5.4.2013

33. Osa: Glassgow

Osa33001 photo Osa33000_zps7969ff69.jpg
  79 kuvaa
 
Viimeksi Glassgoweilla:Rosemarie heräsi myrkytyksen aiheuttamasta syvästä unesta. Ludvigin lainvartiat saivat myrkyttäjän Roosa Rembrantin kiinni. Lud kihalutui paronitar Catherinen kanssa ja lähti osan loppu puolella yliopistolle opiskelemaan. Annabell puolestaan kihlattiin vasten tahtoaan nuorelle paroni Leonardo Strongbowlle. 
Osa33002 photo Osa33002_zps94841030.png
Kaivon kylmänä hohkaava kivinen reunus painautui Alicen kämmentä vasten. Ensi lumi ei ollut vielä satanut maahan, mutta yöpakkaset olivat jo vieneet mukanaan kaiken kauniin ja elävän. Kivi oli ja pysyi vuodenajasta riippumatta. Kesäisin se lämpeni auringonsäteistä tuoden lämpöä kenelle tahansa, joka siihen koski. Kesän lämpö oli kuitenkin muisto vain, nyt kivi hohkasi yön kylmyyttä naisen sitä vasten painettuun käteen saaden tämän toivomaan, että ehkä hän löytäisi siitä lohdutusta, jota hän niin kovasti kaipasi yksinäiseen eloonsa. Kivi oli yhtä yksin kuin hän, mutta silti tämä ei valittanut, vaan seisoi ylväänä kaikkien nähtävillä. Alice hieraisi riikintaalerin metallista pintaa, jota korosti Ludvigin ylväs rintakuva. Hiljaa hän mutisi toiveensa ja nakkasi kolikon unelmiensa siivittämänä ilmaan.
Osa33003 photo Osa33004_zps8ef1d5c8.png
Ludvigin pienet kasvot loittonivat Alicen näkökentästä matkallaan kohti kaivon pohjaa. Lopulta pieni molskaus kertoi kolikon saavuttaneen päämääränsä saaden naisen sydämen tulvimaan toivosta. Hän oli varma, että oli kuullut lupauksen paremmassa tuossa pienessä kaiun siivittämässä äänessä. Toisaalta hänen katseensa erotti kaivon pohjalta kimaltamasta monia muita Ludvigin rintakuvan koristamia riikintaalereita, joiden omistajat olivat ne omien unelmiensa siivittäminä kaivoon viskanneet. Mutta silti, ehkä kaivo toteuttaisi juuri hänen salaisimman toiveensa.
Osa33004 photo Osa33006_zpsbf6139f6.png
Tori sai hänen ihonsa nousemaan pystyyn kuin kehottaen pysymään poissa. Alice muisti aivan liian hyvin viime kerran, kun hän torilla oli käynyt ja saanut varoituksen pysyä poissa jo edesmenneeltä Rembrantin noidalta. Vaikka hän ei moiseen uskonut, silti paikka sai hänen selkäpiinsä karmimaan. Kaikki näytti kuitenkin rauhalliselta. Aamu oli vielä aikainen, eikä Pinewoodin väki ollut vielä ehtinyt paikalle. Suurimmalla osalla oli luultavasti kova kiire pelastaa viimeisiä juureksia maan kätköistä pakkasyön jäljiltä.
Osa33005 photo Osa33007_zps4c3eac7f.png
Milloin viimeksi hän oli ollutkaan vihanneksia ostamassa? Hän ei saattanut muistaa. Tämä työ ei kuulunut hänelle, mutta nyt oli ollut pakko. Tavaroiden siirto uuteen linnaan oli verottanut suuresti palvelijoiden määrää. Mikään epäkohta ei kuitenkaan saanut näkyä kuningasperheelle, vaan kaiken täytyi tapahtua huomaamatta taustalla. Kuningasperheen elämä jatkui normaalina. Palvelijat vain kiirehtivät. Tyytymättömänä Alice pyöritteli puoli mätää naurista kädessään tuntien kuinka peukalo painui juureksen sisälle tummasta mustelmasta. Kuinka kauppiaat kehtasivat edes tarjota tällaista?
Osa33006 photo Osa33010_zps4146c850.png
Iloinen nauru kuului läheisen pubin pihapöydistä. Lämmin hehkuviini piti kylmän loitolla iloisesta seurueesta Alicen itsensä kietoessa harvaa viittaansa vain tiukemmin ympärilleen kankaan karkeuden hangaten ihoa. Viitan harvasta kankaasta lämpöä ei kuitenkaan herunut ja tuulen kylmä viima imeytyi hänen luihinsa asti.
Osa33007 photo Osa33011_zpsbce08810.png
 "Saisiko rouvallekin olla jotain?" mies kysyi keskeyttäen Alicen ajatukset. Hän oli jo kieltäytymässä, kun ajatus viinin tuomasta hehkuvasta lämmöstä sai hänet toisiin aatoksiin. Ujosti nainen pyysi hehkuviiniä ja istuutui miesten seuraan näiden viittoessa häntä mukaansa.
Osa33008 photo Osa33012_zps1ea34b28.png
Kuinka hän tunsikaan itsensä yhdeksi niistä onnettomista naisista, jotka nojailivat katujen seiniin myyden palvelujaan vain yhden tuopin takia. Silti hän ei voinut olla ymmärtämättä näiden tarvetta saada lämmintä itselleen. Hehkuviini lämmitti vatsassa levittäen lämpöään sormiin ja varpaisiin tuoden mukanaan tunteen siitä, että kaikki oli hyvin ja hän oli turvassa. Äskeinen kylmä tuuli oli vain kurja muisto jossain kaukana mielen perukoilla. Huomaamatta yksi juoma vaihtui toiseen ja toinen kolmanteen.
Osa33009 photo Osa33013_zps851ea458.png
Alice tunsi maailman kieppuvan ympärillään. Hehkuviinin lämpö muuttui kirveleväksi poltteeksi vatsassa. Hän käytti kaiken voimansa yrittäessä keskittyä katseellaan yhteen ainoaan kohtaan, mutta sekin tuntui mahdottomalta. Naisen vatsan sisältö pyöri pyrkien ulos, saaden maailman pyörimään yhä hurjemmin mukanaan. Jokin ääni kaukana hänen mielensä perukoilla käski naista antamaan periksi vatsallensa, kaikki olisi hyvin jos osa hehkuviinistä tulisi ulos, mutta Alice ei kuunnellut. Lopulta maailma kaikkosi Alicen ympäriltä tuoden pimeyden mukanaan.
Osa33010 photo Osa33014_zps1a625f9e.png
Valon säteet saivat silmät särkemään niin, että Alicen teki mieli raapia ne päästään irti. Ennen kuin hän ehti edes liikuttaa kättään tunto palasi hänen kehoonsa, niin että nainen olisi kiljaissut kivusta, ellei kieli olisi kuivunut kitalakeen. Korvia vihlovat tuskan kiljaisu muuttui hiljaiseksi ähkäisyksi. Silmät olivat enää vain pieni murhe sen rinnalla miltä hänestä muuten tuntui. Naisen ruumiissa ei ollut kohtaa, joka ei olisi särkenyt.
Osa33011 photo Osa33016_zpsfd57c045.png
Alice katseli ympärilleen nähden omat vaatteensa mytyssä likaisella kujalla. Vasta se sai hänet kiinnittämään huomiota valkoiseen alushameeseen, joka hädin tuskin peitti hänen sulonsa. Nainen ei muistanut mitä oli tapahtunut, mutta toisaalta hän piti sitä enemmän siunauksena kuin kirouksena. Vaikka hän ei muistanut, hän tiesi. Kipu vihloi hänen ruumissaan, mutta häpeä sattui kuitenkin enemmän.
Osa33012 photo Osa33017_zpsf0434407.png
Osa33013 photo Osa33018_zps8ab12331.png
Välittämättä kivusta, jota jokainen liike toi mukanaan nainen keräsi vaatteensa mahdollisimman nopeasti. Kaikki olisi ohitse kun hän vain pääsisi pois täältä. Hän voisi unohtaa kaiken muistelematta enää ikinä hetkeä, jolloin oli herännyt kujalta lähes alasti. Takertuen tuohon ajatukseen kuin hukkuva köyteen Alice painoi hilkan päähänsä tunkien sotkuiset hiukset sen sisään. Muutamalla syvällä hengenvedolla hän rauhoitti itsensä ja nainen oli valmis poistumaan kujalta, jonne hänet oli hylätty, kasvoillaan naamio, joka ei kertonut hänen tunteistaan. Kukaan ei koskaan saisi tietää, eikä hän antaisi itselleen lupaa ajatella tapahtunutta.

* * * *
Osa33014 photo Osa33019_zps5773bd62.png
Annabell katseli maalaustaan arvioivasti. Ei hänen maalaustaidoissaan ollut edelleenkään mitään suurta kehuttavaa, mutta ei hän huonokaan ollut. Ei hänen maalaustaitojaan kuitenkaan arvosteltaisi misään, vaan hänen taitoaan synnyttää perillistä miehelleen. Tyttö oli jätetty yksin linnaan ajatustensa keskelle isän todettua, ettei äidin myrkyttäjän teloitus ollut nuorille tytöille sopivaa katseltavaa. Tavallaan hän oli tyytyväinen isän päätökseen, mutta ajatus teloituksesta oli jäänyt hänen mieleensä, eikä suostunut millään lähtemään pois.
Osa33015 photo Osa33020_zpsfbf098ef.png
Siitä hän olikin saanut innoituksensa maalaukseen Johannes Kastajan päästä hopeavadilla. Hän ei ikinä ollut nähnyt kuollutta ihmistä ja järki sanoi, ettei hän koskaan haluaisikaan, mutta silti jokin tuossa tyynessä iättömyydessä kiehtoi häntä suuresti. Se oli mahdollisuus, mutta ei hänen kohdallaan. Hänen oli pakko leikkiä tässä tragediassa mukana, vaikka koko hänen olemuksensa vastusti ajatusta avioliitosta. Hän olisi halunnut luostariin, mutta tuo mahdollisuus oli viety häneltä. Prinsessasta tulisi paronitar Strongbow, eikä hänellä ollut sanan valtaa tuossa näytelmässä. Hän vain näytteli mukana, mitä luoja oli hänen käsikirjoitukseensa kirjoittanut.
* * * *
Osa33016 photo Osa33023_zps614d8317.png
Rummut soittivat rytmikästä tahtiaan vaunujen kuljettaessa hiljaa Roosaa aukiolle kohti kohtaloaan. Siellä hän seisoi yksinään vain vaunujen reunat pitämässä raivoisaa väkijoukkoa poissa hänen kimpustaan. Silti hän ei katunut, ei olisi muuttanut yhtään mitään menneisyydestä. Kaiken hän olisi tehnyt samalla tavalla, jokaikisen pienen yksityiskohdan elämänsä varrelta.
Osa33017 photo Osa33024_zpsf62dee43.pngAlkutalven kylmä viima sai hänen kaulansa lihakset jännittymään, niiden yrittäessään lämmetä viimeistä kertaa. Roosa nautti täysin rinnoin jokaisesta kylmän väreestä niiden lävistäessä hänen kehonsa yhä uudelleen ja uudelleen. Jos suunnitelma ei toimisikaan, tämä saattaisi olla hänen viimeisiä aistimuksiaan. Taivas oli kauniin sininen tänä pakkasen kylmettämänä aamuna kuin toivottaen onnea hänen matkalleen. Ihmiset olivat kietoutuneet lämpimiin viittoihinsa, vain Roosa matkasi väkijoukon seassa ohut alusasu yllään, jonka tuulen kylmä viima läpäisi helposti. Silti uhmakkaasti hän nosti leukansa kohti koroketta, jolle häntä oltiin viemässä. Pää pystyssä ylpeänä loppuun saakka, niin hänelle oli neuvottu.
Osa33018 photo Osa33025_zps2f3f2e02.png
Ludvig katseli hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena, kun hänen vartiosotilaansa raahasi nuorta tyttöä lavalle, jossa tämä kohtaisi kuoleman. Hän ei olisi ikinä uskonut noin nuoren tytön olleen murhayrityksen takana, mutta todisteet olivat kiistattomat. Sääliä hän ei tuntenut. Vain vihaa ja hämmästystä tyttöä kohtaan, jotka kuplivat pintaan vuorotellen keskenään. Väkeä oli kerääntynyt säätyluokkaan katsomatta todistamaan tätä harvinaista tapahtumaa. Hän itse aikoi nauttia joka hetkestä.
Osa33019 photo Osa33027_zps43398fee.png
Lud yskäisi vieressä saaden Ludvigin kiinnittämään huomionsa ympärillään istuvaan perheeseensä. Lud ei voinut ymmärtää isäänsä. Hän oli kuullut huhut, kuten kaikki muutkin, että tuomittavana oleva tyttö ei ollut tavallinen naapurin tyttö, vaan että tämä oli myynyt sielunsa mustalle magialle. Ja noituudesta pääsi eroon vain yhdellä tavalla, mutta isä ei uskonut. Hänestä tällainen oli naurettavaa taikauskoisten ihmisten höpötystä. Taikausko oli tietämättömien puhetta.
Osa33020 photo Osa33028_zpsfbae5fb9.png
"Jos et suostu uskomaan minua, niin miksi minun piti matkata yliopistolta tänne tätä katsomaan?" Lud kysyi toivoen vielä olevan mahdollista saada isänsä muuttamaan mielensä tuomion täytäntöönpanotavan suhteen. Pohjimmiltaan hän ei olisi edes halunnut olla paikalla.
"On tärkeää, että sinä olet mukana päätöksissäni kansan nähden," Ludvig huokaisi hiljaa toivoen saavansa pojan ymmärtämään, miksi oli vaatinut tältä läsnäoloa. Vaikka poika vastustikin hänen päätöksiään, niin kansa ei saisi sitä tietää. He olivat yhtä rintamaa kansan edessä, isä ja poika. Heidän kiistelynsä loppui kuitenkin nopeaan molempien kiinnittäessä huomiota mestauslavalta kantautuvaan puheeseen.
Osa33021 photo Osa33030_zps1c67f12d.png
Roosa painoi hiljaa silmänsä kiinni etsien sisästään rauhallisesti lepattavaa liekkiä, johon voisi kadottaa kaikki huolensa ja ajatuksensa. Hänen sisällään velloi, mutta hän ei halunnut näyttää sitä kenellekään. Nuori pappi tivasi häneltä oliko jotain syntejä, joita hän olisi halunnut saada pois tunnoltaan. Hänen tuntojaan ei helpottaisi kuin kosto. Kosto yhdelle ihmiselle, joka oli vienyt hänen voimansa. Hänen taikansa, joka olisi esikoisena kuulunut hänelle.
Osa33022 photo Osa33031_zpsb9b6cc32.png
 Roosa seisoi hiljaa etsien väkijoukosta tuota yhtä ainoaa, joka sai tällä hetkellä hänen jäätyneen sydämensä edes vähän lämpenemään. Idan nuoret tietämättömät kasvot erottuivat väkijoukosta saaden Roosan jopa harkitsemaan hetken katumusta. Sisko ei ymmärtänyt, sisko ei tiennyt. Tämä ei saanut tietää, sillä tämän reaktion piti olla aito. Roosa olisi kuitenkin toivonut voivansa kietoa kätensä siskonsa ympärille lohduttaakseen tätä. Hän olisi itsekin kaivannut lohdutusta. Hän ei tiennyt kuinka kaikki loppuisi. Mikään ei ollut hänestä kiinni, vaan hänen täytyi uskoa henkensä muiden käsiin.
Osa33023 photo Osa33032_zpsb4f5dd43.png
 Uhmakkaampana kuin koskaan Roosa nosti katseensa vielä kerran kuningasperheeseen. Ei hänellä näitä vastaan ollut mitään, mutta nämä olivat vain hänen kumppaneidensa suunnitelmien tiellä.
"Vielä joskus valta on oikeissa käsissä!" Roosa huusi uhmakkaana "Kunnia Strongbowlle ja...!". Roosa ei ehtinyt lopettaa lausettaan ennen kuin luukku hänen allaan narahti ikävästi aukeamisen merkiksi.
Osa33024 photo Osa33033_zps632d1c1f.png
 Ida käänsi kyynelten sumentaman katseensa pois siskonsa sätkivistä jaloista.
...ja mustan magian valtiaalle, tyttö täydensi mielessään siskonsa kesken jääneen lauseen kuin lupauksena omalle tulevaisuudelleen. Hänellä oli tehtävä, päämäärä, jonka hän täyttäisi. Ensin hän kuitenkin kostaisi tuolle yhdelle ihmiselle, joka oli tämän kaiken aiheuttanut, joka oli heidät hylännyt ja asui nyt isän kanssa komeassa kartanossa. Selkäpiitä karmiva hymy nousi Idan kasvoille tytön nähdessä elävästi mielessään, kuinka kohtalo painoi sinetin Inan tulevaisuudelle.
Osa33025 photo Osa33035_zpsa7722097.png
"Saitko jo tarpeeksesi?" Rosemarie kysyi ääni inhoa täynnä. Olikin sitten tuo nuori tyttö hänen sairautensa lähde, niin hän ei silti olisi halunnut nähdä tämän viimeisiä hetkiä. Sanoivat tarut sankareista, jotka kohtasivat kuolemansa ylväästi mitä tahansa, niin todellisuus oli, etteivät ihmisen viimeiset hetket koskaan olleet kaunista katseltavaa.

* * * *
Osa33026 photo Osa33046_zpse47d0a13.png
Annabella kiirehti veljensä kaulaan kuullessaan vaunuja vetävien hevosten kavioiden kopseen linnan pihatieltä. Hän ei ollut nähnyt Ludia sitten tämän lähdettyä yliopistoon oikeustiedettä opiskelemaan. Tyttö olisi itse antanut mitä tahansa päästäkseen veljensä mukaan, mutta tyttöjä ei yliopistoihin huolittu. Hyvä jos opetettiin edes lukemaan. Naisten herkkä luonne kun ei kestä oppimista. Sitä paitsi kirjanoppinut nainen kävi helposti miehistä ikävystyttäväksi seuraksi.
Osa33027 photo Osa33048_zps1f91285c.png
"Hyvää iltaa Lady Annabell. Näytättepä kauniilta tänään", paroni Leonardo Strongbow hymyili tarttuen morsionsa käteen suudellakseen sitä tervehdykseksi. Annabell hätkähti tuntiessaan pojan lämpimät kädet oman kätensä ympärillä, joka melkein hukkui miehen suureen kouraan. Leo oli muuttunut yliopistossa, toisin kuin Lud, joka näytti aina vain samalta. Annabell ei ymmärtänyt miksi Lud oli Leon mukaansa teloitukseen ottanut. Veli ei pitänyt miehestä, eikä liioin Annabellakaan.
Osa33028 photo Osa33049_zps7ed7e7c1.png
Osa33029 photo Osa33051_zpsa5f9fe6b.png
Kuningas kyseli kyselemistään pojaltaa tämän opinnoista ja niiden suorittamisesta. Leonardoa ei pahemmin kiinnostanut isän ja pojan välinen keskustelu, jossa mitään ei voitu sanoa suoraan tai rehellisesti, vaan asian ympärillä pyörittiin kuin kärpäset mädän lihan ympärillä. Hän jätti mieluummin osallistumatta moiseen. Annabell oli paljon huomion arvoisempi kuin näiden kahden tylsä miehen keskustelu. Hän aisti tytön kylmyyden itseään kohtaan. Hän ei silti halunnut luovuttaa. Leo oli päättänyt naida Annabellan ja oli saanut jo kuninkaan hyväksynnän suunnitelmilleen. Silti tytön kaukainen katse ja kylmä käytös häntä kohtaan ei tuntunut hyvältä. Hän ei pitänyt perheestä, mutta Annabell oli varastanut hänen sydämensä, eikä sitä ollut kieltäminen.
Osa33030 photo Osa33056_zpsad7ac04c.png
Osa33031 photo Osa33057_zps15d3ac20.png
Lud katseli lankoaan, joka selvästi pyöritteli ruoan palasia vain edestakaisin suussaan. Hän ei ymmärtänyt miksi isä oli tyttärensä tälle luvannut, mutta isällä oli varmasti hyvät syyt tähän. Lud tiesi Annabellan halunneen luostariin. Tyttö oli kuitenkin sopeutunut pakon edessä yllättävänkin hyvin uuteen rooliinsa. Ludvig puhui rakennuttamastaan linnasta, jonka sisustuksen yksityiskohtia hän nyt pyöritteli mielessään. Leonardoa ei selvästikään kiinnostanut mihin Ludvig oli valtaistuimensa sijoittanut tai missä kirjasto uudessa linnassa sijaitsi. Tämä vain tuijotti tyhjyyteen sanomatta sanaakaan.
Osa33032 photo Osa33058_zpsc0ab59c5.png
Osa33033 photo Osa33061_zpsa117dac3.png
Kuninkaan kääntyessä Leonardon puoleen kysyessään vävynsä opintojen etenemisessä, tämä ei vastannut. Mies vain kallistui ruokansa puoleen hotkaisten nopeasti loput lautaseltaan ja poistui ruokasalista. Ludvig tuijotti silmät raivosta palaen tulevan vävynsä perään tämän poistuessa ennen häntä ruokapöydästä edes pahoittelematta röyhkeyttään.
Osa33034 photo Osa33063_zps1f71c0b1.png
Lud komensi Annabellaa menemään Leonardon perään. Hän halusi siskonsa ulos ruokasalista, jotta voisi äitinsä kanssa lepytellä isäänsä. Annabellan ei tarvinnut kuulla sellaista keskustelua, kuin mitä isältä oli tämän silmäkulman nykimisestä päätellen suusta ulos tulossa. Lud halusi suojella siskoaan viimeiseen asti kaikelta siltä pahalta, jonka hän suuresti pelkäsi siskoaan odottavan.
Osa33035 photo Osa33064_zps3cf1f869.png
Annabell löysi Leonardon seisomasta hiljaa paikallaan perhehuoneesta. Hän ei tiennyt mitä sanoa, hän ei edes halunnut olla tekemisissä tämän kanssa. Silti hän tiesi asemansa ja kohtalonsa. Hänen oli vielä elettävä tämän miehen kanssa ja olisi parempi, jos hän osaisi käsitellä tätä. Vielä parempi olisi, jos hän oppisi pitämään miehestään.
Osa33036 photo Osa33065_zps30cd1983.png
Leonardo silitti hiljaa Annabellan poskea. Tyttö nosti kätensä pyyhkäistäkseen pojan käden pois kasvoiltaan, mutta pysähtyi Leon avatessa suunsa.
"Annabell, miksi sinä et voi pitää minusta, niin kuin minä pidän sinusta?" Mies kuiskasi silmät kiinnittyneinä tytön sormessa kimaltelevaan kihlasormukseen, jonka hän oli tälle rakkautensa merkiksi antanut. Se oli merkkinä lupauksesta tulevaisuudessa, jonka onnistumisesta ei ollut takeita.
Osa33037 photo Osa33066_zps51365cb7.png
Annabell tunsi sydämensä puristuvan kansaan kauhusta Leonardon katsoessa häntä tuolla tavalla. Miehen silmät olivat täynnä yksinäisyyttä ja kaipuuta, eikä hän voinut tai halunnut auttaa tätä. Vaikka hän kuinka yritti, niin hänen sydämensä ei avautunut tälle. Hän ei ollut itse halunnut avioliittoa, mutta kukaan ei ollut kysynyt häneltä.

* * * *
Osa33038 photo Osa33078_zpse2fe68e5.png
Päivä päivältä ennen niin helpot arkiset askareet kävivät raskaammiksi ja raskaammiksi. Kumartuminen kylpyammeen ylle ei kasvavan vatsan takia tuntunut edes mahdolliselta. Alice ei kuitenkaan uskaltanut kertoa kenellekään tai pyytää ketään avukseen pelätessään paljastumistaan.
Osa33039 photo Osa33080_zps7f94fa32.png
Aluksi hän oli ollut kauhuissaan, mutta nyt hän näki pienen elämän alun elämänsä tärkeimpänä ja merkittävimpänä asiana. Hän oli aina halunnut lasta, joka nyt oli naiselle siunattu. Kuvitelmat unelmien perheestä, miehestä ja lapsi katraasta olivat haihtuneet aikoja sitten savuna ilmaan. Nyt tämä pieni elämä, joka hänen sisällään kasvoi, antoi naisen elämälle uuden tarkoituksen. Tulevaisuuden, jollaista hän ei ollut ikinä edes uskaltanut kuvitella. Silti hän ei uskaltanut kertoa kenellekään, häpeä olisi ollut liian suuri. Alice tiesi kuitenkin yhden, joka ymmärtäisi. Yhden jonka hän tiesi joskus olleen samassa tilanteessa.
Osa33040 photo Osa33083_zps60978107.png
Kuten niin monena aamuna aikaisemmin Alice meni kuningattaren kamariin kellon soidessa kutsuksi. Keräten kaiken rohkeutensa Alice kuiskasi hiljaa asiansa. Ei kiertelyitä, eikä selityksiä, vain kylmä totuus siitä, että hän oli raskaana, eikä tiennyt lapsen isää. Rose istui pitkään paikoilleen jämähtäneenä sänkynsä reunalla sanomatta sanaakaan. Lopulta nainen käänsi katseensa Alicen vatsalle, kuin etsien todisteita juuri kuulemalleen tarinalle.
Osa33041 photo Osa33089_zpsf65d3f17.png
Alice tunsi lämpimän tunteen leviävän sisällään kuningattaren sulkiessa kamarineitonsa hentojen käsivarsiensa väliin.
"Järjestän kyllä kaiken ja sinä saat vielä pitää vauvasi, vaikka se olisi viimeinen tekoni!" Rose kuiskasi hiljaa Alicen korvaan hymyillen sen jälkeen rohkaisevasti ystävättärelleen.

* * * *
Osa33043 photo Osa33092_zps3e232b9d.pngOsa33042 photo Osa33090_zps7572d9c9.png
"Vasen almain simple eteen, oikea almain simple eteen, parin kanssa reverance käsistä kiinni pitäen ja simplet uudelleen," Rose ohjeisti tyttöjä soittaessaan samalla tahtia cembalolla. Annabell tunsi jalkojensa liikkuvan itsestään musiikin tahtiin, hän oli tehnyt tätä koko elämänsä pienestä pitäen, mutta Cathyn ilme oli vakavan keskittynyt jokaiseen askeleeseen, jonka tyttö otti. Silti tämä liikkui Annabellasta sulokkaammin kuin hän olisi itse ikinä kyennyt, vaikka hän olikin tanssinut koko elämänsä.
Osa33044 photo Osa33093_zps34bf3803.png
Tyttö oli vakava, aivan kuin tanssiharjoitusten tulisi olla henki ja elämä. Annabell yritti saada nuorta paronitarta nauramaan, mutta tämä katsoi kuin paheksuen prinsessan vääntelemiä kasvoja. Mikään, mitä Annabell kokeili, ei saanut edes tytön huulia nykimään kuin eleenä mahdollisesta naurusta. Tätä ei tuntunut huvittanut mikään.
Osa33045 photo Osa33095_zpsf45451bc.png
Millainen elämä voi tehdä ihmisestä tuollaisen vakavuuden perikuvan? Tanssimisen pitäisi olla hauskaa ja nautinnollista, kuten monen muunkin asian elämässä. Nyt, kun Annabell muisteli tarkasti, niin ei ollut montaa hetkeä, jona hän olisi nähnyt Cathyn puristavan huuliaan edes jonkinlaiseen hymyn tapaiseen. Siinä ne pysyivät vierekkäin, kauniina kuin veistokset, aina paikoillaan pienenä viivana. Odotettaisiinko häneltä samanlaista käytöstä, kun hänet liitettäisiin keväällä osaksi paronien perhettä? Oliko nämä hänen viimeiset hetkensä, jona hän sai tosissaan nauttia elämän antimista ilman syyllisyyden tuntoa? Annabell tarttui päättäväisesti Cathyn kylmästä kädestä hakien rauhaa kauhusta pomppivalle sydämelleen hokien hiljaa mielessään askelkuvioita antaen niiden täyttää ajatuksensa pienintä koloa myöten.

* * * *
Osa33046 photo Osa33109_zps4bb0b747.png
Oven äkillinen narahdus sai Alicen hyppäämään sängystään ylös sydäntään pidellen. Hetken hän näki ovesta tulevan murhamiehiä, joka sai naisen ulvahtamaan kauhusta. Kuningattaren rauhoittava ääni sai Alicen kuitenkin nopeammin heräämään kuvitelmistaan.
"Laita kiireesti lämmintä päälle! Vaunut odottavat jo!" Rose kuiskasi kurkkien kokoajan levottomasti yläkerran aulaan peläten selvästi jäävänsä kiinni puuhistaan.
Osa33047 photo Osa33111_zpsc4ec204a.png
Nyt se tapahtuisi, se todellakin tapahtuisi, olivat Alicen ensimmäiset ajatukset, jotka saivat naisen kiertämään kätensä ystävänsä ympärille kiitoksena. Unelmat omasta lapsesta olivat sittenkin muuttumassa todellisiksi. Alice olisi voinut viettää ikuisuuden kuningattarensa käsivarsilla tämän lämpöä itseensä imien, mutta kuningatar kiirehtii tätä pukemaan nopeasti lämmintä ylleen. Matka olisi pitkä, eikä kylmissä vaunuissa ollut kuin muutama hassu nahka, jotka hän oli saanut pihistettyä kenenkään huomaamatta.
Osa33048 photo Osa33113_zps64fd3e6e.png
Koko elämänsä hän oli hoitanut lapsia, uskomatta koskaan saavansa omia. Vaikka hän tiesi tämän lapsen saaneen alkunsa jostain muusta kuin rakkaudesta, eihän silti voinut olla rakastamatta tuota pientä elämää, joka niin villisti potki hänen vatsassaan, kuin aavistaen illan jännittävän ilmapiirin. Hymy huulillaan nainen sipaisi kevyestä pientä kumpua vatsallaan, joka erottui jo selvästi, jos osasi etsiä.
"Älä huoli pikkuinen. Kaikki järjestyy vielä", Alice kuiskasi hymy huulillaan. Nopeasti hän keräsi viittansa helmat kuningattaren jo järjestettyä pienen matka-arkun edeltä vaunuihin ja hiipi hiljaa kohti hevostalleja, joissa vaunujen oli määrä odottaa.
Osa33049 photo Osa33118_zpsc6b2e6ff.png
Osa33050 photo Osa33119_zpsfa8196dd.png
Siinä hän seisoi yksin ilman ketään pakkasen kirvellessä poskia ja niskaa. Ajaja oli tuupannut vaunuista ulos Alicen vähäiset matkatavarat ja toivottanut lähtiessään antoisaa lomaa ivallinen hymy kasvoillaan. Palvelijattaren katse kiersi pitkin talon seiniä ja tämän homeen peittämiä vuorilautoja, jotka saivat naisen irvistämään inhosta. Alice olisi halunnut vain kietoa viittansa ja juosta vaunujen perään rukoilemaan, että nämä veisivät hänet takaisin kotiin. Mutta jokin ääni hänen sisällään kuitenkin uskoi, ettei kuningatar oli lähettänyt häntä huonoon paikkaan. Vetäen syvään henkeä nauttien raikkaasta pakkasilmasta keuhkoissaan Alice rohkaisi mielensä ja otti askeleen kohti taloa.
Osa33051 photo Osa33120_zps71e57189.png
Alice ei päässyt pitkälle, kun talon emäntä jo toivotti iloisesti vieraan tervetulleeksi matalaan majaansa. Nainen hätkähti laskiessaan kädet nuoren emännän selälle. Karkean säkkikankaan alla ei ollut muuta kuin luuta ja nahkaa. Häpeä kuristi Alicen kurkkua naisen muistaessa omat, ilman raskauttakin, muhkeat muotonsa, jotka saatiin aikaan vain syömällä hovin ravitsevia ruokia. Hän ei ollut koskaan nähnyt nälkää, eikä tuntenut kurjuutta, mutta tämä nainen hänen sylissään ei ollut nähnyt eläessään edes kunnon ateriaa. Ennen kuin Alice ehti sanoa mitään kiitokseksi, oli emäntä jo auttanut häntä riisumaan takkinsa ja käskenyt lapsiaan viemään vieraan tavarat tämän huoneeseen.
Osa33052 photo Osa33121_zpsb596c606.png
Osa33053 photo Osa33122_zpsd97b96d6.png
Alice antoi katseensa kiertää pienen majan seinissä, jonka tuoksu sai jo hänet voimaan pahoin. Nainen ei halunnut liikkua, ei edes hievahtaa paikoiltaan. Ajatuskin koskemisesta mihinkään tässä likaisessa mökissä sai hänet voimaan vielä pahemmin. Hän ei ollut koskaan, edes lapsena elänyt näin köyhissä oloissa. Alicen lakanat olivat aina olleet puhtaat ja pehmeät. Hän oli myös ollut aina tarkka siitä, ettei epämiellyttäviä hajuja leijunut hänen ympäristössään, sillä mitä kauheampi haju, sitä vakavampi sairaus siitä tulisi. Joidenkin lautojen välistä hän saattoi vannoa näkevänsä aamuauringon kajon vaalean hehkun. Kylmä viima kävi naisen luihinsa asti ja hän kaipasi viittaansa, jonka emäntä oli vienyt mukanaan. 
Osa33054 photo Osa33126_zps411fa581.png
Osa33055 photo Osa33127_zpscce1351a.png
Nainen vetäytyi omaan huoneeseensa, joka oli varmasti parasta mitä majan väki saattoi tarjota. Lapset ja vanhemmat olivat ahtautuneet kaikki yhteen pieneen nurkkaukseen perheen ainoassa huoneessa jättäen hänelle kokonaan käyttöön tämän talon ainoan kamarin kalustuksineen. Alicea kuvotti, joka sai häpeän kuristamaan yhä tiukemmin otettaan hänen kurkustaan. Perhe oli laittanut parastaan, eikä hän silti osannut arvostaa kaikkea sitä vaivaa, mitä nämä olivat hänen eteensä nähneet. Hän saattoi vain toivoa, että kuningatar korvaisi tämän kaiken ruhtinaallisesti, sillä hän ei iljennyt auttaa edes päivittäisissä askareissa.
Osa33056 photo Osa33128_zpsfec29a27.png
Hiljalleen Alice huomasi nauttivansa elostaan talonpoikien mökissä. Ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana hän sai nauttia odotuksesta ja tulevaisuuden suunnittelusta vaatteita neuloen ilman pelkoa kiinni jäämisen häpeästä. Väliäkö sillä, oliko hän itse langennut vai oliko hänet otettu väkisin. Hän silti kantoi seuraamuksia vatsassaan ja hänhän oli nainen. Seuraamukset olivat hänen omaa syytään. Itse hän oli toivomuksen kaivoon esittänyt. Toivomuksen, jonka ei koskaan ollut uskonut toteutuvan. Ei ainakaan enää tässä iässä ja tällä tavalla.
Osa33057 photo Osa33130_zpsf7f2a18d.png
Osa33058 photo Osa33137_zps860d22aa.png
Aivan liina varhain kiristävä kipu ympyröi Alicen alavatsan. Nainen olisi halunnut nauttia vielä hetken, mutta pienokainen oli päättänyt toisin. Aaltomaiset kivut vyöryivät hänen ylitseen voimistuen kerta kerralla. Emäntä auttoi häntä parhaansa mukaan hieroen selkää ja pitäen pystyssä naisen vaellellessa ympäri huonetta kipujen lieventymisen toivossa. Auringon noustessa jo toistamiseen taivaalle, kuin nauraen hänen saamattomuuttaan, nainen ei enää kyennyt kuin makaamaan paikoillaan polttavine kipuineen tietämättä selviääkö synnytyksestä vai ei. Emäntä jutteli hänelle rauhallisesti selittäen, ettei esikoisen saaminen hänellekään helppoa ollut. Lapsen maailmaan saattaminen vei aina aikansa varsinkin vanhemmalla iällä.
Osa33059 photo Osa33140_zps99c8a2b0.png
Osa33060 photo Osa33141_zps35607927.png
Lopulta Alicen kieppuessa tajuttomuuden rajamailla ainoana ajatuksena ponnistaminen kivusta huolimatta ja hän kuuli vauvan itkua. Niin pientä ja hentoa, mutta silti se etsi tiensä suoraan naisen sydämeen ja täytti sen rakkaudella, jollaista hän ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Tämä oli hänen poikansa. Hänen oma pieni Daniel, jota katsoessa kaikki kipu ja tuska unohtuivat.

* * * *
Osa33061 photo Osa33152_zps44a4c35d.png
Rose levitti kasvoilleen ystävällisen hymyn rientäessään paronia ja paronitarta vastaan, jo ennen kuin nämä oli ehditty saattaa sisälle. Henriett vastasi lähes yhtä teennäisellä hymyllä takaisin suukottaen Rosea poskelle. He eivät pitäneet toisistaan, mutta tämän näytelmän he osasivat luonnostaan, se tuli osana aateliston veren perintöä, teennäinen mielistelevä käytös ja kohteliaisuudet, jotka olivat vertaansa vailla.
Osa33062 photo Osa33153_zps8c9cdf4f.png
Pitkien mitättömien kohteliaisuuksien jälkeen Rose sai lopulta kerrottua asiansa, jonka vuoksi hän oli pyytänyt miestään kutsumaan paroneita käymään hovissa. Hänestä Cathyn oli aika muuttaa heidän luokseen samalla, kun he muuttaisivat itse uuteen linnaan asumaan. Hän oli jo katsonut, että valmisteltavista huoneista yksi olisi sopiva tulevalle kruununprinsessalle. Lady Catherenilla oli vielä paljon opittavaa hovin tavoista ja etiketistä.
Osa33063 photo Osa33156_zps93bc87fb.png
Paronittaren kasvojen hymyilevä naamio petti hetkeksi tuoden varjon naisen muuten niin kauniille kasvoille. Rose mietti mahtoiko nainen edes itse huomata hymynsä katoamista. Henriett mutisi hiljaa itsekseen tuijottaen samalla miehensä ja kuninkaan shakin peluuta, ettei hän nähnyt vielä Cathyn pois muuttoa niin tarpeellisena. Olihan hän opettanut tälle vaikka mitä ja vielä enemmänkin kuin tavalliselle aatelisneidolle olisi tarpeellista. Eihän prinsessakaan muuttanut vielä heille, niin miksi Cathyn pitäisi muuttaa kuningas perheen luo?
Osa33065 photo Osa33159_zps3c076637.png
"Mutta eihän se ole sama asia hyvä Henriett!" Rose huudahti tietämättä hämmästyikö enemmän omaa reaktiotaan, vai varjoa Henriettan kasvoilla. Hän tiesi jo, ennen kuin sanat tulivat hänen suustaan, että niiden loukkaavuuden, mutta hän ei kyennyt estämään niitä, ennen kuin ne jo karkasivat ilmoille.
"Cathysta on tuleva joskus kuningatar, mutta Annabellasta ei milloinkaan. Tyttärellänne on paljon opittavaa ennen tehtäväänsä, eikä hän voi oppia näitä asioita muualla kuin hovissa. Annabell taas pärjää varmasti teidän taloudessanne niillä opeilla, joita hän on opettajattariltaan saanut ja mitä hän on hovielämänsä aikana oppinut!"
Osa33064 photo Osa33158_zps5783faac.png
Henriett tiesi kaiken tämän, silti hän ei ollut vielä valmis luopumaan tyttärestään, jonka eteen hän oli uhrannut niin paljon. Jos hänen elämässään oli enää jotain rakasta jäljellä, niin se oli hänen kaunis tyttärensä. Kaikki muu häneltä oli jo viety, eikä mikään hyväkäytöksisen prinsessan miniäksi saaminen sitä tosiasiaa auttanut. Nainen nosti käden kasvoilleen kauhistuneena, kuin olisi vasta huomannut hymyilevän ja kunnioittavan naamionsa särkyneen paljastaen hänen todelliset tunteensa kaikille. Käyttäen kaiken henkisen voimansa, mitä hänellä oli vielä jäljellä, Henriett nyökkäsi ja nosti hyväntahtoisuuden naamion takaisin kasvoilleen.
Osa33066 photo Osa33160_zpsda893645.png
"Tiesinhän minä, että sinä ymmärtäisit lopulta asian tarpeellisuuden. Kyllähän minä ymmärrän, tämä on meille äideille niin vaikeaa aikaa, kun tyttärien on lähdettävä kotoa ja meidän on luotettava niihin taitoihin, joita olemme heille heidän elämänsä aikana antaneet" Kuningatar puhui halaten samalla rohkaisevasti paronitarta. 
Osa33067 photo Osa33162_zps6d377c9c.png
Hiljaa nainen katseli linnan ikkunasta paronien poistumista upoten omiin ajatuksiinsa. Hän oli aikoinaan menettänyt itse lapsensa, menettänyt mahdollisuuden seurata näiden kasvua ja oppimista. Se oli ollut paljon pahempaa kuin menettää aikuinen tytär naimakauppojen takia. Ei tämä kuollut tai kadonnut, vaan kasvoi aikuiseksi. Sitä paitsi eikö tämä kaikki ollut juuri sitä, mitä paronitar oli alusta asti tavoitellut? Nainen oli pyörinyt Ludin ympärillä tyrkyttäen ujoa ja vakavaa tytärtään tämän seuraan kaikkien käyttäytymissääntöjen vastaisesti. Ja nyt onnistuttuaan hän käyttäytyi tällä tavalla.
* * * *
Osa33068 photo Osa33168_zps19545623.png
Kylmänä loppu talven yönä vaatimattomat vaunut saapuivat linnan jäiselle pihalle. Vaunuista astui ulos nainen, kasvot onnea säteillen sylissään pieni nyytti, jota hän kantoi kuin elämänsä kalleinta aarretta. 
Osa33069 photo Osa33171_zpsd8fcaa4d.png
 Rose riensi tervehtimään Alicea ja tämän veljenpoikaa Danielia. Veljen, jolla lapsia oli jo niin paljon, ettei tämä kyennyt huolehtimaan itse vastasyntyneestä, jonka vuoksi Alice oli tätinä tarjoutunut hoitamaan ja kasvattamaan pienokaisen. Näin ainakin hoville kerrottiin, mutta kuningatar tiesi totuuden. Hän oli itse järjestänyt kaiken. Lapseton Alice kasvattaisi veljensä pojan omanaan hovin palveluksiin. Koskaan ei voinut olla liikaa käsiä tarjolla, eikä kukaan voinut ihmetellä, että köyhä krouvin pitäjä antaisi pääkamarineidolle lapsensa kasvatettavaksi. Olihan Danielin tulevaisuus hovissa taattu ja näin tätä odotti paljon parempi elämä, kuin mitä hänen isänsä olisi koskaan kyennyt tarjoamaan.
Osa33070 photo Osa33172_zps15b6047f.png
Rose nuuhkaisi vastasyntynyttä nauttien joka solullaan tuosta huumaavasta makeasta tuoksusta, joka tämän nukkaisissa hiuksissaan leijui. Se toi mieleen viime kerran kun hän oli tuon tuoksun haistanut. Hänen omat rakkaat kaksosensa, joita hän oli vain hetken saanut pitää sylissään ennen kuin oli tehnyt sen mikä oli ollut pakko.
* * * *
Osa33071 photo Osa33173_zps2ecff2c4.png
Osa33072 photo Osa33174_zps01e7f4ce.png
Ludvig ei saattanut uskoa, että se kaikki oli lopulta totta. Vielä uudessa linnassa oli kamareita ja huoneistoja tyhjänä, eikä pihalla ollut vielä yhtään istumapaikkaa tarjolla, mutta tuon kaiken ehtisi vielä korjata. Tärkeintä oli se, että he olivat lopultakin täällä. Hänen perheensä olisi turvassa näiden muurien sisällä, joiden jokainen sisäänkäynti oli tarkasti vartioitu.
Osa33073 photo Osa33176_zpsf2a333ad.pngOsa33074 photo Osa33177_zpsc996faca.png
Ludvig ihaili suurta valtaistuin salia, jonka rakentamisessa ja suunnittelussa hän on nähnyt niin paljon vaivaa. Jokainen yksityiskohta oli tärkeä ja kaiken piti korostaa Glassgown suvun mahtavuutta ja kunniaa. Hän saattoi jo kuvitella, kuinka pienimmätkin nurkat täyttyisivät kohta puheen sorinasta samalla kun, hameiden helmojen silkki kahisi hovinaisten kävellessä ylväinä käytävillä. Hän oli saanut aikaan jotain suurta elämässään. Linnan, jollaista ei Pinewoodissa ollut aikaisemmin nähty ja jollaisesta kukaan ei ollut edes uskaltanut unelmoida.
Osa33075 photo Osa33178_zpsa0402c8c.png
Osa33076 photo Osa33180_zps66f7d3e6.png
Ludvig kumarsi takassa iloisesti rätisevää tulta kohti nauttien sen tuomasta lämmöstä. Strongbown rakennuttama vanha linna, jossa he olivat tähän asti asuneet, ei ollut tarjonnut suurien takkojen tuomaa ylellisyyttä. Takkoja oli tuskin edes huomannut. Ylpeänä hän katseli ympärille tuntien takassa loimuavan tulen lämmön selässään. Kaikki oli juuri niin kuin hän oli kuvitellutkin. Neuvostosali oli toteutettu viimeistä yksityiskohtaa myöten hänen suunnitelmiensa mukaisesti.
Osa33077 photo Osa33183_zpse04827b2.png
Ludvig oli jo poistumassa neuvostosalista tarkastamaan ja ihailemaan linnansa muita huoneistoja, kun tumman valtaistuimen päälle asetettu vaalea käärö kiinnitti hänen huomionsa. Mies käänteli pientä kääröä kädessään. Sinetti oli yhä paikoillaan murtumattomana, mutta siihen ei ollut painettu lähettäjän tunnusta. Hän ei voinut käsittää kenellä olisi hänelle jotain niin arkaa sanottavaa, ettei tämä uskaltaisi kertoa hänelle edes sukuaan.
Osa33078 photo Osa33185_zps975553be.png
Ludvig tunsi sinetin murtuvat sormensa alla miehen avatessa kääröä hiljalleen. Ensimmäinen rivi sai hänet haukkomaan henkeä kauhusta kuin olisi juuri joutunut susilauman takaa-ajamaksi. Päästyään kirjeen loppuun hänellä ei ole enää sydäntä, se oli jäänyt susilauman saaliiksi. Tyhjä kohta, jossa hetki sitten oli sykkinyt ylpeä ja hellä sydän, täyttyi vihan korventavasta ja polttavasta tunteesta. Hän ei saattanut uskoa, mutta jokainen yksityiskohta täsmäsi sen kanssa, mitä hän on itse huomannut.  Kirjeessä ei ollut allekirjoitusta, ei edes vihjettä kukan sen olisi saattanut lähettää. Hän ei halunnut uskoa, mutta silti hän tietäsi sisimmässään, että kaikki mitä kirjeessä luki, oli totta. Ludvig aloitti alusta tavaten jokaisen sanan hiljaa mielessään maistellen niitä suussaan. Jokainen sana sai vihan vain kasvamaan ja lopulta se kuohui yli. On vain yksi asia jonka hän saattoi tehdä. Ludvig avasi suunsa ja huusi niin kovaa, kuin vain pystyi:
"VARTIJAT!"
Osa33079 photo Osa33187_zps06e6d50d.png photo Osa33188_zps928506b8.png
Päättäväinen askelten kumina kaikui linnan käytävillä lähestyen kuningattaren huoneistoja. Rose oli jo pitkään odottanut tätä hetkeä. Hetkeä, jonka hän oli alusta asti tiennyt jonain päivänä tulevan. Kuningatar puristi tyhjää nyrkkiä edessään kuin etsien siitä voimaa vartiomiesten kumauttaessa ovet auki lauseen saattelemana:
"Kuningatar Rosemarie, teidät on pidätetty maanpetoksesta."

* * * *

Ja niin kömpi Pinewood luolastaan taas päivänvaloon!
Kyllähän on tämän osan eteen tullut puurrettua ihan tosissaan...
Toivottavasti se oli edes sen arvoinen ;) !
 
Osan lopussa näkyikin jo muutama kuva uudesta kuninkaanlinnasta,
jota olen aina silloin tällöin rakennellut omaksi ilokseni.

Herttuoiden osan olenkin jo pelaillut ja eilen aloittelin kirjoittamista niin, 
että eiköhän se uusi osa saada luettavaksi kahden viikon päästä...



Kommentit piristävät aina mieltä ja tuovat lisäintoa kirjoittamiseen!
Nyt pitäisi vain sisäistää itse tämä bloggerin käyttö... ;)

21 kommenttia:

  1. No huh, olipa kutkuttavan jännittävä osa. Pinewood tuli rytinällä takaisin ;)

    Osassa tapahtui niin paljon kaikkea, ettei tässä ihan tiedä, että mitä osaisi sanoa. Annabellia kävi sääliksi, kovin onnettomalta hän kuulosti joutuessaan avioliittoon miehen kanssa, jota ei rakasta.

    Alicen kohdalla onni taisi käydä onnettomuudessa. Hienosti olit lavastanut koko tapahtuman. Oli hienoa nähdä miten Rose auttoi ja tuki palvelijatartaan tämän vaikeassa tilanteessa, joku muu olisi voinut pakottaa palvelijansa pois talostaan ja ulos kadulle. Rose varmasti ymmärsi Alicea hyvin, olihan hänelläkin vähän samankaltainen tilanne kauan sitten.

    Mitähän Ludvig sitten vaimolleen tekee, se jäi mietityttämään. Mies on kyllä oikea kaksinaismoralisti, hänellä kun on aika värikäs menneisyys hameväen kanssa :)Toivottavasti Rose ja kaksoset eivät joudu kovin kärsimään kostonhimoisen kuninkaan käsissä.

    Olipa ihanaa viettää taas perjantai-aamua Pinewoodin parissa ja jatkoa odotellaan jo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa hyvä mieli kommenttiasi lukiessa!
      Kiitos siis siitä ;) ...

      Osiin tuppaa tulemaan kauheasti tapahtumia, mutta olisi ärsyttävää jättää ne ensi kierrokselle. Paljon jätän kuitenkin jo poiskin siitä, mitä aina alkuun osiin kuvaan. En kuitenkaan halua tehdä osista liian pitkiä, niin sitten ne ovat vähän ylitapahtumarikkaita...

      Mulla oli ensn ajatuksena kuvailla Alicen negatiivisia kauhun tuntemuksia vauvasta, mutta jätin sen pois. Ajattelin, että olkoot onnellinen alusta lähtien. Onhan tuo vauvansa ansainnut, kun kuninkaallisia on niin ahkerasti hoidellut. Rose, jos kuka, ymmärtää kuinka äiti haluaa olla lapsensa kanssa tekemisissä.

      Rosen kohtalosta en itsekään ole vielä varma... Vaihtoehtoja on monta, mutta onneksi ehdin vielä punnita niitä ennen seuraavaa kuninkaallisten osaa.. Ludvig ei varmasti sulata vaimonsa suhdetta, vaikka itse onkin ahkera naisväen narraaja...

      Kiitos vielä ihanasta kommentista!

      Poista
  2. Ihana osa. Tämä oli kaikkea sitä mitä sinulta saattoi odottaakin. Ja enemmänkin. On ollut kyllä piinaavan pitkä tauko Pinewoodilla ja nyt vihdoin tämä taas jatkuu. Et uskokaan miten iloinen olen.

    Mutta sitten itse osaan.
    Alicen kohtalo ensin kauhistutti mutta onneksi nainen pystyi rakastamaan lastaan ja sai apua Roselta. Saakohan Alice koskaan selville pojan isää, vaikka mitä väliä sillä edes olisi.
    Roosa sitten otti ja kuoli, vaikka taitaa Ida olla samanlainen kuin siskonsa oli. Ina saa varoa, toivottavasti tytölle ei koidu mitään ikävää.

    Annabellan kohtalo myös mietityttää. JOtenkin tuntuu että kaikki ei mene ihan hyvin ja parille koituu vielä ikävyyksiä. joko tulevan anopin tai tytön itsensä tähden.
    Yllätti kyllä tuo Oliverin käytös kuningasta kohtaan. Liekö sen taki kun miehen mielestä kruunu kuuluu hänelle...
    Saadaanko lisää selvyyttä mihin Rose lähetti Alicen vai oliko se vain joku sivuhenkilö? Nainen vaikutti kuitenkin ihanalta ihmiseltä kun auttaa ventovierasta sillä tavoin. Toivottavasti kuningatar tosiaan auttaa köyhää perhettä.

    Uusi linna näyttä todella hienolta , saisikohan siitä joskus esittelyn?
    Loppu jäikin taas niin jännittävään kohtaan että ihan ärsyttää. Koko kierros pitää odottaa että tilanne selviää.

    Lavastukset oli taas niin hienoja että ihan kateeksi käy. Ja tekstikin oli taas kuin suoraan kirjasta. Osa oli aivan täydellinen.

    Sen verran voisin kysellä ladattuja että mistä on Idan puku? Ja kunigattaren huoneen seinätapetti? Myös Alicen huoneen seinä kiinostaisi ja tuo mihin nainen meni synnyttämään niin sen huoneen olkimatto.
    Voi apua. Näin sitä vaan kysellään keskiaikatavaroiden latauspaikkoja. Eihän minun enä pitänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet iloinen, niin olen minäkin ;) !
      On ollut todella kurja, kun ei ole saanut tehtyä mitään Pinewoodin eteen ja mä todella pidän tämän kanssa touhuamisesta..

      Alicen suvulle piti jotenkin saada jatkoa, enkä halunnut naittaa naikkosta minnekään muualle, joten tuo tapahtuma on ollut alusta alkaen mielessä. Tuskin pojan isää saadaan tarinassa selville, mutta sehän on tuo mies, joka Alicelle viiniä tarjoaa tuossa kuvassa.. Tuo köyhäperhe on oman keskiaikalegacyni paikka, joka on tullut erittäin käteväksi tässä aikaa myöten lavastuspaikkana. En tiedä tulevatko nämä sen enempää esille missään, mutta aina välistä taloa ja perhettä nähdään osissa. Ainakin kahdessa tällä kierroksella.

      Roosan kuolemakaan ei välttämättä ole täysin varmaa.. Sen saa nähdä.. Lud saattoi hyvin olla oikeassa siitä, että noidat pitäisi aina poolttaa! Rembranteillahan on oma extransa tällä kierroksella, jossa ainakin Idaa ja Inaa nähdään kahakoimassa keskenään.. ;)

      Annabella yrittää tällä hetkellä vain sopeutua tilanteeseen parhaansa mukaan. Tämä ei missään nimessä olisi halunnut naimisiin, mutta koittaa tulla kuitenkin onnelliseksi niillä eväillä, mitä on saanut. Näiden kahden liiton kohtalo selviää kyllä joskus tulevaisuudessa..

      Uudesta linnasta varmasti vielä väsätään esittelyä jossain vaiheessa. Kuten Ludvig itse kuvailikin, niin todellisuudessa siellä on vielä paljon tyhjiä huoneita, eikä pihakaan vielä ole ihan valmis..

      Keskiaikaladatut ovat kyllä paheellisen koukuttavia ;) !

      Idan vaate löytyy tästä setistä:
      http://www.medievalsims.com/forums/viewtopic.php?f=79&t=4248
      Mulla se on defaultina, mutta saa normaalinakin ladattua, vaatteet on setissä hyvin eroteltuna, joten ne on helppo erotella.

      Kuningattaren huoneen tapetti löytyy parsimoniouksesta:
      http://www.parsimonious.org/wallandfloor2/pages/walls_wallpaper_8.html
      Toinen rivi oikeareuna.

      Alicen huoneen seinä(siis otaksun, että tarkoitat linnassa ollutta)löytyy Medieval Smithystä:
      http://themedievalsmithysims2.blogspot.fi/2011/06/mhalwae-walls.html

      Olkimatto taas on Sunnin aikaan saannoksia:
      http://www.medievalsims.com/forums/viewtopic.php?f=148&t=523

      Kiitos vielä ihanasta kommentista <3 !

      Poista
  3. Jee, uus osa! :)

    Alice pääsi sitten kokemaan äitiyden onnen. Toivottavasti hänen ja Danielin asiat pysyvät hyvällä mallilla jatkossakin.

    Roosa sitten päätyi narun jatkoksi, mutta sieltäpäin vissiin tuulee jatkossakin... Mitähän Iidan on määrä tehdä?

    Nyt se kuningataren salaisuus sitten taisi tulla julki... Ihmeen paljon Ludvig siitä hermostui, sillä eihän hänkään ole mikään pyhimys elämässään ollut. Toivottavasti Roselle ei käy mitään, saati sitten kaksosille...

    Mutta juuh, hyvä osa ja oottelen jo jatkoa :)
    -Sabrina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyihän tuota Alicenkin sukua hieman jatkaa ;) !
      Ainakin nämä kaksi saavat olla yhdessä.. Tulevaisuutta en ole kaksikolle vielä olenkaan suunnitellut.

      Rembranteista on tällä kierroksella extra osaa, jos suunnitelmat pitävät niin mukana on ainakin Ida ja Ina... Mutta saattoipa siinä Ludin vaateessa, että noitat tulisi polttaa, jos niistä eroon haluttiin, olla jotain perää ;) !

      Kaksosten, Rosen ja herttuan kohtalon olen jo miettinyt, mutta enpäs kerro ;)! Ludvig ei varmasti sulata vaimonsa ja serkkunsa lemmenhetkeä... Keskiajalla kuningattaren pettäessä kuninkaan oli tuomio maanpetos ja rangaistus sen mukainen.. Vaimon pitäisi pysyä uskollisena, sillä eihän perimyslinjasta muuten voi tietää.

      Kiitoksia sydäntä lämmittävästä kommetista...

      Poista
  4. AIVAN UPEA OSA! Kokoajan odotan vaan pinewoodista uutta osaa, rakastan tätä rkc:ta! Alicen kohtalo oli aivan upea ja loppu oli kutkuttavan jännä! Odotan kuin kuutanousevaa luostari osaa, Maria on suosikkini ja Annabell on myös suosikkini (kutsun häntä Abbyksi :D Annabell on niin vaikea lausua musta :D).. Mutta jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aivan mahtavasta kommentista!
      Tulee aina hyvä mieli, kun kuulee että omista sepustuksista pidetään ;) !
      Voisin alkaa muuten nimittämään Annabellaa Abbyksi..
      Loistava lempinimi!

      Kyllä ne seuraavat osat sieltä tulevat ;)

      Poista
  5. Kyllä huomaa, että oot parantanut ihan törkeesti ihan ensimmäisestä osasta tähän osaan. Oot onnistunut saamaan tähän tarinaan ihan uskomattoman hyviä juonenkäänteitä, ja tää on kyllä mun mielestä paras tähän asti. Kuningas kääntyy kuningatarta vastaan, en pysty odottamaan seuraavaa osaa! Ja uusi kuninkaanlinna on ihan absolutely FANTASTIC, upea toi valtaistuinsali!!!

    Milloin saadaan seuraava osa? <3 ( vissiin herttuat? joutuukohan Frederick pidätetyksi, jos kaksosista on kyse.. D: )

    ps. Mua vähän häiritsi tuo OLIVER Strongbow, paronin nimihän on Leonardo.. Kreiveillä oli Oliver.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun sanoit niin muakin väristää Oliver.. Mikä ajatuskatko?! Heh.. kävin kaikessa hiljaisuudessa hieman vaihtelemassa nimiä ;) ! Toivottavasti löysin kaikki...

      Kiva kuulla, ettei tarinan parantuminen ole tapahtunut vain omissa ajatuksista.. Kyllähän sitä kirjoitustaidot väkisin paranee, kun näitä väsäilee ja kuvaustaidot myös.. Hirvitti ihan katsoa noita ensimmäisiä osia, kun siirsin niitä tänne. Mikä mieliteko kirjoittaa uusiksi ja kuvata uusiksi, mutta olkoon kehityskaari näkyvissä ;) !

      Kuninkaanlinnan kanssa on tehty töitä, joten kaikki kehut tulevat tarpeeseen. Ei ole sitten aivan hukkaan heitettyä aikaa ;) !

      Seuraavan osan olisi tarkoitus tulla normaaliin päivitysaikaan ja nyt olisi tarkoitus saada normaali päivitystahti käyntiin! Eli kahden viikon päästä pitäisi herttuoiden tulla kuvioihin ;)

      Kiitos sydäntä lämmittävästä kommentista <3

      Poista
  6. Huh, taas meni suuri osa illasta osaasi lukiessa, mutta mitäpä tuosta, teen hyötyjuttuja sitten myöhemmin. ,-) Ihmettelin pitkin alkukohtausta, kuka Alice on, ennen kuin minulle selvisi hänen olleen palvelija. .---D Kivaa, että naisen toive lapsesta toteutui, ja että kuningatar auttoi järjestämään asiat niin, että Alice sai pitää lapsen. .-) Oli ehkä vähän outoa, että osassa kerrottiin niin paljon palvelijasta, mutta eipä ainakaan mikään kohta jäänyt epäselväksi. .-) Huh, jo on, kun palvelijallakin on varaa moittia toisten asumusta. Niin siinä tulee nirsoksi, kun on kuninkaan linnassa hyvissä oloissa elänyt. .-D Lissu sikalassa. Onneksi hän pääsi palaamaan linnaan lapsi mukanaan, eikä kukaan suuttunut. .-)

    Huu, Roosa! Odotin hirtto-kohtauksessa tapahtuvan jotain traagista, kun Roosa aiemmin oli naureskellut kohtalolleen sotilaiden tultua häntä kotoaan hakemaan, mutta ainakaan vielä mitään ei tapahtunut. Jatkaakohan Ida tästä jotenkin?

    Höh, kun Oliver käyttäytyi röyhkeästi ruokapöydässä! Surullista, ettei Annabellalla ja Oliverilla ei mene kauhean hyvin. .-( Pojan painostukset tuntuivat törkeiltä, eihän Annabella voi tunteitaan muuttaa, miten vain haluaa. .-/ Naisilla on niin surullisen huono asema. .-(

    Hei hienoa, uusi linna on valmistunut! Todella upeaa jälkeä, aivan mahtavaa. .-) Tuleeko vanhalle linnalle sitten käyttöä? Muuttaako joku sinne? .-) Hienoa, että sinä osaat arvostaa sisustamista. Itselle se on vain välttämätön toimenpide, jotta voisi pelata. .-D Ääk, kuningatarta syytetään jostakin! Olen unohtanut jotakin tai sitten tästä alkaa uusi juonenkäänne! .-D Jään innolla odottamaan jatkoa. .-)

    VastaaPoista
  7. Pinewoodilla on kyllä yhäkin kyky yllättää useammalla tasolla, kuin mitä keksin laskea :D
    Alicen kohdalla paha taisikin sitten lopulta kääntyä hyväksi, ainakin siltä vaikuttaa. Ja kyllä mie ainakin uskon, että kuningtar tarjosi jonkinlaisen korvauksen tuolle talonpoikaisperhelle, jonka luona Alice vietti loppuosan raskausajastaan.

    Nuo hirttäjäiset - olen aika sanaton, mutta koetan kuitenkin löytää sanottavaa. Jostakin syystä Idan näkökulma taisi olla se, joka tässä vetosi. Samasta kohtauksesta on myös mieleeni parhaiten jäänyt kuva:
    http://s1095.photobucket.com/user/mesinen1/media/Osa33/Osa33033_zps632d1c1f.png.html

    Tuo Annabellan ja Catherinen tanssiharjoitusten kohtaus oli hienosti kuvailtu, Annabell tarjosi mietteillään vähän uutta näkökulmaa perheiden välisiin avioliittoihin. Jotenkin tuntuu vielä vahvemmin siltä, että yhdistelmä Strongbow & Glassgow tarkoittaa tulta & tappuraa tulevaisuudessa.

    Glassgowien uudessa linnassa ei kieltämättä ole pihistelty! Paikka on jotenkin ihanan rönsyilevän ja koristeellisen näköinen :)
    Vai nytkös herttuatar Dramodredin viesti saavuttaa kuninkaan? Tuntuu siltä, että käärö olisi ollut se...
    Kylmänväreitä pidätellen odotan mielenkiinnolla jatkoa ;D

    VastaaPoista
  8. Oh wau,
    Olipas reissu Pinewoodissa jälleen :D.

    Koskaan ei tosiaankaan voi olla ihan varma mitä täällä tulee tapahtumaan :D. Ja se on enemmänkuin pieni positiivinen ylläri joka lukukerralle ;D.

    Vielä kun muistan niin miten olet saanut tuon hirttotapahtuman toteutetuksi? Lavan? Köyden? En kyllä vielä tiedä kenet nirhaisin, mutta voisi tulevaisuudessa olla tarvetta.

    Alicen tarina vei kyllä omalta osaltani kaiken huomion kuninkaanlinnan tapahtumista. Hienosti olit saanut kirjoitettua kontrastin Alicen pyylevyyden ja turvapaikan emännän välille. Enpä olisi itse tullut aikaisemmin ajatelleeksi miltä herkuilla elävältä palvelijalta saattaisi tuntua kohdatessaan "hengenheimolaisensa" aivan ääripään toiselta laidalta. Onneksi emäntä kuitenkin oli kaikin puolin herttainen, eikä käynyt vanhempaa rouvaa tuomitsemaan tilastaan. Kuningattaren ja Alicen välit ovat kyllä tässä maailmankuvassa harvinaista herkkua. Onneksi sait heidänkin välinsä mahdutettua tähän osaan (monen muun asian mukana).

    Mukavaa oli myös lukea uuden linnan rakentamisen edistymisestä, muutosta, ja sen vaatimista verotuksista. Kenties esittelyä saadaan jossain vaiheessa myös maistella :). Itse jumitan perusteellisesti Arinbjornin kuninkaanlinnan rakentamisen kanssa :D. Tästä osasta onneksi sain kasapäin inspiraatiota jatkaakseni :).

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan Rosen kohtalon etenemistä, sekä tulevan nuoren pariskunnan edesottamuksia. Jotenkin toivoisin, että luostarielämän haaveista luopumaan joutunut Annabella alkaa kenties jossain vaiheessa näkemään jotain positiivista sulhasessaan <3

    Suuri kiitos lukutuokiosta minkä täällä tarjoilit!

    VastaaPoista
  9. Olipa tapahtumarikas osa :) Toi linna on aivan ihana!! Mä aina lataan linnat valmiina, kun en millään jaksa itse niihin panostaa. Onkohan tulossa ihan kunnon esittely linnasta!? Niin upealta näyttää. Hyvä, että Alice kuitenkin sai palkinnon koettelemuksestaan, eikä joutunut kärsimään siitä pahoja seuraamuksia. Mielenkiintoista nähdä miten kuningattarelle käy! Kiitos taas upeasta osasta!

    VastaaPoista
  10. Ihanan tapahtumarikas ja jännittävä osa! Alicen tarina alkoi pelottavasti. Ihanaa, että sillä oli kuitenkin onnellinen loppu. Ja lapsi oli odotettu ja Alice sai pitää pojan. Ihan silmät kostui, kuin luin naisen synnytyksestä.

    Tässä osassa oli muutenkin ihananasti kuvailtu hahmojen ajatuksia. Erityisesti pidin siitä, miten kuvailit Annabellen kokevan Cathyn vakavuuden. Jopa tytön kädet olivat kylmät. Ja ihme tapaus tuo Henrietta, kun ensin tyrkyttää tytärtään ja sitten ei malta luopua. Onhan se ymmärrettävää, että haluaisi pitää lapsen vielä kotona, mutta tästä on tulossa kuitenkin kuningatar...

    Olin viimeiseen asti varma, että Roosalla olisi jokin pakokeino mielessään. Siis, että hän olisi loitsinut itsensä ulos liemestä. Teloitus oli hienosti toteutettu!

    Ja kuningattaren kohtalo hirvittää! Kaikki sympatia Roselle. Toivottavasti kuningas on armollinen, vaikka vähän epälyttää, kun hän oli niin vihainen luettuaan viestin.

    Seuraavaa osaa jännityksellä odotellen! :D

    VastaaPoista
  11. Ai että oli herkullinen lukukokemus jälleen kerran! Osassa tapahtui paljon mutta niin luontevasti ja perusteellisesti kunkin tunteet ja näkökulmat huomioiden, etten keksi mitä sanoisin. Kaikki tuo tunnemyllerrys... Niin koukuttavaa ja samalla niin inspiroivaa. Janoan lisää! :D

    VastaaPoista
  12. Ihanaa luettavaa jälleen! Pinewood on muuten yksi suosikkitarinoistani (:
    No mutta, eipä tainnut Roosan suunnitelma toimia. Tai sitten toimi. Toivotaan kuitenkin, ettei tyttö herää kummittelemaan o:
    Toivottavasti Annabellkin lämpenisi vähän Leonardolle, joka niin paljon yrittää. Voi, käy ihan sääliksi, kun rakkaus taitais ainakain toistaseksi olla yksipuolista :/
    Oi ihanaa, että Alice sai lapsen! Tosin joo, olihan se siihen aikaan melko häpeällistä saada avioton lapsi, mutta tärkeintähän on että sitä rakastetaan (: Daniel tuitui♥
    Joutuuko Rosemarie nyt vastuuseen kaksosista? Menee kyllä Ludvigilla vähän päälaelleen, jos kuvittelee, että itse saa huidella missä sattuu ja ketä sattuu, ja kun vaimo vähän hairahtaa, niin se onkin sitten anteeksiantamatonta :/ Huhhui!

    No mutta kylläpäs Pinewoodissa tapahtuu jälleen! Ihana osa, pian lisää? (:♥
    Kommentoin muuten melko myöhään, pahoitteluni :x

    VastaaPoista
  13. jesh vihdoin pääsin myös pinewoodissa ajan tasalle :) Luin kyllä edellisenkin osan mutta en voinut jostain syystä kommentoida.
    Hirttäjäiset olivat jotenkin kurkkua kuristavaa ja mitä lie velhosiskot juonitelleet, aijai...selkäpiitä väristävää...
    Alicen vaiheet lämmittivät sydäntä, ihanaa että naisella on kaikki hyvin ja hänellä ja kuningattarella on hyvät välit.
    Annabellelle soiisn vähän onneakin, ehä tyttönen havahtuu vielä huomaamaan miehessään jotain mihin voisi rakastua.
    Ja aijai, kuningas oli vihainen kuin ampiainen. Toivottavasti kuningatar ei ihan kuolemantuomiota saa...
    Huh, ihanaa mukaansatempaavaa niinkuin aina ;D

    VastaaPoista
  14. No niin, sainpa luettua ja pahoittelut hyvin pitkästä vaistailutauostani. On tässä ollutkin vähän kaikenlaista, mutta osa syy on laiskuus ja pahoittelunu siitä.
    Olipa muuten mielenkiintoinen osanen.
    Ai muuten joko oot lataillu nämä kruunut itselle:

    http://www.medievalsims.com/forums/viewtopic.php?f=130&t=4885
    http://www.medievalsims.com/forums/viewtopic.php?f=72&t=5038

    Suosittelen lämpimästi. :)

    Mutta kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen osanen. Voisi taas kunnostautua ja yrittää tapella omien kuninkaallisien tarinan suhteen ja väkertää sitä uutta osaa pitkästä aikaa. Tosin taidan taas kerran käydä ladatut läpi ja yrittää vähän vähemmän ronskilla kädella latailla niitä, että pelikin jaksaisi pyöriä. :)

    Jään mielenkiinnolla odottamaan miten valtakuntasi asiat etenevät, kun tuntuu että yhdellä, jos toisellakin on monta rautaa tulessa ja jotenkin tuntuu että yksi jos toinenkin asia tulee mutkistumaan entisestään. :)
    Hienosti olit muuten tehnyt nuo hirttäjäiset. Sellaista se elämä siihen aikaan oli. Mutta oikeastaan ennemmin taisivat polttaa noidat roviolla, kuin hirttää.
    Tuolla plumb bob keepissä olis muuten hyvä setti, jota soveltaa roviokuvauksiin. :)
    http://www.medievalsims.com/forums/viewtopic.php?p=53626#p53626
    Ai joo ja tämän varmaan oot jo bongannu: http://www.feenwald.de/en/posenboxen/trage.php

    Mutta joo, hieno osa ja uutta jään odottamaan. :)

    VastaaPoista
  15. No johan, tällaista loppua en odottanutkaan. Jotenkin uskoin, että vielä noita palaisi, mutta kirje koskikin aivan toisenlaista asiaa. Mielenkiintoista. Luulisi, ettei kuningas aivan sydämetön voisi olla rakastamaansa naista kohtaan, mutta toisaalta hänen pitää olla esimerkkinä kansalle. Toisaalta, kuka on mennyt lavertelemaan ja miksi. Henriettko?

    Alicelle kävikin nyt melko onnellisesti, vaikkei varmasti alkukuukaudet helppoja ollutkaan. Joutua nyt raiskatuksi tuolla tavalla. Hieman kiinnostaisi tietää, onko tekijä joku tutuistamme, vai onko joku aivan trubaduuri vain...

    Sääliksi käy Leonardoa, joka ei vain saa rakkauttaan rakastamaan itseään, vaikka niin kovasti yrittääkin. Eihän Annabell tietenkään voi käskeä itseään rakastamaan, mutta ainakin Leo sentään rakastaa. Olisihan se vielä kamalampaa, jos joutuisi aivan rakkaudettomaan avioliittoon. Tosin, jos Leo aikoo painostaa toisen miehisin keinoin rakastamaan itseään, ei voi tämä hyvin mennä.

    Hyvä osa ja hieno rakennus tämä uusi linnakin! Innolla jään odottamaan seuraavaa osaa. :)

    VastaaPoista
  16. Wou! En ole aikaisemmin seurannut historiallisia tarinoita, mutta pakko sanoa että tämä on todella hyvä!! Lavastus, hahmot ja itse tarina kuvaa todentuntuisesti keski-aikaa. Jään seuraamaan ja odottamaan, miten valtakunnassa sujuu niin monen eri asian myötä.
    Pssst.. käy tsekkaamassa myös minun legacyni! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!