26. Osa: Dramodred

72 kuvaa

Täällä taas ;) !
Tätä osaa oli hauska tehdä ja kirjoittaa, vaikka lavastamisessa ja järjestelyissä meni paljon aikaa.
Toivottovasti se näkyy tekstissä...
 

Viimeksi Herttuoilla: Fiona yritti epätoivoisesti päästä rakastettunsa Arthur Islingtonin jakamattomaan huomioon, mutta tämän vaimon kuolema tuntui olevan tiellä. Fiona seurasi kuningatarta eräänä iltana ja löysi tämän nyyhkyttämästä talonpoikien ikkunan takana. Nainen ei ensin ymmärtänyt, mutta tajusi lopuksi, että kaksoset joita kuningatar katseli, olivat Fionan miehen Fredrickin ja kuningattaren yhteisiä.

Sofia rakastui paroni Leonardoon ja ajautui äitinsä kanssa riitoihin. Perheen kuopus ja perijä Kristopher sairasteli sairastelemistaan, mutta selviytyi vielä lapseksi asti.

Sofia tuijotti tuijottamistaan. Hän ei saattanut uskoa, että isä oli tehnyt tämän hänelle. Siinä se nyt oli, hänen tuleva aviomiehensä ja häät olisivat jo huomenna. Isä oli hoitanut järjestelyitä pitkään jo tytön selän takana. Sofia tiesi olevansa onnellinen, että näki miehensä ennen alttarille astumista, mutta silti hänellä itsellä oli ollut muuta mielessä tulevaisuutensa suhteen. Hänen ja Leonardon kaunis rakkaus oli muuttunut nyt isoksi möykyksi, joka puristi ja kalvasi sydäntä joka lyönnillä.

Fredrick ei voinut käsittää mikä tytärtä vaivasi. Lordi Travis Gonzaga oli hieno mies ja tunnettu Pinewoodin valtakunnassa varallisuudestaan. Silti Sofia näytti siltä kuin tervaa olisi yrittänyt juoda. Hän oli nähnyt paljon vaivaa saadakseen esikoiselleen tämän arvoisen kosijan ja oli toivonut tytöltä iloisempaa reaktiota.

Siinä se nyt oli, viimeinen kädenpuristus, joka sinetöi Sofian loppuelämän. Mies oli todennut tytön mieleisekseen ja nyt hänet oli luvattu Lordi Gonzagalle loppu elämäksi, eikä hän voinut mitään. Kihlauksen purkaminen olisi häpeällistä. Hän ei vain saanut onnentunnetta heräämään itsessään, vaikka kuinka yritti. Hänet oli tarkoitettu jollekin muulle.

Herttuan hyväksyvän katseen alla Lordi Gonzaga pujotti kihlasormuksen morsiamensa vasempaan nimettömään. Lordi näytti herttaiselta, eikä Sofian olisi ollut syytä valittaa, mutta silti hän toivoi että hänen eteensä olisi polvistunut joku toinen. Tuo toinen ei vain ollut pyytänyt hänen kättään, vaikka tiesi Sofialla olevan muita kosijoita. Se sai Sofian sydämen hiljaa itkemään verta.

"Huomiseen siis!" Lordi hymyili tyytyväisenä luvatustaan. Sofian naiminen nostaisi kovasti Lordin aatelisarvoa muiden silmissä. Olihan Sofia sentään kruununperillisen pikkuserkku ja kaikenlisäksi kaunis omalla mystisellä tavallaan.

Sofia katseli portailta miehen loittonevaa selkää. Huomenna hän muuttaisi Lordin merenrannalla sijaitsevaan kartanoon kauas Pinewoodin maaseudulle. Sofia puristi rautaista kaidetta edessään miettien, kuinka jäisi kaipaamaan tätä kaikkea, puutarhaa jossa sai ensisuudelmansa. Sofia olisi halunnut huutaa ja itkeä, muttei uskaltanut. Leoa hän kaipasi, mutta tämä oli löytänyt jo jonkun toisen. Se hyväpuoli maaseudussa oli, ettei Leo vahingossakaan eksyisi sinne.

Pieni mökki aukeni vaunuihin Sofian ja Fionan matkustaessa valtakunnan kuuluisimman vaatturin luokse käymään.

"Yritä nyt vähän edes hymyillä!" Fiona patisti Sofiaa, joka näytti siltä kuin tämä olisi mestauslavalle menossa parin kävellessä kohti mökin etuovea.

"Oletko varma, että täällä todella asuu valtakunnan paras vaatturi?" Sofia kysyi ihmetellen katsellessaan samalla arvioivasti mökin lahonneita seiniä. Vihainen mulkaisu äidiltään kertoi kaiken, hän oli taas puhunut ohi suunsa. Fiona oli tilannut puvun jo heti kosiomiehen ilmestyttyä heidän ovelleen, mutta viimeinen sovitus oli jäänyt kiireessä tekemättä.

Ovi narahti ikävästi vaikertaen ja paljasti vaatimattoman mökin asukin takaansa. Fiona ei halunnut myöntää, ettei olisi todellakaan halunnut astua tähän vaatimattomaan mökkiin, jonka makea mätänevä tuoksu sai hänen nenänsä tukkiutumaan. Lily Grönroot oli kuitenkin valtakunnan paras vaatimattomasta mökistä huolimatta. Fiona nielaisi saadakseen hukkuneen äänen jälleen kulkemaan, lopulta esiteltyä itsensä ja tyttärensä. Vastauksena oli hyväksyvä nyökkäys ja käden huitaisu, joka kehotti seuraamaan perässä.

Lily johdatti heidät mökin takanurkkaan, joka selvästi toimi tämän ompelupaikkana.

"Siinä se on!" Lily totesi äänessään ylpeyttä viittoillen mallinuken yllä olevaa valkoista pukua. Sofia katseli ihmeissään tietämättä enää itsekään mitä ajatella koko asiasta. Lilyn hoputtaessa hän alkoi hiljalleen riisua pukuaan kokeillakseen tuota valkoista vankilaa, jota hänelle tarjottiin.

Lilyn tehdessä viimeisiä mittauksia hameen helmoihin Fiona yritti saada selvää Sofian käsittämättömästä ilmeestä. Hänestä puku istui kuin valettu. Hieman erilainen kampaus ja huntu koristamaan, niin siitä tulisi upea. Grönrootilta hän tilaisi varmasti myöhemmätkin morsiuspuvut.

* * * *

Kaikki tapahtui kuin itsestään Sofian ympärillä tytön lainkaan itse vaikuttamatta asioihin. Hänen isänsä oli hyväksynyt kosinnan ja vasta häidenaattona tyttö oli tavannut sulhasensa. Äiti puolestaan oli hoitanut pukujärjestelyt ja sulhanen vastasi juhlista. Sofialla ei ollut minkäänlaista sananvaltaa itseään koskeviin päätöksiin. Hummerinpalanen pyöri suussa menemättä alas. Viimeinen ateria ennen tuomion täytäntöön panoa, tyttö mietti saaden oman tilanteensa vertaamisesta kuolemantuomioon hymyn kareet huulille.

Ofelia ei voinut käsittää siskonsa käytöstä. Hän olisi antanut mitä vain, jos joku olisi kosinut ja Sofia näytti siltä, että tämän elämä päättyi huomiseen aviosäätyyn astumiseen. Kyllä hän tiesi, että Sofia oli menettänyt sydämensä naapurin paronille, mutta silti oli hieno asia päästä naimisiin. Hieman turhan kovalla voimalla tyttö iski haarukkansa hummerinpyrstöön saaden hennon lautasen rikkoutumaan osuman alla.

Felicia kurkisti Sofian huoneen ovenraosta ja totesi isosiskonsa edelleen istuvan sängynlaidalla ajatuksissaan. Tyttö istahti Sofian viereen saaden siskonsa hätkähtämään ajatuksistaan.

"Ei se noin kamalaa varmasti ole!" Felicia yritti lohduttaa saaden pienen hymyn nousemaan Sofian huulille.

"Ei se olekaan." Sofia vastasi hengittäen samalla syvään ulos, "Lordi Gonzaga on kuulemma hieno mies", hän jatkoi lisäten samalla mielessään, ettei tämä kuitenkaan ollut Paroni. Paronille hänen sydämensä sykki, vaikka nyt se itkikin verta joka lyönnillä. Kuinka tämä oli saattanut hylätä hänet kaiken sen jälkeen?

* * * *

"Huomenta kultaseni!" Fiona hihkui onneissaan Sofian korvaan saaden tytön pelästymään pahanpäiväisesti unestaan. Hetken Fiona tuijotteli tyttärensä hämmentyneitä kasvoja sekä tyhjänä räpytteleviä silmiä, kunnes hän päätti valistaa tätä, mikä päivä oli kyseessä.

Tytön yhä istuessa hievahtamatta sängynreunalla Fiona talutti tämän kampauspöydän ääreen. Tänään ei ollut hyvä päivä ihmetellä vain tapahtumia. Kyyneleet nousivat tytön silmiin Fionan sitoessa tälle tiukkaa nutturaa. Fiona toivoi tytön joskus ymmärtävän, miksi kauneuden eteen pitäisi kärsiä.

Fredrick auttoi tytön pitkine huntuineen vaunuihin tämän katsellessa silmät lasittuneina loittonevaa kotitaloaan. Äidin perintökalleudetkaan kaulassa tai hiustenpäällä eivät auttaneet. Hänet oli riuhdottu irti, revitty juuriltaan maasta, niin että ritinä vain kävi juurien valittaessa kohtaloaan, eikä kukaan tuntunut edes huomaavan hänen pahaa oloa.

Näkymä paronin kartanolle aukeni lopulta. Missä tahansa muussa tilanteessa Sofia olisi saattanut yhtyä sisarensa ihastuneisiin henkäyksiin ja huomautuksiin, mutta nyt kartano näytti vain kultaiselta vankilalta.

Vieraat asettuivat paikoilleen Lordi Gonzagan odottaessa morsiantaan vihkikaaren alla. Pitkään kestäneen hetken jälkeen hento viulumusiikki alkoi lopulta soida ja morsian astui esiin.

Isänsä turvallisesti puristavasta kädestä Sofia tunsi saavan voimaa jokaiseen askeleeseen. Maiseman kauneus sai myös tytön henkäisemään ensimmäisen kerran ilosta koko päivänaikana. Mistä mies oli tiennyt asterien olevan hänen lempikukkiaan? Kaikkien katseiden kääntyessä häneen tyttö tunsi itsensä morsiameksi, eikä Leon puuttuminen vihkikaaren alta tuntunutkaan tällä hetkellä niin suurelta asialta.

Tuntiessaan Lordin pehmeät huulet omillaan ensimmäisen kerran Sofia tiesi kuuluvansa siihen. Hän oli vastustellut, mutta tähän hänet oli tarkoitettu. Tähän upeaan henkeä salpaavan kauniiseen maisemaan, jossa makuukamarin täytti aaltojen tasaisenrauhoittava loiskunta aamusta iltaan. Hän oli onnellinen, ei täydellisen onnellinen, mutta onnellinen.

Vieraat nousivat onnitellakseen uutta morsiusparia. Ofelia ei olisi voinut olla onnellisempi siskonsa puolesta, joka nyt sädehti alttarilla. Kunpa vain hänellekin joskus suotaisiin mahdollisuus samaan.

"Malja uudelle vävypojalleni ja malja kauniille tyttärelleni, sekä heidän onnelleen!" Fredrick julisti onneissaan saaden koko pöytä seurueen tarttumaan maljoihinsa. Sofia tunsi hulahtavansa korvia myöten punaiseksi jonkun lisättyä onnittelu maljaan vielä "Jumala suokoon heille paljon poikia!". Hän ei ollut edes ajatellut asiaa, mutta nyt hääyön ajattelu, jolloin liitto virallistettaisiin, sai hänet kohmettumaan paikoilleen. Hän ei tiennyt alkuunkaan mitä tehdä.

Ruoka maistui ja viini virtasi aatelisten nauttiessa ylhäisistä herkuistaan. Ruokaa oli yllin kyllin ja sitä jäikin vielä palvelijoiden maisteltavaksi riittämiin. Fredrick oli tyytyväinen tyttärensä puolesta. Lordi Gonzagan kartano oli upea, hieman pieni hänen omaan makuunsa, mutta herttuasta merenranta korvasi mainiosti tilanpuutteen.

Sofia tunsi jonkun tarttuvan hellästi kädestään tytön tuijotellessa eteensä ja miettien mitä äiti olikaan aviollisista velvollisuuksista kertonut. Lordin lempeän rakastavainen ilme hänen vieressään sai kuitenkin hänen sydämensä sulamaan. Hänellä ei ollut mitään hätää, eihän hän ollut yksin.

Juhlat venyivät ja venyivät vieraiden viihtyessä mainiosti pelaten erilaisia pelejä, joita Lordin varastosta löytyi yllin kyllin. Lopulta aamuyön viimeisinä tunteina vieraan lähtivät peiteltyään morsiusparin aviovuoteeseensa Sofian uuteen kamariin. Fiona katseli vaunuista loittonevaa kartanoa kyynelsilmässä. Kaikki tämä sai hänet muistamaan kuinka hänen oma elämänsä läheni hitaasti loppuaan.

* * * *

Fiona ei malttanut mennä nukkumaan, vaan löysi itsensä tuijottelemasta Sofian tyhjää sänkyä. Yllätyksekseen nainen tunsi käsien kiertyvän vatsansa ympäri ja lämpimän kehon painautuvan selkäänsä vasten.

"Tuntuuko sinustakin tyhjältä?" Fredrick kuiskasi hiljaa varoen jokaista sanaa, kuin niiden äänen lausuminen olisi tehnyt niistä todellisempia. Fiona nyökkäsi hymyillen miehelleen ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Fredrick jatkoi kertoillen, että oli palkannut jo puusepän miehineen tekemään tästä Kristopherin huoneen. Hän ei kestänyt katsella tyttärensä kadonnutta muistoa.

Fiona kääntyi ympäri suukottaen miestään hellästi huulille. Miten lohduttavaa toisen ihmisen läsnäolo vain saattoi olla. Heidän avioliittonsa oli kuollut aikoja sitten, mutta ystävinä heidän suhteensa toimi loistavasti. Silti kaikkea ei vain voinut antaa anteeksi, mutta ystävänä sen yrittäminen oli helpompaa.

* * * *

Edward Islington viihtyi syksyn kuluessa yhä enemmän ja enemmän herttuoilla Ofelian seurassa. Fiona punoi pitsiä taustalla katsellen ja kuunnellen nuorten keskusteluita.

Ofelian harmiksi poika halusi vain aina pelata shakkia. He eivät puhuneetkaan kuin shakista tai oikeastaan Edward puhui, sillä Ofelia ei uskaltanut monesti kuin nyökätä tai pudistaa päätä ja senkin ujosti. Hän pelkäsi kovasti sanovansa jotain väärin. Kunpa hänellä olisi edes osa Felician viehätysvoimasta.

Ofelia osasi monia asioita, mutta niihin ei kuulunut lanteiden heilutus, vastakkaisen sukupuolen viehättäminen ja small talkin taidot.

Monet illat hän oli istunut kirjoittamassa lattialla ja ihailemassa Felician hurmaavia jalannostoja balettitangon ääressä. Harjoittelusta huolimatta Ofelia oli vakuuttunut, että hänellä oli kaksi vasenta jalkaa. Felicia nauroi onnellisesti ja yritti aina neuvoa siskoaan, mutta Ofelia ei vain oppinut.

Ainoa asia naisellinen asia, jonka hän osasi hyvin oli neulominen. Päivittäin hän istui uudessa huoneessaan tuijotellen merelle ja tehden kapioita itselleen tulevaisuutta varten. Ajatella, että Sofialla oli oma merenranta, jossa uittaa varpaitaan. Ofelia saattoi tuntea varpaissaan, miten merivesi huuhtelisi ja hellisi korkokenkien käytön jälkeen turvonneita varpaita. Silmänsä sulkiessa Ofelia saattoi kuvitella kuinka hän istuisi rannalla elämänsä rakkauden sylissä tämän käsien ympäröidessä hänet heidän pieneen yhteiseen maailmaan, johon ei muita mahtuisi.

Feliciaa ei kosijoiden puuttumattomuus haitannut. Hänestä avioliitto olisi rajoittanut suuresti mahdollisuuksia, joita hänellä nyt oli. Harvoin hän päästi ketään lähelleen, mutta välillä kiusaus tuntea nälkäisten käsien vaellus lanteillaan voitti.

Ofelia säikähti pahanpäiväisesti Fredrickin ilmestyttyä hänen viereensä. Tyttö oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut huomannut edes illan pimenevän.

"Sinulle on vieras", Fredrick sanoi hymyillen samalla ovelaa hymyään.

Ofelia tarttui isänsä ojentamaan käteen tuijottaen samalla isänsä tuikkiviin silmiin. Tällä oli jotain mielessä, mutta tyttö ei vain keksinyt mitä. Isän ylöspäin nykivät poskipäät kertoivat tämän kuitenkin nauravan sisällään jollekin.

Ofelia laskeutui portaita tuntien pohkeidensa tärisevän jännityksestä. Hän tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin välistä nähdessään Edwardin odottavan portaiden alapäässä. Ajattelematta mitään tyttö hyppäsi pojan kaulaan tuntien pojan pehmeät hiuksen poskeaan vasten. Pojan tuoksu valtasi hänen ajatuksensa, hän ei ikinä halunnut päästää irti.

Häkeltyneenä Edward laski tytön maahan änkyttäen hengästyneesti samalla, että oli tullut shakkia pelaamaan. Tuntien pettymyksen valtaavan koko kroppansa ja häpeän nostavan punaiset pilkut kasvoille ja kaulalle Ofelia irrotti otteensa pojan kaulasta ja ohjasi tämän perhehuoneeseen shakkipöydän ääreen.

Ofelia ei saattanut uskoa silmiään, kun poika tarttui tyytyväisenä, kuin mitään ei olisi tapahtunut sotilaaseen ja aloitti pelin. Eikö tämä todella halunnut hänestä muuta? Ofelian olisi tehnyt mieli heittää kaikki nappulat lattialle Felician tullessa huoneeseen ja Edwardin suotua tälle katseen, jollaista Ofelia ei koskaan ollut pojalta saanut. Kiukuissaan hän huusi "Shakki Matti" ja poistui huoneesta kyyneleitä nieleskellen.

* * * *

Kaikkien lääkärien ennustusten vastaisesti Kristopherin syntymäpäivä koitti. Kristopherin sairastelun takia juhlat päätettiin viettää perheen kesken. Poika ei muuta pyytänytkään. Hän oli jo niin onnellinen saadessaan olla pystyssä perheensä kanssa. Sofia ja Travis olivat saapuneet myös juhlistamaan herttuoiden kuopuksen juhlapäivää. Siskot kannustivat innoissaan muiden hymyillessä pojalle rohkaisevasti.

Kristopher nojautui kakkua kohti supisten salaisen toiveensa juuri ennen kynttilöiden puhaltamista. Kumarrus, puhallus ja Puff...

Herttua Kristopher Dramodred

Sivuprofiili ;)

Iloisesti perhe kokoontui kakkupalojensa ääreen juttelemaan ja jakamaan kuulumisiaan. Kristopher nautti täysin sydämin saadessaan olla perheensä kanssa. Hänestä talon tunnelma ei ollut koskaan palannut entiselleen Sofian lähdettyä. Hän oli kaivannut siskoaan sänkynsä viereen silittämään hiuksia ja kertomaan, että kaikki järjestyisi kyllä.

Travis kuunteli huvittuneena vaimonsa ja anoppinsa keskustelua siitä, oliko heille tulossa perheenlisäystä. Fiona näytti kaipaavan lapsenlapsia enemmän kuin myönsi ääneen. Yllätyksekseen mies tunsi käden matkustavan hänen reittään pitkin ylöspäin. Järkyttyneenä vaimonsa sisaren käytöksestä mies jäi vain tuijottamaan edessään olevaa kukka-asetelmaa. Hänellä ja Sofialla olisi keskusteltavaa kotimatkallaan.

Fiona kaappasi tyttärensä syleilyynsä hyvästiksi, toivoen samalla tuntevan pienen kummun tyttärensä vatsankohdalla omaa kehoaan vasten, mutta kaikki oli niin kuin Sofia oli sanonut. Ei vatsakumpua, ei lapsenlapsia tulossa. Kauhuissaan nainen mietti mikä hänen tyttäressään oli vikana, kun Travis pelasti vaimonsa tukehtumiselta tarjotessaan kädenpuristusta kiitokseksi ja hyvästiksi.

* * * *

Fiona tuijotti edessään olevaa kirjettä, jonka oli juuri itse laatinut. Miten paljon pahaakaan hän saisi aikaan pienellä paljastuksella. Hän oli unohtanut kokonaan suunnitelmansa kuningattaren tuhoamisesta tämän sairastuttua, mutta nyt nainen oli patsastellut tyytyväisenä poikansa kihlajaisissa.

Silti hän ei ollut varma. Heillä oli Fredrickin kanssa mennyt viimeaikoina hyvin molempien laskettua sotakirveensä. Fiona tiesi satuttavansa Fredrickiä satuttaessaan kuningatarta, mutta silti hänen miehelläänkin oli oikeus kuulla äpäröistään, jotka rypivät talonpoikien kanssa mudassa.

Lopulta nainen rohkaisi mielensä, taitteli kirjeen ja laittoi sen postilaatikkoon lähtöä odottamaan. Tämä oli varmasti oikea ratkaisu, hän saisi monta kärpästä yhdellä iskulla. Fredrickin reaktio vain pelotti häntä. Hänen täytyisi puhua miehen kanssa itse, ennen kuin tämä kuulisi paljastuksen jostain muualta.

* * * *

Kristopher hoiti hevostaan nauttien hetken yksinäisyydestä ja rauhasta, jonka se soi hänelle. Palvelijat, lääkärit ja opettajat pyörivät koko aikaisesti hänen ympärillään muualla linnassa, eikä hän koskaan ollut yksin. Hän kadehti sisariaan, jotka saattoivat paeta kaikkea huoneisiinsa. Poikaa inhotti katseet, jotka vain tuntuivat odottavan sitä, että hän lyyhistyisi lattialle hetkenä minä hyvänsä. Hevonen kohteli häntä niin, kuin ketä tahansa muuta. Ei kuin paperinukkea.

Hiljaiset askeleet kaikuivat Dramodredien rautaportaista syksyisen yön pimeinä tunteina. Hän oli saanut tarpeekseen, eikä halunnut enää jäädä tänne. Maailma ei loppunut aateliston asuintiloihin, vaan hän halusi nähdä valtakunnan niiden ulkopuolella. Juuri sen maailman, mistä häntä oli tautien pelossa pyritty pitämään poissa.

* * * *

Ofelia ihasteli aamunkajoa, joka loisti Pinewoodin vuorien takaa ja heijastui kimallellen meren rauhallisesta pinnasta, kun ovi hänen huoneeseensa aukesi narahtaen ikävästi.

Felicia ilmestyi hänen viereensä saaden jonkin Ofelian sisimmässä kauhistumaan sydänjuuria myöten. Siskon kasvot olivat punaiset ja turvonneet kyyneleiden jäljiltä, joita tulvi vieläkin tämän silmistä.

Ofelia katsoi siskoaan, joka piteli kättä vatsansa päällä. Muuta ei tarvittu, hän ymmärsi. Kauhuissaan siitä, mikä vastaus olisi, hän esitti kysymyksen:

"Kuka on isä?"

* * * *

Siinäpä se...
Osan piti loppua Kristopherin karkaamiseen, mutta sitten sain idean ;) !
Olisi hauska kuulla teidän mielipiteenne osasta. Itse pidin todella tämän tekemisestä.
Gonzagan kartanon rakentaminen oli ehkä parasta...
Lupaan ryhdistäytyä kommentteihin vastaamisessa. Jokainen kommentti on kyllä saanut sambatassun liikkeelle, mutta en vain ole muka ehtinyt vastaamaan... Pahoittelen syvästi tätä..

Sellainen ilmoitusasia olisi, että muuttelin aatelisten silmien värejä, kun kaikilla oli nuo samat harmaat silmät.
En luonut heitä uudestaan, vaan koodasin heidän "dna"-ta.
Herttuat eivät ole kokeneet suuria muutoksia, vain Fionan ja Ofelian silmät ovat muuttuneet.
Kuninkaallisilla on nuo ihanat suuret hopeiset silmät ja kun herttua on serkku, niin saa olla tälläkin.
Vaihtelen hiljalleen noita sukupuukuvia tuonne esittelyt-osioon.
Nyt vaihdan Fionan kuvan samalla, kun laitan kasvaneen Kristopherin...

Tavataan taas kahden viikon kuluttua ;)