Osa 37: Peterson

Lopultakin saan tämän tänne julkaistua ja sanonkin, että kiitos sinulle, joka olet tätä tullut lukemaan! Toivottavasti pääsette juoneen takaisin kiinni seuraavien jaksojen myötä! Sivulla on myös kertausosa kierroksista 1-4. Petersonien teksti on suoraan sieltä kopioitu. Toivon, että viihdyt jälleen Pinewoodin kiemuroiden parissa :) .


Aikaisemmin Petersoneilla tapahtunutta:

Lisan ja Erikin avioliitto on sopimusavioliitto ilman tunteita. Perheen kaupassa myydään puutarhan antimia ja kaloja, joita he hankkivat yhdessä tuumin. Kaupan hoito kuuluu kuitenkin pelkästään miehille. Perheeseen syntyy tytär Tilda sekä kaksoset Matilda ja Matias. Lisa ei välitä tyttäristään etenkään Tildasta ja laittaa tämä raatamaan ankarasti ruokansa eteen.

Erik kuolee paronitar Henriettan tyttöliemen takia ja Matias perii perheen puodin ennen kuin tämän isä on edes ehtinyt perehdyttää poikaansa puodin pidon saloihin. Lisa syyttää Tildaa Erikin kuolemasta ja häätää tytön talosta. Tyttö tekeytyy pojaksi ja turvautuu isänsä ystävän palvelukseen. Tilda muuttaa nimensä Timotheus Fredricksoniksi ja menee yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä hyvittääkseen ja selvittääkseen isänsä kuoleman vielä jonain päivänä. Monen mutkan jälkeen tyttö rakastuu viehättävään Genesikseen, joka oppii tietämään totuuden Timotheuksesta. Pari avioituu ja muuttaa Pinewoodiin sukunimellä Fredrickson.

Matildalle tarjoutuu mahdollisuus muuttaa Catherine Strongbown kamarineidoksi uuteen kuninkaanlinnaan, eikä tyttö jätä tätä mahdollisuutta käyttämättä, vaikka se ajaakin tytön täyteen sotatilanteeseen äitinsä ja veljensä kanssa.

Matias puolestaan on vihainen Tildalle, sillä Erik isä opetti esikoistyttärelleen asioita puodista, joita poika olisi pitänyt omana oikeutenaan oppia. Lisan käsitys naisten ja miesten töistä on tarkka, eikä tämä tarjoa pojalleen yhtään apua puodissa. Nainen uskoo puodin pitämisen olevan veren perintöä ja pojan oppivan vielä. Erik ja Lisa ovat järjestäneet Matiakselle jo pienenä morsiameksi Daniella Rowleyn, joka on toisesta Pinewoodin menestyneestä kauppiasperheestä. Matiaksen taitojen puutteen takia perhe on melkein konkurssissa. Poika näkee mahdollisuuden asioiden korjaamiseen avioitumisessa Daniella Rowleyn kanssa, sillä myötäjäiset omat huomattavat. Matias ei kuitenkaan välitä tytöstä tuon taivaallista, vain myötäjäisistä.

****
  Vesi lotisi osuessaan jäiseen maahan muodostaen kasvin varren tyveen mutaisen lätäkön. Matilda katseli huolestuneena kasvitarhan vielä viimeisiä kasveja, jotka sojottivat pystyssä routaisessa maassa. Talvi oli tullut aikaisin Pinewoodiin, eikä kaikkea oltu saatu vielä kerättyä kasvimaalta. Multa ei ottanut enää imeäkseen vettä, eikä tyttö uskonut, että kasveista enää mitään syötäväksi kelpaavaa irti saataisiin, ellei sitten halunnt järsiä jäisiä juuria. Kylmä tuuli puhalsi pyrkien tytön villaisen viitan loimien läpi, saaden tämän kietomaan viitan yhä tiukemmin itsensä ympärille. Tinaisen kannun kylmä rautainen kahva tarttui hänen lämpimään käteensä tämän puristuessa sen ympärille. Silti hän oli paljon mieluummin ulkona kasvien parissa, kuin sisällä äitinsä ja veljensä hiljaisen paheksuvassa seurassa. Nämä eivät olleet antaneet hetkeksikään anteeksi sitä, ettei tyttö suostunut heidän avioliittosuunnitelminsa, vaan lähti kamarineidoksi paronitar Catherinelle.
***** Lisa hieroi käsiään yhteen lämpinävä loimuavan takkatulen ääressä kuunnellen samalla Matiaksen myyntipuheita oven takana. Poika ei ollut isänsä veroinen myyntimies, se hänen oli myönnettävä, vaikka kuinka paljon poikaansa palvoikin. Erik oli vioistaan huolimatta aina pitänyt huolen siitä, että heillä oli ollut tarpeeksi riikintaalereita ruokaan, vaatteisiin, sekä talon peruskorjauksiin.
Nyt talon seinät alkoivat hiljalleen muistuttaa enemmän talonpojan hökkeliä tiiviydeltään ja kylmä talvinen tuulenvire pääsi puhaltamaan heidän kauniisti koristelluissa huoneissaan. Lisa painautui lähemmäs tulen lämpöä tuntien poskipäidensä kuumottavan sen loimussa. Erikin kuoltua ja Matiaksen noustua perheen pääksi kaikki, mitä heillä oli ollut, oli alkanut kadota. Heillä ei enää ollut kuin hienot tavaransa ja muisto menneestä hyvinvoinnista, kulissi, jota Lisa piti yllä kaikin voimin. Ennen riikintaalerien kauniista hohteesta nauttinut rahalipas ammotti nyt tyhjyyttään, kuin nauraen heidän surkeudelleen. Matiaksen avioliitto Rowleyn kanssa ja sen mukana tulevat myötäjäiset olivat heidän ainoa mahdollisuutensa selviytyä.
**** Matias tunsi turhautumisen valtaavan sydämensä. Hän näki jälleen asiakkaan kasvoista, että oli menettämässä tämän kiinnostuksen. Hyllyt notkuivat tavaraa, mutta kukaan ei tuntunut tarvitsevan niitä. Päivittäin hän joutui heittämään myymättömiä homeisia vihanneksia ja hedelmiä talontakana olevaan kompostiin. Häpeissään hän oli muutamana päivänä tuonut vähemmän pilaantuneet vihannekset Matildalle pyytäen tätä laittamaan illallista niistä, sillä muuta syötävää ei ollut. Hän yritti kaikkensa, mutta se ei vain tuntunut riittävän. Ihmisiä tuli heidän pieneen puotiinsa, kuin kunnioittaen vielä hänen isänsä vanhaa muistoa, mutta siihen se tuntui jäävänkin. Liian harvoin Matias sai nämä vakuutettua siitä, että Petersonien puodin tuotteet olivat niistä pyydettävien riikintaalerien arvoisia. Kalan myynti silloin, hedelmän myynti tällöin, ei pitänyt heidän talouttaan pystyssä.
Myöhään yöhön Matias vakuutteli asiakkaita ostoksista, mutta vain harvat ostivat. Hän ei ymmärtänyt, millä hänen isänsä oli saanut päivittäin myytyä hyllyt tyhjiksi. Hän oli ollut tuolloin vain pieni poika. Ei Matias ollut ehtinyt oppia isältään mitään ennen tämän kuolemaa ja nyt äiti oletti, että hän olisi vain astunut isänsä jättämiin tyhjiin saappaisiin ja alkanut pyörittämään puotia samalla menestyksellä. Kiitollisena Matias otti asiakkaan ojentaman riikintaalerin vastaan puristaen sitä kädessään kuin todetakseen, että se oli todellinen.
Kaikesta tästä hän syytti siskoaan Tildaa. Ei siksi, etä hän olisi uskonut Tildan murhanneen isänsä, kuten äiti väitti. Se oli hänestä paksua jopa äidiltä. Mutta hän inhosi Tildaa siksi, että tämä oli olemassa olollaan vienyt häneltä mahdollisuuden oppia hoitamaan puotia. Erik oli keskittynyt Tildaan kaikessa, opettaen tälle asioita, joita tytön ei olisi tavinnut osata. Siitä Matias oli mustasukkainen siskolleen isovarpaansa kärjestä viimeisen hiuskarvansa päähän asti. Hän kuitenkin toivoi, että oppisi jotain yliopistossa, johon hänellä oli mahdollisuus kirkon lahjoituksen ansiosta lähteä. Vaunut hakisivat Matiaksen huomenna ja kun hän palaisi olisi hänellä kandidaatin tutkinto merkantilismista, kaupankäynnin tutkinto, jota edes hänen isällään ei ollut. Silti hän pelkäsi, ettei hänestä edelleen olisi isänsä veroista myyntimiestä. Erik oli ollut luontainen kauppamies, mutta Matias oli perinyt isältään vain heikkouden vastustaa Lisan päätöksiä.
****
Matilda katseli tunteet ailahdellen äärilaidasta toiseen, kuinka hänen äitinsä ja veljensä nostivat maljan tämän tuleville opinnoille. Voi kuinka hän olisi itsekin antanut mitä tahansa, jos olisi vain päässyt yliopistoon, mutta sinne ei huolittu tyttöjä, eikä heillä olisi edes ollut varaakaan. Kuinka monesti hän oli kuullut, etteivät tytöt tarvinneet koulutusta. Oli vaarallista, jos nainen alkoi ajatella, sillä tämä ajatteli joka tapauksessa väärin, koska ei kyennyt miehiseen ajattelutaitoon. Matilda puristi pikaria kädessään vastuestaen houkutusta viskata sen sisältö jomman kumman pöydässä istuvan niskaan. Hän ei ollut tyhmä, Tilda ja isä olivat olleet hänen sankareitansa, mutta Matias oli vain saamaton nahjus, joka ei koskaan ollut päässyt äidin helmoista, eikä varmasti tulisi pääsemäänkään.
Vihaisena hän seivästi puoliksi mädäntyneen lantun palasen, jonka Lisa oli kummasti annostellut juuri hänen lautaselleen, kun Matiaksen lautasella kaikki vihannekset näyttivät olevan kunnossa. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittäisi hänen olemassa oloonsa mitään huomiota. Lisa ja Matias näkivät vain toisensa. Matilda saattoi van kauhulla ajatella millaista Daniellan, Matiaksen morsiammen, elämä tässä kirotussa perheessa tulisi olemaan. Hän olisi halunnut varoittaa Daniellaa, mutta ei uskaltanut. "Äiti älä huolehdi, kyllä minä pärjään ja onhan minulla Darren mukana!" Matias tuhahti hyväntahtoisesti äidilleen. Ehkä omaksikin yllätyksekseen Matias tunsi suurta helpotusta siitä tiedosta, että pääsisi hetkeksi pois tästä talosta, äitinsä alati valvovan silmän alta. Tämä ei koskaan ollut säästellyt sanojaan, vaikka Matias tiesi, että hän oli saanut kaikkein vähiten osakseen äitinsä lihamestarin veistäkin terävämpiä toteamuksia. Silti hän tunsi tukehtuvansa tässä talossa. Lisa oli noussut pöydästä tyytyväisesti vatsaansa hieroen huomauttaen samalla, että Matilda voisi joutessaan kerätä samalla astiat, aivan kuin tytöllä ei olisi ollut mitään muuta tekemistä. Lisa ei ollut puhunut hänelle montaa sanaa sen jälkeen, kun tyttö ilmoitti lähtevänsä kuninkaanlinnaan kamarineidoksi. Toisaalta Matilda piti tästä hiljaisesta Lisasta, joka ei hänelle puhunut. Äidillä kun ei koskaan tuntunut olevan mitään hyvää sanottavaa kenellekään, jos tämä edes äidiksi kutsumista ansaitsi.
Matilda katseli vaahtoavaa vettä, kun hän tipautti tinalautaset pesuveden joukkoon. Kuplat elivät niin lyhyen ajan, mutta silti saivat sen ajan tehdä mitä halusivat ja riemuita ympäri vatia. Hän ei elämässään ollut koskaan tehnty muuta kuin, mitä hänen äitinsä oli hänelle suonut. Kamaripalvelijana kuninkaallisessa palatsissa oli suuri kunnia kenelle tahansa, josta olisi pitänyt voida olla ylpeä. Hän oli kerran elämässään tehnyt, mitä hän itse halusi ja saanut siitä hyvästä äitinsä vihat niskaansa. Hän tiesi, että vanhempia pitäisi kunnioittaa, mutta mitä jos nämä eivät kunnioitusta ansainneet?
Matilda istahti oleskeluhuoneeseen kääntäen selkänsä kohti tulta toivoen liekkien loimun hieman edes lämmittävän hänen työstä ja kylmästä kolottavaa selkäänsä sekä yksinäisyydestä palelevaa sydäntä. Tässä hän oli istunut jo monet yöt miettien omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan puikkojen kiemuraista liikettä katsellen, kuin ne olisivat selvittäneet hänen omia kiemuraisia ajatuksiaan joka pyörähdyksellä.
Tildan lähdöstä asti hän oli ollut yksin hänen äidin ja veljensä pitäessään yhtä. Matilda ei vain mahtunut joukkoon. Kaikki keskittyi siihen, että nämä odottivat hänen lähtevän kaikessa hiljaisuudessa antaen heidän olla rauhassa. Ikävä pusersi Matildan sydäntä tämän yrittäessä muistaa aikaa, kun hänen isänsä ja isosiskonsa vielä olivat eläneet tässä talossa. Kunpa hän olisi vain uskaltanut kertoa totuuden äidilleen tuosta kakusta. Hän sen oli leiponut yhdessä Tildan kanssa, eivätkä he todellakaan olleet isää myrkyttäneet, vaikka Lisa oli tarttunut tuohon väitteeseen, kuin se olisi ainoa valo synkässä metsässä.
****
Matias istuutui sänkynsä reunalle katsellen kynttilän valon luomien varjojen tanssia vuoteen peitteissä. Hän ei tiennyt mihin hänen elämänsä oli menossa, oliko tuolla jossain olemassa tarujen onnellinen loppu hänelle, vai oliko kaikki jo kirjoitettu valmiiksi epäonnistumaan. Hänet oli pakotettu ottamaan morsiammekseen tyttö, jonka myötäjäiset olivat suurimmat ja hyödyttivät eniten perheen liikettä. Oliko kukaan kuitenkaan muistanut häntä tässä kaikessa? Monena iltana poika oli yrittänyt avata sydämensä tytölle, mutta Daniella ei vain saanut hänen sydämessään aikaan minkäänlaista liikettä. Lisa jaksoi päivittäin muistuttaa, että hän oli nyt perheenpää ja heidän perheensä tulevaisuus oli Matiaksen vastuulla. Silti hänestä monesti tuntui, että oli yhä sama kaksitoistavuotias poika,jonka isä hymyili hänelle rohkaisevasti pojan harjoitellessa ensimmäistä kertaa  liikkeen hyllyjen täyttämistä. Hänen mieltään ei helpottanut sekään, että Matildan olemattomat naimakaupat olivat myös Matiaksen vastuulla. Yhtäkkiä hän oli vain 16-vuotias, jonka päätöksiin koko perhe luotti sokeasti. Petersonien säästöjen hupeneminen sai Matiaksen sydämen puristumaan tiukasti kasaan pojan rinnassa. Asema ja varallisuus, johon hänen esi-isänsä olivat tehneet valtavasti töitä oli kadonnut suvun nuorimman osaamattomuuen takia, kuin tuhkapilvi kuivaan tuuliseen ilmaan. Kaikesta vastuusta huolimatta Matias ei tiennyt alkuunkaan, miten yhtäkään niistä asioista tulisi hoitaa, eikä Lisa suostunut neuvomaan. Hän halusi vain olla yksin. Istua lammen rannalla katsellen ongenkohon iloista liikettä auringossa kimaltelevalla veden pinnalla. Hänen elämänsä ei ollut häntä varten tarkoitettu.
****
Ensi lumi leijaili Petersonien talon ylle Matildan toivoessa sen peittävän hänen yksinäisyytensä mukanaan. Kauniiden vuokravaunujen pyörät kirskahtivat liikkeelle aisojen valittaessa kohtaloaan. Matilda katseli vaunujen kaunista muotoa miettien, että ne olisivat kelvanneet aatelisillekin. Lisa oli vaatinut, että Matias lähtisi näyttävästi. Äidille tärkeintä ei ollut olla rikas, vain näyttää siltä.
”Niin kauan kuin, et kunnioita sukumme nimeä ja asut talossani, toivon etten näe sinua.” Lisan ääni oli viiltävän kylmä kuin ilmakin. Matilda tiesi, että oli saanut jäädä veljensä armosta taloon, siksi aikaa kuin hänen täytyi. Hetken hänen teki mieli vastata, ettei hänellä ollut aikomustakaan viettää aikaa äitinsä seurassa, mutta tyttö tyytyi vain nyökkäämään kohteliaasti.
Päivät kuluivat vaihtuen viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Kauniit kuurankukkaset koristivat huoneen ikkunaa, kuin tuoden lohtua Matildan yksinäiseen elämään. Huone oli talon pienin ja kylmin, vailla koristuksia. Lisa ei koskaan ollut mitään tarvetta kajota tyttöjen huoneeseen. Lisa ei olisi varmasti vanginnut huoneeseen edes pahinta vihamiestän. Huone, joka joskus oli ollut hänen ja Tildan yhteinen, oli täynnä muistoja, jotka saivat hänet yhä hymyilemään. Nyt Tildan sängylle ei enää olisi ollut pienessä huoneessa tilaa, vaan sängyn paikan täytti hiljaa hyrisevä rukki, tuottaen lankaa Matildan tarpeisiinsa. Matilda halusi vain saada valmiiksi kamarineidon asunsa mahdollisimman nopeasti kankaista, jotka paronitar Catherine oli lähettänyt hänelle. Kamarineidolle tarkoitetut kankaat olivat yhtä pehmeitä kuin hänen äitinsä hienoimman mekon kangas. Hän itse ei omistanut mitään vastaavaa. Lisa kuunteli kylmän tuulen ujellusta vasten talon seiniä toivoen hiljaa mielessään, ettei kylmä tuuli pääsisi kiertämään laudoituksen välistä sisälle. Hän nautti hiljaisuudesta, yksinäisyydestä, rauhasta, kaikesta siitä, mitä talvi toi mukanaan. Silti nainen ei voinut malttaa olla odottamatta, että talvi olisi lopulta ohitse ja Matias palaisi kotiin. Elämä syttyisi jälleen henkiin tässä talossa, joka aivan liian kauan oli ollut vailla vahvaotteista isäntää. Tyttäriensä kanssa hän oli epäonnistunut, mutta Matiaksessa Lisa näki tulevaisuuden. Pojassa kyti velvollisuus sukua kohtaan, jollaista kummassakaa hänen tyttäressään ei koskaan ollut näkynyt.
**** Matilda nautti katsellessaan puikoilla nopeasti vaihtuvia silmukoita takkatulen lämmittäessä hänen kylmettynyttä selkäänsä. Istuminen vetoisessa pienessä huoneessa sai hänen nuoret luunsa kolottamaan kuin hän olisi vanha muori. Hetkeksi hän sulki silmänsä kuullessaan hamekankaan karhean kahinan lattiaa vasten äitinsä askelten säestämänä. Askeleet pysähtyivät takan eteen ja hetken, joka tuntui venyvän ikuisuudeksi, vallitsi hiljaisuus, jossa olisi voinut kuulla jopa hienoimmankin neulan helisevän äänen tämän pudottua lattille. Lisan karhea ääni rikkoi lopulta hiljaisuuden naisen puhuessa rauhallisesti korostaen jokaista sanaa, joka tämän suusta ulos pääsi. ”Huomasin tänään, että kaupan puolelta on kadonnut säkillinen porkkanoita. Satutko sinä tietämään asiasta mitään?”
Matilda tunsi vatsansa muljahtavan ympäri hänen muistaessaan pahasti pakkasesta kärsineen porkkana säkin. Hän oli antanut säkin nälkiintyneelle talonpojalle, jonka silmät olivat loistaneet kuin tämä olisi juuri saanut säkillisen kultaa syliinsä.
”Luulin sinun jo ymmärtäneen, ettei sinulla ole mitään asiaa kaupan puolelle, saati sitten ottamaan mitään sellaista, joka ei kuulu sinulle!” Lisa totesi ääni selkeästi särkyen vihasta ja halvennuksesta.
Matilda tunsi jotain repeävän sisällään, jotain mitä hän ei kyennyt paikkaamaan ja tuosta raosta kaikki hänen tunteesa kuohuivat ylitse. Hänestä tuntui kuin hän olisi katsellut näytelmää jostain kaukaa, jossa hän uskaltautui laittamaan vastaan äidilleen, jonka halveksuvat kasvot saivat tuon etäisen Matildan suuttumaan yhä enemmän ja avaamaan suunsa. ”Porkkanat olivat PILALLA! Niitä ei olisi syönyt kuin todella nälkäinen! JA tiedätkö mitä? Minä annoin ne ILMAISEKSI!!!” Matilda kuuli jostain kaukaa oman äänensä huutavan. ”Sinä typerä heitukka! Et ymmärrä millaisia nuo nälkiintyneet lutikkapesät ovat! Ne kiittävät ensin kauniisti saadessaan ilmaiseksi ja kohta vaativat lisää ja lisää kunnes vievät kaiken!” Lisa huusi äänen särkyen yhä enemmän voimasta, jonka nainen sen tuottamiseen käytti. Matilda ei enää välittänyt, hänen äitinsä oli hirviö, kylmä patsas, joka ei ansainnut itseään kutsuttavan ihmiseksi ja tuon kaiken hän antoi vuotaa huuliensa välistä. Kaiken, mitä hän oli kokenut, mitä hän oli tuntenut noina yksinäisinä tunteina, joita hän oli viettänyt huoneessaan, jonka eristys ei olisi kelvannut edes talonpojille. Padon säryttyä hiukan, se murtui lopulta kokonaan päästäen ulos kaiken mädän, mitä Matilda oli  isänsä kuoleman jälkeen tuntenut unohtamatta sekuntiakaan.
Matildan maailmassa räjähti katkaisten hänen loputtoman vuodatuksensa äitinsä kohtelusta. Hetkeen tyttö ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Kipu säkenöi hänen vasemmassa poskessaan leviten korvaan. Poskea kuumotti kuin se olisi ollut kiinni roihuavassa tulessa. Hiljaisuus oli jälleen vanginnut heidät molemmat sisäänsä. Vain takassa hiljakseen räiskyvä tuli uskalsi enää puhua. Hitaasti Matilda nosti käden kuumottavalle poskelleen vieläkään kunnolla ymmärtämättä, mitä oli tapahtunut. Kyyneleet kihosivat tytön silmiin kivun saattelemina. Lisa seisoi yhä hiljaa liikahtamatta. Sitten se iski, kovempana kuin posken kipu suoraan sisuksiin tieto siitä, että hänen oma äitinsä oli juuri lyönyt häntä. Äiti, joka ei näyttänyt olevan edes pahoillaan teostaan. Rikkomatta hiljaisuutta Matilda poistui huoneesta toivoen, ettei hänen äitinsä olisi huomannut kimaltevia kyyneliä hänen poskillaan. Sitä iloa hän ei olisi halunnut äidilleen tuottanut. Ja kaikki tämä vain vaivaisen paleltuneen porkkanasäkillisen takia.
****
Matilda heräsi levottomasta unestaan kuristavaan tunteeseen. Kauhuissaan hän etsi kuristajaansa huoneesta, mutta se oli tyhjä. Hiljaa hän nousi sängystä hiipien veljensä huoneeseen. Huoneeseen, josta hän oli monesti pienenä löytänyt veljuensä lohduttavasta kainalosta turvan painajaisilleen. Toivoen osan tuosta turvasta säilyneen Matilda avasi asumattoman huoneen oven. Haikeana hänen katseensa kiinnittyi tyhjään sänkyyn, jossa hän niin monesti oli viettänyt yönsä veljestään turvaa hakien. Ikkuna verhon takaa hiljalleen nouseva kajaste kiinnitti tytön huomion. Hetken Matilda ihaili tuota kaunista väriloistoa, kunnes sen lähde nousi hänen uniseen tajuntaansa. Tulipalo! ”ÄITI! HERÄÄ!” Matilda huomasi kiljuvansa tytön käsien samalla ravistellessa nukkuvaa Lisaa olkapäistä. ”Pihakoju on tulessa!” Matilda jatkoi epätoivoista huutoaan toivoen äitinsä kuulevan häntä unimaailmassaan. Matilda juoksi kovempaa kuin koskaan muisti jalkojensa häntä kuljettaneen kohti ulkona roihuavia liekkejä. Liekit ahmivat ahnaasti perheen rattaitta pyrkien levittämään koukeronsa yhä kauemmas ja kauemmas. Tyttö ähkäisi äänekkäästi nostaen kätensä kasvojensa suojaksi tuntiessaan liekkien polttavan kuumuuden poskillaan. Hetken hän rukoili, että Matias olisi ollut paikalla, sillä hän ei tiennyt mitä tehdä. Lisa ryntäsi pihalle silmät vielä puoliksi unessa. Kylmä viima läpäisi hänen vanhan yöpaitansa saaden naisen hytisemään kylmyydestä, ennen kuin liekkien kuumuus saavutti hänen alitajuntansa. ”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Lisa kiljaisi nostaessaan kätensä kasvojensa suojaksi. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin, kuinka kaikki minkä eteen hän oli elämänsä uhrannut, katosivat noiden liekkien syleilyyn. Hysteerisenä hän purskahti itkuun kiroten samalla kaiken maan ja taivaan väliltä. Mitä hän oli tehnyt, että häntä rankaistaisiin tällä tavalla? Matilda kuunteli hetken Lisan suusta tulevia solvauksia, joista miltein kaikki tuntuivat olevan hänelle. Tuntien vihan kytevän veressään kuumempana kuin ympärillä roihuavat liekit, Matildan oli pakko tehdä jotain. Hän muisti isän vanhan pumpattavan paloruiskun, jota tämä oli säilyttänyt kaikki nämä vuoden turhan panttina. Naapurit olivat hälyyttäneet palokellolla kaupungin oman palovartioston ja sytyttäneet palotorniin lyhdyn, joka ohjeisti piemeässä palovartion heidän luokseen. Matilda ei kuitenkaan malttanut odottaa, hän saattoi tehdä liekeille jotain ja sen hän myös teki.
”Sinä kauhea tyttären irvikuva! Poika sinusta olisi pitänyt tulla!” Lisa huusi ääni särkyen raivosta nähtyään tyttärensä sammuttavan pihalla loimunneen liekkimeren. ”Tuotat minulle vain pelkkää häpeää!” Matildaa ei äidin puheet liikauttaneet enää. Hän oli ollut joskus äidin silmäterä, mutta menettänyt asemansa Tildan lähdettyä. Lisan sydämeen ei mahnut rakkautta, sillä se oli liian täynnä ylimielisyyttä. Palovartija ei saattanut ymmärtää naisen käytöstä. Hän olisi itse ollut ylpeä, jos hänen tyttärensä olisi tehnyt samoin kuin tuon naisen tytär. Ei tämä mikään häpeä ollut, vaan sankari ja sen hän antoi myös naisen kuulla. ”Senkin letukka! Ettäs kehtaatte puhua tyttärellenne tuolla tavalla! Teidän ei kuuluisi olla äiti ja säälin kaikkia, jotka joutuvat olemaan teidän kanssanne tekemisissä!” Lisa seisoi paikoillaan hiljaa kuin etsien sanoja, jotka olisivat kuvanneet parhaiten hänen raivoaan, joka loimusi hänen silmistään kuumemmin kuin liekit olivat heidän pihallaan hetkeäkään olleet. Tämän avatessa suunsa kurkusta ei kuulunut kuin hiljainen koriseva ääni. Matilda katseli silmät suurina hämmennyksestä miestä, joka oli mykistänyt hänen äitinsä. Tyttö ei koskaan ollut nähnyt äitinsä jäävän sanattomaksi. Peläten ehkä naisen vastausta palovartija nappasi nopeasti Matildan kainaloonsa ja talutti tämän vaunulleen Lisan seisoessa yhä tuijottaen edessään olevaa maata kuin suolapatsas. ”Minä vien neidin varmuuden vuoksi lääkärille, sillä en voi luottaa siihen, että te  välittäisitte sitoa hänen kätensä.” Matilda hämmästeli mistä mies puhui istuutuessaan vaunujen puiselle penkille, kunnes huomasi palohaavan kämmenpohjassaan. Lisa seisoi pitkään pihalla tuijottaen pihasta poistuneita vaunuja lumihitaleiden leijuessa hiljalleen hänen ympärillään. Nainen ei välittänyt yrittää kietoa yöpaitaansa tiukemmin palelevan vartalonsa ympärille, vaan antoi kylmyyden upota lihaansa saaden naisen vartalon tärisemään holtittomasti. Jokin miehen sanoissa oli koskettanut häntä. Hän oli aina tiennyt, ettei ollut paras äiti, mitä hänen lapsensa olisivat voineet toivoa, mutta ei hän koskaan ollut kuvitellut olevansa huonoinkaan. Jokin hänen sisällään liikahti, mutta vain hetken. Hetken hän antoi itsensä välittää ihmisistä ympärillään, mutta vain hetken. Rakkaus oli heikoille ja rikkaille, ei hänelle. Hän ei ollut kumpaakaan, eivätkä hänen lapsensakaan.
**** Matilda katseli silmät suurina aamuauringon kylmässä loisteessa kylpevää edessään kohoavaa loistokasta kaupunkiasuntoa. Hän ei montaa kertaa elämässään ollut tullut Pinewoodin rikkaiden alueelle ja nyt tuo ystävällinen palovartija oli jättänyt hänet tähän huikaten, että muistaa mainita nimensä, koska lääkäri oli hänelle yhden velkaa. Matilda laski kätensä pakkasesta jääkylmälle rautaportille työntäen samalla porttia eteenpäin. Upottaen jalkansa tuoreeseen lumihankeen Matilda asteli eteenpäin katsellen samalla ympärillään kohoaavaa uutta maailmaan, jonka osa hänkin talvallaan olisi talven päättyessä lähtiessään kamarineidoksi. Ystävällisesti hymyilevä nainen avasi oven katsellessaan hämmästellen sen takana hytisevää tyttöä. Ojennettuaan häpeillen naiselle reikäisen ulkoviittansa Matilda mutisi ujosti palovartija Edwardsin lähettäneen hänet lääkärille kätensä ruhjeen takia.
”Hei Matilda! Ei sinun tarvitse pelätä täällä ollenkaan”, nainen sanoi ystävällisemmällä äänensävyllä, kuin mitä hän oli pitkiin aikoihin kuullut. ”Minä olen Genesis Fredrickson. Mieheni Timotheus katsoo varmasti kättäsi, mutta juuri nyt hänellä on potilas. Vien sinut  odottamaan. Tule perässäni.” Matilda seurasi Genesiksen ystävällistä ääntä alas portaita jalat täristen jännityksestä. ”Tim?” nainen sanoi kysyvällä äänellä kuin herättääkseen miehensä huomion. ”Jaksatko vielä ottaa yhden potilaan vastaan?” Matilda kuuli miehen henkäisevän syvään, mutta myöntyi kun Genesis mainitsi palovartijan nimen. Yö oli ilmeisesti ollut pitkä lääkärille yöllä tapahtuneen verisen tavernatappelun takia. Potilaita oli riittänyt enemmän kuin tarpeeksi, mutta koska Edwards oli pyytänyt, hän katsoisi vielä nopeasti tyttöä.
Matilda huokaisi syvään tuntien sydämensä hakkaavan rinnassaan kauhusta kuin ulos pyrkien. Hän ei koskaan ollut jäänyt vieraanmiehen kanssa kahden suljettuun tilaan ennen tätä hetkeä. Seinät olivat täynnä pelottavia kuvia kuolleista, eikä hän ollut aivan varma olivatko ne tiedettä vai paholaisen töitä. Lääkäri ei ollut paljoakaan häntä vanhempi, vain muutaman vuoden ja silti tämä oli jo äärimmäisen arvostettu hyväntahtoisuudensa sekä taitojensa takia. Matilda kuunteli, kun mies kieltäytyi ottamasta edelliseltä potilaalta rahaa vedoten, ettei hän voinut viedä rahoja tämän perheen elannosta. Matilda kuuli miehen huikkaavan, että hän voisi nyt tulla sermin takaa. Lääkäri oli pöydän ääressä sekoittelemassa rohtojaan, kun Matilda kiipesi pöydälle istumaan tuntien mahansa sisällön pyörivän villisti hänen katsellessaan seinille olevia kuvia. Hän ei tiennyt mitä ne olivat, mutta ei hän oikeastaan halunnutkaan tarkemmin tietää. Hänestä ei olisi ollut lääkäriksi. Tim asteli hänen luokseen kysyen, mikä tyttöä vaivasi, selittäen samalla, että oli jo ottanut vapauden sekoittaa tälle voiteen palohaavaa varten, kun tämä oli kerta tullut palovartijan kyydillä. Miehen lause jäi kuitenkin kesken tämän nostetua katseensa tytön kasvoihin. Mies näytti siltä kuin olisi nähnyt kummituksen. Matilda nousi ikävä tunne siitä, ettei hän ollut ehtinyt siistiytyä tulipalon jäljiltä. Silti kukaan muu ei häntä ollut säikähtänyt, joten miksi tämä mies, jolla oli seinät täynnä mitä iljettävämpiä piirrustuksia pelästyi häntä. Tytön sydän kuitenkin jätti lyönnin välistä lääkärin henkäistyä ”Matilda?”. Ääni oli aivan eri kuin miten mies oli aikaisemmin puhunut, se oli hyvinkin tuttu, hän oli viettänyt lapsuutensa kuunnellen tuota ääntä, joka oli lukenut hänelle iltasatuja ritarien seikkailuista. Tuo ääni ei kuitenkaan kuulunut miehelle, vaan hänen siskolleen.
Hetkeen hän ei miettinyt mitään, vaan toimi täysin vaistojensa varassa. Matilda hyppäsi pöydältä likistäen isosiskonsa käsiensä väliin niin lujasti kuin pystyi peläten tämän kohta katoavan uudestaan ja kaiken olleen vain unta. ”Tilda minä olen pahoillani!” Matilda kuiskasi ääni täynnä kyyneliä. Hän sai lopultakin sanottua nuo sanat, joita niin pitkään oli halunnut siskolleen sanoa isän kuoleman jälkeen. Äiti oli kaatanut kaiken tämän niskaan ja syyttänyt tätä isän murhaamisesta, eikä Matilda ollut tehnyt mitään puollustaakseen sisartaan. Hän oli vielä tuolloin uskonut sokeasti kaiken, mitä äiti sanoi. Vasta nyt hän ymmärsi.
”En uskonut enää näkeväni sinua!” Matilda henkäisi irroittaessaan puristavan otteensa siskonsa ympäriltä.
”En minäkään sinua!” Tilda henkäisi ääni yhtä kyynelten täyttämänä kuin Matildankin. Tämä jatkoi hengästyneenä kertoen, kuinka oli monesti halunnut ottaa yhteyttä siskoonsa, muttei ollut uskaltanut Lisan takia. Matilda katseli ympärilleen Tildan kertoessa silmän loistaen innostusta tarinaansa, kuin aikoinaan tämä oli kertonut ritarien urotöistä.
Tämä oli rakentanut elämänsä alusta alkaen uudestaan perustuksista lähtien. Hetken hän tunsi katkeruuden kylvävän siemeniään mielessään siitä, että siskolla oli mennyt kaiken tämän aikaa niin hyvin ja hän itse oli kärsinyt suunnattomasti kotona äitinsä oikuista. Matilda kuitenkin päätti olla välittämättä tuosta tunteesta ja antaa sen asian olla. Tilda oli varmasti tehnyt niin kuin parhaaksi näki. Hän oli nyt löytänyt siskonsa, eikä todellakaan aikonut päästää irti.
Matilda ei malttanut lähteä kotiin heti Tildan salvattua hänen kätensä, vaan liittyi tämän ja Genesiksen seuraan aamiaiselle. Sisko oli todella utelias kuulemaan perheensä ja naapuruston kuulumisia. Matilda huomasi kertovansa siistityn version Tildalle hänen ja Lisan suhteesta. Tyttö ei missään nimessä halunnut aiheuttaa enempää tuskaa siskolleen, joka selvästikin oli omistanut elämänsä korvatakseen teon, josta äiti häntä oli vihapäissään syyttänyt. Enemmän Tilda tuntui olevan kiinnostunut Matildan pääsystä kamarineidoksi ja sen tuomista mahdollisuuksista päästä lääkärin tehtäviin hovissakin, jotta hänelle jäisi enemmän rahaa hoitaa köyhiä ilmaiseksi. Matilda katseli siskoaan ja tämän vaimoa tietämättä oikein kuinka suhtautua näiden elämäntapaan. Hänelle oli aina opettettu, että oli olemassa mies ja vaimo. Näin luoja oli sen tarkoittanut, mutta kun hän katseli siskoansa ja tämän onnea, niin ei hän voinut ymmärtää, miksi jokin niin kaunis ja puhdas voisi olla pahasta. Hän oli saanut siskonsa takaisin, eikä hän halunnut minkään enää tulevan heidän väliin. Hiljaa mielessään Matilda toivoi itsekkin joskus olevansa yhtä onnellinen kuin miltä Tilda nyt näytti. Välillä se tuntui vain kovin kaukaiselta ajatukselta. Tildan tuoksu huumasi Matildan vieden tytön kauas menneisyyteen, aikaan jolloin he vielä olivat yhdessä pakertaneet kasvimaalla. Tilda ei enää pakertaisi kasvimaalla, mutta ei hänkään kauaa. Hoviin päästyään, Matilda voisi hyvin pitää yhteyttä siskoonsa, mutta ennen sitä he sopivat, etteivät näkisi. Matilda säilyttäisi tämän salaisuuden, kunhan vain saisi pitää siskonsa jälleen elämässään. Kumpikaan ei halunnut irroittaa otettaan, koska he tiesi, etteivät näkisi ennen talven loppumista, ikävä oli nyt suurempi kuin mitä se oli ollut ennen jälleennäkemistä.
***** Matias ojensi käsiään kohti takassa lämpimästi lepattavia liekkejä yrittäen imeä edes osan sen lämmöstä sydämeensä. Kihlasormus kimalsi hänen sormessaan kaunista loistettaan, muistuttaen miestä koko ajan siitä mitä oli menettänyt. Paljon oli tapahtunut sinä aikana, kun hän oli yliopistossa ollut ja niin paljon jäänyt tapahtumatta sellaista, mitä hän katuisi koko ikänsä. Darrenin iloinen ääni keskeytti Matiaksen ajatukset vaatien miestä liittymään seuraansa. ”Olisi sinunkin aika jo opiskella!” Darren tuhahti iloisesti sylissään olevan kirjan pölyisten sivujen takaa. Matias tunsi katumuksen pistävän sydämessään. Luostari oli tarjonnut hänelle uskomattoman mahdollisuuden suorittaa kandidaatin tutkinto Pinewoodin yliopistossa, tutkinto johon hänellä ei itse olisi ikimaailmassa ollut varaa ja hän ei ollut jaksanut avata kirjoja pitkiin aikoihin.
Darren oli ottanut kaiken irti tästä mahdollisuudesta. Miehen tapasi miltein aina nenä kirjoissa, tutkien historian parhaimpien kauppiaiden menestyksen salaisuuksia. Matias ei vain kyennyt keskittymään. Pahoitellen kovasti, ettei voinut liittyä Darrenin seuraan taaskaan pidemmäksi aikaa, Matias suuntasi kohti ulos vievää ovea lisäten vielä: ”Ei tekisi minun pahaa opiskella, mutta ei tekisi sinullekaan pahaa joskus käydä ulkoa!”
Matias istui sänkynsä reunalla valmistautuen jälleen yhteen unettomaan yöhön. Hän ei ollut saanut nukuttua pitkiin aikoihin, mutta toisaalta hän mielestään ansaitsikin sen. Yksinäisyys antoi hänelle mahdollisuuden ympäröidä itsensä muistoilla, satuttivat ne häntä itseään sitten kuinka paljon. Heti hänen saavuttua yliopiston tiluksille, oli häntä tuovien vaunujen pyörä rikkoutunut tiellä olleeseen kiveen. Matias oli auttanut kuljettajan vaunuineen paikallisen puumestarin luokse, jossa tämän vaimo oli tarjonnut matkasta nälkyyntyneelle Matiakselle leipäsiivun. Silloin hän oli nähnyt tämän. Puumestarin tyttären, joka oli saanut nuoren miehen sydämen sykkimään niin kuin legendoissa kerrottiin rakkaudesta. Syvä huokaus kaikui huoneen vanhoista seinistä, kuin korostaen miehen huonoa omaa tuntoa. Matias oli ollut valmis luopumaan kaikesta, hylkäämään lupauksensa ja ottamaan kauniin Evan vaimokseen, mutta elämä ei ollut niin yksinkertaista kuin rakkaustarinoissa kerrottiin. Rakkaus ei kiivennytkään jokaisen esteen ylitse voittajana, joskus se oli vain tuomittu epäonnistumaan. Darren oli hänen parasystävänsä ja hän oli luvannut ottaa vaimokseen tämän siskon. Teoillaan hän olisi särkenyt vain luvattunsa sydämen, mutta myös suhteensa parhaaseen ystäväänsä. Hän olisi ajanut sukunsa kaupan vararikkoon Evan olemattomien myötäjäisten takia. Rowleyn perheen maksamat myötäjäiset olivat heidän kauppansa ainoa toivo. Miten Matias olikaan yrittänyt keksiä jotain muuta tapaa, mutta sellaista ei ollut olemassa. Matias sulki silmänsä, mutta kipu ei kadonnut mihinkään. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin, kuinka hän oli joutunut hylkäämään Evan lammen rannalle. Heidän lampensa, jossa he niin monesti olevat toisensa salaa tavanneet ja unelmansa yhdessä jakaneet.
**** ”Mihän sinä taas katosit ystäväiseni?” Darren kysyi hämmästellen ystävänsä tyhjiä silmiä. Hän oli huolissaan Matiaksesta, joka tuntui etääntyvän päivä päivältä elämästä ja uppoavan yhä syvemmälle oman mielensä sisään. Tämä ei ollut koskenutkaan ohrapuuroonsa, vaikka sen keskellä kimalteli kauniisti rasvakimpale. Darren ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, ennen kuin he olivat kohdanneet Matiaksen kanssa yliopistolla. Ensimmäisinä kuukausina tämä oli ollut onnellisempi kuin Darren oli koskaan ystävänsä nähnyt olevan, mutta kuukausi sitten jotain tapahtui ja Matias oli muuttunut, joksikin jota hän ei tunnistanut.
”Tänään sinä lähdet minun kanssani kirjastoon. Sinä olet ollut jo aivan tarpeeksi omissa oloissasi ja opintosi ovat selkeästi kärsineet. Mennään yhdessä, lupaan olla katoamatta mihinkään,” Darren totesi äänensä lähes yhtä määräävänä kuin mitä Matias oli äidiltään tottunut kuulemaan. Juuri kun Matias oli kieltäytymässä ystävänsä tarjouksesta, tämä jatkoi: ”Etkä keksi yhtään tekosyytä!”
 **** Matias istui kuin nauliintuneena yliopiston kirjaston epämukavalla penkillä tuntien ahdistusta ympärillään pyörivistä muista opiskelijoista. Tuoli oli tällä hetkellä hänen turvapaikkansa, vaikka mies ei ollut aivan varma kauanko se pysyisi pystyssä hänen allaan. Joku oli yrittänyt aikoinaan tehdä tuolista mukavan lukemisen tyysijan kahdella tyynyllä, mutta vuosien saatossa tyynyjen täytteet olivat kadonneet ja pistelivät niillä istuvaa aina tämän liikahtaessa.
Matias tunsi ystävänsä tyytyväisen katseen itsessään. Darrenin ilme oli kuin koiran  omistajalla, jonka lemmikki oli juuri oppinut uuden tempun. Matias ei ymmärtänyt kuinka Darren oli hänet tänne saanut suostuteltua, mutta viimeisiin tentteihin lukeminen ei ollut huono idea. Se hänenkin täytyi myöntää.
”Kiitos Darren!” Matias mutisi hiljaa säästyäkseen kanssa opiskelijoiden paheksuvilta katseilta hiljaisuuden särkemisen takia, ”tämä oli ihan hyvä idea.” Darren katseli hetken ystäväänsä ja levitti huulilleen tavanomaisen iloisen virnistyksensä, joka sai hymyilyn kohteen itsensäkin väkisin hymyilemään. ”Oli minulla kyllä oma lehmä ojassa sen suhteen, että sinut tänne toin,” mies virnuili huulet kääntyen aina vain suurempaan hymyyn. ”Haluan, että tapaat erään henkilön.” mies sai sanottua, kun heitä lähestyneet askeleet pysähtyivät Darrenin tuolin viereen saaden miehen nousemaan tuolistaan nopeammin kuin Matias oli tämän ikinä nähnyt liikkuvan.
”Matias, tässä on kihlattuni Eva,” Darren esitteli kaunista tummaihoista vieressään seisovaa naista silmät loistaen kuin pikku lapsella jouluaamuna. Matias tunsi veren seisahtuvan suonissaan. Hän olisi maksanut mitä tahansa, jos vain olisi saanut saavillisen sahtia, johon upottautua. Kuinka Darren oli kaikista naisista löytänyt juuri hänen Evansa. Hänen elämänsä rakkauden, josta hän oli luopunut juuri osittain parhaan ystävänsä takia.
”Olet ensimmäinen jolle kerromme kihlauksesta. Evan perheellä ei ole mahdollisuuksia maksaa myötäjäisiä, joten olemme päättäneet mennä naimisiin ennen kotia lähtöä. Tällöin minun sukuni ei voi meitä estää. Matias, olet paras ja luotetuinystäväni, kohta lankoni sinun ja siskoni liiton ansiosta, joten voisitko olla osallisena minun hääseurueessani?” Darren käänsi anovan, mutta iloisen katseensa ystäväänsä. Matias tunsi kuinka jotain kaunista särkyi hänen sisällään ja valui pitkin rintakehää jättäen jälkeensä ensin kirpaisevan polttavan tunteen, joka hetkessä muuttui pelkäksi kylmyydeksi. Hänen ystävänsä ei tiennyt, kuinka paljon tämä häneltä pyysikään. Evan silmistä hän näki, että kohtaaminen oli tullut myös tälle täydellisenä yllätyksenä, eikä nainen ollut vielä unohtanut. Silti tämän katseessa oli anova sävy, joka pyysi Matiakselta, ettei tämä paljastaisi häntä Darrenille. Ääni hänen sisällään vaati Matiasta kertomaan kaiken tapahtuneen Darrenille, mutta hän ei voinut vastustaa Evan anovien silmien katsetta. Hän yhä rakasta tuota naista ja rakastasi luultavasti koko elämänsä. Sivuuttaen äänen sisällään Matias nyökkäsi Darrenille levittäen väkinäisen hymyn kasvoillensa ja ojensi kätensä Evalle esitellen samalla itsensä.
**** Matilda katseli ylpeänä luomustaan, jonka eteen hänen sormiinsa oli tullut kovettumat niihin kohtiin, joita vastaan lanka oli hangannut. Hameeseen kiteytyi kaikki se, minkä takia hän oli jaksanut elää nämä viimeiset ajat äitinsä luona. Se oli lupaus paremmasta tulevaisuudesta, paikasta johon hän kokisi kuuluvansa ja jossa häntä arvostettaisiin. Tänään oli se päivä. Viikko sitten hän oli saanut kirjeen hovista, jossa kerrottiin vaunujen saapuvan hakemaan häntä tänä aamuna vielä hämärän verhotessa Pinewoodia. Matilda ei millään olisi jaksanut odottaa lähtöä, mutta silti kaikki ei ollut niin kuin hän olisi halunnut.
Askel kerrallaan Matilda käveli kohti suurinta pelkoaan. Hän ei voinut lähteä kotoaan ilman että olisi hyvästelyt äitinsä, oli tämä kuitenkin hänen äitinsä. He eivät olleet vaihtaneet sanaakaan tuon tulipalon jälkeen, joka oli tapahtunut kuukausia sitten, sillä äiti ei ollut poistunut enää huoneestaan. Nyt Lisa ei kuitenkaan ollut sulkeutuneena huoneeseensa, vaan Matilda löysi tämän mietteissään tuijottamasta takkatulen lumoaviin liekkeihin. Pitkään he seisoivat siinä hiljaa paikoillaan vain kuunnellen toistensa hiljaista hengitystä. Lisa ei kääntänyt kasvojaan hetkeksikään Matildan puoleen. Lopulta Matilda henkäisi äitinsä selälle hiljaa olevansa nyt lähdössä. Lisa ei vastannut, vaan piti katseensa tiukasti takkatulen loimussa. Tyttö ei ollut varma, oliko hänen äitinsä edes kuullut, mitä hän oli juuri tälle sanonut. Kului hetki, joka venyi Matildan mielestä ikuisuudeksi. Vain pihkaiset polttopuut räiskyivät takassa kuin pyrkien katkaisemaan äidin ja tyttären välillä vallitsevan hiljaisuuden. Matilda miltein säihkähti, kun Lisa lopulta kääntyi ympäri vetäen syvään henkeä kuin valmistautuen pitkään puheenvuoroon. Juuri kun tämä oli sanomassa asiansa, rautahanskan terävä koputus hiljensi naisen. ”Vaununne odottavat neiti Peterson!” Komea pitkähiuksinen nuori mies sanoi äänellä, joka selkeästi kertoi, että hän ei aikoisi pyytää Matildaa siírtymään vaunuihin toista kertaa. Tyttö katsoi vielä viimeisen kerran äitiinsä ennen lähtöään. Lisan huulilla karehti hento hymyntapainen tunne, jonka Matilda arveli luultavasti itse kuvittelevansa äitinsä huulille. Hiljainen nyökkäys hyvästiksi oli se, mitä hän äidiltään sai. Toisaalta ei hän ollut enempää uskaltanut odottanutkaan. Matilda loi viimeisen katseen lapsuuden kotinsa pihaan pohtien palaisiko hän enää koskaan. Hänen kotinsa oli nyt kuninkaanlinnassa kaukana kauppiaiden kaupungin osasta. Matilda kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen kuin toivoen saavan siitä jotain lämpöä irti. Hänen kylmyytensä ei kuitenkaan johtunut säästä, vaan pettymyksestä toiveeseen, että hänen äitinsä olisi edes heidän erotessaan osoittanut rakkautta häntä kohtaan. Matilda huokaisi katsellen taivaan tähtiä kuin etsie niistä itselleen lohdutusta. Kai häntäkin vielä joku joskus rakastaisi.
**** Auringon noustua korkealle Pinewoodin taivaalle sulattaen viimeisiä rippeitä kauppiaiden pihalla olevasta kevyestä lumikerroksesta. Kevät oli jo aivan ovella ja auringon säteiden lämmön saattoi jo tuntea ihollaan. Matias kiitti ystävällistä maamiestä, joka oli ottanut hänet kyytiin tienposkesta saadakseen seuraa pitkälle matkalleen. Välttävin arvosanoin hyväksytty kandidaatin tutkintotodistus lämmitti miehen matkakassissa muistuttaen, ettei yliopistolla vietetty aika ollut kaikki aivan turhaa. Matias ehti kuulla vain ulko-oven kolahduksen, kun hän jo tunsi äitinsä tutun tuoksun nenässään ja tämän kädet vartalonsa ympärillä. ”Tervetuloa kotiin!” Lisa henkäisi onnellisempana kuin Matias oli äitiään nähnyt sitten isän kuoleman jälkeen.
”Onko Matilda vielä kotona?” Matias kysyi hämmästellen, miksei sisko tullut vastaan matkalaista ja harmistui kuullessaan tämän lähteneen jo aikaisemmin aamulla. Hän oli kovasti toivonut ehtivänsä kotiin ennne siskon lähtöä. Lisan kasvoille nousi vieläkin maireampi hymy tämän huomatessa Daniellan saapuneen naapurista toivottamaan kihlattunsa tervetulleeksi kotiin. Matias seisoi selin tyttöön kääntymättä katsomaan tämän saapumista. Hän olisi antaunut mitä vain, että olisi voinut iloita kihalattunsa näkemisestä, jos hän edes olisi voinut sanoa haluavansa nähdä tätä. Mies yritti pitää tunteensa kasassa, mutta pystyi siihen vain juuri ja juuri. Hänen elämänsä rakkaus oli lupautunut hänen parhaalle ystävälleen ja nyt hänen täytyi seurata sivusta tuota onnea, eikä hän koskaan voinut puhua tapahtuneesta kenellekään. Matias puristi kämmenensä tiukasti nyrkkiin toivoen pystyvänsä puristamaan samalla tavalla itsensä kasaan ja kääntyi katsomaan tulijaa. Daniella seisoi aivan hänen takanaan silmän odotuksesta tuikkien, pieni suu viivaksi jännityksestä jähmettyneenä. Matias avasi kämmeensä nostaen sen vasten Daniellan pehmeää poskea. Tämä oli kaunis, kauniimpi kuin monet, joita hän oli eläessään nähnyt. Hän oli kuullut tyttöä kehuttavan monissa piireissä. Tästä tulisi loistava vaimo kenelle tahansa, jonka tyttö vain itselleen huolisi, mutta ei hänelle.
Hetken mielijohteesta Matias laski kätensä kevysti tytön vyötärölle vetäen tämän vasten huuliaan kuvitellen sen pienen hetken Daniellan olevan hänen oma Evansa. Daniella saattoi olla hänen tuleva vaimonsa, mutta hänen sydämensä kuului ikuisesti Evalle, eikä siellä ollut enää tilaa Daniellalle.
**** Matka oli lopulta ohitse. Aamun hämärä oli vaihtunut illan pimeydeksi ja taas uuden aamu hämäräksi. Matilda seisoi keskellä lumihankea katsellen ylös linnan kivisiä seiniä. Hän saattoi vain kuvitella millaisia tarinoita seinät jo nyt pitivät sisällään, vaikkeivät ne olleet vielä kauaa olleet pystyssä. Nyt oli hänen aikansa jättää oman tarinansa noiden seinien kerrottavaksi.
Taloudenhoitajar Woods tervehti Matildaa heti valtaistuinsalissa. Tyttö tunsi itsensä typeräksi huomatessaan suunsa jääneet auki hänen katsellessa salin ylenpalttista loistetta, jollaista hän ei ollut osannut kuvitella edes unissaan. Kristalli ja kulta kimaltelivat kirkkaammin kuin järvenpinta aurinkoisena kesäpäivänä, miltein häikäisten loisteellaan. Woods komensi kamaripoikaa viemään Matildan vähäiset matkatavarat edeltä tytön huoneeseen antaen tytölle selkeästi hetken aikaa katsella ympärilleen, kunnes komensi tämän seuraamaan itseään. Matilda seurasi naista kivisten käytävien ja portaiden kautta käytävälle, joka oli yksinomaan tarkoitettu naispuolisten palvelijoiden huoneiksi. ”Voit jättää viittasi tänne ja vaihtaa yllesi palvelusasusi.” Lisa puhui kuin olisi pitänyt samankaltaisen puheen jo satojakertoja aikaisemmin. ”Kruununperijän kihaltun paronitar Catherinen kamarineitona olet hyvin tärkeässä asemassa. Muista se! Mitään mitä täällä näet tai kuulet ei saa vuotaa linnan ulkopuolelle. Niin ja palvelijoiden välisiä rakkaussuhteita ei suvaita alkuunkaan!” Lisa jatkoi äänen selkeästi tiukentuessa loppuakohden. Matildan ilme näytti ilmeisen säihkähtäneeltä naisen kasvojen kovuuden leppyessä nopeasti hymyilemään, ”mutta nyt ei anneta paronittaren odotella enempää.” Woods saattoi Matildan paronittaren huoneistoon ohjeistaen tyttöä koko matkan siitä, kuinka tämän nyt odotettiin käyttäytyvän uudessa asemassaan. Matildan kääntyessä kysymään tältä vielä viimeisiä neuvoja hän huomasi naisen jo kääntyneen sättimään nuorta palvelusneitiä tämän tavasta kantaa kuninkaallisia lakanoita. Matilda seisoi pitkään huoneen nurkassa osaamatta tehdä mitään muuta kuin tuijottaa yksityiskohtia ympärillään olevissa koristuksissa. Hitaasti hän käveli huoneen suuren ikkunan luo katsellen linnan ympärillä korkeaksi kohoavia muureja, jotka eristivät hovin ulkopuolisesta maailmasta. Linna oli kuin kaupunki, jonka väki eli omien lakiensa mukaisesti. Matildan katse kiinnittyi vahtitorniin, jonka kellot kumisivat pahaenteisesti kuin varottaen linnan asukkaita tulevasta pahasta.
Ovi hänen takanaan kolahti ja Catherine astui sisälle. Huoneen täytti silkkipuvun pitkän helman herkkä kahina nuoren paronittaren astellessa kamarineitonsa luokseen vartiotornin kellojen kumahdellessa tahtia antaen. Matilda oli pitänyt uuden pukunsa kankaita hienoina, mutta Catherinen arkipukukin säihkyi kultalangalla tehdyistä kirjailuista.
Catherine kiersi pitkien leveiden hihojen peittämät käsivartensa Matildan ympärille rutistaen vanhaa ystäväänsä tiukasti itseään vasten. Kangas Mathildan kämmentä vasten oli pehmeämpi kuin mitä hän oli ikinä voinut edes kuvitella sen olevan. Hänen ajatuksensa keskeytyi hänen huomatessa ylhäisen tytön tärisevän hänen sylissään kuin ketunpoika luolassaan.
”Täällä on kaikki aivan kauheaa! Kuningas pidätytti kuningattaren maanpetoksesta ja lähetti kaksi vartiostoa tekemään vielä lisää pidätyksiä!” Catherine sai peloltaan nyyhkäistyä Matildan ymmärtämättä yhtään, mistä lady puhui.
Vartiokellot jatkoivat pahaenteistä kuminaansa luoden pelonilmapiirin Pinewoodin ylle, soittaen kuolemansävelmäänsä niille, joita vartiot olivat lähteneet noutamaan.

****

Tämän osan julkaisu kesti minulta aivan liian kauan. Seuraavat osat ovatkin sitten valmiita jo julkaistavaksi ja tarkoitus on julkaista ne kahden viikon välein, kuten ennenkin!
Missään vaiheessa, en Pinewoodista ole luopunut, enkä ole luopumassa :) ! 

Tavataan siis kahden viikon kuluttua!