111 kuvaa
No niin.. Viimeinen aatelisten osa tältä kierrokselta on nyt sitten julkaista ja viimeinen osa näillä kuvilla.
Odotan itse innolla sitä, miten kuvat vaihtuvat paremmiksi ensi osan alkupuolella :D tai ainakin toivon niin! Simien dafaultit (iho & silmät) tulevat peliin vasta toisessa kauppiaiden osassa. Ne näyttävätkin sitten jo todella hienolta! Mutta pidemmittä löpinöittä päästä teidät lukemaan…
Viimeksi paroneilla: Mikael ei suostunut töihin, vaan päätti elättää perheensä maalaamisella. Tästä johtuen perheen rahatilanne on heikoilla. Henriett toivoi saavansa tyttären, jonka naittamisesta kruununprinssille nainen haaveili koko viime osan. Henriettan harmiksi perheeseen syntyi Leonardo. Epätoivoinen nainen teki sopimuksen noidan kanssa. Hän sai taikajuoman, joka takaisi seuraavan lapsen olevan tyttö. Taikajuoman käyttö maksaisi vain jonkun Henriettan läheisen elämän. Tämä ei naista estänyt ja osan lopuksi hän kulautti juoman kurkkuunsa.
"Eitä kolkeammalle isi! Eitä!!!" Leonardo huusi onneissaan Mikaelin keikuttaessa pientä poikaansa sylissään. Strongbowien perhe-elämä keskittyi yhä enemmän pikku Leon hoitoon ja talouden pyörittämiseen. Henriett osallistui minkä jaksoi, mutta naisen raskaus oli ollut heti alusta alkaen vaikeampi kuin mistä Mikael oli ikinä kuullut.
Mikael hoiti suurimman osan kodin askareista Henriettan ollessa vuoteen omana. Nainen ei noussut sängystä kuin oksentamaan. Leon seura oli Mikaelista loistavaa, mutta hän olisi halunnut keskittyä enemmän maalaamiseen. Maailmassa oli niin ihania pieniä asioita ja yksityiskohtia, jotka vain täytyisi saada ikuistettua kankaalle jälkipolvia varten.
Minkäs teet, Mikael ajatteli siivotessaan jälleen Henriettan oksennuksen jälkiä toiletista. Jälkipolvien täytyisi vain odottaa.
Henriett oli pitkästä aikaa voinut hyvin herätessään aamulla. Vatsa murahti muutaman kerran, kuin muistuttaen olemassa olostaan. Pitkästä aikaa Henriett tunsi halua syödä jotain. Nainen puki hameen ylleen ja hiipi alakertaan yrittäen olla herättämättä Mikaelia tai Leoa. Mikael oli jättänyt ruokakomeroon eilisiltaisen ateriansa tähteet, jotka Henriett söi mieluusti.
Omaksikin yllätyksekseen Henriettan vatsa ei halunnutkaan päästä eroon ruuasta ja vaatinut Henriettan heti palaavan takaisin sänkyyn. Iloisena voinnistansa yllätyksellisestä kohentumisesta nainen suuntasi taffelipianolleen ja veresti vanhoja taitojaan, jotka olivat päässeet pahasti ruostumaan.
Mikeal venytteli makeasti sängyssään ja ilahtui kuullessaan yläkertaan kantautuvat sävelet. Pitkään aikaan, ei Henriett ollut jaksanut soittaa pianoa ja Mikael suorastaan rakasti vaimonsa soiton kuuntelemista. Se sai miehen taiteellisen puolen aina heräämään ja inspiraatio alkoi mukavasti kutkutella mielikuvituksen äärilaitoja.
Soitto lakkasi yllättäen ja samalla Mikael huomasi pienen äänen, joka oli peittynyt musiikin alle. Pieni ääni, joka kuului hänen pienelle pojallensa, huuteli kamaristaan vanhempia luokseen. Mikael puki kiireesti vaatteet ylleen, jottei Leon tarvitsisi kauaa huudella tyhjille seinille.
Mikaelin ehtiessä Leon kamarin ovelle, huomasi hän olevansa myöhässä. Henriett oli ehtinyt nostaa jo Leon syliinsä. Mikael katsoi onnellisena vaimoaan ja poikaansa. Leon kasvot sädehtivät onnesta päästessään pitkästä aikaa äidin syleilyyn. Mikael ei halunnut häiritä ja lähti hiljaa hiipien perääntymään ovelta alakertaa kohti.
Henriett puki Leon arkivaatteisiin. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli nähnyt poikaa. Hän ei aluksi ollut halunnut poikaa vaan tytön, mutta nyt hän ei olisi vaihtanut poikaa enää mihinkään. Henriett mietti usein taikajuomaa, jonka joi hetkellä, jolloin tytön saaminen oli tuntunut saavuttamattomalta. Taikajuomaa, joka veisi jonkun hänen rakkaansa hengen. Kunpa tuo rakas ei vain olisi Leo, Henriett toivoi katsellessaan poikansa sädehtivästi hymyileviä kasvoja. "No niin, yritäpä seistä omilla jaloillasi nyt!" Henriett sanoi tiukasti, mutta lempeästi yrittäessään opettaa poikaansa seisomaan kahdella jalalla. Leo huojui, horjui ja painui lopulta maahan kulmat kurtussa pettymyksestä. Hän olisi halunnut osata, jotta äiti olisi hänestä ylpeä. Tyhmät jalat vain eivät olleet samaa mieltä vaan huojuivat heti alta pois.
Mikael käytti yllättäen hänelle syödyn ajan hyväkseen ja aloitti uuden taulun. Henriettan musiikki oli saanut hänen ajatukset jälleen liikkeelle ja idea uuteen maalaukseen suorastaan kuohui yli hänen sisällään. Kunpa Henriett nyt vain jaksaisi olla vielä hetken Leon kanssa, jotta saisin maalattua edes ääriviivat, Mikael mietti luonnostellessaan kiireesti ideaansa kankaalle.
Kauaa ei saanut Mikael nauttia inspiraatiostaan tai Leo äitinsä seurasta, kun Henriett jo juoksi vessaan tyhjentämään aamulla syödyt ruoat. Häntä ei vain ollut luotu äidiksi, kun koko keho vastusti hänen puuhiaan lapsensa kanssa. Valkoisena ja hikisenä Henriett vetäytyi kamariinsa Mikaelin ja Leon katsellessa vierekkäin pettyneenä.
"Ei kai me muuta voida, kuin jatkaa harjoituksia?" Mikael kysyi Leolta, joka näytti siltä, että maailma oli juuri murentunut hänen ympäriltään. "Ei tästä tule mitään." Mikael sanoi vihaisena saaden Leon pelästymään isänsä ääntä. "En minä tarkoittanut pelästyttää sinua!" Mikael sanoi heti ymmärrettyään, mistä pojan surkea ilme johtui, "Minä vain ajattelin, että sinä tarvitset hoitajan ja minä tarvitsen aikaa maalauksilleni!"
Henriettan noustua lopulta jalkeille Leo oli jo nukkumassa. Mikael löytyi alakerrasta maalaustelineensä edestä. Hän yritti kovasti muistella mitä olikaan ollut aamulla tekemässä. Nähdessään Henriettan mies keskeytti puuhansa. Mikael kertoi suunnitelmistaan hankkia Leolle lastenhoitaja, joka voisi myös autella muissakin asioissa. Hetken Henriett vain tuijotti ihmeissään Mikaelia, kuin hän ei olisi uskonut kuulemaansa. Lopulta nainen kapsahti miehen kaulaan ja suuteli tätä onneissaan. "Milloin, milloin?!" Henriett tivasi, kuin pikkulapsi joulupukkia jouluaattona. Mikael lupasi lähteä torille katsomaan heti aamusta sopivia palvelijaehdokkaita.
Aamuvarhaisella Mikael nousi vaunujensa kyytiin ja käski ajajan viedä hänet torille. Torilla oli usein työtä hakevia nuoria ja Mikael oli päättänyt palkata jonkun näistä Leon hoitajaksi. Parempia hoitajiakin olisi ollut mahdollista saada, mutta Mikael halusi jonkun taloonsa välittömästi. Mikael katseli ympärilleen uudestaan ja uudestaan. Tori oli muuttunut paljon sitten viimekäynnin. Nyt ruokaa oli enemmän tarjolla, mutta eihän se ollut ihme näin talven alkupuolella, kun sadot oli juuri korjattu. Jopa köyhien puolella näkyvät ruuat näyttivät jokseenkin syötäväksi kelpaavilta.
Mikael asteli ylhäisten puolelle katsellen samalla ympärilleen. Miehen katse kiinnittyi nuoreen naiseen, joka tanssi harpun tahtiin.
Hetken jutustelun jälkeen selvisi, että tyttö oli juuri tullut naimaikään ja lopettanut koulunsa. Tytön nimi oli Edith Venho ja hänen vanhempansa olivat hyvin menestyviä kauppiaita. Mikael esitti tytölle asiansa ja toivoi tämän innostuvan työtarjouksesta. Hän oli varma, että Edith olisi varmasti hyvää seuraa Leolle.
Edith mietti hetken ja myöntyi sen enempää kyselemättä. Jokin Mikaelissa sai tytön luottamaan mieheen. Edith aloittaisi seuraavan viikon maanantaina työt. Tyttö saisi asua palvelijoille tarkoitetussa mökissä ja ruoka sekä vaatteet tulisi luontaisetuna.
Mikael oli tyytyväinen löytöönsä. Edith vaikutti kovin järkevältä ikäisekseen tytöksi. Mikael oli jo poistumassa torilta, kun muisti luvanneensa Henriettalle tuoda herneitä ja papuja kotiin. Pikaisesti mies kävi hakemassa koriinsa täytettä ja maksoi ne tytölle, joka kojua piti. Mikaelilla oli kiire, sillä hänen täytyi vielä käydä tilaamassa sopiva mekko Edithille. Vanhat palvelusväen mekot taisivat olla jo niin koin syömiä, ettei Henriett antaisi Edithin niitä käyttää. Olihan siinä Stronbowien kunnia kyseessä.
Viikon päästä Edith ilmestyi paronien pihalle hieman ujona, katsellen ympärille kuin olisi tekemässä elämänsä virheen. Mikael näki tytön ikkunasta ja meni välittömästi tervehtimään tätä iloisesti, kuten miehen luonteeseen kuului. "Tuo on sinun mökkisi." Mikael selitti ja osoitti pientä taloa, joka oli yhdistetty sillalla päätalon perhehuoneeseen. "Siellä on sinun palvelusasusi, joka toivottavasti on oikean kokoinen. Käy purkamassa tavarasi ja pukemassa vaatteet päälle ja tule sitten sisälle. Niin ja hiukset täytyy olla ylhäällä! Se oli emännän vaatimus. Mies sanoi yhteen hengenvetoon. Edithin sydäntä lämmitti. Mikael oli juuri niin lempeä kuin hän oli ajatellutkin.
Ilta oli jo hämärtynyt, kun Edith lopulta asteli päätaloon. Hän oli pitkään vääntänyt hiuksiaan ylös, mutta oman aikansa oli vienyt sängyn petaaminen ja totuttelu ajatukseen, että hän nyt eläisi täällä. Tyttöä jännitti kovasti emännän ja perheen pojan tapaaminen. Henriett kuitenkin toivotti tytön sydämellisesti omasta puolestaan tervetulleeksi taloon.
Kuten Mikael oli olettanutkin Edith ja Leo viihtyivät todella hyvin toistensa seurassa. Edithin päätehtävä olikin Leon opettaminen, hoitaminen ja myös Leon kanssa hauskanpitäminen. Edith osoittautui korvaamattomaksi avuksi. Henriett oli onnellinen saadessaan lopultakin keskittyä raskauteensa ja Mikael oli onnellinen ajastaan maalaustelineen ääressä. Edithistä tuli nuoresta iästään huolimatta Leon paras kaveri ja jos poika olisi uskaltanut sanoa ääneen, niin hän olisi mieluummin kutsunut Edithiä äidikseen kuin Henriettaa.
Leon nukahdettua Edith jatkoi muiden töidensä parissa. Tyttö siivosi isäntäväen toiletin sekä tiskasi astiat. Ruuanlaittoa ei Edithiltä edellytetty. Yhdenkerran kokeilun jälkeen paronit olivat todenneet, ettei tytön tarvitsisi enää laittaa ruokaa vähään aikaan. Tämä oli kuitenkin väliaikaista, sillä Henriett iskenyt Edithin syliin suuren reseptikirjan, jota tytön tuli lukea. Henriett ei todellakaan aikonut laittaa itse ruokiaan kruununprinssin anoppina.
Päivät kuluivat nopeasti Edithin tultua taloon. Henriettan vatsa kasvoi kasvamistaan. Mikael purkasi kiireesti tilauksia, joita hän oli maalauksistaan saanut. Edith luki Henriettan antamaa reseptikirjaa, kun kaikki muu oli tehtynä ja Leo nukkumassa. Tyttö odotti kovasti, että pääsisi seuraavan kerran osoittamaan taitonsa ruuanlaitossa. Olohuoneen perheidylli kuitenkin häiriintyi, kun oveen jyskytettiin voimakkaasti. Edith laittoi kirjan takaisin paikoilleen ja kiirehti avaamaan, kuten hänen tehtäviinsä kuului. Avattuaan oven hän jähmettyi paikoilleen tunteesta, jota ei ikinä ennen ollut kokenut. Hän ei saanut sanaakaan suustaan, vaan kiirehti hakemaan paronia ja poistui vapisten omaan huoneistoonsa.
Mikael hämmästeli Edithin käytöstä ja kääntyi tervehtimään kuningasparia asianmukaisesti. Ludvig oli päättänyt ikuistaa itsensä ja kuningattarensa muotokuviin, joiden maalaamisesta hän oli tullut Mikaelin kanssa neuvottelemaan. Mikael oli sanomassa, että hänellä on pitkä jono maalauksiin, mutta näki Henriettan tuimien kasvojen kurkistavan yläkerran ikkunaverhon takaa. Sanat jäivät kurkkuun ja Mikael kuuli sanovansa, että voisi aloittaa muotokuvat vaikka heti.
Heti kävi paremmin kuin hyvin kuninkaalle ja hän tuuppasi Rosen sisälle. Nainen ei ollut kovin innoissaan mallina olosta, mutta asettui maalaustelineen viereen. Mikael lupasi, ettei naisen tarvitsisi kauaa seistä paikoillaan. Hän luonnostelisi vain ääriviivat ja sitten nainen voisikin lähteä. Tarpeen vaatiessa Mikael sitten ilmoittaisi tarvitsevansa mallia paikalle.
Päivät kuluivat ja Henriett säteili kasvavansa vatsan vaikutuksesta. Kaikki raskaudessa tuntui menevän hidastettua vauhtia. Raskauden alun pahoinvointi oli kestänyt pidempään kuin normaalisti ja nyt vatsa kasvoi hitaammin kuin Leon kanssa. Tuntiessaan ensimmäiset liikkeet vatsassaan Henriett kiljaisi ilosta ja sai Mikaelinkin hätkähtämään ajatuksistaan.
"Mikael! Kokeile! Vauva liikkuu!" Henriett huusi huumaantuneena onnesta miehelleen. Mikael tunnusteli vatsaa Henriettan pyynnöstä. Mies todella toivoi, että lapsi olisi tyttö. Ehkä Leokin saisi silloin äidiltään enemmän huomiota. Leo oli ollut naiselle pettymys. Onnellisena vatsanasukin terveisistä Mikael veti vaimonsa syliin ja suuteli tätä niin, että Henriett oli sulaa tämän käsivarsille. "Meidän pieni perhe!" Henriett kuiskasi hymyillen ja laski kätensä suojelevasti vatsalleen, saaden Mikaelin omantunnon vihlaisemaan Leon takia.
Leolla oli pitkästä aikaa äiti-päivä. Äiti-päivä ei tarkoittanut sitä, että poika olisi saanut viettää aikaa äitinsä kanssa, vaan äidin ikävöimistä ylitse kaiken. Edith yritti selittää parhaansa mukaan pienelle pojalle, että Henriett oli vain kovin väsynyt, kun odotti Leolle pikkusiskoa tai -veljeä. Leo ei halunnut ymmärtää. Poika ei halunnut kiukutella Edithille, muttei hänellä ollut ketään muutakaan kenelle kiukutella.
Edith oli laittanut Leon yöunille ja nyt hänellä oli aikaa hetkeksi itselleen. Mikael oli laittanut illalliseksi monnia ja tyttö ahmi ruokaa kiukkuunsa. Silti hyväkään ruoka tai vatsassa orastava täyteyden tunne eivät saaneet tytön mielialaa parantumaan. Vaikka hän kuinka yritti ajatella mukavia asioita, hänen mieleensä putkahti aina Leon kasvot, jotka tuijottivat surkeana ovelle toivoen Henriettan tulevan sanomaan hyvää yötä. Edith oli se, joka oli opettanut pojan puhumaan, kävelemään ja käymään potalla. Edith oli ollut jo monta kuukautta ainoa, joka hoiti Leoa. Mikael sentään kävi välillä katsomassa poikaa, mutta Henriett ei raskaudeltaan ehtinyt tai pikemminkin halunnut.
Henriettaa ei olisi voinut enempää kiinnostaa, mitä Leo ajatteli hänestä. Pojalle oli palkattu hyvä hoitaja ja sehän pääasia oli. Henriett luki käytösopasta ja pohti, mistä aloittaisi tyttönsä koulutuksen tämän synnyttyä. Pukua hän ei vielä ollut uskaltanut tilata, kun ei lapsen ihonväristä ei vielä ollut varmuutta. Värin pitäisi sointua kauniisti ihoon ja korostaa tämän parhaita puolia. Henriett oli valmis tuhlaamaan suuren summan, jotta tyttärestä tulisi kuningatar.
Mikael avasi postiluukun ja tunki kirjekuoren laatikkoon. Lumihiutaleet leijailivat rauhallisesti maahan, kuin niillä ei olisi mitään kiirettä tämän taivaan alla. Elämä oli tässä ja nyt, mutta miehestä tuntui, ettei hänellä ollut aikaa elää Henriettan rinnalla. Nainen vaati niin paljon häneltä, jotta perheellä olisi rahaa elää leveämmin. Hän tiesi, että Henriett oli halunnut kuningattareksi ja pettynyt suuresti, kun mies kruununperillinen olikin alentunut paroniksi. Mikael ei halunnut elämältä ihmeellisiä asioita. Mies olisi vain halunnut viettää aikaa Leon kanssa peuhaten lumihangessa ja kertoen elämän ihmeellisistä asioista, joita pojan vilkas mieli ei välttämättä huomaisi. Mikael katsoi kartanoaan, mutta ei tuntenut mitään halua palata sisälle. Mies kääntyi ympäri ja suuntasi metsään. Siellä sentään asui joku, joka ymmärsi!
* * * *
Aika kului kuin siivillä ja pian oli jo Leon syntymäpäivä. Henriettan laskettuaika oli jo mennyt aikoja sitten, joten perhe päätti viettää pojan syntymäpäiviä keskenään.
Leo ei juhlia kaivannut, sillä hän oli onnellinen saadessaan vain olla vanhempiensa seurassa. Mikael kurottautui puhaltamaan kynttilöitä Leon nauraessa onnellisena. "Muistathan toivoa!" Mikael sanoi ja puhalsi Leon kanssa kynttilät sammuksiin.
Paroni Leonardo Strongbow. Varmaan tähän mennessä Pinewoodin siroin lapsi, kilpailee Islingtonin Edwardin kanssa aateliston komeimman tittelistä. Vähän huono kuva, mutta näkyy poika tulevaisuudessakin.
Perhe söi yhdessä kakkua Edithin tehdessä järjestelyjä syntymäpäiväsankarin huoneessa. Leo oli pyytänyt, että palvelija olisi saanut syödä kakkua heidän kanssaan, mutta Henriett oli kieltänyt. Se ei kuitenkaan pojan tunnelmaa huonontanut, vaan hän kertoili vanhemmilleen iloisesti siitä, mitä hän haluaisi joululahjaksi, vaikka jouluun oli vielä aikaa. Kerrankin molemmat olivat paikalla ja kuuntelivat häntä.
Arki jatkui samanlaisena. Mikaelin päivät täytti kuningattaren muotokuvan maalaaminen. Miehellä oli kiire saada se valmiiksi. Tämä johti osittain Henriettan painostuksesta raha-asioissa, mutta mies oli viimeaikoina ollut myös omituisen onnellinen. Iltaisin hän saattoi kadota talosta omille asioilleen ja palasi iloisesti lauleskellen takaisin.
Edithille lankesi aina vain enemmän vastuuta kodinhoidossa, nyt kun Leokaan ei tarvinnut niin paljon hoitoa. Edith vietti pojan kanssa mahdollisimman paljon aikaa, sillä poika oli kovin yksinäinen ja kaipasi usein lohdutusta.
Edith oli oikeastaan ainoa, joka tiesi kuka poika oikeastaan on. Leo oli siitä asti, kun Edith oli tämän tavannut kova liikkumaan paikasta toiseen. Vanhemmat eivät olleet tätä piirrettä pojassaan huomanneet. Edith oli ostanut pojalle hyppynarun syntymäpäivälahjaksi. Lahja oli pieni, mutta todella tärkeä Leolle. Edes joku tunsi hänet.
Mikael oli lopultakin saanut muotokuvan valmiiksi. Mies oli varma, että kuningas olisi tyytyväinen lopputulokseen, sillä Mikaelista maalaus oli yksi hänen parhaimmistaan. Seuraavaksi olisikin vuorossa kuninkaan muotokuva. Sen kanssa pitäisikin pistää vauhtia, sillä perheen rahat alkoivat olla lopussa. Muotokuvista rahat saataisiin vasta, kun kaikki molemmat olisivat valmiina. Henriett tuhisi aina kovaäänisesti kävellessään syntymättömän lapsen huoneen ohi, kuin osoittaakseen mieltänsä tyhjästä huoneesta.
Leo nukkui harvoin omassa huoneessaan. Useimmiten poika kömpi Edithin viereen nukkumaan, huolimatta siitä, että sänky ja lakanat olivat paljon huonommat kuin hänen omansa. Edith hymyili joka ilta löytäessään pienen tuhisevan pojan sängystään. Tyttö, kohta jo nainen, nukahti mielellään kuunnellen Leon unitohinoita. Hän ei tiennyt miltä oma lapsi tuntuisi, mutta hän uskoi Leon ja hänen suhteen olevan hyvin lähellä äidin ja pojan välistä suhdetta.
Henriettan raskausaika oli vain venynyt ja venynyt paljon pidemmäksi kuin olisi kuulunutkaan. Lopulta synnytys käynnistyi, mutta Henriettan epäonneksi paikalla oli kuningasperhe maalauksia katsastamassa. Hän ei todellakaan halunnut synnyttää näiden läsnä ollessa. Mutta minkäs sille voi, kun luonto puuttuu asiaan. Henriett ulvoi kivusta saaden kuningattaren avukseen.
Jos raskausaika oli kestänyt ikuisuuden, niin synnytys oli nopea ja helppo kuten Leon kanssa. Henriett nosti pienen tyttövauvansa ylös kattoa kohti. Tätä hän oli aina halunnut!
Kuningatar oli ensimmäisenä onnittelemassa tytön johdosta, tiedustellen samalla mitä nimeä Henriett oli ajatellut tälle? "Catherine" Henriett kuiskasi onnellisena, uskomatta vieläkään, että noidan taikajuoma todella tepsi.
Leon vanhat huonekalut oli siirretty Catherinen huoneeseen. Henriett ei päästänyt Edithiä hoitamaan Catherinea, vaan halusi itse hoitaa tyttöä niin paljon kuin jaksoi. Henriett uskoi, että oikeanlainen hoito on osa valtakunnan kuningattaren koulutusta. Henriett oli aloittanut Cathyn koulutuksen välittömästi syntymän jälkeen!
Leo jäi aina vain enemmän yksin ja tukeutui Edithiin. Poika oli jälleen tullut kyyneleet silmässä palvelijattaren tiloihin. Tämä tunsi itsensä niin yksinäiseksi. Edith otti Leon hellästi syleilyynsä, mutta poika puristi tyttöä niin, että Edith oli varma pyörtyvänsä kohta, jollei tämä hellittäisi otettaan. Edith ei halunnut kuitenkaan sanoa mitään. Leolla oli jo valmiiksi pahamieli.
Leo auttoi usein Edithiä kotitöissä. Henriett ei olisi varmasti sallinut tätä, mutta ei nainen ehtinyt Cathyltä huomata muuta. Hiljaa poika katseli kuinka vesi pyöri altaassa pojan kaadettua vatiin pesuvettä. Poika upotti astiat vatiin tuntien pienen kutittelevan paineen käsissään niiden upotessa astioiden mukana pohjalle. Tiskaaminen oli oikeastaan ihan mukavaa.
"Onko tämä hyvä asento?" Ludvig tiedusteli Mikaelilta vaihtaessaan samalla asentoa puolen minuutin välein. "On, on! Pysy nyt paikoillasi! Minä en saa mitään aikaiseksi, jos et pysy paikoillasi!" Mikael tuhahti harmitellen samalla työn jälkeä. Ludvigin mielestä hänen tulisi näyttää kunnioitusta herättävältä ja hieman pelottavalta vielä monen sukupolven päästä, näiden ihaillessa muotokuvaa linnan seinässä.
Edith ei ollut tajunnut kuninkaan olevan paikalla ja jähmettyi paikoilleen nähdessään tämän perhehuoneessa. Kaiken lisäksi kuningas kysyi hänen nimeään, jota tyttö ei saanut ulos suustaan, vaikka kuinka yritti. Vain pienen inahduksen, kuin hiiri olisi piipittänyt nurkassa. "Hän on Edith! Näithän hänet viimeksikin, kun olitte täällä!" Mikael puuttui tilanteeseen turhautuneena Ludvigin heilumisesta ja ajoi Edithin samalla pois huoneesta muihin askareisiin. Häntä kauhistutti kuninkaan vaikutus tyttöön.
Joku oli jättänyt Paronien oven eteen kauniin paketin. Henriett kummasteli pakettia pitkään ennen avaamista. Hänellä ei ollut aavistustakaan kuka paketin jättäjä olisi voinut olla. Ehkä joku Mikaelin ihailijoista, Henriett ajatteli itsekseen viedessään pakettia sisälle.
Paketti oli sisältänyt viestin, joka oli hajonnut välittömästi, kun Henriett oli yrittänyt koskea siihen. Hän ei ollut ehtinyt lukea ensimmäistä sanaa pidemmälle. Sana oli jäänyt kaikumaan Henriettan ajatuksiin, ”Rakkaani”.
Muuten paketti oli sisältänyt rahaa niin, että perhe oli saanut hankittua kunnon sisustuksen Leon huoneeseen ja Henriettan vaatimuksesta Cathya varten balettitangon. Mikael oli kyllä varma, että nainen oli ostanut tangon itselleen, katsellessaan vaimonsa ilosta loistavia kasvoja tämän muistellessa liikkeitä, joita oli aikoinaan harjoitellut päivittäin.
* * * *
Oli jouluaattoilta. Edith oli yrittänyt houkutella Leoa ulos tekemään lumiukkoa kanssaan. Leoa ei ollut kiinnostanut. Poikaa ei juuri nyt kiinnostanut mikään, sillä Henriett oli päättänyt, ettei paroneilla vietetä sen koommin joulua. Leo oli sulkeutunut välittömästi huoneeseensa, eikä tullut ulos. Edith oli mennyt ulos yksin kasaamaan lumiukko toivoen, että Leo tulisi lopulta ulos hänen kanssaan. Välillä pieni punainen pää kurkistelikin katsellen Edithin rakentamista. Tyttö olikin varta vasten asettunut pojan huoneen alapuolelle.
Kun minä olen iso ratsasta kauas pois täältä ja otan Edithin mukaan, Leo ajatteli leikkiessään leluhevosella huoneensa lattialla. Häntä himotti kovasti mennä ulos Edithin luo, muttei halunnut äitinsä luulevan, että joulun peruminen on näin vain unohdettu. Sitä se ei todellakaan ollut! Leo oli niin raivoissaan, että olisi voinut haljeta.
Edith tuli pihalta sisälle, eikä voinut uskoa, mitä hänen luokseen asteli perhehuoneesta. Kuningas oli käynyt tarkastamassa muotokuvansa tilanteen ja ollut juuri lähdössä nähtyään Edithin tulevan sisälle. Mikael oli mennyt yläkertaan katsomaan itkevää Cathya ja Edith oli yksin.
Edith ei voinut uskoa, että kuningas olisi kiinnostunut hänestä. Vaivaisesta palvelijattaresta! Muutaman hellän sanan jälkeen Edith oli valmis tekemään mitä vain kuninkaansa eteen. Hän ei ollut koskaan tuntenut tällaista, eikä ollut uskonut kohdalleen tällaista koskaan sattuvan. Polvia heikotti ja ajatukset pyörivät ympäri.
Edithin polvet notkahtivat ja tasapaino horjui kuninkaan painaessa hellästi huulet tytön huulia vasten. Ludvig nosti pyörryksissä olevan tytön hellästi syliinsä ja kantoi palvelijattaren tytön mökkiin asettaen tämän sängylle. Edith tunsi itsensä enemmän kuin koskaan naiseksi.
Mies riuhtaisi itsensä voimakkaasti irti tytöstä ja kääntyi lähteäkseen pois. Edith yllättyi itsekin tarrattuaan Ludvigin takin liepeisiin vetäen miehen viereensä sängylle. Onnen aallot väreilivät naisen ihon pinnassa, tämän tuntiessa miehen painon yllään ja voimakkaiden käsien availlessa puvun nyörejä. Edith huomasi omien käsiensä työntävän miehen takkia pois tieltä ja vetäen samalla miestä aina vain lähemmäs itseensä. Jännitys kupli tytön vatsassa valtoimenaan, sillä olihan tämä hänen ensimmäinen kertansa, kun pari vetäytyi peiton alle.
Edith ei voinut uskoa, kuinka hellä mies osasi olla. Tämä oli hänen paras joulunsa!
Edith nukahti onnellisen tietämättömänä siitä, että Ludvig katosi hänen vierestään välittömästi.
* * * *
Kevät saapui Pinewoodiin ja saavutti jopa Strongbown kartanon. Edithin jouluna rakentama lumiukko sinnitteli vielä kevät auringon pistävässä loisteessa.
Ilma oli vielä niin kolea, että pihalla liikkujat tarvitsivat vielä yllensä takin, mutta se ei Henriettaa haitannut. Hän lepuutti väsyneitä hermojaan kalastellen pihalammesta. Ei lampi kovin montaa kalaa omannut, mutta Henriettasta oli mukava katsella kohon liikkeitä. Se sai hänen unohtamaan kaiken muun. Nyt hänen rauhaisa hetki häiriintyi hänen nähdessään jotain, jota hän ei ikipäivänä olisi uskonut näkevänsä!
Edith kaiveli piharoskista syöden samalla yllätyksiä, joita tyttö löysi roskasangon uumenista! Tämä ei käy päinsä! Henriett ajatteli hädissään ja lähti juoksemaan siivotonta tyttöä kohti. Tämä oli viimeinen pisara.
"Miten sinä saatat! Miten sinä saatat kaivella meidän piha roskista! Etkö yhtään ajattele häpeää, jonka tuot perheellemme vielä tuolla kaivelulla!" Henriett pauhasi vihaisena. Edith ei saanut suustaan kuin erinäisiä tavuja, jotka eivät tuottaneet yhdessä mitään järkeviä sanoja. Hän ei ollut alkuunkaan huomannut Henriettaa kalastamassa! Hän oli aivan varma, että lampi oli jäässä. Mitä hän tekisi, jos Henriett passittaisi hänet lopultakin pois?
Henriett olisi lähettänyt tytön luostarin uumeniin muutama kuukausi sitten, kun oli käynyt selville tytön olevan raskaana! Mikael oli jostain omituisesta syystä kuitenkin Edithin puolella, mitä Henriett ei voinut käsittää. Nytkin mies oli kuullut Henriettan vihaiset huudot ja tunki naisten väliin puolustamaan Edithiä! Henriett kääntyi kannoillaan ja lähti sisälle puristaen käsiään nyrkkiin rystyset valkoisena. Vielä hän näyttäisi tuolle heitukalle!
Leo oli syventynyt latinan opintoihinsa. Poika oli pitkään yrittänyt saada selville kuka Edithin lapsen isä olisi. Hän oli vannonut Edithille kostavansa tämän puolesta. Tyttö ei pääsisi nyt ikinä kelpaisi kenellekään vaimoksi, eikä kukaan saanut häväistä Leon elämän tärkeintä ihmistä!
* * * *
Tuohon vielä pieni lisäys! Se on valmis! Mikael ajatteli riemuissaan katsellessaan kuninkaan muotokuvaa. Tänään olisi Catherinen syntymäpäivät ja mies oli luvannut antaa muotokuvat kuninkaalle tänään juhlissa. Hänestä kuninkaan asento oli muotokuvassa naurettava, mutta tämä oli ollut vakuuttunut näyttävänsä erityisen viisaalta juuri tässä asennossa.
Henriett oli kutsunut koko kuningasperheen tyttärensä syntymäpäiville. Kuningatar oli ensin väittänyt kovasti vastaan sanoen olevansa väsynyt Annabellan syntymäpäivien jälkeen, mutta Henriett ei ollut ottanut vastaan kieltävää vastausta. Hän halusi ehdottomasti tyttärensä tulevien appivanhempien ja sulhasen, kuten Henriett oli itsekseen päättänyt, olevan läsnä tyttärensä syntymäpäivillä. Edithin hän oli komentanut pysymään piilossa juhlien ajan. Mokomakin tytön letukka!
Henriett ei ollut halunnut jäädä kakuissa yhtään kuningasperhettä huonommaksi ja oli tilannut jo kauan sitten Rowleyn emännältä komean syntymäpäiväkakun. Henriett piteli sylissään pientä ja kovasti sätkivää tytön tylleröä. Kumarrus kakun puoleen, puhallus ja Puff...
Paronitar Catherine Strongbow
Henriett meinasi haljeta onnesta kuningattaren kumarruttua silittämään Cathyn päätä. Rose onnitteli pientä Cathya ja ennusti tytöstä kasvavan oikein kaunis. Kuningaspari ei kuitenkaan kauaa paroneilla viihtynyt, vaan Rose valitti voivansa huonosti heti kakun syönnin jälkeen. Henriett oli kuitenkin onnellinen, sillä hän oli varma, että pohja oli nyt luotu!
Leo siivosi jälleen Edithin puolesta ruokapöydästä astioita. Tyttö oli raskautensa takia todella väsynyt ja Leo oli hänestä alituisesti huolissaan. Hän yritti auttaa mahdollisimman paljon, jotta Edithille jäisi enemmän aikaa levätä, kuten raskaana olevan tulisi. Henriett ei ollut vähentänyt Edithin tehtäviä, pikemminkin lisännyt niitä. Tavallaan Leosta oli mukava tehdä kotitöitä, sillä hän tiesi miten hänen äitiänsä sapettaisi, jos tämä tietäisi!
Henriett oli lisännyt Edithin työlistaan myös Cathyn perushoitamisen. Henriett hoiti puolestaan tytön koulutuksen. Edith, joka ei olisi raskautensa takia millään jaksanut selviytyä edes perustehtävistään, piti silti Cathyn hoitamisesta. Tyttö oli elämäniloinen taapero ja Edithiä kävinkin usein sääliksi Henriettan päivittäisen koulutustuokiot Cathylle. Nainen vaati pieneltä taaperolta aivan liikoja Edithin mielestä. Hänestä näin pienellä ei vielä tarvitsisi olla soitto, laulu ja tanssi tunteja. Hyvä kun tyllerö pysyi omilla jaloillaan edes pystyssä.
Henriett oli valjastanut Mikaelin opettamaan Cathylle puhumisen jaloa taitoa. Tyttö yritti parhaansa, mutta hienot latinalaiset sanonnat eivät vain ottaneet onnistuakseen. Mikael mietti oliko hänen vaimonsa suunnitelmissa kerta kaikkiaan mitään järkeä. Eihän tyttö osannut vielä edes äidinkieltään ja nyt pitäisi jo latinaa puhua. Mikael katseli pieniä surevia kasvoja ja sai idean. "Sano isi!" Mikael melkein kiljahti innokkuuttaan. Tytön suupielet nousivat iloiseen hymyyn toistaessa sujuvasti perässä "Isi".
Leosta oli tullut todella taitava naruhyppelyssä ja pojan kunto oli huippu luokkaa. Poika aikoi isompana opetella vielä miekkailun jalontaidon ja sitä varten tuli olla hyvässä kunnossa. Edith oli huolissaan Leosta. Pojan pinna oli lyhentynyt huomattavasti, eikä puhunut muusta kuin kostosta Edithin häpäisijän suvulle. Edith saattoi vain toivoi, ettei pojan kuntoiluinto, liittynyt kostonhimoon.
Aika kului ja Edithin vatsa kasvoi kasvamistaan. Henriettan vaatiman työt saivat usein vauvan potkimaan valtoimenaan, niin että Edithin oli pakko pysähtyä pitelemään vatsaansa. Välistä vauvan potkut saivat Edithin voimaan pahoin. Paronien jälkien siivoaminenkin oli välistä liikaa kaikkine hajuineen. Edith ei yhtään enää ihmetellyt, miksi hänet oli palkattu Leon hoitajaksi Henriettan ollessa raskaana.
"Cathy! Sinun täytyy nojata eteenpäin, eikä taaksepäin. Et pysy ikinä pystyssä, jos seisot takakenossa!" Henriett ohjeisti tytärtään hienojen ladyjen kävelyn jaloon taitoon. Hänestä tytön olisi pitänyt jo oppia, sillä tätähän oli harjoiteltu jo monta päivää, tai ainakin eilen, jos hän muisti oikein. Cathy yritti kovasti äitinsä takia, mutta jalat eivät millään pysyneet alla. Tyttö huojui ja heilui polvien notkuessa kehon painon alla.
Edith oli siivoamassa perheen kylpyammetta, kun kuuli oven kolahtavan takanaan. Mikael asteli huoneeseen mietteliään näköisenä. Edith mielessä välkähti elämä luostarissa, jota hän niin kovasti toivoi voivansa välttää. Vaistomaisesti hän vei käden pyöreälle vatsalle.
Mikaelin asia koski kuin koski Edithin syntymätöntä lasta, mutta ei niin kuin Edith oli asian kuvitellut koskevan. "Minusta sinun pitäisi kertoa lapsen isälle asiasta!" Mikael sanoi tuimasti tiedusteltuaan ensin tiesikö lapsen isä Edithin kohtalosta. ”Minä ainakin haluaisin tietää, jos minulla olisi jossain lehtolapsi!" Mikael sanoi vielä tuimemmin saaden Edithinkin hätkähtämään miehen omituista käytöstä. Mikael ei ikinä puhunut näin ja sanan lehtolapsi käyttäminen särähti pahasti nuoren tytön korvaan. Mikaelin neuvoissa oli kuitenkin jotain itua ja Edith riensi kirjoituspöydän ääreen.
Ludvig saapui kuin saapuikin saatuaan kirjeen, jossa häntä pyydettiin paronien luokse kuulemaan jotain kiireellistä asiaa. Hän ei ollut kyllä uskonut kirjeen kirjoittajaksi talon palvelijatarta. Mikään ei mennyt niin kuin Edith oli suunnitellut. Mies oli vihainen jo valmiiksi talon eteen saavuttuaan ja kävi vielä vihaisemmaksi nähdessään Edithin ja tämän vatsan. Edithistä tuntui kuin kokonainen jäävuori olisi pyyhkinyt hänen selkäänsä pitkin miehen todettua, että lapsen isä voi olla kuka vain!
Kiukuissaan mies totesi hänellä olevan tärkeämpiäkin asioita ja omat lapset hoidettavana. Sen sanottuaan Ludvig kääntyi ympäri ja marssi kiukkuisena hevoselleen. Edith katseli surkeana miehen poistuvaa selkää kykenemättä ajattelemaan yhtään mitään.
Pieni, utelias ja mietteliäs punainen pää katosi yläkerran ikkunan takaa.
Sama punainen pää kiipesi vähän ajan päästä Edithin viereen nukkumaan. Leo tiesi nyt kenelle hänen tulisi kostaa. Hän kostaisi aivan varmasti vielä joskus! Hänen Edithiä ei kohdeltaisi noin! Viimeiset mustanpuhuvat ajatukset ennen unilinnaan katoamista liittyivät Glassgown sukuun.
Eräänä keväisenä yönä Leon jälleen kiivettyä Edithin viereen nukkumaan tytön synnytys käynnistyi. Hän huusi niin kovaa, ettei Leo voinut uskoa Edithistä lähtevän edes niin paljon ääntä. Poika katseli kauhuissaan ja huolesta sekaisin tytön kivun täyteisiä liikkeitä tietämättä yhtään mitä tehdä.
Monen tunnin jälkeen ja aamun jo valjettua Edith synnytti pojan. Henriett oli juuri lähtenyt hakemaan lämpimiä pyyhkeitä, kun Edith tunsi uuden kivun aallon vatsansa pohjassa.
Edith huusi Henriettaa ja seurasi tätä kivun saaden hänet liikkumaan kumarassa. Perhehuoneessa hän lopulta tavoitti Henriettan, joka kummasteli tuoreen äidin käytöstä, tämän ojentaessa vastasyntynyttä naiselle.
Edith piteli vatsaansa huutaen samalla vimmatusti. Toinen vauva syntyi nopeammin ja helpommin kuin ensimmäinen. Henriett katseli perhehuoneen matolle tulleita sotkuja todeten mielessään, että Edith saisi ne pestä myöhemmin viikolla.
Leo pyyhälsi huoneeseen katsomaan, vaikka Henriett oli ehdottomasti kieltänyt."Kumpi se on?" Leo kysyi katsellessaan Edithin sylissä olevaa toista vauvaa. "Tyttö" Edith sanoi väsyneesti, mutta onnellisesti hymyillen. "Minulla olisi hyvät nimet, jos saan ehdottaa?" Leo sanoi ujosti saaden Edithin naurahtamaan. Edith oli itsekin miettinyt nimiä, mutta antoi pojan ehdottaa. "Timon ja Tina Venho" Edith maisteli suussaan. Ne sopivat hänestä täydellisesti vauvoille.
Mikael oli hankkinut kehdon Edithin huoneeseen. Lapsia oli kuitenkin odottamattomasti syntynyt kaksi, joten mies lähetti Leon hakemaan vaunuilla toista kehtoa. Edith katseli lapsiaan. Hän ei ikinä olisi uskonut olevansa äiti, eikä varsinkaan olevansa äiti ilman aviomiestä. Lapset muistuttivat kovasti isäänsä ihon väriä myöten.
"Kyllähän sinä näit ne äpärät!" Henriett pauhasi perhehuoneessa Mikaelille. "Niiden isä on varmasti joku aatelinen!" Nainen pauhasi vielä kovempaa vaatien, että lapset ja Edith lähetetäisiin välittömästi luostarin kätköihin, niin ettei heidän häpeänsä paljastuisi! Mikael ei vaivautunut vastaamaan, vaan poistui paikalta ilmeettömästi lipuen. Henriett ei voinut ymmärtää mikä mieheen oli mennyt. Ennen tämä oli sentään kuunnellut häntä. "Jos en tuntisi sinua, voisin kuvitella lapsien olevan sinun!" Henriett huusi miehen perään ja tunsi kuinka hänen poskensa punehtuivat kiukusta.
Henriett otti onkensa ja lähti takapihalle. Hän halusi saada edes hetkeksi mielenrauhansa takaisin. Hän oli huolissaan perheensä kunniasta ja vielä enemmän huolissaan Mikaelin omituisesta käytöksestä. Hän vain saattoi toivoa, etteivät lapset todellakaan olisi Mikaelin.
Siivoillessaan Mikaelin huoneesta pölyjä Edith tunsi varpaidensa kihelmöivän. Kihelmöinti levisi nopeasti koko kehoon ja Edith alkoi heilua puolelta toiselle. Tyttö kasvoi lopultakin naiseksi.
(Edith olisi kasvanut jo muutama päivä sitten, mutta raskaus esti kasvun.)
Edith Venho.
Strongbown perheen palvelijatar.
Kevät oli vaihtumassa kesäksi, kun Strongbown perheessä oli vielä yhden syntymäpäivät viettämättä. Henriett oli kutsunut kuningasperheen juhlistamaan Cathyn syntymäpäiviä. Pieni tyttö hymyili iloisesti äidilleen tämän lämpöisestä sylistä. Henriett oli kovin ylpeä Cathysta, sillä tyttö oli oppinut viime viikkoina paljon.
Vielä ylpeämpi Henriett oli siitä, että oli saanut kuningattaren tulemaan juhliin. Nainen oli vasta palannut matkaltaan, eikä vielä ollut käynyt matkan jälkeen edes kreiveillä. Edith ei ollut tervetullut juhliin, vaan Henriett oli käskenyt tämän pysyä huoneessaan ja pitää vauvansa hiljaisena.
Henriett kumartui puhaltamaan kynttilöitä Cathyn kanssa. Tyttö kurotti iloisesti kättään kohti kakkua ja puhaltaa päristi samalla. Tuskin kukaan kakkua syö tuon jälkeen, Henriett tunsi kiukun kuohahtavan sisällään, mutta unohti sen katsoessaan tytön hölmistyneitä kasvoja. "Puhalletaanpa sitten loppuun." Henriett sanoi Cathylle auttaen tyttöä puhaltamaan kynttilät sammuksiin.
Paronitar Catherine Strongbow.
Juhlat jatkuivat myöhään yöhön. Mikael tunsi polttavaa tarvetta tuijottaa hiljalleen kuohuva merta ikkunasta, kun huomasi Arthur Islingtonin ilmestyneen pihalle. Mitä mies tekee täällä keskellä yötä? Mikael pohti lähtiessään ystävänsä luo.
Pihalle päästyään Arthur ei edes kääntynyt katsomaan Mikaelia. Mikael tuijotti hiljaa seisovan ystävänsä selkää. "Tiedätkö mitä kello on?" Mikael kysyi ystävänsä selältä toivoen tämän selittävän miksi tämä seisoi pihalla.
"Hän on kuollut!" Arthur sanoi surkeasti hiljaa. "Melanie on kuollut! Ymmärrätkö!" Mies huusi jättämättä Mikaelille mahdollisuutta edes vastata kumpaankaan lauseeseen. "Hän kuoli tänä yönä synnyttäessään Eleonooran."
Mikael ei tiennyt mitä tehdä, vaan tarttui ystäväänsä olkapäästä. Arthur kääntyi paljastaen samalla kyynelten kuivattamat kasvonsa.
* * * *
Aateliset on nyt käyty läpi ja seuraavaksi siirrytään kauppiaisiin. Paronit jäävät nyt hieman surullisissa merkeissä tauolla. Melanien kuolema ei liity taikajuomaan. Cathyhan ei vielä ole naimaikäinen.
Osa meni enemmän Edithin merkeissä, mutta toivottavasti se ei haitannut. Mokomia kaksosia tuntuu siunaantuvan joka paikkaan! Timon ja Tina ovat siis ihan luomuja. Suunnitelmissa ei todellakaan ollut tekaista kaksosia. Edithin raskausajan mekko oli väärältä aikakaudelta, mutta en siihen hätään löytänyt muita hameita luettelosta, jotka olisivat pullottaneet vatsasta raskauden myötä edes vähäsen ja sopineet palvelijalle.
Viikon päästä joulunaaton aattona julkaisen kiinnostuneille joululukemiseksi kreivien ja paronien taloesittelyt. Talot on muuttunut aika paljon, tai oikeastaan uhrasin rahaa ja sisustin ne ;D ! Paroneilla vähän myös muutin pohjapiirrosta. Tuttuun tapaan kahden viikon päästä tulee sitten varsinainen osa kauppiasta, joka näyttää osuvan uudenvuoden aatonaattoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!