22.3.2014

Aatelispojat kysymysten äärellä 2/2 (yliopisto)

 photo yliopisto2125_zps92943323.png 78 kuvaa

Sainhan minä tämän tehtyä kahden viikon sisällä :) ... Välillä meinasi oma usko loppua kesken, kun opiskeluista ei meinannut irtoa vapaa-aikaa ollenkaan. Olen pahoillani, etten ole ehtinyt millään lukemaan nyt ilmoitettuja sims-tarinoita, mutta aion kyllä...
Pitäisi tehdä uusi bannerikin tuohon ylös, mutta kun en vain ole ehtinyt,
enkä edes tiedä millaisen haluaisin...
Mutta nyt käykää ihmeessä aateliston yliopisto-osan toiseen puolikkaaseen kiinni...

 photo yliopisto2126_zpse4e5d5e6.png Oliver puristi kädessään olevaa sulkakynää välittämättä kestäisikö se hänen kovakätistä käsittelyään. Hiljaa sisässään hän toivoi kuulevansa sulan rapsahtavan poikki ja pakottavan hänet lopettamaan. Asuntola oli hiljentynyt jo kauan sitten, vain hän yksinään pienessä huoneessaan valvoi kirotun tehtävän kanssa, joka piti saada huomiseksi palautettavaan kuntoon. Nuori kreivi hieroi särkeviä silmiään toivoen sen edes vähän helpottavan. Silmät olivat jo saaneet tarpeekseen pikkuisten kirjaimien tuijottelusta kynttilän lepattavassa valossa, eivätkä suostuneet enää yhteistyöhön valittamatta, vaikka Oliver kuinka pakotti. Kuinka monesti hän olikaan istunut tässä pöydän ääressä vain viinipullo seuranaan ja rustannut tehtäviä viimeiseen palautushetkeen asti. Hän kaipasi rakasta siskoaan, ainoaa, joka oli häntä ymmärtänyt ja nuorempana tehtävät hänelle täydentänyt tai vain hänen ajatuksensa paperille kirjoittanut.  photo yliopisto2127_zps58c50247.png Hipoen hän oli kurssit päässyt läpi professorien armosta saadessaan mahdollisuuden täydentää joskus esseitään suullisesti. Hänen ajatuksen juoksussaan ei koskaan ollut mitään vikaa, mutta lukeminen ja kirjoittaminen ei vain ottanut sujuakseen. Lukiessa rivit hyppivät, eikä piste aina erottunut silmiin lauseita erottamaan. Lauseet tuntuivat jatkuvan ikuisesti ilman taukoa, kunnes hän tajusi ettei asia voinut olla näin. Kirjoittaessa hänen sanoistaan tuppasi usein tulemaan sanaraunioita, joista hän ei itsekään aina ottanut selvää. Kaikesta huolimatta hän oli selvinnyt yliopistolla jo muutaman vuoden, eikä jäljellä ollut enää puoliakaan. Monesti Oliver mietti, että oli ollut virhe tulla yliopistoon, mutta jokainen päivä, kun hän sai täällä olla, oli ihme, joista hän yritti nauttia, tuntui se sitten kuinka vaikealta tahansa.
**** 
 photo yliopisto2128_zpse1b4155d.png Tummat vaunut pysähtyvät asuntolan pihatielle talven ensilumen leijaillessa hiljaa muodostaen vaaleanharmaan peitteen maan pinnalle. Vartija astui ulos vaunuista punaisten lyhtyjen aavemaiseen loisteeseen vetäen määrätietoisesti vaunun penkillä istuneen punasilmäisen miehen ulos seurakseen pistävän kylmään ilmaan. Riuhtaisun voima oli kuitenkin liikaa ja nuori herttua menetti tasapainonsa vaunujen liukkaaksi muuttuneella askelmalla iskeytyen kivuliaasti polvilleen jäiseen maahan. Vartijan kolkko nauru kaikui tyhjää pihatietä ympäröivistä rakennuksista tämän nauraessa, että nyt nuorella herttualla olisi sentään edes oikea syy vuodattaa kyyneliä.  photo yliopisto2132_zps36741f71.png Kristopher ei tehnyt elettäkään noustakseen maasta. Kylmän kovan maan tuoma kipu tuntui hyvältä. Hetkeksi hän unohti sisäisen kipunsa ja tuon lyhyen hetken hän olisi halunnut jatkuvan. Toinen vartijoista kyyristyi Kristopherin puoleen tuhahtaen, ettei tämä saisi välittää hänen moukkamaisesta kollegastaan.
"Jos otetaan nämä pois?" ruskeahiuksinen vartija jatkoi viitaten käsirautoihin, jotka tämän kaveri oli vaatinut saada laittaa nuorelle herttuan pojalle näiden raahattua tämä väkivalloin mukaansa talonpoikien talonrähjästä, jossa poika oli piilotellut vanhempiaan vuosia.  photo yliopisto2139_zpseb3f4f3c.png Kristopher ei sanonut mitään, vaan tuijotti vain hiljaa eteensä ystävällisen miehen auttaessa hänet takaisin jaloilleen, hänen tahtonsa oli murtunut. Hän oli menettänyt kaiken taistelutahtonsa. Mieheltä oli viety kaikki, eikä hän saattanut kuin tuijottaa hiljaa eteensä uskomatta, että oli joskus ollut onnellinenkin tässä elämässä. Hänellä oli ollut jotain elämää suurempaa, rakkaus talonpojan tyttären Lucien kanssa, jonka kauhun, epäuskomuksen ja epätoivon sävyttämät kasvot tämän kuullessa totuuden kihlatustaan ensimmäistä kertaa, olivat syöpyneet hänen silmiinsä, eivätkä suostuneet kulumaan pois. Askel kerrallaan Topher kulki hitaasti eteenpäin asuntolan pääovea kohden.  photo yliopisto2141_zps02d5b6c7.png "Mitä sinä oikein valitat muru? Minä olisin antanut mitä tahansa, että olisin saanut mahdollisuuden olla sinun asemassasi ja sinä haluat leikkiä talonpoikaa?" vartijan sanat tavoittivat taas hetkeksi Topherin tajunnan, mutta vain pieneksi hetkeksi ennen kuin ympäröivät äänet tasoittuivat taas kaukaiseksi tausta meteliksi nuoren herttuan vajotessa takaisin omien ajatustensa syövereihin. Kaikki halusivat aina olla parempia kuin olivat, vartijakin, Topher oli herttuana aateliston huipulla ja kuninkaan sukulaisena kolmantena vallanperimysjärjestyksessä, mutta silti hän oli löytänyt onnen tuosta vaatimattomasta elämästä sikopaimenena.  photo yliopisto2145_zps55469097.png  photo yliopisto2146_zps8f4a93b4.png Topher nojasi sängyn reunaa vasten keräten voimia, jottei luhistuisi lattialle kuin talo jonka tukijalasta puuttui kantava palanen. Kuinka ihminen saattoi jonain hetkenä olla niin onnellinen, täynnä elämän iloa ja tahtoa, ja seuraavana hetkenä niin onneton? He olivat olleet menossa naimisiin. Lucien isä oli antanut heille siunauksensa ja heidät olisi kuulutettu seuraavana sunnuntaina kirkossa ensimmäistä kertaa.
"Käyn pesemässä kasvoni", Topher murahti kävellen ruskeahiuksisen vartijan ohitse vastustaen haluaan törmätä tähän olkapäällään.
"Minä annan käskyn tuoda ylimääräisen patjan tähän huoneeseen", mies sanoi enemmän itselleen kuin Topherille tämän suunnitellessa patjansa paikkaa huoneen nurkassa.  photo yliopisto2149_zps80f3e7d2.png Vesi kirveli ikävästi pojan kyynelten kyllästämillä poskipäillä. Hetken hän toivoi, että silmät avattuaan hän näkisi tuon tutun hieman sammaloituneen seinän edessään Lucien vanhempien tuvassa. Täällä hän kuitenkin oli, yliopistolla halusi hän sitä tai ei. Hän ei vieläkään saattanut uskoa vartioiden matkalla antaman isänsä kirjoittaman kirjeen viimeisiä sanoja, joissa isä ohimennen mainitsi kihlanneensa poikansa kreivien nuorimman tyttären Lia-Ninan kanssa. Jos hän joskus menisi naimisiin, niin se olisi Lucien kanssa, siitä hän halusi pitää kiinni.  photo yliopisto2151_zpsb53e196e.png Silmän punottivat vielä, mutta kuivuneiden kyynelien jättämä suolakerros ei enää kiristellyt poskia. Katsoessaan kuvajaistaan Topher tunsi taistelutahtonsa heräävän jossain sydämensä perukoilla. Hiljaa mielessään hän kuiskasi peilistä takaisin tuijottavalle kuvajaiselleen lupauksen, että palaisi vielä joskus Lucien luokse vaati se sitten mitä tahansa.  photo yliopisto2152_zps1f84dbe1.png Vartija makoili tyytyväinen ilme kasvoillaan patjalla nauttien selkeästi selkärankansa suoristamisesta pitkän vaunussa istutun matkan jälkeen. Ei Topher voinut kieltää, ettei ajatus sängyn pehmeydestä olisi houkutellut mielen perukoilla häntä itseäänkin. "Minä pidän sinulle seuraa tämän yön, mutta huomenna sinulle tulee ikäisesi opiskelija toveri, jonka isäsi on pyytänyt sinulle seuraksi", vartija puhui arvioiden samalla selkeästi silmillään kuinka suuri osa hänen puheestaan meni perille asti nuoren herttuan mieleen.  photo yliopisto2153_zps8f95812d.png Topher hymähti mielessään miettien vartijan käyttämiä sanavalintoja. Isän seuraksi pyytämä opiskelijatoveri tarkoitti todellisuudessa sitä, ettei tämä luottanut poikansa pysyvän yliopistossa ilman vartiointia, joten tälle oli maksettu joku opiskelija pitämään vahtia, että Topher ei karkaisi uudestaan. Sulkien silmänsä Topher piirsi hitaasti mielessään kuvaa Lucien kauniista kasvoista, kuvaa jonka toivoi vielä näkevänsä joskus omilla silmillään, eikä vain mielikuvissaan. Hymy karehti miehen huulilla tämä vaipuessa unelmista uneen rakasta Lucietansa kädestä pitäen.
**** 
 photo yliopisto2164_zps99feab78.png Edward kiersi tynnyrin kitisevän kahvan auki nauttien suuresti siitä tunteesta, kun ensimmäiset vesipisarat tavoittivat hänen kasvonsa. Valuva vesi kasvoja pitkin vieden mukanaan hien ja lian oli yksi taivaallisimmista kokemuksista, mitä Ed elämässään tiesi. Asuntolan palvelijat lämmittivät tynnyreissä olevan veden sopivan lämpöiseksi joka aamu ja ilta, sekä erikseen pyydettäessä. Hän oli hiljalleen alkanut nauttia yliopiston tuomista etuuksista. Opiskellessa vahojen ritarien opissa Ed oli saanut vaikka mitä ideoita Pinewoodin kuninkaankaartin kouluttamisen järjestämiseksi. Hän ei voinut sanoa, että Lud olisi valehdellut, kun tämä oli sanonut, että opiskelusta on aina hyötyä, mutta sitä hän ei ollut valmis tälle ääneen myöntämään.  photo yliopisto2165_zps87a2614d.png  photo yliopisto2166_zps20672b24.png  photo yliopisto2167_zps6f0bd59b.png Silti eniten Edward nautti suuresti yliopistoa ympäröivän pienen maalaiskylän naisten viihdyttämisestä. Hänen ei tarvinnut viedä asioita loppuun asti, siinä hän erosi isästään ja halusikin erota. Hänelle riitti se tieto, että olisi saanut nämä, jos olisi halunnut. Hänen ei tarvinnut sitä itselleen todistaa, naisten silmät kertoivat kaiken. Eihän silti mikään munkki ollut, eikä aikonutkaan olla. Naisen pehmeät muodot hänen omaa kroppaansa vasten olivat vieläkin huumaavampaa kuin valuva vesi hänen alastomalla kehollaan.  photo yliopisto2168_zpsbefde4f2.png Silti hänen suurin intohimonsa, hänen lyhyen elämänsä tarkoitus oli miekkailu. Sitä hän halusi tehdä, sitä hän harjoitteli, sitä hän halusi opettaa ja juuri sille hän halusi elämänsä omistaa. Kun hetki olisi oikea, hän neuvottelisi Ludin kanssa Pinewoodin ritarikoulutuksen täydestä uudistamisesta. Liian monella vanhoista ritareista kasvoi ylimääräinen kumpu vatsanseudulla ylensyönnin seurauksena, eivätkä nuoremmat vain jaksaneet. Hän laittaisi heidät jaksamaan, kunhan vain saisi tilaisuuden.
**** 
 photo yliopisto2170_zpsf7c080a2.png Topher katseli hänen edessään istuvaa miestä, joka iloisesti kertoili omasta elämästään ja siitä kuinka hän oli kiitollinen yliopistoon pääsystään. Tämä siis oli isän lähettämä vartija niin, että poika pysyisi varmasti tallessa, eikä enää karkaisi vanhempiensa tietämättömiin. Mies oli esittäytynyt Conrad Howardiksi, tämä opiskeli taistelutaitoja samojen ritarien opissa, kuin Edwardkin.  photo yliopisto2171_zpscc7258bd.png Kuinka Topher olisikaan halunnut inhota Conradia, mutta ei pystynyt. Tämä vaikutti kaikin puolin hyväntahtoiselta ja sydämelliseltä. Mitä enemmän hän Conradia oppi tuntemaan, sitä enemmän hän piti tästä. Topher katseli liikuttuneena Conradin aitoa huolen ryppyä, kun mies kysyi kuinka nuori herttua itse voi?
"Sano Topher!" Christopher hymähti, kuullessaan Conradin jälleen käyttävän tuota arvonimeä, "me vietämme kuitenkin ymmärtääkseni vielä paljon aikaa yhdessä, enkä minä välitä arvonimistä", hän jatkoi, lisäten mielessään, että jos olisi saanut asiaan vaikuttaa, niin hän ei olisi herttua ollenkaan.  photo yliopisto2172_zps2cfa5d96.png Topher tunki haarukan suuhunsa välttyäkseen vastaamista omaa vointiaan koskevaan kysymykseen. Liikaa ajatuksia risteili hänen mielessään, eikä hän tuntunut saavan yhdestäkään kiinni. Osa hänestä halusi kuollakseen palata takaisin Lucien luo, mutta kuinka hän voisi tehdä sen Conradille? Jos Topher karkaisi tältä, hän voisi olla varma, että Conrad roikkuisi köyden jatkona torilla petturuudesta syytettynä ja jos hän yhtään oikein vanhempiaan tunsi, niin luultavimmin herttuattaren kuin herttuan käskystä. Vaikka hän kuinka halusi palata Lucien luo, niin ei hän ollut valmis uhraamaan Conradin elämää siinä sivussa.
**** 
 photo yliopisto2173_zps9a06a4d2.png Leonardo istui hiljaa huoneessaan raapustaen esseetä tieteenfilosofiasta. Hän ei meinannut saada rauhaa ajatuksiltaan, jotka tunkivat väkisin hänen mieleensä uudestaan ja uudestaan, vaikka kuinka hän kuinka ne hääti kerta toisensa jälkeen pois. Roosan kuoleman myötä mies oli menettänyt mahdollisuutensa valtaistuimeen. Häneltä puuttui merkittävä liittolainen toteuttamaan suunnitelmiaan, eikä hänen suunnitelmat alun alkaenkaan olleet kovin hyvin toimineet. Siitä todisteena Roosa oli päätynyt köyden jatkoksi.  photo yliopisto2174_zps59e38ff1.png Hän ei olisi halunnut luovuttaa, jättää kruunua Glassgown haltuun, mutta nuori paroni ei nähnyt muuta mahdollisuutta. Mitä hän olisi voinut yksin tehdä? Leo kyllä tiesi mitä hänen pitäisi tehdä, mutta ei halunnut. Mies tunsi mahansa pyörivän ympäri yrittäen tulla ulos välittömästi, kun hän edes ajatteli asiaa. Miten jokin saattoikin olla niin vasten mielistä ollakseen pakollista.
”Pidä rakkaat lähelläsi, mutta vihamiehet vieläkin lähempänä”, Leo kuiskasi itselleen toivoen lauseen toistamisen uudestaan ja uudestaan saavan hänet lopulta uskomaan siihen.
”Minun on ystävystyttävä Ludin kanssa”, jatkoi kuiskauksiaan. Leo etsi epätoivoisesti käsillään sängyn alla olevaa yöastiaa antaen ylöspäin pyrkivän vatsansisällön lopultakin tulla ulos. Hän ei ollut edistynyt yhtään. 
****
 photo yliopisto2200_zpse12f3824.png Conrad huokaisi pettyneenä katsellessaan vastustajansa pussittavan jälleen yhden palloistaan. Hänellä oli jälleen jäänyt huomaamatta selkeä paikka laittaa oma pallonsa suoraan pussiin, mutta mies ei kyennyt keskittymään täysillä meneillään olevaan peliin. Mies tiesi, että nuori herttua tai Topher, kuten tämä oli itseään halunnut kutsuttavan, istui suoraan hänen takanaan omassa pelipöydässään. Conrad ei vain saanut karistettua mielestään ajatusta, että seuraavan kerran kun hän kääntyisi, Topherin tuoli olisi tyhjä ja tämä olisi kadonnut paikoiltaan. Kuluva talvi oli mennyt kivuttomasti, paljon helpommin kuin Conrad oli kuvitellut. Hän ei ollut huomannut suojattinsa edes yrittävän karata kertaakaan. Yliopistoon pääsy oli ollut hänelle suuri mahdollisuus, vaikkakin hän monesti tuntui sen tapahtuvan nuoren herttuan elämän kustannuksella.  photo yliopisto2202_zpsb92da4b2.png Heidän perheensä oli alhaista köyhää aatelissäätyä. Heidän jaarlikuntansa pellot sijaitsivat halla aroilla paikoilla ja monena keväänä oli pakkanen vienyt sadon, eikä talonpojilta ollut voinut periä kovinkaan suuria veroja, jos halusi näiden selviävän hengissä talvella. Conradin vanhemmilla ei olisi ollut varoja lähettää poikaansa yliopistoon ilma herttuan avokätistä tarjousta. Conradilla oli aluksi ollut vaikka mitä ennakkoluuloja nuorta herttuaa kohtaan, mutta hän oli oppinut pitämään tästä herkästä nuoresta miehestä, eikä se, että hänen jokainen hetkensä kului Topherin seurassa tuntunut ollenkaan epämiellyttävältä ja pakottavalta. Hän oli omaksi yllätyksekseen jopa oppinut viihtymään Topherin seurassa ja ehkä heidän molempien yllätykseksi Topher viihtyi myös hänen seurassa.
****
 photo yliopisto2222_zps32df0cf3.png "Aiotko lukea myöhäänkin?" Topher kysyi huoneensa nurkassa iskuvalta mieheltä, jonka sivujen loputon rapistelu esti hänen unensa saapumista.
"En minä enää myöhään. Ala sinä vain nukkua, jos haluat”, mies vastasi nostamatta edes katsettaan kirjan monimutkaisista, mutta niin kiehtovista koukeroista. Topher tunsi sydämensä puristuvan kivuliaasti kasaan hänen käydessä mielessään hiljaa läpi pakosuunnitelmaansa, jota niin kauan oli hiljaa mielensä onkaloissa päivittäin hautonut. Päivääkään ei ollut kulunut, eikä yötä mennyt ilman ettei hän olisi kauniista Luciestaan hiljaa unelmoinut. Hänen oli päästävä takaisin, nähtävä nuo nauravat silmät, jotka tuikkivat kirkkaammin kuin yksikään taivaan tähdistä, vähintään hän halusi mahdollisuuden selittää ja pyytää anteeksi kasvokkain. Vaivihkaa hän kurkisti vielä kerran tyynynsä alle varmistaen, että kirje hänen isälleen vielä oli siellä. Topher saattoi vain toivoa, että se säästäisi hänen ystävänsä hengen hänen lähdettyään.
"Käyn kylpytiloissa", Topher totesi hiljaa, saaden vastaukseksi vain hiljaista mutinaa kirjan sivujen takaa.  photo yliopisto2225_zps562d1178.png Topher vaihtoi kiireesti pihalle piilottamansa vaatteet ylleen sydän tykyttäen jännityksestä. Hän oli jo melkein varma onnistumisestaan kun asuntolan ovi narahti auki ja henkeään haukkova Conrad ilmestyi näkyviin juosten henkensä edestä Topherin perään.
"Sinä et saa mennä! Et voi!" mies puuskahti päästyään nuoren herttuan luo kykenemättä hengästymiseltään jatkamaan lausettaan.  photo yliopisto2226_zps81305b0e.png Topher tunsi kuinka pettymys valtasi hänen sydämensä levittäen mustat lonkeronsa miehen läpi muuttaen sydämen painavammaksi kuin mitä se pitkiin aikoihin oli ollut. Hetken sydän oli tanssinut keveänä leiritulen ympärillä ajatellessaan pääsyä takaisin rakkaan Lucien luo, takaisin aikaan jolloin hänellä oli ollut hyvä olla. Conradin ilmestyminen oli varastanut häneltä tuon ihanan hetkellisen onnen tunteen tuoden takaisin kaiken sen tuskan mitä hän oli kantanut joka päivä siitä lähtien, kun onni oli häneltä riistetty. Tuo kaikki hyökyi takaisin liian vahvana, liian paljon kerralla hallittavaksi, etsien sopivaa kohdetta ulos tulemiseen. Hänellä oli niin paljon sanottavaa, niin paljon ulos huudettavaa, eikä sillä enää ollut väliä, oliko osoite oikea.
"Kuka sinä olet minua estämään? Sinä muka ystävä? Pah! Isäni palkkaama rahanahnekäskyläinen!" Topher karjaisi hengästyneenä omasta tunteiden myrskystään.  photo yliopisto2227_zps36e6ac9f.png Conrad katseli ystävänsä tuskasta väänteleviä kasvoja, huulia, jotka etsivät seuraavaa ajatusta tunteiden sekamelskasta, johon tarttua kiinni ja jatkaa ulos purkautumistaan. Mies ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei voinut päästää tätä lähtemään, ei vain itsensä vaan myös Topherin itsensä vuoksi. Niin kauan hän oli salaisuutta sydämessään kantanut toivoen, ettei sitä olisi koskaan tarvinnut tälle paljastaa, mutta nyt tämä ei tuntunut jättävän hänelle vaihtoehtoja. Nuori herttua saisi sen selville tavalla tai toisella ja oli parempi, että hän sen kertoisi. Keräten kaiken rohkeutensa, jokaisen pienenkin voima murun saadakseen sanottua lopultakin sen, jota niin kauan oli sisässään pitänyt.
"Sinä et voi mennä, koska siellä ei ole sinua varten enää muuta kuin surua, kuolemaa ja ihmisiä, jotka haluavat sinulle kostaa!"  photo yliopisto2228_zpse8c8e858.png Topher seisoi paikoillaan liikkumatta selkä Conradiin käännettynä kädet ristittynä rinnan päälle kuin merkkinä siitä, ettei tämä tällä hetkellä halunnut läheisyyttä keneltäkään. Topher ei ollut sanonut sanaakaan parivaljakon tultua takaisin heidän pieneen huoneeseensa seissyt vain hiljaa vältellen parhaansa mukaan ystävänsä katsetta. Peläten rikkovan ystävänsä Conrad tyytyi istumaan hiljaa paikoillaan ja odottamaan. Odottamana, että tämä antaisi jonkun merkin haluavansa kuulla, mitä hänellä oli sanottavanaan.  photo yliopisto2229_zps8d0a13f4.png Hetki venyi ja vaihtui ikuisuudeksi ennen kuin Topher istahti sänkynsä laidalle ruumiin kielen kertoessa tämän olevan murrettu mies. Hän kykeni saamaan aikaiseksi huuliltaan vain hiljaisen kuiskauksen "kerro".  photo yliopisto2230_zps587065bb.png Topher näki sivusilmällään Conradin huolehtivan katseen, kuin peläten hänen murenevan käsiin kuin ikivanha laasti kiviseinien välistä kovalla tuulella. Hän ei olisi halunnut tietää, mutta samalla hän ei voinut olla kuulematta. Hän oli vastuussa kaikesta, joten hänen olisi kestettävä, oli se sitten mitä tahansa. Syvän huokaisun säestämänä Conrad aloitti varoen selkeästi jokaista sanaansa, peläten niiden murtavan ystävästään loputkin. Topher painoi silmät kiinni ja antoi Conradin viedä hänet tuohon kirottuun iltaan.  photo yliopisto2231_zps813f0b9c.png Hän muisti hyvin, liiankin hyvin tuon lopputalven pimeän illan, jolloin kuin nauraakseen talonpoikien toivolle siitä, ettei lunta enää tulisi, talven pahin lumimyrsky oli ulvonut nälkäisempänä kuin mitä hän ikinä elämässään oli kuullut. Tuuli oli vinkunut mökin paksujen hirsien välissä yrittäen tuoda tupaan kylmää yksinäisyyttään siinä kuitenkaan onnistumatta. He olivat pelanneet dartsia isännän kanssa Lucien katsellessa hymyillen isäänsä ja sulhastaan samalla kun tämä oli neulonut kapioitaan hiljaa paikoillaan. Hän oli ollut niin onnellinen, onnellisempi kuin oli koskaan voinut kuvitella olevansa, tuona lyhyenä hetkenä, joka nyt oli vain kaunis muisto hänen mielensä syvyyksissä. Conrad pakotti hänet kuitenkin ohi tuon kaiken kauneuden hetkeen, jota hän ei halunnut muistella. Hetkeen, jolloin nuo kaksi olivat astuneet tupaan ilmoittaen vievänsä nuoren herttua Kristopher Dramodredin mukanaan herttuan käskystä.  photo yliopisto2232_zps555ce24a.png  photo yliopisto2233_zps6739868e.png Tuon jälkeen kaikki tuntui niin epäselvältä. Hän muisti isännän käskeneen tunkeilijat ulos, sillä hänen majassaan ei aatelisia oleskellut. Topher oli pettänyt rakkaimpiensa luottamuksen. Tuo ainoa paikka, jossa häntä oli kohdeltu kuin perheenjäsentä, jossa hän oli ollut kotonaan ja hän oli pettänyt heidät. Karvaspala nousi vieläkin miehen kurkkuun, kun hän muisteli tuota. Mies ei uskonut sen koskaan katoavan, tuon häpeän siitä, että oli muille niin paljon kipua aiheuttanut. Hän näki vieläkin sielunsa silmin isännän ilmeen, kun tämä oli tajunnut että miehet puhuivat täyttä totta ja hänen vävynsä, orpo sikopaimen, olikin herttua.  photo yliopisto2234_zps2b0e993e.png  photo yliopisto2235_zpse6de97a5.png Vieläkin kipeämmältä tuntui muistaa Lucien lohduttomat kyynelten täyttämät kasvot tytön juostessa pois hänen luotaan antamatta mahdollisuutta selittää tai hyvästellä. Hänen yrityksensä juosta rakkaansa perään oli pysähtynyt vieressä seisseen ritarin luisten rystysten ilmestyessä eteen. Topher oli vain kyennyt huutamaan, tietämättä oliko ääni edes koskaan paennut hänen huuliltaan, Lucien nimeä anoen tätä palaamaan. Tuon hetken jälkeen Topher ei ollut sydämensä valtiatarta nähnyt kuin unissaan. Lucie ei koskaan palannut hänen luokseen.  photo yliopisto2241_zpsd231df10.png Conradin seuraavat sanat syöpyivät hänen mieleensä yhtä terävinä kuin tuo ilta:
"Luciella oli ollut tarkoitus tulla luoksesi, kun kevät olisi ollut tarpeeksi pitkällä ja tiet hyvässä kunnossa liikkua sulamisvesien jälkeen. Hän oli kuitenkin huomannut olevansa raskaana. Topher, hän ei kestänyt tuota häpeää, jonka toi itselleen ja koko perheelleen. Sinä olet herttua, etkä olisi ikinä voinut tehdä hänestä kunniallista naista, eikä kukaan huoli langennutta sielua. Voin viedä sinut Lucien luo, mutta häntä ei enää ole olemassa sellaisena kuin muistat."
**** 
 photo yliopisto2244_zpsf88c0c6e.png Topher käytti kaiken voimansa pitääkseen jalkansa liikkeellä. Askel askeleen jälkeen hän seurasi Conradin perässä kuin unissakävelijä unensa johdattelematta. Jokaisella askeleella hän halusi vajoa maahan käpertyäkseen kasaan nyyhkyttäen sitä, millaiseksi hänen elämänsä oli muuttunut.  photo yliopisto2247_zpsc1a4d157.png Conradin askeleet johtivat määrätietoisesti kirkkomaan ulkopuolella sijaitsevalle pienelle portille. Portille, jota harvoin käytettiin. Kuka halusikaan muistaa niitä, joilla ei ollut edes oikeutta tulla haudatuksi pyhään maahan? Yö ympäröi heidän pahaenteisellä hiljaisuudellaan. Vain korpit uskalsivat rikkoa tuon hiljaisuuden huutamalla mustalle kuulle kuin kertoakseen vielä olevansa olemassa.  photo yliopisto2252_zps8743a2a9.png  photo yliopisto2255_zps013283b7.png Hiljaa paikoillaan Topher tuijotti kiveen kaiverrettua nimeä. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Hautaan oli haudattu hänen elämänsä rakkaus ja heidän syntymätön lapsensa tämän vatsassa. Lucie oli riistänyt itseltään hengen hänen takiaan, eikä ansainnut siksi edes paikkaa pyhältä maalta. Topher tunsi jonkin jäätyvän sisällään. Paikka, joka ennen oli ollut täynnä surua, tuskaa, mutta myös onnea ja toivoa, oli nyt tyhjä. Hän ei tuntenut mitään.  photo yliopisto2256_zpsb31d1338.png Conrad katseli huolissaan ystäväänsä, joka tuijotti kihlattunsa hautaa ilmekään kasvoilla värähtämättä. Kylmän väreet väreilivät miehen selkää pitkin tämän katsellessa ystävänsä ilmeettömyyttä, tunteettomuutta. Ilmeestä päätellen haudassa olisi voinut olla kuka tahansa.
"Olen pahoillani", Conrad kuiskasi saaden vastaukseksi tunteettomalla äänellä lausuttuna, että he voisivat lähteä. Katsellen ystävänsä loittonevaa selkää, Conradista tuntui että hän oli juuri luonut hirviön.
**** 
 photo yliopisto2257_zps573839a8.png Lud tunsi jokaisen lihaksensa jähmettyvän, kun Leo ei tapansa mukaan kiertänytkään kuninkaanpojan pöytää pahasti mulkoillen vaan istuutui iloinen hymy kasvoillaan hänen viereensä. Lud ei osannut tulkita oliko hymy aito vai väkinäinen, sillä hän ei koskaan ollut nähnyt Leon hymyilevän hänen seurassaan.
"Mitä jos haudattaisiin sotakirveet?" Leo aloitti kevyellä äänen sävyllä iskien samalla haarukkansa pannukakun läpi niin, että se sai aikaan korviavihlovan äänen painautuessaan hopeisen lautasen pintaa vasten.  photo yliopisto2258_zps5a7415e5.png Lud kuunteli Leon huoletonta jutustelua siitä, etteivät he kaksi voineet mitään isiensä teoille ja kuinka he yhdistäisivät perheensä nyt avioliiton kautta, joten hehän olivat melkein veljiä.
"Sitä paitsi naiset ovat kovin herkkiä näiden vihanpitoasioiden suhteen ja Catherine sekä Annabella olisivat varmasti tyytyväisiä, jos me tutustuisimme toisiimme," Leo lopetti loihtien kasvoilleen pyyteettömimmän ja hyväntahtoisimman hymyn, jonka Lud oli elämässään nähnyt.  photo yliopisto2259_zpse07ee99c.png "Eiköhän nosteta sille?" Lud ehdotti tarttuen arastellen edessään olevaan pikariin. Leon hymy toi hänelle mieleen Cathyn kauniin hymyn, jota hän ei ollut nähnyt vuosiin yliopistossa ollessaan. Ikävä kuristi kuninkaanpojan nuorta sydäntä, eikä hän saattanut päästää irti tuosta ainoasta asiasta, joka toi Cathyn hänen mieleensä niin elävästi. Pieni asia, mutta hän tunsi itsensä takertuvan siihen kuin nälkäinen viimeiseen leipäpalaan, uskoen kaiken, mitä noilta huulilta kuuli.  photo yliopisto2260_zps27d3292b.png Lud tunsi pienten siirapin roiskeiden laskeutuvan käsilleen Oliverin paiskattua pannukakkulautasensa äänekkäästi pöydälle.
"Mitäs juonia täällä punotaan?" Oliver kysyi iloisen sävyisellä äänellä kuin tilanteessa ei olisi mitään erikoista luoden kuitenkin merkitsevän katseen edessään istuvaan nuoreen paroniin, yrittäen saada tätä luultavasti tukehtumaan pannukakkuun pelkällä tuijotuksen voimalla. Oliverin kasvoille levisi tyytyväinen hymy Leon tarttuessa lautaseensa lähteäkseen pois.
"Puhutaan myöhemmin lisää Lud", mies sanoi iloisesti luoden Ludin olkapään yli kylmänviileän katseen Oliveriin.  photo yliopisto2261_zpsd586424c.png "Mitä hemmettiä sinä luulet tekeväsi tuon kanssa?" Oliver tuhahti tunkien samalla suurin elein haarukallisen pannukakkua suuhunsa, "tuolla ei ole mitään hyvää mielessä ja sinun pitäisi se tietää, sanoi se sitten mitä tahansa", Oliver mumisi suu yhä täynnä pannukakkua.
"Sinä et ymmärrä Oliver!" Lud tuhahti yrittäen pitää äänensä kuiskauksena, jottei heidän puheensa kuuluisi viereisiin pöytiin, "Strongbowt eivät ole tässä ne pahikset vaan me Glassgowt! Leonardon kuuluisi olla vallanperimysjärjestyksessä seuraavana, ei minun!" hän jatkoi äristen ystävälleen hampaidensa välistä tietämättä oliko enemmän pettynyt siitä, että Oliver vei häneltä tuon pienen palan Cathya, jonka hän oli äsken löytänyt vai siitä ettei enää tiennyt sukunsa menneisyyden paljastuttua kuka hän oikeasti oli.  photo yliopisto2262_zpsf5dcf85b.png "Lud, sinusta ei pahaa saa vaikka kuinka yrittäisi!" Oliver miltei huudahti laskien sitten ääntänsä, "pääseväthän Strongbowt takaisin valtaan sinun kauttasi, sinähän nait Catherine Strongbown. Sitä voisi katsoa sovinnon käden ojennuksena Strongbown suvun suuntaan. Sitä paitsi älä puhu tuollaisia, kuninkaanpoika tai et, nuo sanat kuulostavat maanpetokselta tietämättömien korvissa." Sen sanottuaan Oliver jatkoi keskustelua pannukakusta, mutta Lud ei enää kuullut. Hän oli vajonnut omiin ajatuksiinsa siitä, mikä oli oikein ja mikä väärin. Hänestä vallan olisi pitänyt siirtyä Strongbown suvulle, mutta tosiaan olihan hän kihloissa näiden tyttären kanssa. Sitä paitsi kansa oli jo tottunut Glassgown suvun värien näkemiseen valtakunnan portteja koristavissa viireissä.
**** 
 photo yliopisto2263_zpsffba3026.png Miekka viuhahti ilmassa osuen äänekkäästi harjoitusnuken metalliseen panssariin. Jos osuma olisi ollut oikeaan ihmiseen, tämän pää olisi juuri päättänyt jättää hartiat ja tipahtanut maahan. Edward katseli kevääseen aamuun heränneiden perhosten leikkiä pihanurmella. Kevät oli hänen lempi vuoden aikansa, kun luonto heräsi hiljalleen auringon paisteen alla talvisesta horroksestaan ja kaikki alkoi jälleen elää. Miekkaillessaan hän tunsi itsekin elävänsä.  photo yliopisto2264_zps1ca6e7b9.png Lähestyvät askeleet saivat miehen kiinnittämään huomionsa tarkemmin ympäristöönsä. Hän oli luullut olevansa pihalla yksin perhosia lukuun ottamatta, mutta puutarhuri oli jäänyt häneltä täysin huomaamatta, tämän liikkuessa niin hiljaa kukkapenkistä toiseen.
"Enpä huomannutkaan kedon kaikkia kukkasia", Edward kuiskasi hiljaa sanat, joista ei voinut tietää olivatko ne tarkoitettu enemmän hänelle itselleen vai puutarhurin korville.  photo yliopisto2265_zpse9be4d14.png Edwardin jokainen liike oli harkittu, etukäteen tarkasti suunniteltu. Hän tunsi tämän tanssin kuviot, jokaisen liikkeen alusta loppuun. Nuori ritari nautti tuosta halun täyteisestä katseesta, joka kertoi naisen antavan mitä vain, jos saisi viettää hetken hänen syleilyssään. Kiusallisen rauhallisesti Edward kietoi kätensä naisen vyötärön ympärille vetäen tämän pehmeän vartalon vasten omaa kehoaan. Vierestä kuuluva rykäys pakotti Edwardin irrottamaan otteensa aikaisemmin kuin hän olisi halunnut, mutta tyytyväisyys levisi hänen sydämeensä miehen nähdessä naisen kasvot, joista paistoi suoranainen pettymys yllättävästä keskeytyksestä.  photo yliopisto2266_zps4b622878.png "Tulinko pahaan aikaan?" Conrad virnisti alkavan parransänkensä läpi Edwardille. He olivat sopineet, että Edward auttaisi Conradia hiomaan taitojaan miekan käsittelyssä, mutta puutarhurin ilmestyessä mies oli unohtanut täysin Conradin.
"Et tullut!" Edward naurahti ja käski ystäväänsä tarttumaan miekan kahvaan. Pieni kevät kuuro säesti miekan iskuja tarjoten viilennystään kuumille lihaksille.
**** 
 photo yliopisto2267_zps5f1d78d0.png  photo yliopisto2268_zpsaec1489d.png "Enhän minä uskalla sinua siltä tukilta tipauttaa! Satutat vielä itsesi ja miten minulle sitten käy?" Edward naurahti ystävälleen, joka oli päättänyt haastaa hänet tukinpyörittämisessä yliopiston paheiden pesänä tunnetun tavernan takapihalla. Hän oli pitkään etsinyt sopivaa hetkeä puhua tälle uusista ideoistaan ritarien koulutuksen parantamiseksi, mutta sitä ei ollut löytynyt. Nyt he olivat kuitenkin kaksin, eikä mikään seisoisi hänen edessään.  photo yliopisto2269_zpsce85b99c.png "Pyöritä ihan kunnolla vain, eihän tässä muuten mitään hauskaa ole!" Lud naurahti huojuen epävarmasti pyöreän tukin päällä saaden Edwardin olemaan täysin varma voitostaan.  photo yliopisto2270_zps30289792.png  photo yliopisto2271_zps40ab6b0e.png Edward tunsi yllätyksekseen jalkojensa lipeävän tukin pinnasta ja vatsansa pyörähtävän ympäri painottomuuden tunteen vallatessa hänen kehonsa ilmalennon aikana. Ennen molskahdusta hän ehti vielä kuulla Ludin iloisen ja voitonriemuisen naurun säestävän lentoaan.  photo yliopisto2272_zps02560c9e.png  photo yliopisto2273_zps351d528b.png "Ehkä meidän pitäisi todella parantaa ritarikoulutusta!" Lud naureskeli Edwardin vetäessään itseään kylmästä vedestä ylös. Mies tunsi kuinka kylmä vesi teki yhteistyötä kevät ilman viileyden kanssa saaden hänen lihaksensa kangistumaan. Purren huulta hän levitti hymyn huulilleen kääntäessään katseensa kohti Ludia.
"Hah!" Edward tuhahti, "tuurilla ne laivatkin seilaa! Mutta katsotaan kuinka herra pärjää vähän vaativammissa harjoituksissa."  photo yliopisto2274_zps4c1a8d7e.png "Olen ajatellut, että Pinewoodiin voitaisiin rakentaa ritareille erilaisia kuntoiluratoja ja harjoituspisteitä monipuolisia taistelutaitoja ajatellen", Edward aloitti ottaen samalla tukevan asennon kohottaakseen samalla kirveen tähdättäväksi. "Ennen kuin aloitat paasaamisen rahan puutteesta, niin ritarit voivat ihan hyvin itse tarttua lapioon ja vasaraan. Nämä istuvat leiritulilla päivästä toiseen ja nostavat palkkaa siitä, että lihoavat valtion herkuista. Voisivat tehdä jotain palkkansa ja outokumpunsa katoamisen eteen", Edward jatkoi katsoen tyytyväisenä ystäväänsä, joka ei saanut silmiään irti maalitaulusta.
"Hyvä on Edward! Jos voitat, niin lupaan puhua isälleni ideoistasi!" Lud sanoi saamatta vieläkään katsettaan irti maalitaulusta.  photo yliopisto2275_zps2bc186b8.png "Pistä paremmaksi!" Edward hymähti tyytyväisenä. Hän saisi rakennuttaa harjoitusratansa.
**** 
 photo yliopisto2276_zpseb394abf.png  photo yliopisto2277_zps99575cca.png  photo yliopisto2278_zpsdb27dfaa.png Leo kuunteli huoneessaan ulkona yhtäkkiä yltynyttä myrskyä, jonka mukanaan tuoma tuulen viima vavisutti asuntolan vanhoja kattohirsiä saaden ne narisemaan aavemaisesti. Hän luki jo viidettä kertaa lyhyttä viestiä, joka oli lojunut pöydällä odottaen häntä saapumaan luennolta. Leo olisi voinut vannoa tunnistavansa käsialan koukerot, mutta ei silti uskonut silmiään. Hän oli itse nähnyt omin silmin, kun Roosa oli kuollut ja siinä hänen pöydällään oli viesti, jonka käsialan hän olisi koska vain tunnistanut Roosan suttuisiksi koukeroiksi.
"Onko lukutaitosi heikennyt täällä, eikö sen yleensä pitäisi mennä toiste päin?" Naseva ääni, joka sai Leon selkäkarvat nousemaan pystyyn kuin eläimellä joka pörhisti turkkiaan näyttääkseen suuremmalta uhkaajan silmissä.  photo yliopisto2280_zps0970dc49.png Leo tunsi hengityksen pysähtyvän. Hän ei saanut vedettyä ilmaa sisälle eikä puhallettua ulos. Hän tunsi tuon äänen. Se oli kummitellut hänen unissaan jättämättä häntä rauhaan. Hikisenä hän oli herännyt monena yönä kuitenkin onnellisena siitä, että kaikki oli ollut vain pahaa unta. Tuntien sydämensä kauhusta kiihtyneen sykkeen hakkaavan rinnassaan Leo kääntyi ympäri tietämättä pelkäsikö enemmän pyörtyvänsä hapenpuutteeseen vai sitä mitä selkänsä takaa löytäisi.  photo yliopisto2281_zps3a032e18.png Siinä hänen sängyllään kaikki se, mikä oli ennen määrittänyt hänen tulevaisuutensa, makasi iloisesti hymyillen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nuori paroni oli kulkenut pitkän tien luoden uudelleen itselleen sen mitähän oli, mitä hän ei ollut ja mitä hän halusi elämässään olla. Roosan palaaminen takaisin, ei ollut missään hänen villeimmissä kuvitelmissaankaan. Tämä oli kuollut ja kuopattu, eikä kuolleita voinut muuttaa eläviksi, ei edes taikuudella. Leo nipisti itseään reidestä toivoen heräävänsä pahasta unesta.
"Tuota vauhtia saat vielä itsellesi mojovan mustelman", nainen hymähti kasvot loistaen onnesta onnistuttuaan säikäyttämään nuoren paronin tämän sydänjuuria myöten.  photo yliopisto2282_zpsdadea7b5.png Leo yritti saada sanoja suustaan, mutta mikään mitä hänen suustaan tuli ei muodostanut mitään ymmärrettävää. Hengästykseltään hän ei kyennyt saattamaan sanoja loppuun, eikä hän oikeastaan tiennyt edes mitä sanoa.
"Et kai sinä todella kuvitellut, että minusta yhdellä hirttoköydellä pääsisi?" Roosa naurahti yrittäen pitää ilmeensä huvittuneena, mutta naurusta paistoi pettymys, ettei Leo oli kehdannut epäillä hänen kykyjään. Naisen kasvojen huvittunut ilme mureni kuitenkin nopeasti vaihtuen mietteliääseen.  photo yliopisto2283_zps468ae15f.png "Piditkös muuten tempustani?" Roosa sanoi kasvot jälleen puhtaasta vahingon ilosta loistaen. Nainen kuitenkin jatkoi yhtä nopeasti kuin oli lopettanutkin nähdessään Leon tietämättömyyden paistavan kasvoilta, "vai kenen sinä kuvittelit lähettäneen kuninkaalle kirjeen, jossa kerrottiin herttuan ja kuningattaren suhteesta?"  photo yliopisto2284_zpsace13562.png "Mutta tiedätkös siinä ei ole kaikki, mitä minä tiedä tuosta kaikesta", Roosa mutisi hiljaa pelaten korttinsa tarkasti paljastaen vain sen, mikä sai kuuliansa janoamaan lisää. Leo tunsi kuinka Roosa kietoi hänet suunnitelmiinsa kuin hämähäkki kärpäsen verkkoonsa, eikä hän kyennyt tekemään mitään vastustellakseen. Nainen tiesi tarkkaan mistä narusta vetää ja mihin jättää köysi niin houkuttelevasti, ettei Leo voi vastustaa siihen tarttumista. Leo oli yrittänyt, todella yrittänyt olla hyvä Annabellan ja Catherinen takia, mutta Roosan paluu muutti kaiken. Kuin hyökyaalto pyyhkäisten kaiken mukanaan tieltään vanhat suunnitelmat palasivat hänen mieleensä ja hän oli varmempi kuin koskaan, että saisi ne toteutettua. Kuin vietellen Leo mukaan kuolemantanssiin Roosa painoi huulensa miehen korvaa vasten kuiskaten:
"Minä tiedän herttuattaren ja kuningattaren yhteisistä lapsista!"  photo yliopisto2286_zps46272928.png "Mutta muru minun täytyy nyt mennä", Roosa naurahti levittäen huulilleen veret seisauttavan hymynsä, jota Leo ei olisi välittänyt nähdä. "Minulla on häät, joihin morsian odottaa minua kuollakseen osallistumaan!"  photo yliopisto2287_zps2bff23c5.png Roosan sanat ja luita hyytävä nauru kaikuivat vielä pitkään Leon huoneessa naisen lähdettyä kirkkaan valon saattelemana. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti Leon saamatta sanaakaan suustaan Roosan hoitaessa kaiken keskustelun. Myrsky raivosi pihalla kiristäen otettaan, se halusi imeä itseensä kaiken valon maailmasta aivan kuin Roosakin. Mutta mikään myrsky ei kestänyt ikuisesti ja siksi Roosa tarvitsi häntä suunnitelmissaan. Jonkun joka seisoisi vielä myrskyn jälkeenkin pystyssä tämän vierellä. Jonkun, joka ottaisi Pinewoodin valtaistuimen itselleen, sillä Roosaa ei kukaan pitkään kumartaisi. Jos Leo ei sitä suostunut ottamaan, nainen löytäisi varmasti jonkun muun jolle sitä tarjota.
**** 
 photo yliopisto2290_zpse996d64c.png Oliver tuijotti itseään peilistä uskomatta vieläkään, että hän oli todella valmistunut yliopistosta. Mies tunsi kyynelten kutittelevan silmiään pyrkien ulos pelkästä liikutuksesta hänen ajatellessa kaikkia niitä valvottuja öitä, joita hän oli viettänyt toisten juhliessa. Nyt hän, joka ei koskaan kunnolla ollut oppinut edes lukemaan, seisoi tässä kädessään käärö, jossa kerrottiin hänen valmistuneen maisteriksi pääaineenaan aritmetiikka. Hennosti Oliver puristi nyrkkiään yhteen kuin varmistuen siitä, että paperi todella oli hänen nyrkissä.  photo yliopisto2292_zps50e84fa8.png  photo yliopisto2293_zps1212d141.png Lud rymisteli kovaäänisesti huoneeseen vetäen ystävänsä käsiensä väliin. "Uskomatonta Ol! Se on ohi!" mies henkäisi tyytyväisenä jatkaen vielä silmää samalla vinkaten, "ja nyt me lähdemme kotiin puhumaan sinulle morsianta!"
****

 photo yliopisto2297_zps3340a2f2.png Siinä vielä koko porukka valmistumispäivänä :) ...
Pinewoodin tulevat aatelispojat juhlatamineissa.. Hieman harmittaa, ettei mihinkään perheeseen tullut kahta poikaa, mutta eipä voi mitään sille, mitä peli ulos antaa..
 photo yliopisto2298_zpsf7deb9d4.png Ja vielä, jos jollekin jäi epäselväksi, niin vasemmalta oikealle:
Sir Edward Islington, Prinssi Ludvig II Glassgow,
Paroni Leonardo Strongbow ja Kreivi Oliver VonLiebestad
 photo yliopisto2299_zps7652415c.png Sir Conrad Howard ja Herttua Kristopher Dramodred
Topher jää vielä ensikierrokselle opiskelemaan hetkeksi yliopistoon, mutta siitä ei tule mitään erillistä osaa.. Hän on muita aatelispoikia vähän nuorempi ja siitä tämä järjestely. Muihin perheisiin syntyi perijä ensiyrittämällä, kun herttuoilla on Topehria ennen kolme tytärtä...

Niin ja nyt lukija ihanaiset saatte auttaa minua päättämään kuinka käy Conradin tämän tarinan suhteen... Sivupalkissa on äänestys, jonka ehkä jo huomasitte, josta voitte laittaa oman mielipiteenne haluatteko nähdä Vonradia vielä Pinewoodissa, eli luonko tälle oman tontin, josta tämä toimittaa Topherin ystävän velvollisuuksia vai iskeekö herraan kärpästen kirous ja katoaa Pinewoodin tarinasta?

Kahden viikon kuluttua olisi tarkoitus jälleen uutta osaa laittaa
ja lopultakin päästään kauppiaisiin!

Kiitos, jos jaksoitte lukea tänne ja kommentithan on aina toivottuja ;) !

10 kommenttia:

  1. Tapahtumarikas osanen jälleen kerra. Sääliksi kävi Topheria, kun häneltä riistettiin rakkaus noin julmasti. Toivottavasti hänen tulevaisuutensa silti olisi valoisampi.
    Mä kyllä jo äänesti tuossa sun äänestyksessä ja uusi tulokas sai puoltavan vastauksen minulta, eli jääköön sinun naapurustoasi koristamaan ja Topheria tukemaan, sillä ei tämän yksinkään sovi olla tuollaisen kokemuksen jälkeen.

    Tuo Roosa kyllä saisi kadota tuolta kokonaan sekoittamasta koko naapuruston elämää, kun hän kerran ei selvästikään halua kenekään olevan onnellinen, vaan haluaa kylvää ympärilleen surua ja murhetta. Hävetköön.
    Missäs se hyvä noita muuten on ja onko näillä nuorille velhottarille tulossa jälkikasvuakin vielä jossain vaiheessa? Tosin Roosan kohdalla mietin onko sellainen nyt edes järkevää, kun hän jo kertaalleen tekeytyi kuolleeksi, eikä kuolleista heränneitä tuohon aikaa kovin hyvällä katsottu.

    Mutta toistaiseksi ainakin näyttää hyvältä ja pojatkin saivat opiskelunsa kunnialla läpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi itseäkin jossain vaiheessa hieman tuo Topher sääliksi, mutta minkäs teet? Säännöillä kun mennään, niin tämä ei voi tuottaa perillisiä herttuoille, ellei ole naimisissa aatelisen kanssa... No sinun puolesta Topher ainakin saisi sitten itselleen ystävän Conradista ;) ...

      Nuoret velhottaret (Ina & Ida) ovat Roosan kanssa samaa sukupuuta. Ina on hyvä velhotar ja nämä kaksi sitten perustavat omanlaisensa duon. Siiri Rembrant eli velhosuvun "alkuperäishahmo" kuoli toisella kierroksella Roosan toimesta ja neljännellä tämän ruumis löydettiin Pinewoodin vanhan metsän lammesta... Samalla kierroksella Ina löysi myös äitinsä piilottaman rasian, johon tämä oli varastoinut hyvät taikavoimansa tytärtään varten. Ina on tällä hetkellä paossa sisariaan Strongbown luona, mutta velhottarilla on aivan oma osansa tällä kierroksella, jota nämä Roosan vierailut hieman pohjustelevat ;) ...

      Pojat saivat oikein hyvät arvosanat yliopistosta ja nyt pääsen lopultakin eroon aateliston yliopisto osan pelaamisesta ja kierrosta perheillä eteenpäin :)

      Kiitos ihanasta kommentista Yava!

      Poista
  2. Huh, olitpa laittanut ripeään tahtiin ihan kaksi osaa, niin en ehtinyt heti julkaisun jälkeen lukemaankaan! Nyt kuitenkin olen molemmat yliopisto-osat lueskellut. .-) Osan lopussa oleva kuva muistuttaa hahmot hienosti mieleen ja auttaa varmasti kommentoidessakin. .-> Toivotaan vaan, etten silti kirjoita tänne jotain omiani. .--D

    Vanhaan osaan vielä palaten: Minusta historiakohtaus oli mielenkiintoisinta koko osassa, ei mikään tylsä juttu. .-) Strongbowit saivat ansaitsemaansa sympatiaa, vaikka toisaalta vallankaappaus oli kirjoitettu juuri heille suotuisasta näkökulmasta. Ludvig-parka, kun alkoi pitää omaa sukuaan ilkeänä. .-( Eihän koko totuus välttämättä edes lue kirjeessä.

    Minun kävi sääliksi Oliveria, joka joutui yömyöhään tekemään vaikeita ja hermoja vieviä tehtäviä. .-( Hän oli niin urhea ja tahdokas, kun vaikeuksistaan huolimatta selvitti yliopiston, jee! .-) Ajattelin, ettei Oliver tulisi pääsemään läpi yliopistosta, mutta onneksi olin väärässä. .--)

    Ei Kristopherillakaan tosin helpompaa ollut. .-( Raukka oltiin saatu kiinni ja tuotu väkisin yliopistoon. .-( Ja vaimo vielä kuollut? .--o Ikävää ettei pako onnistunutkaan. .-/ Kristopher on vielä niin kiltti, ettei halua Conradille ongelmia omilla tempauksillaan. Harmi, ettei hänelle silti anneta mahdollisuutta elää haluamallaan tavalla. .-(

    Edward ja naiset. .--D Onneksi hän on rauhallisempi versio isästään. .-D Edward vaan vietteli huoletonta elämää. .-D Leonardo sai hyviä uutisia, kun Roosa olikin elossa. .-) Pahat unet ovatkin ovela keino ilmoitella, että Roosa on tulossa. Enpä taas osaa ajatustani kirjata viisaan kuuloisesti, mutta minusta tuo on luonnollisen tuntuinen juttu. .-)

    Oi, kauppiaita odotellessa! Hienosti taas alat lujaa laittelemaan osia. .-) Kunpa minullakin olisi yhtä voimakasta tarmoa omien tarinoideni kanssa kuin sinulla Pinewoodissa!

    VastaaPoista
  3. Voi minua ajantajutonta! Täähän on ilmestynyt jo melkein kuukausi sitten, ja nyt vasta ilmaannun tätä kommentoimaan. Noh, parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, eikös?
    Kylläpäs pojille sattui ja tapahtui. Itse vähän yllätyin, kun Conrad kertoi Lucien kuolleen. Reaktio oli sitä luokkaa että höpsis, ei näin. Toisaalta, nyt kun Lucie ei ole enää kuvioissa, niin Topher voi aloittaa puhtaalta pöydältä surutyönsä jälkeen.
    Leonardon suunnitelmat vähän epäilyttää. Onkohan sillä tälläkään kertaa puhtaat jauhot pussissa? Ja Roosa... Kunhan ei taas veisi jotakuta hautaan ):
    Edward!! Jostain syystä tykkään ihan kamalasti tuosta hurmurista, on saanut minutkin loukkuunsa ;D
    Conradista en osannut vielä muodostaa mielipidettäni, onkohan hänkään ihan puhdas pulmunen...?
    Jälleen kerran iihhana osa ja toivottavasti jatkelet pian (:

    VastaaPoista
  4. Nonniin, päivitystahti saavutettu! Olikin oikeastaan ihan hyvä lukea samaan syssyyn molemmat yliopisto-osat, olivat ekan osan käänteet mielessä tätäkin lukiessa. ,-) Toisinaan oli vaikeuksia erottaa miekkosia toisistaan, olivat niin samannäköisiä vaaleine ihoineen ja blondi/punahiuksineen, ja monella oli vielä tuo sama kiemurasänki/parta, apua. .-D Hyvin kuitenkin olit saanut kaikista omaa kerrontaa ja kyllä miehet loppujen lopuksi erottaa toisistaan, vaikka aluksi sotkinkin Oliverin ja Kristopherin toisiinsa. .-D

    Edward jäi hyvin mieleen naisten hurmailusta ja miekkailutaidoistaan, hänestä olikin aika paljon kerrontaa. Ludvigin kirjastoreissu oli puolestaan mielenkiintoinen ja hyvä saada kuulla vähän juttua historiasta, vaikka totuus Ludia järkyttikin. Kristopherin (tosi hämäävä lempinimi tuo Topher .-D) karkumatkan ehkä jotenkin muistankin, harmi että mies menetti rakkaansa. .-( Oliver-raukka kärsi vaikeista opinnoista, mutta mahtia että mies lopulta valmistui yliopistolta muiden mukana, jeij. .-) Kristopherin vartija Conrad on ihana, ihastuin miekkoseen. .-D Toivon ehdottomasti tämän jäävän Pinewoodiin! Leon viha Ludia kohtaan vähän hämmensi, olen varmaan unohtanut jonkin juonenkäänteen. .--D Vai on Roosa yhä elossa, toivottavasti tämä ei sotke Leoa mihinkään ongelmiin.. .-s Unohdinko nyt jonkun, toivottavasti en. .-D Odottelen jatkoa! Loppuun lempikuvia tästä osasta:

    http://i30.photobucket.com/albums/c340/mesinen2/Yliopisto2_2/yliopisto2126_zpse4e5d5e6.png
    http://i30.photobucket.com/albums/c340/mesinen2/Yliopisto2_2/yliopisto2164_zps99feab78.png
    https://www.youtube.com/watch?v=VXkHU0pEDKs&list=PLC3DFAD7B40A212D9
    http://i30.photobucket.com/albums/c340/mesinen2/Yliopisto2_2/yliopisto2263_zpsffba3026.png
    http://i30.photobucket.com/albums/c340/mesinen2/Yliopisto2_2/yliopisto2244_zpsf88c0c6e.png
    http://i30.photobucket.com/albums/c340/mesinen2/Yliopisto2_2/yliopisto2272_zps02560c9e.png

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mistähän tuo YouTube-linkki eksyi kuvien sekaan. .-D Jännittävää.

      Poista
  5. Vau, jälleen kerran upeaa työtä osan kanssa! Ihailen kyllä lavastustaitojasi, kaikki rakennukset ja kuvat ovat mahtavia! Komeitakin pojat ovat kaikki, niinkuin loppukuvista näkyy! Innolla odotan poikien yliopistonjälkeistä elämää, olen jo unohtanut, kuka nai kenetkin :D Jatkoa odotan innolla! :

    VastaaPoista
  6. Oi hieno osa Mesinen!
    Oli ilo lueskella jälleen poikien edesottamuksia ja saada uus kasvokin mukaan ^^. Toivottavasti tämä Conrad miekkonen ei täysin ainakaan katoa tarinasta, vaikka hän ei sitten mitään suurta ja ihmeellistä jatkossa tulisikaan edustamaan :).Ja ROOSA! Ah, ihanaa, paholaisnainen on taas paikalla ja talossa. Odotan niin kärsimättömästi mitä tämä neitokainen vielä saakaan aikaan :D. Olen fani!

    Olet käyttänyt taasen paljon aikaa lavastuksiin ja sen näkee. Luontevasti osuu tekstit tapahtumien sekaan eikä tule epämieluisia taukoja kuvien ja kirjoituksen välissä. Mielenkiinnolla myöskin odotan miten herrojen tulevaisuudet olikaan aseteltu. Pitäisi ottaa pieni vilaus menneeseen että pysyisi poikain naimakaupoisssa mukana, mutta taidan odottaa laiskempaa vaihtoehtoa ja katsella kohti tulevaa.

    Uutta osaa siis odotellessa!

    VastaaPoista
  7. Kristopher parka sitten raahattiin kouluun. Ehdin jo olla siinä uskossa, että nuorukainen oli osannut piiloutua sen verran hyvin että olisi saanut jäädä Lucien luokse - ja samassa uskossa taisi Topher itse olla. Conrad vaikuttaa aivan mukavalta ihmiseltä, vaikka onkin ehkä jonkin muun usuttamana Kristopherin seurassa. Ja vaikka joutuukin keromaan tälle suru-uutisen. Lucie-parka.

    Jostakin syystä pidän Edwardista. Vaikka mies onkin melkoinen flirttailija, tämä on tosiaan varmasti parhaimmillaan kun pääsee kiinni miekan kahvaan. Nuorukaisen suunnitelmat ritarien varalle kuulostavat asiantuntevilta.
    (Sisäisen äikänopen on pakko päästä välillä valloilleen: lihovat eikä lihoavat ;) )
    Leonardon juoni vaikuttaisi toimivan, varsinkin kun Roosa ilmaantui paikalle varmistaen oman osallistumisensa. Oliver vain vaikuttaa huomaavan jo Leon käytöksen epäilyttävät piirteet. Vaikka Oliver ei ehkä ole aivan koulua varten luotu, nuorukainen on selvästi terävä.
    Erittäin hieno osa jälleen, voin vihdoin sanoa odottavani innolla jatkoa! :D

    VastaaPoista
  8. No nyt on päivitystahti otettu kiinni :) Olipas mukavaa lukea kaikkia juonen kiemuroita ja muita, pidin kovasti, Pinewoodit on edelleen lempilukemista :) Aloitin itse uuden haasteen täällä: http://hrgharmaakivi.blogspot.fi/ , Kiitokset tämän illan lukunautinnosta ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!