummisti silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan ystävänsä iloista kertomusta seikkailustaan läheisessä puistossa.Auringon laskeuduttua vuorien taakse ja asuntolan pihan hiljennyttyä opiskelijoiden vetäydyttyä sisälle viileää ulkoilmaa karkuun. Darren kaivoi isoisoisänsä vanhan kukkien sidontaa koskevan kirjan ja alkoi harjoitella asetelmien tekoa sen tahtiin. Isoisoisä oli ollut arvostettu kukkien sitoja Strongbown hovissa, mutta vallan vaihduttua Glassgowt olivat katkaisseet lähes kaikki vanhat kauppasuhteet. Darrenin hymyili tyytyväisenä kättensä jäljelle. Miehellä oli suuria suunnitelmia perintökauppansa suhteen. Heidän sukunimensä olisi vielä joskus uudestaan kaikkien tiedossa.

****
Darren kirjoitti lyhyttä kirjoitelmaansa porvareiden erilaisista tavoista pitää kirjaa riikintaalereistaan. Samalla hän kuunteli Matiaksen kirjan sivujen kääntelystä aiheutuvaa rapinaa. Darren tunsi ystävänsä ja tämän lukutaidon. Kirjan sivut rapisivat kääntyä sitä tahtia, ettei Matias selkeästikään lukenut, vaan käytti kirjaa tekosyynä istua rauhassa kenenkään häiritsemättä ajatuksiaan.
Miehen onni tuntui rapisseen kasaan kuin korttitalo. Viikko sitten Matias oli saanut kirjeen kotoaan, eikä tämä ollut palannut sen jälkeen ennalleen. Hän oli istunut hiljaa huoneessaan yksinään puhumatta kenellekään. Darrenin huoli ystävästään oli muuttunut. Jotain suurta oli tapahtunut ja Matias tuntui sulkevan ystävänsä ulos omasta maailmastaan.
Matias napautti päättäväisen äänekkäästi sylissään olevan kirjan kiinni, mutisten samalla jotain asioiden kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Darren kuuli asuntolan raskaan puisen parioven kolahtavan Matiaksen poistumisen merkiksi. Hän oli jäänyt jälleen yksin huoneeseen, jossa takkatuli rätisi äänekkäästi taustalla polttopuiden pihkan kiehuessa. Siinä hän istui sydän jaettuna kahtaalle. Hän ei halunnut vakoilla ystävänsä puuhia, mutta huoli tämän voinnista vaati häntä lähtemään tämän perään. Daniellan onnesta hehkuvat kasvot tämän kihlauduttua Matiaksen kanssa kummittelivat hänen silmiensä edessä vaatien häntä isoveljen velvollisuudesta lähtemään ystävänsä perään. Lopulta Darren ei enää kyennyt vastustamaa, vaan harppoi päättäväisesti ulos toivoen vielä löytävänsä ystävänsä jäljille.

****Nainen istui lammen rannalla katsellen auringon kimaltelevaa leikkiä veden pinnalla, nauttien täysin rinnoin kauniista päivästä. Vanha vene narahteli hiljalleen tuulen keinuttaessa sitä rantaa vasten saaden naisen hymyilemään äänen herättämille lapsuuden muistoille. Hän oli Eva, arvostetun, mutta köyhän, Puumestari Kristianin tytär. Hänen isälleen oli suotu kahdeksan enemmän ja vähemmän kaunista tytärtä, joiden myötäjäisiin hänellä ei ollut varaa. Pitkään nainen oli elänyt siinä uskossa, ettei hän koskaan löytäisi elämäänsä ketään. Sitten kuin kirkas tähti olisi syttynyt hänen elämänsä tähtitaivaalle Matiaksen ilmestyttyä hänen perheensä taloon rengasrikon myötä. Matias tunsi sydämensä hypähtävän onnesta hänen nähdessään nuoren tummahipiäisen naisen istuvan lammenrannalla odottamassa häntä ja vain häntä, niin kuin lukuisina kertoina tätä aikaisemmin. Mies olisi halunnut sulkea tuon tumman kaunottaren syleilyynsä ja olla koskaan päästämättä tätä pois. Matiaksen halusi potkaista itseään moisista ajatuksista. Hän oli tullut tänne vain yhtä tarkoitusta varten, vaikkei hänen sydämensä sitä tuntunut ymmärtävän.Eva havahtui kuullessaan lähestyvien askelten painautuvan tasaisesti ruohikkoa vasten. Matias katsoi rakastettunsa hymyileviä kasvoja. Hän olisi antanut mitä tahansa, jos olisi saanut nähdä nuo kauniit kasvot joka aamu ensimmäisenä silmänsä avattuaan. Kuin huomaamattaan hän kohotti kätensä Evan poskelle. Miehen sydäntä vihlaisi kylmästi hänen tiedostaessaan, että tuo luultavasti oli viimeinen kerta kun hän kosketti näitä kasvoja.Matias tunsi kielensä takertuvan kitalakeensa suostumatta liikkumaan ja sanomaan noita sanoja, joita hän oli harjoitellut tuhansia kertoja mielessään.
"Rakas?" Eva henkäisi kysyvästi huomatessaan, ettei kaikki ollut kuin ennen. Mies oli siinä aivan lähellä, mutta hän ei silti tuntunut olevan siinä. Kovettaen itsensä Matias riuhtaisi kätensä naisen otteesta.
"Eva, minä olen kihoissa toisen kanssa, enkä aio pettää lupaustani hänelle. Minun olisi pitänyt tehdä tämä jo aikoja sitten, eikä antaa sinun luoda turhia unelmia. Meistä ei koskaan tule paria!"
Hymy naisen kasvoilla hävisi muuttuen ensin epäuskoksi ja sen jälkeen silkaksi raivoksi. Naisen huulet liikkuivat hitaasti kuin tavaillen sanoja, mutta mitään ei tullut ulos. Matias tunsi sydämensä halkeavan jättäen jäljelle tyhjän aukon siihen, jossa hänen rakkautensa Evaan oli sijainnut. Aukon, jota kukaan ei voisi enää koskaan täyttää. Ennen kuin Eva ehti sanoa mitään, hän tunsi miehen kädet ympärillään vetäen hänet tämän syliin. Matiaksen huulet olivat kylmät ja kovat tämän painaessa huulensa viimeisen kerran naisen huulille. Suudelmassa ei ollut mitään nautinnollista, ei tunteita, ei rakkautta, vain yksinäisyyttä ja vihaa maailmaa kohtaan.Evan jalat pettivät Matiaksen päästäessä irti. Hän kuuli miehen askelien loittonevan itsestään viimeistä kertaa. Miten hän oli saattanut olla niin tyhmä, että oli kuvitellut miehen jättävän kaiken hänen takiaan? Hänen, jonka isällä ei ollut antaa edes yhtä riikintaaleria tyttärensä myötäjäisiksi. Evan silmiä poltteli muutaman kyyneleen karatessa hänen silmistään. Jokainen kyynel oli turha, hän ei halunnut itkeä. Hän pääsisi vielä naimisiin ja hän laittaisi Matiaksen vielä katumaan päätöstään.

****
Darren harppoi lammelle, johon hän oli arvellut ystävänsä tulleen. Miehestä ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään. Päivä oli kaunis ja lämmin. Mies tunsi huvittuvansa ajatuksesta, että kotipuolessa oli täysi talvi. Darrenin katse kiinnittyi lammen rannalla hiljaa istuvaan kauniiseen naiseen suunnaten askeleensa tämän luo.Darren istuutui naisen viereen, mutta tämä ei tuntunut huomaavan häntä ajatuksiltaan. "Kaunis päivä tänään," Darren rykäisi toivoen saavansa tämän huomion itselleen. Mies ei kuitenkaan tiennyt oliko hänen sanansa tavoittanut naisen tajuntaa. "Etsin ystävääni ja luulen, että hän kulki tätä kautta?" Ei vieläkään reaktiota, mutta hän jatkoi silti, "minun ikäiseni mies, ruskeat hiukset, siniset silmät, vihreät housut, vaalean sininen aluspaita ja tumma harmaansininen paituli. Hänen nimensä on Matias."
Darrenille ei ollut täysin varma, mitä seuraavaksi tapahtui ja oliko jokin hänen sanoissaan aiheuttanut seuraavat tapahtumat. Nainen kuitenkin säpsähti pystyyn kuin ruoskan iskusta raivoten samalla kyynelten kimmeltäessä vihreissä silmissään, mitä ihmeellisimmistä asioista, saaden miehen seisomaan hiljaa ymmärtämättä kunnolla mistä tämä oikeastaan puhui.Ääni hänen sisällään käski Darrenia lähtemään yrittäen kertoa hänelle, kuinka tästä naisesta koituisi vielä vaikeuksia. Mies ei kuitenkaan voinut lähteä. Naisen mieli oli selvästi järkkynyt, eikä hän voinut jättää tätä yksinään tuossa mielentilassa. Hellästi hän kohotti kätensä silittäen naisen kyynelistä kosteaa poskea toivoen saavan naisen rauhoittumaan. Rauhallisella äänellä yhä käsi naisen poskella Darren kuiskasi hiljaa:
"Kertoisitko sinä minulle nimesi?"

****
Stella seisoi hiljaa rahalippaan takana kuunnellen miehensä lempeää ääntä, jota asiakkaat eivät kyenneet vastustamaan tämän tarinoidessa siitä kuinka kukkaset loivat kodin tunnelman jopa talvella. Stella muisti vielä, kuinka hän oli nuorena ennen lasten syntymää työskennellyt puodin puolella pitkiä päiviä. Asiakkaita oli ollut tuolloin paljon vähemmän ja Johnin puheet olivat olleet paljon töksähtävämpiä. Mies oli selkeästi kehittynyt vuosien aikana.Kukkasasetelmat olivat rikkaiden huvitus, mutta silloin tällöin poikkesi kauppaan talonpoikiakin siemenviljan toivossa ja etsien yrttejä halvemmalla kuin mitä paikallisesta apteekista sai.Darrenin lähdettyä yliopistolle ja Dorritin muutettua uuteen kotiinsa Stella oli siirtynyt auttamaan miestään kaupan puolella hyllyjä täytellen ja rahoja asiakkailta lunastaen. Ikä painoi kuitenkin jo hänen jaksamistaan. Pitkät päivät tuntuivat jaloissa ja lihaksissa paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. He olivat tulossa vanhoiksi.

****"Äiti, minähän sanoin että pärjään itsekin." Dalia tuhahti kasvot loistaen tulen valossa tytön hämmentäessä pientä kattilaansa. Tyttö oli perinyt äitinsä kiinnostuksen keittotaidon saloihin, eikä tämä ollut enää pitkiin aikoihin tarvinnut äitiään saadakseen mahaansa täytettä. Stella ei olisi voinut olla ylpeämpi tyttärestään, mutta samalla hän tunsi surua omasta tarpeettomuudestaan. Ei ollut enää monia asioita, joita hän olisi voinut tyttärilleen opettaa tulevaisuutta varten.Stella kasasi likaiset astiat pöydältä puiseen pesusoikkoon ja kaatoi tulella lämmittämäänsä vettä niiden päälle. Nainen miltein huokaisi nautinnosta laittaessaan särkevät sormensa lämpimän veden sekaan. Oven kolahdus hänen takanaan kertoi pienen keittiöapulaisen saaneen keitoksensa valmiiksi. Kuinka monesti hän muisti seisseen tässä kuluneiden vuosien varrella katsellen saippuakuplien iloista pyörteilyä hänen hangatessa likaisia astioita. Vuodet olivat kuluneet niin nopeasti ja lapset kasvaneet isoksi vieläkin nopeammin.
John nykäisi ajatuksiinsa uponneen vaimonsa syliinsä tiedustellen, mikä sai hänen oman kaunokaisensa rypistämään otsaansa niin ikävän näköisesti. Stella tunsi miehensä lämpimän kosketuksen poskellaan, joka yhä sai hänen vatsanpohjassaan perhoset lentelemään kuten nuorenakin. "Minä vain tunnen itseni nykyään niin tarpeettomaksi. Daliakin on kasvanut jo niin isoksi." Nainen huokaisi ääni täynnä haikeutta."Tiesithän sinä, ettet sinä koskaan ole tarpeeton?" John murahti kuin nuhdellen pientä lasta. "Minä tarvitsen sinua." Mies huokaisi vielä huuliensa lomasta vetäen vaimonsa käsivarsilleen tukkien tämän hölmöjä puhuvan suun omallaan.

****
Daniella neuloi kapioitaan yrittäen samalla kuunnella pysyikö hänen pikkusiskonsa alkuunkaan nuotissa. Tyytyväisenä tyttö katseli kädessään olevaa neuletta. Hänen kapioarkkunsa täyttyi kovaa kyytiä, kun pakkanen ja korkeat nietokset estivät häntä tekemästä puutarhatöitä. Tytön mieltä varjosti vain pelko tulevaa anoppia kohtaan. Tämä varmasti tarkastaisi hyvin tarkkaan, millaisia töitä hänen kapioarkkunsa sisältäisi. Silti tyttö ei malttanut odottaa, että pääsisi lopulta muuttamaan rakkaan Matiaksensa luo. "Dalia se on ylä C, ei tavallinen C!" tyttö ärähti Dalian onnistuttua saamaan pianosta ilmoille äänen, joka sai hänen korvansa vihlomaan.
Tuli rätisi iloisesti huoneen nurkassa hehkuen lämpöään kuin vastavoimana seinien sisälle päästämälle kylmälle viimalle. Monesti he olivat Dorritin kanssa neuloneet yhdessä tulen lämmössä tulevaisuutta miettien, mutta nyt sisko oli poissa. Hän ei ollut kuullut sisarestaan mitään sen jälkeen kun tämä oli nainut Thomaksen. Vaikka Daniella tiesi saavansa avioliiton kautta itselleen uuden perheen, ei hän silti voinut sille mitään, että ikävä kaivoi hänen sydäntään lapsuuden kotiinsa. Onneksi hänellä olisi kuitenkin Matias rinnallaan.
Stella kuunteli hiljaa Dalian pianonsoittoa sekoitellessaan kasvismuhennosta. Tyttö oli selvästi laiminlyönyt opintojaan viettämällä liikaa aikaa keittiössä. Nainen saattoi vain olla onnellinen, että oli hetkeksi saanut tämän ajettua pois suvun vanhan reseptikirjan äärestä.
Vaikka kauppa menestyi, Rowleyn perheen rahat olivat silti vähissä. Kolmen tyttären naittaminen ja sopivien myötäjäisten kerääminen oli liikaa heidän kukkarolleen. Heillä ei ollut vielä koossa tarpeeksi rahoja Daniellan sovittua naimakauppaa varten, mutta sitä hän ei ollut raaskinut kertoa tyttärelleen. Darrenin hyvä naimakauppa olisi heidän perheensä ainoa mahdollisuus.

***"Kyllä kukkasemme kelpaavat itse kuninkaallekin." John vannoi punapukuiselle hovilääkärille, joka selkeästi epäröi Rowleyn kukkien laatua. Saatuaan lauseen loppuun mies käänsi huomionsa nuoreen mylläriin, joka oli tullut etsimään kauneimpia kukkia morsiantaan varten, joita hänen muutamalla riikintaalerillaan saattoi saada. John oli jo miltein valmis antamaan kukkasensa ilmaiseksi tälle nuorelle miehelle, joka epätoivoisesti halusi ilahduttaa nuorikkoaan. Tämän ehdotettua kukkien vaihtamista jauhopussiin, John ei kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään. Dalian syntymäpäivät olivat tulossa ja jauhoille oli heillä aina käyttöä. John katseli tyytyväisenä nunnan ojentamaa paperirahaa. Kauppa tuntui käyvän yhä paremmin ja heidän puotiinsa tuntui eksyvän aina vain arvovaltaisempia vieraita tai näiden edustajia. Silti puoti ei tuottanut niin paljoa, kuin sen olisi pitänyt tuottaa. Dorritin häät olivat syöneet ison loven perheen rahakirstuun, mutta naimakauppa herrasväen kanssa oli ehdottoman tärkeä heidän tulevia liikesuhteita ajatellen.Kyltti kolahti hiljaa Johnin kääntäessä sen ympäri merkiksi siitä, ettei kauppa ollut enää auki. Yötuuli humisi puidenlatvoissa saaden Johnin palelemaan luita myöten. Miehestä tuntui, ettei hän enää ehtinyt paljoa nähdä perhettään kaupaltaan. Hänellä oli suuri perhe, mutta silti hän oli äärettömän yksinäinen. Vatsan äänekäs murahdus muistutti miestä, ettei tämä ollut ehtinyt syödä koko päivänä. Muun talon nukkuessa hän hiipi keittiöön katsomaan, oliko Stella jättänyt hänelle tapansa mukaan tähteitä syötäväksi.

****
John seisoi hiljaa vanhan kirjahyllyn edessä. Tuo kirjahylly oli seissyt samalla paikalla niin kauan kuin John vain saattoi muistaa. Kuunnellen vanhan talon ääniä mies yritti saada selville oliko kukaan muu talossa enää jalkeilla hänen lisäkseen. Vain tuulen hiljainen ujellus vanhan talon seinissä kantautui Johnin korviin. Päättäväisesti mies tarttui ruusutiedon kirjaan kiskaisten sitä napakasti. Kirjahylly avautui valittaen äänekkäästi muodostaen oviaukon, josta mies pääsi pujahtamaan salaisiin tiloihinsa. Dorritin häät olivat verottaneet suuresti hänen viinivarastojaan ja tynnyrit kumisivat tyhjyyttään. Hiljaa mielessään John lausui kiitoksen, ettei kukaan ollut tullut kysyneeksi mistä ehtymätön viinitarjoilu oli saatu hankittua. Heidän pieni omaisuutensa ei olisi millään riittänyt, jos he olisivat joutuneet kaiken tuon viinin joltain ulkopuoliselta ostamaan. John nappasi tyytyväisenä tuopin pöydän kulmalta ja täytti sen tynnyrin pohjalle jääneistä jämistä. Erä oli yhä yksi hänen parhaista tuotoksistaan. Mies olisi kuitenkin halunnut lopettaa salaisen myyntitoimensa. Puoti ei kuitenkaan tuottanut vielä niin, että he ilman salaista viinanpolttoaan olisivat tulleet toimeen. Darrenin avioliiton myötäjäisten myötä heidän ei välttämättä tarvitsisi enää elää lain tuolla puolen ja siihen John luotti. Viini kipristeli kutsuvasti hänen kielellään kuin pyytäen täyttämään tuopin uudestaan, saaden Johnin antautumaan sen kutsulle.

****Eräänä talvisena alkuiltana, juuri sillä hetkellä kun auringon viimeiset säteen luovat viimeisen katsauksensa Pinewoodin maisemiin, ennen kuin aurinko painuu vuorten taa noustakseen taas seuraavana aamuna uudelle kierrolleen taivaan kannessa, Rowleyn pihaan hiiviskeli tuntematon kiertolaisnainen kantaen mukanaan mustaa säkkiä. Katsellen pitkään säkkiään, kuin ollen haluamatta luopua sen sisällöstä nainen seisoskeli Rowleyn talon pihalla välittämättä siitä sattuiko kukaan häntä näkemään. Lopulta hän kaivoi säkin syvyyksistä pienen kullanhohtoisen lampun jättäen sen Rowleyn etuovelle. Pimeys ehti laskeutua talon ylle, ennen kuin kukaan huomasi pihalla yksinään kimaltelevan lampun. Stella pyöritteli käsissään kummaa esinettä pohtien, oliko joku asiakkaista unohtanut lampun asioidessaan puodissa. Ennen kuin nainen ehti kysyä mieheltään, lamppu alkoi täristä hänen käsissään ja violetti valo purkautui lampusta muodostaen ilmaan leijuvan ihmisenkaltaisen hahmon, luvaten painokkaalla äänellä toteuttaa kolme Stellan toiveista. Ennen kuin hän ehti enempää miettiä asiaa, kolme hänen mielensä päällä ollutta asiaa pääsivät hänen kieleltään. Ensimmäiseksi hän toivoi pitkää elämää, toiseksi onnea lapsilleen elämässä ja kolmanneksi varallisuutta perheelleen.
"Toiveenne on toteutettu!" Henki lausui tasaisella äänellään kadoten violettina savuna takaisin lampun sisälle. Viimeisenkin savukiehkuran kadottua lamppu poksahti kovaäänisesti kadoten näkymättömiin. Stella jäi tuijottamaan hiljaa ihmettä, kun hänen eteensä ilmestyi säkillinen riikintaalereita. Nainen hieraisi muutaman kerran silmiään kuin ei voisi uskoa todeksi juuri tapahtunutta.

****
Tyytyväinen hyräily täytti kaupan naisen täyttäessä edellisiltana tyhjentyneitä kaupan hyllyjä. Säkissä oli ollut juuri sen verran riikintaalereita, että he saisivat sillä maksettua Petersoneille Daniellasta luvatut myötäjäiset, sekä pieni osa jäisi vielä säästöön Dalian myötäjäisiä varten.
Stellasta tuntui, että elämä hymyili hänen perheelleen. Dorrit oli kirjoittanut kirjeessään odottavansa esikoistaan ja osallistuvansa yhdessä Thomaksen kanssa Dalian syntymäpäiville. Darren oli myös kirjoittanut menestyvänsä hyvin opinnoissaan ja palaavansa pian kotiin. Stellan sydän suorastaan pulppusi yli onnesta. Silti jokin jäyti hänen sisällään saaden naisen vatsan kääntymään ympäri. Stella juoksi toalettiin kohti reikätuolia. Nainen tunsi kuinka hänen aamupalansa pyrki ulos hänen vatsastaan esteenään enää vain suun eteen painettu käsi. Jäänteet hänen aamupalastaan vilisivät hänen silmissä naisen antaessa ylen reikätuoli yllä.
Hetken nainen istui kauhuissaan lattialla kylmän hien valuessa hänen ohimoaan pitkin. Se ei ollut sitä mitä hän kuvitteli, ei voinut olla! Hokien itselleen, ettei ollut mitään pelättävää Stella nousi ylös ottaen tukea pesupöydästä. Kiireesti hän siivosi reikätuolin toivoen samalla, että onnistuisi hävittämään kaikki todisteet tapahtuneesta. Tämän oli vain pakko olla sivuvaikutus hänen elämän pidentymisen toiveestaan.

****
Darren nauroi katketakseen katsellessaan Evan ilmeilyä maalilta. "Yritätkö pilata potkuni naurattamalla minut kuoliaaksi?" mies huusi ääni täynnä ihailua puiden välissä seisovaa naista kohtaan. He olivat nähneet tapaamisensa jälkeen joka päivä ja päivä päivältä Darren huomasi viihtyvänsä Evan seurassa paremmin kuin kenenkään muun. Nainen oli omaa laatuaan. Hän ei tiennyt ketään muuta naista, joka olisi uskaltautunut pelaamaan nahkapalloa ja olemaan vielä hyvä siinä. Darren potkaisi, mutta pallo meni kaukaa ohi Evan vartioiman maalin."Ehkä en saa palloa maaliin, mutta sinut minä saan kiinni!" Darren nauroi napaten naisen syliinsä. Eva tuntui niin hyvältä ja niin oikealta juuri siinä lähellä. Tämän laventelinen tuoksu sai miehen sydämen sykähtelemään tiuhemmin kuin yrittäen pyrkiä ulos hänen rinnastaan.
Siinä he seisoivat, heidän lampensa rannalla, toisiaan silmiin katsellen yötuulen laulaessa heidän ympärillään hiljaista musiikkiaan. Evan smaragdinvihreät silmät vangitsivat nuoren miehen päästämättä tätä otteestaan. Oli naisella rahaa tai ei, Darren ei voinut kuvitella elämäänsä ilman että voisi nähdä nuo silmät elämänsä jokaisena päivänä.Keräten rohkeutensa uhmata perhettään Darren polvistui Evan eteen, ennen kuin järki saisi vallan hänen kauniista puhtaista tunteistaan. He eivät koskaan olleet Evan kanssa puhuneet asiasta, mutta mies vain toivoi tämän tuntevan samoin. Hän oli rakastunut naiseen heidän ensi näkemällään, Evam raivotessa miehelle juuri tämän saman lammen rannalla. Darren tunsi koko kehonsa värähtelevän onnesta hänen pujotettaessa sormusta Evan siroon sormeen. Joku olisi voinut väittää Evaa onnenonkijaksi, mutta Darren ei uskonut moiseen. Hän tiesi heidän kahden olevan luodut toisilleen, eikä asiassa ollut epäilystä. Ainoa asia, mikä varjosti miehen sydäntä, olivat hänen omat vanhempansa. Nämä odottivat häneltä järkiavioliittoa, mutta Darren ei voinut ja mies vakaasti uskoi, että hänen vanhempansa ymmärtäisivät kyllä, silti hän halusi pelata kaiken varman päälle. Vanhemmat eivät saisi pilata tätä häneltä.

***Pienen kappelin ikkunoista tulvi valo ympäröivään yön pimeyteen. Darren seisoi pihalla pitäen kädestä kylmästä tärisevää Evaa. Mies veti tätä tiukemmin kainaloonsa, mutta kappelin narahtava ovi sai naisen hypähtämään kauemmas. "Mitä te täällä ulkona seisotte?" kappelin ovesta kurkistava mies kysyi hämmästellen paikoilleen jähmettynyttä paria, pohtien olivatko nämä tulleen katumapäälle.
Pimeästä yöstä sisälle astuvalle kappelin valaistus oli häikäisevän kirkas. Korkeat pilarit koristivat kappelin muuten vaatimattomia mukulakiviseiniä. Darren tunsi jalkojensa jähmettyvän keskelle käytävää. Pieni ääni hänen sisällään käski miehen perua suunnitelmansa, mutta Evan katse sai miehen unohtamaan tuon äänen. Hän tarttui rakastaan kädestä kuin imien voimaa tämän kosketuksesta. Tuon hetken jälkeen kaikki tapahtui kuin unessa. Ohi kiitävän hetken hän oli onnellisin mies, mitä maailma päällään kantoi. Hänen käsivarsillaan oli hänen elämänsä suurin rakkaus, se josta kirjoitettiin legendoissa. Mies ei vain tiennyt, ettei hänen satunsa ollut täydellinen. Hän ei ollut elämänsä rakkauden sydämenvalittu.

****
Stella katseli kuvajaistaan vanhan peilin pinnasta. Hänen yöpaitansa etumusta oli hieman koholla vatsan venyttäessä kangasta haluamaansa suuntaan. Vatsan sisällä oli hänen tämän hetkisen elämänsä suurin salaisuus.Nainen laski kätensä vatsalleen kuin suojellen sen uusinta asukkia. Hän ei ollut saattanut kuvitella, että hän vanhoilla päivillään vielä voisi edes tulla raskaaksi, mutta siinä se nyt ilman suurempia erehtymisen mahdollisuuksia pullisteli. Nainen saattoi vain toivoa, ettei tulokas olisi jälleen tyttö.

****Stella kaivoi kaapin kätköistä tarvittavia aineksia ja välineitä esiin. Dalialla oli syntymäpäivä, eikä hän antaisi tytön syntymäpäivää jälleen pilattavan muulla turhalla huomiolla. Viimeksi lainvartijat olivat tulleet penkomaan heidän kotinsa valheellisten syytösten takia, jotka olivat koskeneet Johnia.
Nainen oli nyörittänyt korsettinsa niin tiukalle, ettei hänen pieni, mutta silmiin pistävä vatsakumpunsa varastaisi huomiota tyttären juhlilta. Purkaen kiukkuaan taikinan vatkaukseen ympäröivät pinnat saivat päälleen pieniä roiskeita. Uunista kantautuva tuoksu kertoi kakun valmistuneen kun taas ulko-ovelta kuuluva koputus kertoi vieraiden juuri saapuneen.Stella ei saattanut pitää käsiään irti tyttärensä suuresta vatsakummusta. Dorrit oli kasvanut valtavasti siitä, kun hän oli viimeksi tämän nähnyt. Heistä oli Johnin kanssa yhtä aikaa tulossa isovanhempia ja uudestaan vanhempia."Saisit useammin tuoda tuota vaimoasi meille kyläilemään vävypoika!" John naureskeli tyytyväisenä katsellessaan tyttärensä komeasti pyöristynyttä vatsaa. Hän muisti vielä itsekin, kun he olivat Stellan kanssa saaneet Dorritin, oman esikoisensa. Se oli ollut hetki, joka oli muuttanut häntä tässä elämässä kaikkien eniten. Muutamassa tunnissa hän oli saanut omakseen elämänsä tärkeimmän ja rakkaimman roolinsa, isyydenStella sytytti Dalian kakun kynttilät ja juhlaväki kerääntyi tämän ympärille iloisesti hurraamaan. Vain Darren puuttui, muuten heidän perheensä olisi ollut kokonaan kassa.Dalia nojautui jännittyneenä kakun puoleen vetäen keuhkonsa täyteen ilmaa. Tästä alkaisi hänen elämässään täysin uudenlainen elämän vaihe kaikkine jännittävine seikkailuineen.Dalia RowleyIloinen puheensorina täytti Rowleyn oleskeluhuoneen Dorritin kertoillessa uudesta perhe-elämästään, samalla kun John kiusoitteli kuopustaan loppumattomista kosijoista, joista tyttö sai valita vain parhaimman päältä. Dalia huokaisi hiljaa mielessään, että hän ei halunnut kuin leipoa.
Vaunut pysähtyivät Rowleyn talon pihaan jättääkseen kyydistä kaksi matkustajaa. Matkustajat syleilivät toisiaan hetken pihalla, kuin etsien rohkeutta toisistaan kävellä kohti talon ikkunasta iloisesti hehkuvaa valoa. Seurue kääntyi katsomaan ovesta sisään astelevaa miestä ja tämän käsipuolessa roikkuvaa tummaa kaunotarta. Darren tunsi palan juuttuvan kurkkunsa, miehen tajutessa että koko perhe oli paikalla. Hän oli valmistautunut kohtaamaan vain vanhempansa, mutta oli täysin unohtanut pikkusiskonsa syntymäpäivän. Hiljaisuus oli vallannut Rowleyn oleskeluhuoneen. Vain takassa loimuava tuli uskalsi rikkoa hiljaisuuden paukkeellaan.

Nainen hymyili tyytyväisenä katsellen vuorotellen pöydän ääressä istuvia hämmästeleviä kasvoja, pitäen samalla tiukasti kiinni Darrenin kädestä kuin peläten siitä irrottamista. Lopulta Darren sai kielensä liikkeelle sanoen hiljaa, "Tässä on Eva Kristianintytär, vaimoni!".

 ******

Stellan raskasu ei ollut suunniteltu, taikalampusta tulleet 3 päivää lisää aikuiselämää olivat kyllä osa syyllisenä. Simit järjestävät tarinassa paljon asioita, jotka lopulta päätyvät tarinaan.  Toivottavasti teksti viihdytti! Seuraavaksi siirrytäänkin talonpoikien luo 2 viikon kuluttua.

Kommetteja otetaan vastaan mieluusti, niin risuja kuin ruusuja :).