Tildan yliopistovuosi

75 kuvaa

Tämä osa ei olisi edes tullut ulos, ellei niin moni kommenteissaan olisi pyytänyt viime kierroksella, että Tildan elämästä kerrottaisiin vielä. Tämä osa kertookin Tildan yliopistovuodesta ja siitä, mihin tyttö vielä päätyy ;)!
 Tämä on siis täysin omistettu Pinewoodin uskollisille lukijoille ja varsinkin niille, jotka osaa pyysivät!
Kommenteilla voi vaikuttaa paljon siihen, mitä täältä päästä tänne blogiin laitetaan ;) !

Osa saattaa sisältää herkimmille ja nuorimmille lukijoille sopimatonta sisältöä!

Alkuasetelma: Tilda karkasi 3.kierrokselta kotoaan Petersoneilta äitinsä pois ajamana. Tildan isä Erik Peterson oli juuri kuollut ja perhe syytti tyttöä tämän myrkyttämisestä. Isänsä rohkaisemana tyttö päätti kokeilla onneaan ja pääsi kuin pääsikin yliopistoon perhetuttavan avustuksella. Ei kylläkään tyttönä, vaan Timotheus Fredricksonina. Hänen elämän taroituksensa on nyt hyvittää maailmalle pahat tekonsa ja korvata isänsä kuolema, tavalla tai toisella..

Vaikuttuneena Tilda tuijotteli vanhan kirjaston valtavia kivisiä rakenteita, jotka kätkivät sisälleen niin paljon tietoa, ettei kukaan ihminen saattanut lukea kaikkea elämänsä aikana. Tyttö ei saattanut uskoa, että ihminen voisi tuntea itsensä näin pieneksi suuren rakennuksen portailla. Tilda työnsi valtavaa kaksikerroksista ovea yrittäen saada sitä liikahtamaan onnistumatta. Yksi asia, jota miehenä täytyisi kehittää, Tilda ajatteli puristaessaan samalla olematonta hauistaan, joka ei ollut kehittynyt pianoa soitellessa tai rikkaruohoja kitkiessä mihinkään.

Lopulta valtava ovi narahti auki saaden Tildan vatsan pohjan täyttymään tyytyväisestä kutinasta. Kirjasto oli juuri sellainen kuin hän oli sen ulkopuolelta kuvitellutkin olevan. Tunkkaisen makea tuoksu, joka vanhoista kirjoista leijui täytti Tildan sieraimet samalla houkutellen ja etoen tytön aisteja. Kukaan ei ikinä ehtisi lukea näitä, tyttö pohti pyörien ympäri ihmeissään kirjojen määrästä. Heillä ei koskaan ollut montaakaan kirjaa, joista harva edes olivat kenenkään tärkeän kirjoittamia. Kirjat olivat kalliita.

Ihaillen kirjapaljoutta tyttö tarttui kierreportaiden kaiteeseen vetäen itseään ylös kirjojen yläpuolelle. Hänellä oli tapaaminen, eikä kirjojen ihailu muuta kuin viivyttänyt häntä. Tilda ei voinut sietää ihmisiä, jotka olivat aina myöhässä. Päättäväisesti tyttö nopeutti askeleitaan, tuntien pohkeidensa ikävän pakotuksen lisääntyvän jokaisella askelmalla.

Kiivettyään kahdet kierreportaat Tilda päätyi lopulta odotushuoneeseen, jonka massiivisena hallitsevana elementtinä oli pitkä kirjahylly. Katsellen ihmeissään ympärilleen umpikujassa Tilda istahti lopulta alas kovalle puiselle penkille odottamaan, jos joku hänet ohjaisi oikeaan paikkaan, kun tänne oli kerta kutsuttukin. Tilda tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin välistä, kun kirjahylly narahti ja tuntematon miehen asteli sen sisuksista esiin. Mies ei tuntunut edes huomaavan ajatuksissaan aran näköistä ehkä juuri ja juuri pojan alusta menevää tyttöä, joka tuijotti silmät suurina tämän menoa.

Rohkaisten itsensä Tilda nousi notkuvin polvin penkiltä ja asteli avoimeksi jääneestä salaovesta, joka pelottavuudestaan huolimatta tuntui houkuttelevammalta kuin hän voisi uskoakaan. Hän ei voinut vastustaa olla hipaisematta vanhoja hilseileviä nahkakantisia kirjoja kävellessään ohitse. Se oli juuri täydellinen. Hän haluaisi samanlaisen itselleen, sitten joskus.

Pöydän takana iloinen ilmestys säntäsi kädet ojennettuna vetämään tytön syleilyynsä. Kukaan ei ollut osoittanut Tildalle ystävällisyyttä tai jakanut hänen suruaan. Hän oli ollut niin yksin ilman perhettään ja nyt tämä vieras mies osoitti hänelle enemmän lämpöä, kuin mitä hän oli koskaan äidiltään saanut. Kirjastonjohtaja White oli Erikin, Tildan isän, vanha lapsuuden ystävä, joka omien puheidensa mukaan oli jäänyt velkaa Erikille oman henkensä. Tilda tunsi kyynelten polttelevan silmiään, kirjastonjohtajan kehuessa Erikiä hyväksi mieheksi ja kertoillessa heidän seikkailuistaan nuorina miehinä.

Herra Whiten käski tytön istuutua pöydän edessä olevalle tuolille, tuijottaen Tildaa koko ajan astellessaan työpöytänsä taakse omalle paikalleen.

"Olet aivan isäsi näköinen!" White totesi hymyillen lohduttavaa hymyään hämmentyneelle tytölle. "Tietenkin omalla tyttömäisellä tavallasi," mies jatkoi iskien samalla silmää Tildalle.

Tilda katseli miehen vieressä olevaa paperinpalasta, josta hän saattoi erottaa oman uuden nimensä. Siinä se oli, se mitä hän oli tullut täältä hakemaan. Todistus siitä, että hän oli lääkärin poika kaukaa Pinewoodin maaseudulta, Timotheus Fredrickson, joka nyt oli tullut opiskelemaan itse lääkitsemisen jaloa taitoa. Tildan silmiin syntymätodistus näytti juuri sellaiselta, kuin mitä hän olisi sen voinut kuvitellakin olevan.

Hyvästellessään Tildan White toivotti tälle kaikkea onnea, mitä vain saattoi kuvitella voivansa toivottaa, lisäten hiljaa, ettei Tildalla liikaa onnea yrityksessään voisi mukanaan ollakaan. Tyttö arvasi, ettei lisäystä ollut tarkoitettu hänen korviinsa, mutta pieni huomautus Tildan hiuksista, jotka olivat juuri sen näköiset kuin mitä niille oli tapahtunutkin, oli varmasti tarkoitettu hänen kuultavakseen. Tyttö oli itse omakätisesti katkaissut kauniin pitkän tukkansa puukolla, toivoen näin sulautuvansa miesten joukkoon. Lopputulos ei vain ollut kovinkaan täydellinen.

"Siisti vähän kuontaloasi ennen kuin menet asuntolaan paikkaasi lunastamaan." White aloitti kertoen vielä hyvän luotettavan paikan, jossa hän itse kävi. Katsellen epäillen Whiten vähähiuksista kampausta Tilda kiitti huolenpidosta ja poistui kohti parturia.

Katseltuaan kuvajaisensa heijastusta kirjaston likaisista ikkunoista Tilda löysi itsensä parturin tuolista lentelevien hiusten pätkien seasta. Parturi torui ja torui Tildan kampausta, joka hänestä tuotti häpeää koko ammattikunnalle, hokien, ettei Tildan pitäisi toivoa liikoja lopputuloksen suhteen. Hän teki vain sen mitä pystyi tälle hävitykselle.

Mutta nähdessään kuvajaisensa pienestä käsipeilistä tyttö ei voinut olla hihkumatta onnesta. Hän näytti juuri siltä mitä pitikin, mieheltä. Ihmettelevä katsaus parturilta, joka ei voinut ymmärtää miksi mies nyt naiselta epäili näyttävänsä, mutta kuittasi sen nuorten opiskelijoiden pelkona. Nuoret pojat vasta astumassa aikuisuuden saloihin, voisivat varmasti pelätäkin näyttävänsä tytöltä. Tämä tapaus ei ainakaan vielä ollut löytänyt äänenmurroksen saloja, mutta parturi päätti pitää sen omana tietonaan.

* * * *

Tilda istui sänkynsä reunalla tuijotellen ihmeissään huonettaan, joka hänelle oli annettu. Tytön hämmästelevä ilme huoneen nähtyään oli saanut asuntolanhoitajattaren pyytelemään anteeksi tavaroiden huonoa kuntoa, mutta se ei tyttöä haitannut. Tämä oli hänen huoneensa. Hänen ensimmäinen oma huoneensa, jollaista hänelle ei ikinä ollut kotona suotu. Miehenä olemisesta oli niin paljon etuja, tyttö ajatteli hymyillen onnellisesti sädehtien.

Tilda katseli ihaillen uutta kotiaan, jonka jakaisi muiden opiskelijoiden kanssa. Keittiöstä kuului hiljainen kolina asuntolanhoitajattaren laitellessa ruokaa nälkäisille opiskelijoille. Tilda naurahti miesten saamattomuutta. Eivät voineet itse edes ruokaansa laittaa, jopa yliopistolla piti olla joku ruokaa laittamassa. Kolahdus takahuoneesta palautti tytön maanpinnalle. Ole nyt kerrankin mies, hän ajatteli vetäen ryhtiään suoraksi, yrittäen samalla rohkaista itseään tervehtimään asuintovereitaan.

"Hei! Sinun täytyy olla Timotheus!" Punahiuksinen kaveri hääräsi vähän turhakin innokkaasti Tildan makuun. Möreimmällä äänellä, mitä tyttö sai aikaan, hän murahti vastaukseksi olevansa heidän uusi asuintoveri, mies, Tilda vielä lisäsi varmistaakseen, että asia ei varmasti jäisi epäselväksi.

"Jaa-a! Aika rääpäle sinä kyllä olet, mutta eihän tässä mitään ritareita ollakaan!" Mies vitsaili ja tuuppasi nauraen Tildaa vatsaan, kuin esittääkseen turnajaismittelöä. "Minä olen Jaakob ja odotas kun tapaat loput.” Tämä hekotteli tyytyväisenä, mumisten vielä itsekseen, että lopulta tänne tulee joku häntäkin hintelämpi. Huomaten sanoneensa viimeisen lauseen liian kovaa, Jaakob kohotti kätensä huulille huikatakseen ystäväänsä tervehtimään uutta tulokasta.

"Tuoko on uusi tulokas?" Ruskea hiuksinen mies nyrpisti nenäänsä Tildaa katsellessaan. "Täytyy sanoa, että sinä et ole kyllä komea, vaan pikemminkin kaunis!" mies sanoi vinkaten samalla silmää, kuin olisi flirttailemassa naiselle. Tilda ei uskaltanut vastata mitään tuntiessaan kiukun kuplivan sisimmässään. Kiihtyneenä hän tiesi äänensä madaltamisen olevan mahdotonta ja pelkäsi todella paljastuvansa naiseksi liian korkean äänen takia. Hiljaa mitään sanomatta tyttö vetäytyi pois välittämättä edes esittäytyä ruskeahiuksiselle miehelle.

Tilda nautti suuresti uusista kirjoistaan, joita hän yliopiston kirjastosta saattoi nyt lainata. Hänellä ei ollut koskaan kotona mahdollisuutta lukea rauhassa ilman, että tarvitsisi pelätä jäävänsä kiinni äidille. Ei saarnoja siitä, ettei lukeminen ollut naiselle tarpeellista. Miehenä häneltä suorastaan vaadittiin sitä. Taas yksi hyvä syy olla mies, tyttö ajatteli tyytyväisenä nauttiessaan sivun rapinasta sitä käännettäessä.

Oven koputus häiritsi Tildan täydellistä uppoutumista kirjan maailmaan. Pikainen vilkaisu ympärilleen, ettei missään näkynyt mitään sopimatonta tai miehelle kuulumatonta. Tyytyväisenä huoneensa kuntoon, Tilda kohotti itseään yrittäen saada keuhkoihinsa mahdollisimman paljon kaikupohjaa ja mörähti, "Sisään!"

Ruskea hiuksinen mies istuutui Tildan sängyn jalkopäähän katsellen ympäri huonetta. "Ne ovat näköjään kalustaneet kaikki nämä samalla tavalla!" Tämä tokaisi saamatta Tildan katsetta nousemaan kirjasta. "Taisimme aloittaa vähän väärällä jalalla. Olen pahoillani, huumorini saattaa joskus olla vähän ylitse ampuvaa. Minä olen Peter." Tilda katseli miestä ihmeissään. Ei hän ollut pahoittanut mieltään, pikemminkin pelästynyt kiinni jäämistä. Tavallaan naisena häntä oli imarrellut se, ettei rintojen sitominen, miehekkäät vaatteet tai lyhyet hiukset saaneet häntä silti näyttämään kunnolla mieheltä.

Peter osoittautui oikein mukavaksi ja viehättäväksi nuoreksi mieheksi. Tämä oli kuin isoveli, jollaista hänellä ei koskaan ollut. Peterin suojeluksessa kukaan ei edes epäillyt hänen olevan jotain muuta kuin, mitä hän väitti olevansa. Kukaan ei olisi uskaltanut epäillä Peteriä, sillä tällä oli erehtymätön vaisto naisten suhteen.

Usein he istuivat iltaisin jutellen niitä näitä yliopiston professoreista ja luennoista, joille Peter ei ollut ollenkaan niin omistautunut kuin Tilda oli. Mies ei tuntunut välittävän kirjoista eikä muustakaan hölynpölystä. Tunnusti kyllä, että yliopistossa olo oli hieno mahdollisuus, mutta se ei vain ollut häntä varten. Kaikki tämä oli hänen isänsä unelmaa, mutta oli Peterkin löytänyt jotain miksi hän yliopistossa viihtyi ja se oli opiskelijaelämän juhlat. Mies tuntui olevan varsinainen naisten mies, eikä Tilda voinut kieltää, ettei tämä olisi saanut hänenkin polvensa notkumaan tämän syvänsinisten silmien herkeämättömän tuijotuksen alla.

* * * *

Lyhyt kiireellä kirjoitettu viesti Mr. Whiteltä sai Tildan hyvin alkaneen opiskelijaelämän horjumaan kauhusta. Oliko hän paljastuntu? Sitä hän ei tiennyt, mutta Mr. White käski hänen tulla välittömästi käymään kirjastolla illan hämärryttyä. Asia olisi tärkeä. Tilda tunsi sydämensä puristuvan rusinaksi kauhusta ajatuksesta, että nyt tämä kaikki olisi ohitse. Mieheksi tekeytyminen toimittaisi hänet välittömästi vankilaan, ellei hirsipuuhun. Tyttö ei ollut vielä valmis luopumaan tästä maailmasta, mikä hänelle oli juuri avautumassa, mutta ei hän halunnut luopua hengestäänkään.

Kirjaston ovi oli luvatulla tavalla auki Tildan saapuessa illan hämärryttyä tontille. Askeleet kaikuivat kirjaston tyhjillä käytävillä tytön noustessa tuttua tietä ystävänsä työhuoneeseen. Tällä kertaa hän tiesi, mistä sisään pääsisi ja suunnisti suoraan enempää miettimättä salaiselle ovelle.

Se mitä oven takaa paljastui, ei kuitenkaan ollut tuttua. Vaalea hiuksinen nuori professori, jonka Tilda tiesi päässeensä virkaan vain mahtavan sukunsa ansiosta, istui kuin odottaen jotain.

Tildan yllätykseksi mies nosti kätensä tytön poskelle hivellen hänen naisellisia kasvonpiirteitään. "Olet kauniimpi kuin mitä osasin odottaa!" professori sanoi saaden Tildan sisäisen hälytyskellon soimaan ja jalat kääntymään ympäri suorasta kauhusta sekä itsesuojeluvaistosta.

Tilda tunsi käden kiertyvän omansa ympärille ja jalkojen kääntyvän suuntaan, johon hän ei niitä ollut tarkoittanut. Tyttö tunsi kovien huulien painautuvan omilleen ja käsien lukitsevan hänet miehen kylmään syleilyyn. Tilda likisti hampaansa yhteen niin kovaa, kuin ikinä pystyi, tuntien niiden uppoavan miehen alahuuleen kuin raakaan pihviin. Suolaisen karvas veren maku täytti Tildan suun tytön ponnistellessa irti miehen syleilystä kaikin voimin.

Professori ei kuitenkaan irrottanut vaan repi tytön päällä olleen miehisen asusteen paljasten näin Tildan naiselliset kurvit, joita tämä oli niin kovasti yrittänyt peitellä.

"Oletpas sähäkkä tapaus! Juuri sellainen kuin toivoinkin" Mies sanoi tyytyväisenä painautuessaan Tildan vastustelevaa kehoa vasten. Lopulta Tilda kuuli korvissaan uhkauksen, jota hän ei voinut jättää noteeraamatta. Isän kuoleman selvittäminen oli tätäkin arvokkaampaa, häntä ei erotettaisi yliopistosta, jos hän lopettaisi vastustelemisen. Kyyneleiden valuessa silmistä Tilda antoi periksi kuvitellen itsensä kauas pois salaiselle niitylle, jossa hän sisarensa kanssa niin monena kesäpäivänä oli kukkia poiminut.

* * * *

Kyynelten poltellessa silmäkulmia tyttö makasi hiljaa sängyllään tuijottaen sumeilla silmillään tyhjyyteen, kuten jo niin monta päivää tätä ennen. Moni käskisi unohtaa, jos hän ikinä saattaisi puhua kenellekään, mutta hän ei voinut. Professorin kylmät ja kovat otteet kivistivät vieläkin paikkoja, eikä kipu ollut lakannut ollenkaan, vaan levinnyt joka paikkaan täyttäen sydämenkin lohduttomuudella. Hän ei tiennyt mistä professori oli saanut kuulla hänestä. Tyttö saattoi vain toivoa, että professori unohtaisi hänet nyt, kun tämä oli saanut mitä halusi ja ettei tieto leviäsi enempää. Toista kertaa hän ei enää kestäisi.

Silti jossain ajatusten nurkassa hän kuuli isänsä lohduttavan äänen, joka tuntui hoitavan tytön sisäisiä haavoja paremmin kuin mikään muu. Suukottavan, puhaltavan ja kertovan, että kaikki olisi vielä joskus hyvin, kunhan Tilda vain nyt jaksaisi. Tilda kiipesi sängyn reunalle suunnistaen huoneen nurkassa olevalle kaapilleen. Se oli viimeksi jossain täällä. Pieni välkähdys vaatteiden seasta paljasti hopeatikarin, jolla hän oli kerran leikannut kauniit pitkät hiuksensa. Nyt se toimisi hänen suojanaan pahaa maailmaa vastaan.

Tilda istui upoten omaan lohduttomuuteensa, kun Adam istahti hänen pöytäänsä kysyen onko kaikki hyvin? Tilda nyökkäsi hiljaa, surren samalla, ettei koskaan voisi kertoa ystävälleen, mitä hänelle oli tapahtunut paljastamatta suurinta salaisuuttaan. Adamista Tildan pitäisi käydä enemmän ulkona ja mies kutsuikin tämän muiden heidän ystäviensä kanssa läheiseen tavernaan iltaa istumaan.

Tildan vastustellessa Estell keittäjätär puuttui keskusteluun kannustaen yksinäistä poikaa viettämään enemmän aikaa ulkona. Hänestä Timotheus oli pessyt jo tarpeeksi monta kertaa hyllyillä odottavat astiat, joiden nainen pelkäsi jo kuluvan kohta puhki pojan käsittelystä. Lopulta suostuttelujen ristitulessa Tilda suostui.

Täyttäen tavernan synkät nurkat naurulla, pieni seurue juhli jälleen suoritettua tenttiä. Peterin tentit nyt eivät menneet kovinkaan hyvin, mutta omien erikoisjärjestelyidensä ansiosta, ei häntä paljoa se vaivannut. Erinomainen olisi kuitenkin hänen arvosanansa.

Simeon, asuntolassa harvemmin nähty tumma herrasmies, innostui suuresti nähdessään pokeripöydän olevan vailla pelaajia. Rahaa ei kenelläkään ollut, mutta nappeja sitäkin enemmän, joten ne saivat toimittaa panoksen virkaa. Eihän niitä koskaan voisi köyhällä opiskelijalla liikaa ollakaan.

Tildan pelikortit tipahtivat pöydälle leviten sinne tänne, osa jopa lattialle, tytön nähdessä maailmassa eniten pelkäävänsä hahmon kävelevän ovesta sisälle. Professorin katse kiinnittyi välittömästi häneen ja kaikkitietävä hymy karehti tämän huulilla.

Mies vaati Tildaa poistumaan mukanaan keskustelemaan tämän päiväsestä tentistä. Peläten herättävänsä huomiota nainen nousi vastahakoisesti pöydästä ja lähti professorin matkaan vain hopeinen veitsi turvanaan, joka nyt kuumotti taskussa enemmän kuin koskaan, vaatien Tildaa kietomaan kätensä itsensä ympärille.

Päästyään ulos Tilda tunsi jonkun tarttuvan hiuksistaan ja kiskaisevan niin, että hän oli aivan varma päänahkansa kohta irtoavan. Kivun hellittyä nainen huomasi olevansa tavernan takana olevassa hevostallissa kaksin professorin kanssa. Rukoillen hevosilta apua, Tilda puristi kätensä tikarin ympärille tuntiessaan miehen likaiset kädet kehollaan, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, mies lukitsi naisen kädet tiukasti omiensa alle kuin tietäen mitä tämä aikoi.

Toivonsa menettäneenä Tilda potki ja sätki minkä ehti. Mikään ei auttanut. Jonkun kiljaisu sai professorin irrottamaan hämmästyneenä otteensa Tildan ympäriltä tuijottaen tallin ulkopuolella nopeasti lähenevää tummaa hahmoa.

Tuo tumma hahmo osoittautui naiseksi, pelastajaksi, ainoaksi ihmiseksi joka Tildan avunpyynnöstä oli välittänyt. Tuntematon nainen tuuppasi professoria karjuen jotain, mistä Tilda ei voinut saada selvää. Hänen aivonsa työstivät liiaksi taskussa edelleen polttelevaa hopeista tikaria ja mahdollisuutta, joka hänelle nyt tarjoutui. Mahdollisuutta lopettaa tämä kaikki tähän.

Keräten rohkeutensa tuntematonta naista matkien Tilda kohotti kätensä ja löi. Hän löi uudelleen ja uudelleen purkaen kaiken, mitä oli sisälleen kerännyt. Nainen purki kaiken vääryyden, mitä oli kokenut, kaiken tuskan, mitä tuo mies oli hänelle aiheuttanut eikä mikään mitä hän tälle teki tuntunut riittävän.

Tilda tunsi lämpimän käden kiertyvän omaansa kiskoen häntä mukanaan pois tallista. Professorin viimeinen vaikerrus kaikui vielä Tildan korvissa hyväillen hänen sydäntään, mutta nyt oli hiljaista ja hiljaisuuden vallitessa he juoksivat ulos pimeyteen.

"Olethan kunnossa?" Nainen kysyi nostaen pehmeän kätensä Tildan poskelle. Naisen kosketus oli kuin kihelmöivä raikas tuulahdus iholla ja sydämessä. Tuulahdus joka pyyhki kaiken pahan pois maailmasta jättäen jälkeensä vain rakkautta, rauhallisuutta ja toivoa tulevasta.

Sitten se iski. Kauhu siitä, mitä hän oli juuri tehnyt. Hänet oli aina opetettu kunnioittamaan elämää, siitä huolimatta oliko se sen arvoista vai ei. Kauhu paistoi varmasti Tildan kasvoilta sillä hyssytellen kuin pientä lasta, hänen edessään seisova tumma nainen veti Tildan syliinsä hokien kaiken olevan kunnossa.

Ylpeänä Tilda esitteli pelastajaansa ystävilleen kertomatta kuitenkaan asian todellista laitaa. Peter nousi suutelemaan naisen kättä tiedustellen samalla tämän nimeä. Tilda ei saattanut uskoa unohtaneensa tiedustella tätä itse jo äsken ulkona.

"Genesis Normanin tytär" kaikui Tildan korvissa kauneimpana nimenä, mitä hän oli koskaan kuullut. Genesis oli täydellinen. Nainen ei saanut katsettaan irti Peterin kanssa juttelevan Genesiksen kauniisti hymyilevistä huulista. Tilda hätkähti tajutessaan ajatuksensa. Hän ei ikinä ollut ajatellut naisesta tällä tavoin, eikä ollut koskaan uskonut edes voivansa. Se oli pahimmanlaatuinen synti, mitä hän tiesi, mutta silti se tuntui niin kutsuvalta ja niin puhtaan kauniilta.

Genesiksen pehmeän käden kosketus tytön poskella herätti tämän ajatuksista. Miten jokin voisi olla väärin, jos se tuntui näin hyvältä? Katsoessaan Genesiksen hopean harmaisiin silmiin Tilda tiesi haluavansa katsoa niihin loppu elämänsä ja paljon pidempään. Hänen toinen puoliskonsa oli tässä ja ilman sitä, hän olisi ikuisesti eksyksissä.

* * * *

Sanomalehti vapisten Tilda etsi uutisia professorin murhasta ja sen tutkimuksista. Ruumiin löytyminen tavernan tallista oli ollut suurin uutinen yliopistolla, mitä Tilda muisti. Sydänkurkussa hän etsi joka aamu, olisivatko lainvartijat löytäneet uusia vihjeitä, mutta hänen onnekseen ketään ei tuntunut kiinnostavan professorin kohtalo. Tällä oli ollut enemmän vihamiehiä, kuin kukaan oikeastaan osasi laskea.

Esseiden kirjoittamiseen ja kirjojen lukemiseen Tildalta ei meinannut löytyä keskittymiskykyä. Ajatukset pyörivät professorissa ja siinä ainoassa, jota Tildan sydän niin kovasti kaipasi, Genesiksessä. Hän ei saanut naista millään pois ajatuksistaan, vaikka kuinka yritti.

Usein he tapasivatkin. Genesis ilmestyi asuntolan eteen iltaisin ystävänsä vointia tiedustelemaan. Tilda eli päivät vain siinä toivossa, että näkisi rakkaansa edes vilaukselta uudestaan. Genesiksen tuoksu ja koko olemus täytti hänen mielensä, jättämättä tilaa millekään muulle sijaa.

Tilda tunsi leijuvansa pilvissä sulkiessaan Genesiksen syleilyynsä tämän saapuessa tontille kuten joka ilta tähän mennessä. Tänään nainen ei kuitenkaan vetäytynytkään välittömästi Tildan otteesta, vaan jäi tuijottamaan ystäväänsä, edelleen kädet Tildan pyöreiden lanteiden ympärillä.

Tilda nautti joka hetkestä yrittäen painaa mustiin kaiken, jotta hänellä olisi jälleen jotain millä elää. Hän oli lähellä, mutta silti niin kaukana ja yksinään. Tilda olisi antanut mitä tahansa saadakseen tietää, mitä hänen edessään seisovan naisen ajatuksissa liikkui. Olivatko he vain ystäviä? Tilda ottaisi mitä tämä antaisi, kunhan tämä ei katoaisi hänen elämästään kokonaan. Hän tarvitsi Genesistä elämäänsä.

Hitaasti Genesiksen kasvot lähestyivät Tildan odottavia huulia. Maailma sumeni ympäriltä heidän huuliensa kohdatessa. Oli vain kaksi toisiaan loputtomasti rakastavaa sielua, jotka olivat syntymästään lähtien toisilleen tarkoitettuja.

Käyttäen kaiken tahdonvoimansa Tilda vetäytyi irti rakkaastaan. Hänen täytyi olla rehellinen.

"Minun oikea nimeni ei ole Timotheus!" Tilda aloitti synkkä ilme kasvoillaan, mutta ennen kuin hän ehti jatkaa, Genesis painoi sormen rakkaansa huulille, sanoen arvanneensa kyllä kaiken professorin lähentely yrityksistä. Nyt hän ei kuitenkaan halunnut kuulla Tildan tarinaa. He ehtisivät kyllä myöhemmin.

Tilda painoi kasvonsa Genesiksen pehmeään niskakuoppaan nauttien joka hetkestä, jonka sai naisen lähellä olla. Kaikki oli niin erilaista, elämä näytti paljon valoisammalta ja onnellisemmalta. Heidän maailmaan ei mahtunut muita. Huominen ei vielä ollut täällä ja ohikiitävän hetken he saivat olla vain kahden omassa täydellisessä maailmassaan.

Hän oli kuvitellut elävänsä elämänsä yksin, jotta hänen salaisuutensa säilyisi. Nyt hän ei voinut kuvitella tulevaisuuttaan ilman, että Genesis seisoisi hänen vierellään ja mikä parasta hän tiesi Genesiksen tuntevan samoin.

* * * *

Aika kului ja Tildan opiskelut lähenivät loppuaan. Hän oli tehnyt paljon töitä, voidakseen tarjota joskus Genesiksellä turvallisen kodin. Heidän yhteisen linnan, jossa elää turvassa maailman pahuudelta, yhdessä ikuisesti.

Tildan elämää varjosti vain muisto hänen oikeasta perheestään. Perheestään, josta hän oli joutunut luopumaan pakon edessä. Hän halusi niin vielä kerran palata takaisin Pinewoodiin ja nähdä siskonsa. Matildaa hän eniten kaipasi. Huoli tästä painoi Tildan sydäntä kovemmin kuin koskaan.

Tilda pesi iltaisin yliopiston ylhäisten asuntoloiden pyykkiä saaden pientä lisätienestiä taskuunsa. Hänellä oli paljon aikaa ajatella asioita saippuavaahdon pulputessa sormien välistä rypyttäen naisen herkän ihon rusinaksi.

Hän ei kuitenkaan pitänyt lisätienestejä itsellään vaan sulki ne pieneen kirjekuoreen, jonka päälle oli raapustettu Matildan nimi ja osoite. Tilde saattoi vain toivoa, että rahat säilyisivät piilossa Lisalta, ja Matilda saisi niillä mahdollisuuden vaikuttaa elämäänsä. Toivoen salaisuuden säilyvän äidiltään, Tilda naamioi kirjeet kosintakirjeiksi, joita Matildan ikäisen kaunokaisen olisi voinut kuvitella saavansa ympäri Pinewoodia.

Lopulta koitti päivä, jota Tilda oli odottanut kuin kuuta nousevaa. Päivä jolloin hän saisi lopultakin palata rakkaaseen Pinewoodiin ja aloittaa uuden elämänsä Timotheus Fredricksonina Genesis rinnallaan. Maljat nousivat ja onnittelu puheet seurasivat toisiaan saaden Tildan silmäkulmat kostumaan liikutuksesta.

Keräten rohkeutensa sydän täynnä toivoa ja rakkautta, Tilda polvistui elämänsä naisen eteen pyytäen tätä seisomaan rinnallaan ikuisesti, toi elämä heidän eteensä sitten myötä tai vastoin käymisiä.

Sädehtien kirkkaammin kuin aurinko Genesis ojensi vasemman kätensä Tildalle ja pian hänen vasenta nimetöntään koristi kaunis timanttisormus. Sormus, jonka Tilda oli vähillä rahoillaan hankkinut.

Yhdessä he lähtivät kohti Pinewoodin pääkaupunkia. Tilda ei malttanut odottaa, että saisi esitellä Genesikselle heidän upean valtakuntansa ytimen, jossa Tilda oli lapsuutensa viettänyt.

Pienessä seremoniassa Tilda ja Genesis lupasivat rakastaa toisiaan elämänsä loppuun saakka ja paljon pidempään. He eivät tarvinneet rakkaudelleen muuta todistajaa kuin luonnon ja veli Petruskan siunaamaan heidän rakkautensa.

Pieneen hylättyyn taloon Pinewoodin keskustassa muutti onnellinen pari, jonka onnea moni valtakunnassa kadehti. Timotheus Fredrickson niittäisi vielä mainetta tunnettuna ja arvostettuna lääkärinä rinnallaan uskollinen vaimo Genesis Fredrickson.

* * * *
Kyllähän tämän julkaisemiseen vierähti aikaa, kiitos Vuodatuksen temppuilun.
Toivottavasti kuvat näkyvät kaikki teille, sillä tällä tietokoneella ne eivät näy.
Toisella kylläkin, joten voisin kuvitella, että se on nyt joku juttu tässä.

Toivottavasti piditten pienestä Tilda extrasta jaa
viikon päästä sitten nähdään varsinaisen osan parissa ;)