25. Osa: Glassgow

79 kuvaa

Olinpas jälleen niin etevä tämän ajastuksen kanssa. Kuten varmaan huomasitte, niin osaa ei tullut perjantaina. No olin ajastanut sen kyllä 7.9 julkaistumaan, mutta vuosi oli 2013 eli ensi vuoteen olisi mennyt ;) ! Kiukutti kyllä, kun tänään tietokoneen avasin. Pahoitteluni sähellyksestä!

No mutta, nyt kuninkaallisten osa ja samalla 4. kierroksen aloitusosa on luettavissa...
Niin ja jos et ole vielä napauttanut oikeassa reunassa olevaa äänestystä kauppiaiden yliopistoon menosta, niin napauttapa nytten!
 

Viimeksi Glassgoweilla: Kuningas päätti aloittaa suuremman linnan rakentamisen, mutta rahaa ei meinannut löytyä suuriin suunnitelmiin. Ludvig korotti veroja huomattavasti, mutta yritti vielä saada poikaansa naimaan naapurivaltion rikkaita aatelisneitoja, mutta Lud ei halunnut. Puhuttuaan ystäviensä kanssa poika päätyi ratkaisuun, että kosisi erästä aatelisneitoa kotimaastaan. Vielä hän ei kuitenkaan uskaltanut paljastaa isälleen suunnitelmiaan.
Perheeseen oli tullut myös uusi apulainen Lilithin merkeissä, joka oli lahja naapurimaan valtiaalta. Lilith keskittyikin auttamaan Alicea Annabellan koulutuksessa.
Juuri ennen osan loppu taloon hiipi viittaan verhoutunut hahmo ja yritti myrkyttää kuninkaan. Pahaksi onnekseen kuningatar sattui juuri maistamaan myrkytettyjä manteleita ennen kuningasta.

"Rakas vaimoni, tule takaisin luokseni!" Ludvig kuiski Rosen sängyn vieressä tietämättä oliko hänen rukouksensa osoitettu taivaisiin vai sängyssä tiedottomana makaavalle Roselle. Nainen oli jo pitkään ollut kaukana, liian kaukana, jossain mistä Ludvig ei ollut häntä saattanut löytää takaisin luokseen. Yskäisy oven kulmasta kertoi, että lääkäri haluaisi kuninkaan poistuvan saadakseen työrauhan.

Ludvig olisi niin halunnut palata huoneeseen lukemaan lääkärin ilmeitä siitä, miten hänen vaimonsa voi. Hän oli varma, että tämä pimitti jotain ratkaisevaa. Aina vain sanottiin, ettei tilassa ole muutosta kumpaankaan suuntaan. Hän ei ollut ikinä elämässään ollut näin yksin. Elämä ilman Rosea oli kuin kylmä talvi tuiskuineen, joka ei ikinä loppunut.

Lopulta lääkäri tuli jälleen jaarittelemaan siitä, kuinka kuningattaren tila oli pysynyt muuttumattomana. Oli kuulemma jo ihme, että Rose oli elossa ja Ludvigin pitäisi kuulemma olla kiitollinen jo tästä.

Mutta ei hän ollut. Mieluummin hän olisi antanut Rosen kuolla, kuin katsella kuoleman rajalla heiluvan vaimonsa hiljaista kamppailua elämästä. Lääkäri kumarsi kunnioittavasti pyytäen samalla lupaa poistua. Hiljaa Ludvig jäi tuijottamaan paikkaa, jossa lääkäri oli juuri seissyt. Hän ei tiennyt, mitä olisi tehnyt.

* * * *

Alice rikkoi munia kulhoon katsellen auringonkultaisten keltuaisten rykelmää kulhon pohjalla. Annabellan syntymäpäiviä vietettäisiin illalla kuningattaren voinnista huolimatta. Kuningas oli ilmoittanut, ettei prinsessan syntymäpäiviä voisi noin vain unohtaa ja kuningatarkin olisi varmasti halunnut heidän juhlivan. Alice halusi tehdä kakusta täydellisen. Annabellalla olisi oikeus hetken onneen.

Käsi väsyneenä munasokerivaahdon vatkaamisesta Alice levitti kakkutaikinan vuoanpohjalle maistaen pikkusormensa kärjellä taikinan vaniljasta makua. Kakusta tulisi täydellinen, mutta illasta hän pelkäsi pahinta.

Pieni prinsessa nautti viimeisistä vapaista hetkistään linnan puutarhassa. Vielä oli mahdollista upottaa kädet sateen jäljiltä kosteaan lehtikasaan ja rutistaa niistä mahdollisimman monta käsivarsien väliin heittäen samalla lehdet niin korkealle kuin vain mahdollista.

Annabell rakasti syksyä ja puiden tarjoamaa väriloistoa. Luonto tarjoili kauneintaan verhoutuessaan kaikkiin mahdollisiin väreihin punaisesta keltaiseen. Kaikki se väriloisto, taivaan tasaisen vaaleansinisenä hohtavaa väriä vasten, ilman kylmän kirpeyden nipistellessä kasvoja, oli kauneinta mitä hän tiesi. Annabell olisi voinut olla tässä ikuisesti.

Annabellan oli lopulta tunnustettavansa tappio ajan pyörälle. Vieraat saapuivat ja juhlien kohokohta lähestyi. Vastahakoisesti Annabella asteli kakun ääreen tuntien kuin hänet olisi pakotettu kasvamaan isoksi. Isän onnellinen katse valoi tyttöön kuitenkin rohkeutta, sitä paitsi isä oli ollut niin surullinen jo pitkään, ettei tyttö halunnut luopua tuosta pienestä hymystä tämän kasvoilla!

Rohkaisten mielensä Annabella kurottautui kakun ylle kynttilöitä kohti ja puhalsi minkä jaksoi, saaden kaikki kynttilät kerralla sammuksiin.

Prinsessa Annabella Glassgow

Ludvig kohotti maljan kauniin tyttärensä kunniaksi. Lud katseli hiljaisen vaatimatonta sisartaan uskomatta, että se pieni tyttö oli nyt hänen edessään nuorena neitona. Lud ei voinut uskoa ajan kulumista niin nopeasti. Hänen pitäisi itse rohkaista mielensä lopulta, ennen kuin aika kuluisi hänenkin osaltaan. Rohkaistessaan mielensä Lud sujautti vieressään istuvan tietävästi virnuilevan Oliverin kautta lapun pöydän toisessa päässä istuvalle Cathylle.

Ikuiselta tuntuvan hetken jälkeen Lud kuuli lopulta puutarhan ruohon narskuvan askelien alla. Askelien, jotka lähestyivät häntä aran tuntuisesti.

Hetken Lud vain tuijotti edessään seisovaa ilmestystä, jonka kauneuden vieressä koko puutarha kalpeni. Ujosti poika kurotti kätensä tyttöä kohden toivoen, ettei tämä vetäisi kättään pois tai katoaisi mystisesti heti hänen kosketettua tyttöä.

Cathy ei kuitenkaan haihtunut ilmoihin Ludin kosketettua tätä. Tyttö seisoi siinä yhä selittämätön hymy punehtuneilla kasvoillaan. Hellästi Lud vetäisi tytön kädestä niin, että sai kierrettyä kätensä tämän pehmeän vyötärön ympäri.

Lud saattoi kuulla oman sydämen sykkeensä humisevan korvissa. Sydän oli lähdössä omille teilleen rinnasta, jossa sen olisi kuulunut sykkiä rauhallisesti. Ääni vapisten sydämensykkeiden tahtiin Lud lausui sanat, joita oli pelännyt lausua jo niin pitkään. Mitä jos tyttö vastaisi kieltävästi tai ei vastaisikaan hänen tunteisiinsa.
"Kaiken tämän loisteen ja kullan alla minä olen vain poika, joka rakastaa sinua sydämensä pohjasta Cat. Toivon, että vastaan minulle tyttönä, et paronittarena. Haluan vierelleni jonkun, joka haluaa minut, eikä kruununprinssiä."

Cathyn kasvoille levisi hymy, joka kertoi kaiken. Tässä he olivat ilman virallisuuksia, vain he kaksi ja heidän orastava rakkautensa. Lud painoi kasvonsa tytön kaulalle vetäen tätä lähemmäs itseään. Cathyn seurassa hän oli kokonainen, oli hänen ympärillään sitten mitä tahansa. Tässä hän voisi elää elämänsä ja olla onnellinen. Lud puhuisi asiasta Cathyn isälle ja omalleen vielä ennen talven tuloa.

Keräten kaiken rohkeutensa Lud ojentautui hiljaa Cathya kohden. Hetken he seisoivat hiljaa lähekkäin tuntien toistensa kiihtyneen hengityksen omilla huulillaan. Huulet kihelmöivät kuin sähkövirta olisi virrannut heidän välillään. Lopulta Lud painoi huulensa Cathyn huulia vasten maistaen mansikan, jota siskon kakun täytteenä oli ollut.

* * * *

Tanssisalissa Kreivi Oliver ja Paroni Leonardo näyttivät kilvoittelevan Annabellan huomiosta. Lud saattoi nähdä poikien ilmeistä näiden ajatuksen prinsessan suhteen. Oliverille hän olisi siskonsa suonut, mutta Leossa oli jotain epäilyttävää, mikä sai hänen selkäpiinsä karmimaan.

Annabella ei näyttänyt nauttivan tilanteesta sen enempää ja poistui huoneistoonsa jättäen molemmat aatelispojat katselemaan loittonevaa hameen helmaa. Hän ei osannut ajatella kummastakaan, niin kuin nämä ajattelivat hänestä. Hän ei menisi ikinä naimisiin.

* * * *

Viikot kuluivat, eikä Lud ollut vieläkään uskaltanut ottaa puheeksi isänsä kanssa suunnittelemaansa avioliitoa Cathyn kanssa. Hän tiesi, että isä oli suunnitellut hänelle rahakasta avioliittoa, mutta kai hänellä olisi jotain sanottavaa tässä asiassa. Vain kun uskaltaisi. Kiukuissaan saamattomuudestaan poika mätki pihan mätänevää puuta, joka pieneni isku toisensa jälkeen.

Lud tuijotteli hiljaa mietteissään pihalla työskentelevää puutarhuria. Hän ei tiennyt mikä häntä vaivasi, mutta edes hehkeät palvelijattaret eivät saaneet häntä iloisemmaksi. Suru Rosesta painoi synkkänä hänen mielessään ja tuntui kahlitsevan sydämen paikoilleen.

Alice hiipi hiljaa ajatuksissaan olevan miehen taakse kertoakseen asiansa. Kuningas ei ollut oma viehättävä itsensä, mutta piristyi silmien edessä kuullessaan uuden linnan arkkitehtisistä ratkaisuista vastaavan suunnittelijan tulleen paikalle puutarhaan piirustuksineen.

Luonnostellen jo korkeana Pinewoodin maisemaa koristavan linnan sisätiloja arkkitehti odotteli kuninkaan saapumista. Hän oli jo viides työhön palkattu edellisten saatua potkut. Kuninkaalla oli aina uusia ideoita linnan suhteen, eivätkä arkkitehdin edeltäjät olleet kyenneet toteuttamaan niitä. Samaa hän pelkäsi omallakin kohdallaan.

Arkkitehti saattoi tuntea kuninkaan läsnäolon ilman tihentyessä ympärillään. Arvioiva katse tuntui syövyttävän pohjapiirrosta arkkitehdin odottaessa käsi vapisten, mitä kuningas seuraavaksi keksisi.

"Nyt minä tiedän mitä siitä vielä puuttuu!" Kuningas hihkaisi innoissaan "Haluan linnan alle kylpyläosaston!" Ludvig jatkoi innoissaan kuvitellen itsensä jo ottamassa hierontoja ja kuumia kylpyjä linnan alla olevalla spa-osastolla. Hän halusi sinne myös uima-altaan, saaden arkkitehdin pyörittelemään jälleen silmiään. Ajattele positiivisesti! Mies hoki mielessään yrittäen samalla saada hymyn nousemaan huulilleen.

Kuningas poistui kerrottuaan vielä useista pikku muutoksista ja laajennuksista, joita hän halusi eripuolille linnaa jättäen jälkeensä hiljalleen sulkaa pyörittelevän arkkitehdin. Kaikki olisi mahdollista, kunhan vain olisi tarpeeksi rahaa, mutta sitä kuninkaalla ei ollut. Hän saattoi vain toivoa keksivänsä korvaavan ratkaisun, joka sopisi kuninkaalle.

* * * *

Pinewoodin valtakunnan yliopiston rehtori saapui kuninkaan luokse kutsusta. Toivon kipinä rinnassaan hän katseli sivusilmällä kruununperillistä, joka kasvattaisi köyhtyneen yliopiston tulevaisuuden mahdollisuuksia huomattavasti. Tähän saakka kuninkaat olivat lähettäneet perillisensä koulutukseen merien takaisiin yliopistoihin, mutta nyt oli uusi kuningas ja ehkä heidän mahdollisuutensa.

Herkullisen kuorrutetun hummerin ääressä kuningas lopulta esitti asiansa, jonka vuoksi rehtori oli tänne kutsuttukin. Ehdotus oli yksinkertainen ja Ludin ideoima: Kruununperillinen menisi Pinewoodin ainoaan yliopistoon ja houkuttelisi näin muut aatelispojat perässään sinne. Yliopisto lahjoittaisi sitten kiitoksena lukukausimaksuista sopivan määrän rahaa kuninkaan rakennushankkeeseen.

Rehtori kuunteli hiljaa pyöritellen hummerin pyrstöpalasta suussaan. Hän ei haluaisi maksaa lukukausimaksuista neljännestä kuninkaalle, mutta ilman kruununperillistä hänellä ei olisi aatelisia yliopistossa, eikä saisi alkuunkaan lukukausimaksuja.

Vasta ruokailun jälkeen rehtori esitti suostumuksensa kuninkaan ideaan.

"Odotamme kruununperillisen aloittavan opintonsa ennen talven tuloa!" Mies sanoi toivoen saavansa tästä projektista sen verran, että hänen oma kartanonsa saisi uuden katon vanhan vuotavan tilalle.¨

* * * *

Lud takoi ja potki vimmatusti jälleen pihalla seisovaa mätänevää puupinoa. Hän ei vieläkään ollut saanut sanottua isälle asiaansa. Isä olisi saattanut tänään olla hyvällä tuulellakin, kun rahareiäksi muodostuneelle linnalle löydettiin lisää rahoitusta. Silti Lud ei ollut uskaltanut. Hänen täytyisi ottaa asia puheeksi vielä ennen yliopistolle lähtöä.

* * * *

Ludvig katseli hetken tyhjää makuuhuonettaan tuntematta halua mennä jälleen yksin nukkumaan. Hän ei halunnut enää noudattaa lääkärin neuvoja, vaan käänsi askeleensa kuningattaren kamaria kohden. Hellästi mies veti edelleen tiedottoman vaimon syliinsä tuijottaen tämän kauniita kasvoja. Ludvig silitteli vaimonsa hiuksia kertoen tapahtumista joista tämä oli jäänyt paitsi. Vielä ennen nukahtamistaan Ludvig esitti toiveen, jonka hän niin monta kertaa oli aikaisemminkin esittänyt. "Tule takaisin luokseni!"

* * * *

Alice nautti kaikessa rauhassa ansaittua aamiaistaan. Hän ehtisi mainiosti ennen kuninkaallisten heräämistä ja päivän askareiden aloittamista. Yläkerrasta kantautunut hysteerinen kirkaisu sai naisen nielaisemaan kuivan leipäpalan väärään kurkkuun ja kakomaan saadakseen ilman kulkemaan jälleen keuhkoihinsa.

Kuningatar oli herännyt. Siinä hän oli istunut ihmetellen päässään surisevia kärpäsiä, kun kamarineito oli tullut huoneeseen. Uinuvaa kuningatarta odottanut palvelijatar oli pelästynyt pahanpäiväisesti sängyn laidalla huojuvasti istuvaa naista.

Kuningas oli hälyttänyt lääkärin katsomaan vaimoaan. Rose ei ollut sanonut vielä sanaakaan tuijottanut vain kuin ei ymmärtäisi mitään ympärillään olevasta maailmasta. Puuskuttaen lääkäri juoksi linnan portaita ylös suoraan kuningattaren kamariin kuninkaan juostessa edessä.

Vakava lääkäri jutteli hiljaa kuningattarelle painellen samalla tämän vatsaa ja tunnustellen pulssia. Kuningas seisoi hiljaa takana tuntien sydämessään leviävän lämmön tunteen Rosen lausuttua lääkärille ensimmäiset sanansa heräämisen jälkeen. Hän ei saattanut kuulla mistä pari jutteli, mutta ainakin Rose puhui.

"Kuningatar voi hyvin ja se on suoranainen ihme, Teidän ylhäisyytenne." Lääkäri sanoi sanat, jotka saivat Ludvigin varpaat tanssimaan ilosta nahkatossujen sisällä. "Hän vain on hieman pökerryksissä oltuaan niin kauan kuolemanrajalla." Ludvig seisoi hiljaa tuijottaen vaimonsa hymyileviä kasvoja, joita ei enää ollut uskonut ikinä näkevänsä.

Ludvig kaappasi rakkaan vaimonsa syliinsä kieputtaen tätä iloisesti nauraen ympäri. Hän oli niin onnellinen, että tunsi ratkeavansa. Hänen teki mieli vain tanssia ja upottaa vaimonsa syleilyyn sekä suudelmiin, uppoutua tämän kauniisiin hopeisiin silmiin ja olla siinä ikuisesti, vain kahden.

Lud oli kuullut riemu-uutisen äitinsä ihmeheräämisestä. Nyt oli oikea aika puhua isälle Cathysta. Hän tiesi sen. Riemuissaan poika melkein lensi portaat ylös isän työhuonetta kohti, johon tämä oli vetäytynyt iloisesti lauleskellen Rosen kaivattua lepoa. Varovaisesti Lud koputti oveen saaden luvan astua sisään.

Siellä hänen isänsä istui papereidensa ääressä. Sydän takoen jännityksestä Lud asteli isänsä luokse yrittäen saada oikeat sanat ulos suustaan. Suu tuntui kuitenkin kuivuvan, niin että kieli liimautui kitalakeen paikoilleen.

"Oliko sinulla jotain asiaakin poikaseni?" Kuningas aloitti, kun Lud vain seisoi hiljaa tuijottaen eteensä pupillit laajentuneena kauhusta.
"Kyllä! Haluaisin vaimokseni Paronitar Catherine Strongbown!" Lud sai lopulta suustaan.

Ludvig tuijotti hiljaa ja pitkään poikaansa sanomatta sanaakaan. Lud saattoi kuulla isänsä hengityksen kaikuvan työhuoneen hiljaisuudessa. Yhä hiljaisuuden vallitessa Ludvig nousi tuoliltaan ja asettui seisomaan poikansa eteen.

Iloinen hymy levisi kuninkaan kasvoille tämän vetäessä poikansa syleilyynsä.

"Mitä minä voisin sinulta kieltää, kun olen itse tänään niin onnellinen?" Lud tunsi lihaksiensa rentoutuvan jännityksestä ja päässä alkoi jyskyttää. Nyt se oli hoidettu ja kohta Cat olisi hänen.

* * * *

Alice hyräili tyytyväisenä keittiössä. Hän ei pitkään aikaan ollut näin onnellinen. Kuningatar oli herännyt ja tänään Strongbowt tulisivat illalliselle. Koko hoviväki kuhisi suuresta salaisuudesta, joka kiersi linnassa kulovalkean lailla. Lud oli valinnut itselleen puolison ja tänään hän menisi kihloihin. Alice saattoi vieläkin muistaa, kuinka Lud oli aikoinaan ollut pieni pallero kehdossa ja nyt hänestä oli tulossa mies.

Ludvig oikoi hiuksiaan jännittyneenä tulevasta illallisesta. Kaikki tiesivät mitä odottaa, hän itse tiesi, mitä Cathy vastaisi, mutta silti perhoset tanssivat pojan vatsan pohjalla. Aulasta kaikuva häly kertoi vieraiden saapuneen jo, ennen kuin nuori hovipoika tuli kutsumaan Ludin käymään myös pöytään.

Kurkkua kuivasi, eikä hengitys meinannut kulkea. Kaikki tuijottivat ja odottivat, jotta Lud saisi esitettyä asiansa. Cathyn rohkaiseva odottava ilme loi poikaan kuitenkin rohkeutta. Kohta Cathy olisi luvattu hänelle ja virallisesti hänen tukenaan loppuelämän. Cathyn pelkkä läsnäolo sai Ludin tuntemaan itsensä vahvemmaksi kuin oli.

"Isä, äiti, Paroni, Paronitar, Leonardo, Annabella ja Cathy" Lud aloitti nyökkäämällä jokaiselle läsnäolijalle kääntyen sen jälkeen kokonaan Cathyn puoleen.

"Catherine, minulla on ollut ilo tuntea sinut koko elämäni. Tunnen monia muitakin, mutta vain sinä saat minut tuntemaan itseni valmiiksi tuleviin tehtäviini kuninkaana."

"Haluaisinkin kysyä sinulta olisitko minun tukeni, turvani ja kuningattareni?" Lud lopetti laskien pienen samettisen rasian Cathyn eteen saaden tytön haukkomaan henkeään. Rasiassa oli Glassgown suvun perintösormus, joka aikoinaan oli kimallellut Rosen sormessa tämän kihlauduttua Ludin isän kanssa.

"Tietysti tulen!" Cathy kiljaisi onnesta saaden äitinsä mulkaisemaan itseään syyttävästi viereiseltä tuolilta. Lud nappasi Cathyn ihaileman käden omaansa rutistaen tytön kättä, kuten olisi halunnut tyttöä sylissään rutistaa. Cathyn hellä puristus takaisin kertoi Ludille tytön tuntevan samoin, kuten myös tytön kädessä tuntuva kiivas sydämensyke Ludin kättä vasten.

Ylpeänä poikansa puheesta, vaikka hänestä vähempikin hempeily olisi riittänyt, Ludvig kohotti onnittelumaljan kihlaparin kunniaksi, johon koko pöytäseurue iloissaan yhtyi.

Henriett ja kuningatar nousivat ensimmäisenä onnittelemaan kihlaparia. "Tervetuloa perheeseen!" Kuningatar toivotti iloisena suukottaessaan tulevaa miniäänsä poskelle. Hänen poikansa ei olisi voinut valita paremmin.

Muun seurueen jo poistuessa oleskelutiloihin jatkamaan juhlintaa, Leo pyysi Annabellaa jäämään vielä hetkeksi. Tyttö pysähtyi ihmeissään ollen kahdenvaiheilla mennäkö muiden perään, vai selvittääkö, mitä pojalla oli mielessä. Uteliaisuus voitti ja prinsessa kääntyi ympäri hymyillen kysyvästi edessään seisovalle pojalle.

"Halusin vain antaa tämän Teille!" Leo ojensi pienen paketin tytön tuijottaessa ihmeissään, mitä pojalla mahtoi olla mielessään. "Avaa se!" Poika sanoi hellästi, todeten vielä, ettei sitä kannata pitää pitkään paketissa.

Pieni ketunpoikanen kurkisti paketin reunan yli Annabellan avattua pakettia kiinni pitävät narut. "Oi! Se on ihana!" Annabella huokaisi nostaessaan pienen paketin sisällön syliinsä. "Onko sillä vielä nimeä?" Annabella kysyi ujosti saamatta katsettaan irti ketunpoikasesta.

"Lady" Leo vastasi hymyillen tyytyväisenä lahjansa onnistumisesta.

Annabella unohtui täysin pienen Ladyn lumoihin huomaamatta edes kiittää lahjasta. Leo poistui huoneesta toisten seuraan tyytyväisesti hymyillen, sillä kiitoksesta huolimatta lahja oli selvästi ollut mieleinen ja askel kohti tulevaa.

* * * *

Kreivi Oliver tuskaili latinan läksyjensä parissa. Lud oli luvannut auttaa, mutta toinen ei tuntunut oppivan millään. Pitkään Lud yritti selittää, että Oliver ei tehnyt kieliopilla mitään, jos tämä ei osannut sanoja, eikä niitä voinut kuin vain opetella. Oliverin kiinnostus tuntui kuitenkin olevan muualla. Lopulta tämä tuhahtikin, että tukehtuu sisälle tunkkaiseen ilmaan.

Pojat siirtyivät ulos Ludin edelleen yrittäessä kysellä Oliverilta sanoja. Poikaa ei kuitenkaan enää kiinnostanut latina, mutta Annabellaa koskevia kysymyksiä tuntui tulevan koko ajan. Lud ei ymmärtänyt, mistä ystävän kiinnostus siskoa kohtaan oli yhtäkkiä kohonnut, eikä häntä oikein kiinnostanut puhua erityisemmin pikkusiskostaan.

Annabella ilmestyi poikien taakse kuin tyhjästä nauraen, ettei ollut ihme että korvia kuumotti, kun täällä hänestä juorutaan. Nolona Oliver hieroi niskaansa Ludin katsellessa ihmetellen ystävänsä käytöstä. Eihän tämä koskaan ollut Annabellasta aikaisemmin kiinnostunut.

Lud päätti poistua paikalta syrjemmälle jättäen Oliverin naksuttelemaan hiljaa sormiaan tytön edessä. Annabella katseli poikaa ihmeissään pohtien samalla, mikä tähän oli oikein mennyt?

'"Milloin sinusta kasvoi noin sievä Annabell?" Oliver sai lopulta aseteltua sanat suuhunsa. Annabella hymyili pojalle takaisin, kiitti kauniista sanoista ja poistui vähin äänin tuntien pojan tuijottavan katseen selässään. Hän ei aikonut naimisiin, eikä ymmärtänyt mistä tämä kaikkien omituinen käytös, oli yhtäkkiä alkanut.

Lady hyppi iloisesti tervehtien Annabellaa heti ulko-ovella. Tyttö kaappaisi pienen ketunpoikasen syliinsä ja nautti tämän pehmeän pentukarvan kosketuksesta poskeaan vasten. Miten joku näin pieni saattoikaan olla näin tärkeä? Annabellalle riittäisi Ladyn pyyteetön rakkaus koko elämäkseen ja liuta veljen lapsia. Hän ei itse halunnut tai kokenut tarvetta naimakauppoihin ja toivoi todella muiden ymmärtävän tämän lopulta.

* * * *

Vaunut kaarsivat hiljalleen kuninkaanlinnan pihaan. Annabella pidätteli kyyneliään halatessaan veljeään hyvästiksi. Ludin innostuneen rohkaiseva ilme sai tytön kuitenkin hymyilemään jännityksestä veljensä puolesta.

Jännittyneenä Lud pomppasi vaunuihin odottaen kovasti, että ne nytkähtäisivät lopultakin liikkeelle. Ilmassa oli jo talven tuntua, mutta tämä oli kaunispäivä lähteä yliopistolle. Tämä oli hänen hetkensä olla yksin ja tehdä mitä itse todella halusi.

* * * *

Illan pimetessä linnan oveen jyskytettiin kovaäänisesti.

Vieras pyysi päästä kuninkaanpuheille ja hänet ohjattiin kuninkaan työhuoneeseen. Iloisesti tervehtien tuttavaansa kuningas päivitteli, mikä sai tämän tulemaan tähän aikaan hänen puheilleen. Ludkin oli lähtenyt jo päivällä. Vieras sanoi kuitenkin asiansa kuuluvan yksin kuninkaalle, ei Ludille.

Tyytyväisenä keskustelustaan työhuoneessa kuningas lipui tanssiaskelin yläkerran sohvalle katselemaan tyttärensä tanssiharjoituksia.

"Annabella, saisinko hetkeksi keskeyttää harjoituksesi ja pyytää sinut tähän viereeni?"

Iloisesti Annabella pyörähti kerran matkallaan isänsä viereen ja suikkasi suukon tämän poskelle tiedustellen, mitä asiaa tällä oli hänelle. Annabellasta tuntui, kuin isä olisi kaatanut hänen päällensä saavillisen kylmää vettä, tämän iloittaessa iloisesti sopineensa juuri Annabellan naimakaupoista.

* * * *
Toivottavasti piditte osasta, vaikka se ei kovin tapahtumarikas ollutkaan. Tuo Lady on kyllä ketunpoikanen, kunhan vain kasvaa ketunnäköiseksi :D ! En voinut vastustaa, kun  näin modissa.

Pesukone käy ja pesee savunhajuisia vaatteita ja rakot jomottavat jaloissa. 90 kilometriä tuli talsittua tunturissa 18 kilon rinkkaselässä. Vähän on väsynyt olo, mutta aloittelen tuon lukujonon tuhoamista hyvillä mielin, kunhan saan kämppää vähän järjestykseen.

Seuraavaa osaa sitten taas kahden viikon kuluttua ja kommentit ilahduttavat aina ;) !