25.11.2011

taloesittely: Glassgow & Dramodred

Photobucket
Tässä on nyt ensimmäinen taloesittely kierroksen kahdesta ensimmäisestä talosta. Kuvia on paljon ja tekstiä myös. Muistutan, että tekstejä ei ole pakko lukea, vaan kuvat voi myös vain katsastaa :D ! En ole ehtinyt oikolukea tekstiä, joten älkää pyörtykö virheistä. Olen sisustellut kreivien ja paronien taloa tehden siitä seuraavaa taloesittelyä. Täytyy myöntää, että ne näyttävät nyt paremmilta, kuin kuninkaan tai herttuan asunnot.
Photobucket
Photobucket
”No alappas tulla jo sieltä! Ei minulla ole koko päivää aikaa, joten pistäpäs vauhtia. Minä toimin esittelijänä tänään, kun kaikki muut ovat tuntuneet kaikkoavan jonnekin sen jälkeen, kun otin puheenaiheeksi että tulette vierailulle.”
Photobucket
”Mennään nyt sisälle ensin. No tule nyt, äläkä ujostele!”
Photobucket
”Tämä on juhlasali, joka toimii myös valtaistuin salina tarvittaessa. Olisin halunnut molemmat erikseen, mutta alamme kuulemma käyttäytymään ärsyttävän hitaasti, jos saisimme enemmän tilaa. Pöh! Pötypuhetta minusta. Mokomakin laiskimus! Ei itsekään siirry keittiiöön kuin raketti!”
Photobucket
”Eli ulko-ovelta katsottuna oikealla puolella on ruokasali ja vasemmalla puolella perhehuone. Keskellä juhlasalia on luonnollisesti flyygeli. Onhan tuossa tuo minun miekkanikin, mutta palvelijat siirtävät sen aina pois juhlien tai vastaanottojen ajaksi. Mennään nyt ensin oikealle.”
Photobucket
Photobucket
”Ruokasali, joka toimii myös neuvottelu huoneena tarpeen vaatiessa. Minä kun en vielä omista työhuonetta, kuten kuninkaan pitäisi! Hieman tumma, mutta minä pidän tummista väreistä. Verhot ovat kyllä Rosen valitsemat, hieman liian herkät minun makuuni. Seinällä näkyykin isoäitini kuva, joka sai mielestäni yhden linnan parhaimmista paikoista, sillä näen hänet aina, kun olen syömässä. Taustalla näkyykin seuraava ovi, joka vie keittiöön.”
Photobucket
Photobucket
”Minä harvemmin käyn täällä, mutta olen aika ylpeä linnan keittiöstä. Ei sen suurempi tarvitsikaan olla, vaikka mokoma serkkuni rakennuttikin vielä isomman keittiön. Hella on kyllä suosikkini koko keittiöstä, mutta uunihan on keittiön sydän, vai miten se sanonta meni? Noniin, etteköhän nähnyt jo tarpeeksi, eli palataanpa takaisin juhlasaliin.”
**** 
Photobucket
”Nyt mennään sitten vasemmalle puolelle etuovesta katsottuna, suoraa ruokasalin ovea vastapäätä. Ihailkaa muuten kelloani pöydällä, se on perhekalleus!”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Hmmm… Jos sinua jo väsyttää, niin täällä sohvalla on tilaa ;). Ai, ei käy… Ei sitten, teidän häviö, ei minun! Eli tässä on perhehuoneemme, jossa harrastamme kaiken näköistä. Rose soittelee usein taffelpianoa, joka on hänen suosikkinsa heti flyygelin jälkeen. Rintakuva on isäni. Eikö hän ollutkin komea? Ei ole epäilystä mistä olen ulkomuotoni perinyt. Keskellä oleva pöytä on vaimoni ylpeys ja täytyy kyllä myöntää, että se on todella hieno! Jos huvittaa, niin voit vilkaista tuota vieressäni olevaa ovea, ei siellä ole kyllä kuin vessa.”
Photobucket
Photobucket
”Aika yksinkertaista eikö?! Tämä onkin enemmän Alicen käytössä. No niin palataanpa jälleen juhlasaliin.”
Photobucket
”Huomasitteko tätä ovea portaiden takana aivan ulko-oven vieressä? Etpä tietenkään kun ryntäsin niin kauhealla vauhdilla sisään! No käydään katsomassa.”
Photobucket
Photobucket
”Eli tämä on toiletti vieraita varten. Ai olisit jo menossa? No sinullehan tuli hoppu. Minähän vain vähän kurkistin itseäni peilistä!”
****

Photobucket
”Se on sitten yläkerran vuoro. Tiedetään tämä alakerta on turkasen pieni! Halusin sitä paitsi elegantisti kaartuvat portaan ja löysin kirvesmiehenkin, mutta kun joku ei suostu rakentamaan tarpeeksi suurta linnaa!”
Photobucket
Photobucket
”Tämä on yläkerran aula. Täältä pääse minun, Annabellan ja Alicen huoneisiin. Täällä asuu Ludin papukaija ja luonnollisesti täältä löytyy piano ja maalausteline.”
Photobucket
”Mennään ensin näihin kahteen huoneeseen portaita vastapäätä. Ai haluaisit mennä ensin toiseen voithan sinä vilkaista, mutta se on tyhjä. Tule sitten tänne, kun olet tyytyväinen!”
Photobucket
Ehkä tyhjään huoneeseen saadaan vielä asukki ;) . Kuka tietäisikään sen?!
Photobucket
Photobucket
” Mokomatkin palvelijat! Minä varmasti sanoin aamulla, että olet tulossa käymään! Jättää nyt sänky petaamatta! Niin tässä on siis Annabellan huone. Sen näittekin edellisessä osassa.”
Photobucket
”Mennään nyt tähän papukaijanhäkin viereiseen huoneeseen.”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Tässä on siis minun huoneeni. Aika hieno eikö? Ei turhaa vaaleanpunaista tai muuta imelää. Tuosta ovesta pääsee parvekkeelle, voit käydä katsomassa, jos haluat.”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Parvekkeelle pääsee myös seuraavasta huoneesta, johon käymme tutustumassa. Eikö näkymä olekin aika hieno?! Hmmm.. Niin... Voisi se kai parempikin olla. No niin tulepas jo, ei meillä ole koko päivää aikaa!”
****

Photobucket
” Jatketaan minun huoneen viereisestä oviaukosta sisälle. Lempi asiani huoneessa näkyykin jo, arvaatko mikä se on?”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Tämä on vähän niin kuin työhuoneeni, mutta sillä ei ole kunnon tilaa. Ehkä kun saamme raha-asiat vähän paremmalle tolalle, voin rakennuttaa isomman linnan. Tuo iso lasiovi on se mikä näkyi parvekkeellakin. No niin nuo kolme huonetta käymme vielä läpi ja sitten on valmista.”
Photobucket
”Aloitetaan tästä huoneesta. Lempi huoneeni!”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Kyllä, kuningattaren oma huone. Täällä minä viihdyn öisin, jos tiedät mitä tarkoitan.”
Photobucket
”Sitten keskimmäinen huone.”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Kuten varmaan jo tunnistit, tämä on Ludin huone. Meidän piti siirtää Ludin huone Annabellan huoneen paikalle, koska nyt Lud nukkuu vähän niin kuin naisten puolella, mutta Annabellan huone olisi ollut liian pieni kruununperilliselle. Tämä jäi sitten tänne”
****
Photobucket
”Vielä viimeinen huone näistä kolmesta.”
Photobucket
Photobucket
”Tämä on kuningasperheen eli meidän toilet. Täällä eivät muut tee asioitaan. No toiletissa ei ole paljoa kummasteltavaa, joten emmeköhän voi jatkaa matkaa.”
Photobucket
”Totta! Hyvä kun huomasit. Olin ihan unohtanut Alicen huoneen. Se on niin piilossa nurkkauksessa, ettei sitä voi aina muistaa.”
Photobucket
Photobucket
”Alicella ei paljoa tavaraa ole, kuten näet. Tämä on peruspalvelijan huone, jota saisi itse kalustaa, mutta Alice ei ole näemmä viitsinyt. No niin mennäänkö nyt puutarhakierrokselle?”
****
Photobucket
” Lähdetään etuovelta katsottuna kiertämään linnaa vasemmalle (edestäpäin katsottuna oikealle).”
Photobucket
”Kaunis pihalampemme, joka toimii myös suihkulähteenä. En kyllä tiedä miten lähde toimii, mutta toimii kuitenkin. Mitä nuo hanhet täällä taas tekevät! Joutsenia siellä pitäisi olla! Jatketaan tuolla nurkassa näkyvälle Arboretumille.”
Photobucket
”Tämä on kuningattaren lempipaikka istuskella kesällä ja ei voi kieltää, ettei täällä olisi viihtyisän viileä helteellä. Puutarhurimme sai idean tästä nähdessään kerran matkoillaan Sims-saarilla Xaldin-nimisen puutarhurin mestariteoksen. Eiköhän nyt olla istuskeltu jo tarpeeksi, joten jatketaan matkaa!”
Photobucket
”Tässä näet uima-altaani, jonka keskellä ihastuttaa suihkulähde. Käyn uimassa joka aamu vuodenajasta riippumatta. Viime aikoina Ludkin on innostunut uinnista.”
Photobucket
” Tämä Arboretumin vastapäinen kulma on tyhjää täynnä. Puutarhuri olisi rakentanut tänne vaikka mitä, mutta minä kielsin. Täytyyhän lapsillekin riittää leikkitilaa!”
Photobucket
Photobucket
Nyt tulimmekin takaisin etupihalle. Tässä näkyvätkin minun upeat hevoseni. Niin te olette matkalla Dramodredeille tämän jälkeen. Heidän talonsa on ihan tuossa vieressä, joten ette tarvitse edes kyytiä. No niin oli kiva tavata, mutta nyt minulla on jo kiire! Jotenka au revoir!”
Photobucket
Photobucket
Kuninkaanlinnan pohjapiirrokset. Ehkä selventävät linnan rakennetta.
 ****

Photobucket Photobucket
”Hei täälläpäin! Tulittehan lopulta. Minä olenkin jo tässä odotellut. Taisi mennä aika kauan kuninkaanlinnassa? No, minä esittelen teille meidän kartanomme, kun äiti ei viitsi ja isä on töissä. Siskot nyt katosivat vain jonnekin. Mennään sitten sisälle.”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Tämä on meidän juhlasalimme. Se on pienempi ja synkempi versio kuninkaanlinnan juhlasalista. Pohjapiirros on aika samanlainen, isä kun haluaa matkia kuningasta kaikessa. Minusta on kiva pomppia flyygelin ympäri haluatko kokeilla? No joo, joo, mennään asiaan. Lähdetään oikealle, jossa, kuten kuninkaanlinnassa, sijaitsevat ruokasali ja keittiö.”
Photobucket
Photobucket
”Isä tilasi mahtipontiset tuolit, joiden rinnalla kuninkaantuolit kalpenevat. No siinä hän kyllä onnistui, mutta täällä on todella vaikea nähdä selkänojien ylitse. No taustalla näkyykin keittiön oviaukko. Mennään sinne. Tämä huone ahdistaa minua!”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Keittiö on isompi, kuin kuninkaanlinnan. Isä halusi pröystäillä siinäkin. Tuo pieni hella on minun ja siskojeni. Isä ei missään nimessä halunnut valkoista kiveä hellaan, kun kuninkaan linnassa on, joten hän osti vihreätä. Yksinkertaista eikö?! Jatketaan sitten takaisin juhlasaliin.”
Photobucket
”Kuten kuninkaanlinnassa vasemmalla puolella, vastapäätä ruokasalia on perhehuone.”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Haluatteko että soitan teille jotain. Ai teillä on kiire. Ei sitten. Kuten huomaat, perhehuone on hieman isompi kuin kuninkaanlinnan perhehuone, mutta samat toiminnot täältä löytyvät. Perällä näkyy ovi, käydään vilkaisemassa.”
Photobucket
Photobucket
”Tämä on meidän alakerran toilettimme. Se on myös vieraiden käytettävissä, toisin kuin yläkerran toilet. Tässäkään ei isä koossa säästellyt! No sitten yläkertaan.”
****

Photobucket
”Niin portaikot eroavat kuninkaanlinnasta, sillä meillä on portaikot molemmilla puolilla saleja. No tajuat varmasti, kun näytän lopuksi pohjapiirrokset.”
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Tulimme yläkerran isänpuolen aulaan. Toisessa päässä on äidin puoli, joka erottuu kyllä selvästi hienommasta sisustuksesta. Isälle riittää vain tynnyri. No mennään ensimmäisenä tutkimaan tätä heti portaikon vieressä näkyvää huonetta (ensimmäinen kuva).”
PhotobucketPhotobucket
”Tämä on Ofelian ja Felician huone. Sänkyjen siisteyden tasosta voi kyllä selkeästi erottaa kumpi siskoistani nukkuu kummassakin. Ofelian sänky on, niin kuin aina, petaamatta. No jatketaan, meillä on vielä monta huonetta.”
Photobucket
”Nyt isän huoneeseen, jonka ovi löytyy työpöydän viereisestä nurkkauksesta.”
Photobucket
Photobucket
”Minä rakastan isän vaatekaappia. Se on niin ihanan iso. Koko takaseinä on täynnä sitä. Ajatelkaa mikä määrä vaatteita sinne mahtuisi.”
Photobucket
”Seuraavaksi tähän aulan keskellä olevaan huoneeseen, joka erottaa porrastasanteet toisistaan.”
Photobucket
Photobucket
”Kuten varmaan huomasitte tämä on yläkerran toiletti. Täällä on kaksi ovea, joista toinen vie Kristopherin huoneeseen, jostain älyttömästä syystä, mutta ei mennä vielä sinne, vaan takaisin aulaan.”
****
Photobucket
”Äidin huoneeseen päästään tästä taffelpianon vierestä. Käydään nopeasti äiti, ei pidä vierailijoista huoneessaan.”
Photobucket
Photobucket
”Ovi on tuolla peilin vieressä, jos ette hahmota. Äidin huone on paljon vaaleampi kuin isän. Täällä ei yleensä saa käydä koskaan, mutta äiti on nyt pihalla, joten se ei haittaa.”
Photobucket
”Täällä on minun huoneeni. Kuten näet toiset portaat tulevat tähän minun huoneeni eteen, niin sanottuun. ’naisten siipeen’.”
Photobucket
Photobucket
”Minulla on lapsista talon isoin huone! Luulen kyllä, että joudun vaihtamaan vielä veljeni kanssa huonetta, sillä hänen huoneensa on todella pieni. Lelulinna on ehdottomasti lempi asiani tässä huoneessa!”
Photobucket
”Täällä minun huoneen vieressä portaikon takana menee toinen ovi Kristopherin huoneeseen.”
Photobucket
Photobucket
”Tätä ei alun perin tarkoitettu kenenkään huoneeksi, vaan palvelijoiden kulkuväyläksi. Meillä ei ole palvelijoita ja huoneet on loppunut kesken, joten minkäs voit? Ehkä joskus isä toteuttaa äidin unelman ja rakentaa vielä kolmannen kerroksen! Mennään muuten etsimään nyt äiti, hän on takapihalla.”
Photobucket
Photobucket
”Ei varmaan tarvitse tehdä puutarhakierrosta, sillä tämä on aikalailla tässä. Kuninkaallisilla on kaikkea hienoa, mutta meillä onkin poreamme, jossa äiti viihtyy paljon. Siellähän hän onkin taas! Hei äiti! No tervehdi herttuatarta.”
Photobucket
”Vilkaise vielä poistuessasi etupihaa. Minä menen varmaan tekemään pianoharjoituksiani! Heippa nähdään taas!”
Photobucket
Photobucket
 Dramodredien kartanon pohjapiirrustukset. 

****
Talot on todella vähän pienet. Olen tässä suunnitellutkin rakentavani niihin jossain vaiheessa kolmannen kerroksen, niin tilaongelma vähän helpottaisi. Täytyy kyllä sanoa, että mielestäni paronin ja kreivin talot, jotka olen nyt rempannut (ei siis vielä osissa) ovat paljon hienommat :/ ! Huono kuninkaalle...
Kommentteja otetaan vastaan tästäkin, etenkin tuosta esittelijän käytöstä. Käytänkö jatkossakin simiä esittelijänä, vai käynkö yksinkertaisesti vain huoneet läpi?
 

9 kommenttia:

  1. Aivan ihanat esittelyt :)
    Olisin voinut kyllä levähtää hetken Ludwigin kanssa linnan sohvalla ;D

    Mukava idea tuo esittelijän käyttö. Kukas asuntonsa paremmin tuntisi kuin siellä asuva sim :)
    Muutenkin tuli sellainen kotoinen olo ja hieno, kun pääsi kuninkaanlinnaan ja herttuoille tutustumaan tälläisenä tavallisena talliaisena.

    Ihanasti oivallettuja juttuja noissa teksteissä. Taas ihania pikku asioita simeistäsi ja heidän luonteestaan. Ku
    Kuten tuo miten Herttuoilla pitää olla kaikki isompaa ja herttua kilpailee kuninkaan kanssa kaikesta.

    Tosi mukavat ja ihanat esittely ja linnat olivat tosi hienot.
    Suosikkini olivat kuningattaren huone ja linnan keittiö ja puutarha. (ihanasti olit muuten linkannut tuon Sims-saarijutun):)
    Herttuoilla taas Ofelian ja Felician huone :)

    Kiitokset taasen mukavasta lukukokemuksesta ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Hehee tämä oli pakko lukea kun luin kommenttisi sims-saarila .-3 Ihanaa, että joku edes pitää vinkeistäni .-) Kivaa kun sims-saaret oli mainittu, vaikka ei olisi tarvinnut ,-3
    Olen vähän sivusilmällä selaillut tätä sivua jonkin aikaa, mutta en ole kaikkia osia saanut luettua. Todella mielenkiintoinen RKC ja odotan sitä noita extraa .-D
    Pidin linnoista, vaikka kuninkaan linnasta ei aina tullut niin vanhan aikainen kuva. Ulkoseinien kivilaatoitus näytti hieman uudenaikaiselta, mutta omaa RKC naapurustoani kun teen niin voin sanoa, että minulla on juuri ulkoseinien kanssa ongelmia >.< Pidin ehkä enemmän Herttuoiden talosta .-3 Kuninkaan linna oli myös hieno, mutta ei jotenkin minun mieleeni. Ymmärrän, että linnoja on vaikea rakentaa ja minun on turha täältä kritisoida kun aion käyttää RKC:ssäni ladattua kuninkaan linnaa .-p
    Kuitnenkin hienoja taloja ja hieno RKC ♥
    Katsotaan saisinko luettua osat ja kommentoitua seuraavaan osaan .-3

    VastaaPoista
  3. Vupii: Kiitos valloittavasta kommentistasi! Ludvig olisi varmasti mielellään viettänyt aikaa sohvalla kanssasi ;)!

    Ajattelin, että esittelijän avulla on helpompi selostaa mihin huoneeseen menee. En tiedä, miten herttuoiden talosta tuli loppupeleissä isompi, mutta huomasin sen vasta myöhemmin :D! Itse pidin myös puutarhasta, mutta olen sitä mieltä, että paroneilla ja Kreiveillä on hienommat puutarhatkin. Uima-allasta on vain kauhean vaikea saada sopimaan maastoon!


    Xaldin: Mietinkin pitkään huomasitko kommenttia. Hauska kuulla, että olet selaillut sivujani.

    Olenkin lataillut viimeaikoina RKC:hen rakennustavaroita. Tämä on tapahtunut sen jälkeen kun tämä on kuvattu :D! Tavarat tulevat oikeastaan näkyviin vasta seuraavassa taloesittelyssä (siis seiniä ja lattioit). Ne eivät ehtineet edes paronin ja kreivin osiin. Hmm... tuosta uutuudesta olen ajatellut, että olihan Versailleskin joskus uusi :D! No ei, halusin tumman pinnoitteen ja tuo oli silloin paras mitä pelitarjosi. Suurimmasta osasta muuten, mitä netistä löytyy en edes pidä. On ollut todella vaikea löytää hienoja tapetteja ja kiviseiniä. En haluaisi taloista vain synkkiä ;)

    Muuten olen itse aika ylpeä linnoista, kun noh, miten tämän sanoisin parhaiten, olen vasta nyt alkanut sisustaa taloja nettiblogia varten. Simini elävät yleensä aika alkeellisesti tyhjien seinien ympäröimänä. Huonekaluja on yleensä, sänky, tv, jääkaappi, hella, työtaso ja WC-kalusteet.. Ja tottakai sims saaret piti

    VastaaPoista
  4. Mukava kun käytit talojen esittelyssä simejä, se teki teksteistäkin kiinnostavampia kuin että vain "tässä on vessa ja tässä keittiö". Herttuoilla ja kuninkailla oli upeat linnat, huomasi että olet nähnyt vaivaa niiden eteen :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva keksintö ottaa esittelijöiksi simejä! .-) Kivaa, kun he kertoivat omia huomioitaan ym. randomia, jota muuten ei varmaankaan tulisi mainittua. .-D Kummastelin kyllä, miksi Herttua perheellä oli isompia huoneita kuin kuninkaalla, vai liioittelikohan lapsi vain? .-D Mutta juu, tosi hienosti olet kyllä luonut keskiaikaista tunnelmaa sisustuksella. .-) Tykkäsin myös, kun värit eivät olleet synkkiä, vaan tuollaista vaalean "puunväristä". .-D Naureskelin lopussa porealtaalla olevan simin uima-asulle. .-D En nyt muista kenenkään nimiä, mutta ihan sama. .-D En malta odottaa esittelyä paronien ja kreivien taloista, jos ne ovat kerran vielä hienommat, koska nämäkin olivat jo upeita! .-)

    VastaaPoista
  6. Esittelijät tosiaan tekivät kierroksista todella mielenkiintoisia :) Mahtavia linnoja! En malta odottaa seuraavia huusholleja :)

    VastaaPoista
  7. Suklaasydän: Kiitos kommentista. Käytäm varmaan jatkossakin esittelijöitä. Minusta oli helpompi kertoa linnasta näin :D! Kiva että tykkäsit!


    Simssiliini: Itseasiassa tekstiä oli todella hauska kirjoittaa simin suulla. Kuninkaaseen oli ainakin todella huvittavaa eläytyä ;).

    En itsekään halua viljellä pelkkää kivipintaa. Tontilla on mukavampi olla ja katsella taloa, kun on vähän värejä. Seuraavissa värejä on itseasiassa vielä enemmän ;). Täytyy yrittää ujuttaa jotain väriä, myös talonpojille ja kauppiaille.

    Uimapuku on kyllä huvittava. Ei ihan nykyaikainen, muttei kyllä keskiaikainenkaan :D. Minusta paronien ja kreivien talot ovat hienompia kuin nämä, ja odotan itsekin innolla että saan esitellä ne!


    Aui: Kiitos kommentista! Ihanaa että tykkäsit linnoista. Esittelijöitä nähdään siis jatkossankin! :D

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva idea tuo esittelijöiden käyttö, teki tämän vielä mielenkiintoisemmaksi! Käytä ehdottomasti tätä tapaa jatkossakin :-D Upeaa jälkeä kyllä rakennusten suhteen kaikin puolin~

    VastaaPoista
  9. Kivat esittelyt! Hauska, että laitoit simit esittelijöiksi. Simien käyttö toi esittelyyn hauskoja ysityiskohtia ja teki esittelystä kevyen tarinamaisen. Minäkin olisin mielelläni istahtanut sohvalle Ludvigin seuraksi! ;)

    Hienoja taloja, siis linnoja noilla. Ja kauniit pihat olet myös rakentanut. Mulla on pihat ihan lähtökuopissa, kun simeiltä loppui rahat kesken ja multa taas ideat. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!