29. Osa: Peterson

64 kuvaa

Heips taas vaan kaikille tasapuolisesti!
Nyt päästään taas pitkästä aikaa hääräämään kauppiaiden parissa ja tarkastelemaan näiden elämää ;)!
Täytyy sanoa, että kauppiaat ovat kaikkein vaikeimmat, joille keksiä juonta.
Välillä tuntuu kuin vääntäisi rautalankaa voimapihdeillä.

Huomaathat sivulaidassa olevan äänestyslaatikon, jossa voi vaikuttaa siihen, pyöräytänkö Pinewoodin tapahtumista ja juonista pienen tiivistelmän neljännen kierroksen lopuksi... Itsellenihän nämä juonet on selkeitä, mutta kommenteista olen miettinyt, että ovatko lukijat hieman pihalla kaikista tapahtumista, kun niitä on niin paljon?
 

Viimeksi Petersoneilla: Perheen äiti Lisa jatkoi julmaa kasvatuslinjaa tyttärensä Tildan kanssa, joka hänen mielestään oli kiinnostunut täysin vääristä asioista. Lisan maailmassa miehille kuului miesten työt ja naisille naisten. Niin on tarkoitettu, eikä siitä sovi poiketa.
Matilda ja Matias puolestaan saivat osakseen jonkinlaista äidin rakkautta. Perheen perijänä Matias nousi Lisan suosikiksi varsinkin, kun Erik ei kiinnittänyt poikaansa naisesta tarpeeksi huomiota.
Erik-isä yritti kannustaa Tildaa mahdollisuuksien mukaan. Hän ei kuitenkaan uskaltanut uhmata Lisaa avoimesti, vaan osteli lahjakkaalle tyttärelleen salassa kirjoja ja opetti tarpeellisia taitoja, unohtaen kokonaan opettaa Matiakselle kaupan hoitoa. Erikin huomion varasti myös tämän elämän rakkaus Henriett Strongbow, jonka vastarakkaus (tyttöliemen avustuksella) lopulta vei miehen hengen osan lopuksi. Lisa vieritti syyn Erikin kuolemasta Tildan niskoille ja ajoi esikoisensa pois kotoa murhaajana. Tilda pakeni yöhön luvaten korvata vielä maailmalle isänsä hengen...

Siinä he seisoivat koko perhe tai se mitä heidän perheestään oli enää jäljellä, yrittäen näyttää niin vahvalta kuin vain mahdollista tänä vaikeana hetkenä. Tilda oli kadonnut ja Erikiä he olivat juuri hyvästelemässä maan kylmyyteen. Molemmat olivat jättäneet suuren ammottavan aukon lähdettyään. Aukon, jota ei voinut olla huomaamatta ja jota ei vain voinut täyttää. Rowleyt olivat tulleet perheen tueksi sekä jättämään omat hyvästinsä vanhalle ystävälleen, mutta Lisa seisoi kuin ei välittäisi mistään eikä kenestäkään, hän oli vain muodon vuoksi paikalla. Olihan hän haudassa makaaavan leski.

Lisa käänsi tunteettoman katseensa käsipuolessaan roikkuvaan Matiakseen ja käski tämän miehistyä välittömästi. Itkusta ei olisi hyötyä, vaan teoista. Poika yritti tosissaan niellä silmiä polttelevat kyyneleet, mutta isän hyvästeleminen oli liikaa ja kyyneleet purskahtivat ulos väkisin. Lisa tuhahti kovaäänisesti saaden Matiaksen silmät vuotamaan entistä kovempaa.

Matildaa kylmäsi nähdessään äidin jäänsinisten silmien kohdistuvan itseensä.

"Meillä ei ole varaa tällaiseen!" Lisa totesi katsellen Matildan tomaatin punaisia silmiä ja kyyneleistä kuivuneita silmänalusia. "Köyhällä ei ole varaa surra!" Lisa mutisi hampaidensa välistä ja viskaisi välinpitämättömän näköisenä ruusun haudan uumeniin.

Matilda tunsi sydämensä jättävän lyönnin väliin inhotuksesta kuullessaan onton kopauksen montun pohjalta, saaden tytön painamaan silmänsä tiukasti kiinni. Isä oli niin yksin ja niin pimeässä, Matilda itsekin oli niin yksin. Lisää onttoja kolahduksia rapinan kerä sai kylmät väreet liukumaan hänen ihoaan pitkin, haudankaivajan täyttäessä kuoppaa Lisan käskystä. Kohta isä olisi todella poissa ja välistä hänestä tuntui, ettei äiti edes välittänyt.

Siinä he seisoivat paikoillaan kykenemättä liikkumaan, kunnes monttu oli täynnä. Lähteminen tuntui sopimattomalta, eivätkä jalatkaan ottaneet liikkuakseen. Vasta kunnes haudankaivaja raahasi vanhalta näyttävän hautakiven paikoilleen sukuhaudan päälle, Lisa avasi suunsa kutsuakseen saattueen kahville. Ajatuksissaan he lipuvat pois kenenkään uskaltamatta rikkoa hiljaisuutta, huomaamatta itkuista silmäparia, joka kuusen oksien takaa astui esille tuijottamaan kaihoisasti loittonevaa saattuetta.

Hiljaa pehmeät nahkasaappaat lähestyivät Erikin viimeistä leposijaa.

"Hyvästi isä! Minä teen sinusta vielä ylpeän!" Tummiin pukeutunut hahmo niiskautti poistuen paikalta yhtä hiljaa kuin oli tullutkin peläten paljastuvansa.

* * * *

Lisa ihaili puutarhansa runsasta satoa poimiessaan kauniin punaisiksi kypsyneet omenat pieneen koriinsa. Hän oli varma, että he selviäisivät kyllä. Olihan Erik osannut hoitaa kauppaa. Matias on synnynnäinen kauppias, siitä hän oli varma. Sitä paitsi pohjimmiltaan hän oli vain helpottunut miehensä poismenon johdosta, mutta sen tunteen hän kätki syvälle sisimpäänsä lesken naamion alle toivoen, ettei kukaan huomaisi.

Matias ei ollut alkuunkaan niin varma omasta selviytymisestään, kuin Lisa oli. Kauhun sekaisin tuntein hän katseli kauppaa, joka pitäisi huomenna avata. Kaikki oli tullut niin nopeasti, eikä hän tiennyt kaupan hoidosta yhtään mitään. Erik ei ollut kertonut.

Rohkaisten mielensä Matias poimi isänsä sulkakynän ja luettelon tuntien surun pyyhkäisevän ylitseen, hänen katsellessaan isänsä kiemuraista kirjoitusta. Hiljalleen hyllyt alkoivat täyttyä pojan listatessa puutteita ja kiikuttaessa esille tavaroita niille kuuluville paikoille. Matias vihasi Tildaa koko sydämestään ja välillä tunne kupli yrittäen pursua ylitse. Tyttö oli vienyt häneltä niin paljon! Mahdollisuuden oppia kauppiaaksi ja jatkaa isänsä kauppaa. Hän ei voinut käsittää, miksi isä oli aina suosinut Tildaa ja miten tyttö oli isän siitä palkinnut? Haudassa isä nyt lepäsi, eikä Matiaksella ollut mitään. Lisakaan ei suostunut auttamaan kaupanhoidossa, vaikka Matias oli kuinka apua pyytänyt.

Äidin mielestä kaupan asiat eivät kuuluneet naisille. Niin ei vain ollut tarkoitettu. Matias ujutti madon koukkuun mielihyvän aallon pyyhkäistessä hänen ylistensä koukun lävistäessä madon. Hän ei tiennyt itsekään toivoiko madon olevan Lisa vai Tilda. Matias nautti täysin rinnoin hetken rauhasta yön pimeydessä, aamulla hiljaisuus olisi taas ohitse ja hänen olisi kohdattava todellisuus.

Matias juoksi edes takaisin kaupassa milloin esitellessä tuotteita ostajille ja milloin taas rahastamassa. Asiakkaille kaiken piti olla tässä ja nyt. Kukaan ei omasta mielestään ehtinyt odottamaan hetkeäkään. Lopulta Matiaksen teki mieli vain huutaa ja niin hän huusikin. Huusi niin kovaa kuin sydämestään vain kykeni ja saattoi. Pelästyneet asiakkaat luikkivat ulos puodista seonnutta omistajaa karkuun mumisten, etteivät enää ikinä tulisi tähän paikkaan.

Matilda oli kuullut kasvimaalle asti veljensä huudon ja rikkonut äitinsä käskyä olla astumatta jalallaan puodin puolelle. Tyttö ei kuitenkaan voinut jättää veljeään yksin tämän selkeästi tarvitessa apua. Kiireesti hän käänsi avoinna-kyltin toisin päin ja sulki hysteerisesti nauravan Matiaksen syliinsä taluttaakseen tämän nukkumaan.

Toivoen ettei Lisa tulisi, Matilda istahti veljensä kirjoitustehtävien eteen ja alkoi raapustaa. Vähiten tämä kaipasi enää aamulla korvapuustia rovastilta laiskuudesta ja tehtävien laiminlyömisestä.

Ensi kertaa elämässään Matildalla oli oma huone käytössään, silti hän olisi vaihtanut sen joka ikinen hetki mahdollisuuteen kuulla jälleen Tildan tohina viereisestä sängystä. Hän tiesi, ettei Tilda ollut kakkua myrkyttänyt, sillä olihan hän ollut sitä Tildan kanssa yhdessä tekemässä, mutta hän ei uskaltanut kertoa kenellekään. Mihin hän menisi, jos äiti heittäisi hänetkin ulos? Matilda ei ollut koskaan ollut niin vahva, kuin mitä Tilda oli. Silti hän ei ikinä ollut tuntenut itseään näin yksinäiseksi. Hän kaipasi jotain, jolle uskoutua ja kertoa sydäntä painavat asiat, mutta hänellä ei ollut ketään. Tutui kuin koko perhe olisi kääntynyt häntä vastaan. Joka ilta hän lisäsi iltarukoukseensa pyynnön päästä Tildan luo, mutta kukaan ei vastannut.

* * * *

Matilda riensi ruokasaliin syysauringon kullan valaistessa hänen askeliaan puisella lattialla. Pöydällä odotti pieni kori täynnä vihanneksia kuin häntä varten siihen asetetulta. Lisan lähestyvien askeleiden määrätietoinen tahti kertoi päivästä tulevan vielä pitkä.

"Kauppa ei käy puodissa!" Lisa aloitti osoittaen samalla vihanneskoria pöydällä. "Käy tarjoamassa noita torikauppiaille, muuten ne mätänevät varastoon." Lisa huokaisi moittien vielä Matiaksen kykyjä hoitaa kauppaa. Pojasta ei ollut mihinkään.

Matilda yritti puolustella veljensä tarvitsevan mentoria tai edes jonkinlaista ohjausta kaupan pitämiseen, mutta Lisa ei kuunnellut. Lopulta Matilda ei vain jaksanut enää kuunnella äitinsä valitusta, vaan nappasi korin kainaloonsa suunnaten kohti toria. Lisa oli itse järjestänyt asiat tähän tilanteeseen ajamalla Tildan pois kotoa, suostumatta edes uskomaan, ettei tämä ollut tehnyt mitään! Kunpa hän vain olisi uskaltanut puhua jollekin.

Torilla oli jälleen uskomaton kuhina. Vihanneskauppias otti enemmän kuin mielellään vastaan Petersonien turhat vihannekset kysellen samalla myhäilevästi hymyillen, etteikö sukupolven vaihdos puodin johdossa ottanut onnistuakseen? Matilda kiitti vain kauniisti rahoista ja poistui vähin äänin kohti kotiaan ympärilleen katsellen. Kunpa hän näkisi edes vilauksen Tildasta. Ei sisko voinut maailmasta kokonaan kadota, jossain tämän täytyi olla. Koju kojulta Matilda katseli tarkasti jokaisen huputetun hahmon, olisiko näissä ollut jotain tuttua.

Tildaa hän ei nähnyt, mutta eräs torin laidalla jutteleva pari sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. Hän muisti hyvin tuon polviin asti ylettyvän mustaan takkiin pukeutuvan miehen isänsä tarinoista, joilla tämä yritti pelotella häntä ja Tildaa pysymään kaukana torin vaarallisimmasta taskuvarkaasta. Sydän takoi kauhusta Matildan edes ajatellessa estävänsä miehen suunnitelmat, mutta hän ei saattanut jättää nuorta tietämätöntä neitoa tämän armoille.

Ääni vapisten Matilda käski neitoa tulemaan heti luokseen. Mies ei ollut luotettava, väitti tämä itse mitä tahansa. Tummiin pukeutunut mies kiertyi neidon ympärille tiiraillen samalla Matildaa varpaista viimeiseen hiussuortuvaan asti. Tyttö tunsi suunsa kuivuvan niin, että kieli liimaantui kitalakeen.

"Me näemme vielä kultaseni!" Mies mutisi tuijottaen Matildaa katse vahvojen silmäkulmien varjossa, kunnes katosi.

Matilda ei kyennyt liikkumaan ajatusten pyöriessä isän vanhoissa kauhutarinoissa, kun hän tunsi tiukan, mutta hellän puristuksen ympärillään. Matilda tunsi sylissään olevan tytön tärisevän kauhusta ja lämmin tunne levisi hänen sydämessään, tytön ymmärtäessä juuri tehneensä jotain hyvää tässä maailmassa. Kuinka hän oli edes voinut ajatella jättävänsä tämän tytön miehen armoille. Matilda ihaili tytön vaaleaa ihoa, joka kertoi ylhäisestä syntyperästä katsellen tämän mystisen kauniita silmiä. Tyttö oli juuri aikeissa sanoa jotain, kun huuto käänsi heidän huomionsa muualle.

"Lady Catherine!" Vaalea hiuksinen nainen huusi hengästyneenä toistamiseen puolijuostessaan heidän luokseen. "Tiedät mitä rouva tekisi minulle, jos teille sattuisi jotain!" Vaaleahiuksinen nainen sanoi selvästi kauhuissaan. "Älä enää koskaan katoa noin!" Matilda tunsi olonsa tunkeilijaksi Lady Catherinen pyydellessä anteeksi saaden vain enemmän nuhteita esiliinaltaan. Tämä keskustelu oli selvästi yksityinen, eikä tarkoitettu ulkopuolisten korville. 

Matilda oli juuri aikeissa lähteä vähin äänin, kun vaaleahiuksinen naishenkilö kääntyi kiittelemään Matildaa Ladynsa suojelemisesta. Tyttö tunsi itsensä ylpeäksi sadun ritariksi, joka juuri oli pelastanut neidon hädästä. Hetken hän saattoi ymmärtää Tildaa, mikä miesten maailmassa kiehtoi. Lady Catherinekin tuijotti häntä kuin sankaria saaden tytön sydämen lämpenemään aina vain enemmän.

Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ettei Matilda voinut käsittää tuijottavansa jo loittonevia vaunuja. Lady Catherine oli sulkenut hänet vielä kerran syleilyynsä, saaden esiliinaltaan paheksuvia katseita, ja kutsunut Matildan käymään heidän kartanollaan seuraavana päivänä. Matilda ei ollut saanut sanaakaan väliin, muttei hän tiennyt olisiko hän halunnutkaan. Hän oli onnellisempi kuin koskaan ja tunsi vatsansa kuplivan iloisesti ajatellessaan huomista. Hän ei ollut koskaan edes nähnyt kartanoa ja nyt hän menisi sinne vieraana. Uskomatonta! Mutta mitä kummaa hän laittaisi ylleen ja vielä kamalampaa, miten hän kertoisi äidilleen?

Matilda päätti olla kertomatta kenellekään. Eihän hän tässä perheessä muutenkaan voinut puhua itselleen tärkeistä asioista, joten miksi hän mainitsisi tästäkään. Lisa ei edes vaivautunut kysymään, miten Matildalla oli mennyt torilla, saatikka sitten tervehtimään. Ei edes katseen kohotusta, Matildan ilmoitettua kotiin tulostaan.

Matias oli vain kiirehtinyt kysymään sulkakynä vielä kädessä, paljonko Matilda oli vihanneksista saanut. Kasvojen nyrpistyksestä päätellen ei tarpeeksi Matiaksen tarpeisiin.

Hiljaa Matilda vetäytyi omaan rauhaansa kasvimaan kasvien keskelle. Kasveille hän saattoi kertoa syvimmät salaisuutensa, eivätkä ne koskaan väittäneet vastaan tai juorunneet eteenpäin. Matilda olisi tehnyt mitä vain, jotta pääsisi pois tästä käärmeiden pesästä, jossa vaikeneminen oli kultaakin kalliimpaa. Miten kovasti saattoi toista ihmistä kaivatakaan. Tilda lähdöstä ei ollut kulunut vielä vuottakaan, mutta silti se oli kuin ikuisuus. Lisan takia hän ei ollut menettänyt tuona kamalana päivänä vain isäänsä vaan myös sisarensa. Ne kaksi asiaa, jotka tekivät tästä perheestä perheen. Nyt se oli vain rikki.

Parhaimpiinsa pukeutuneena Matilda katseli ympärilleen uskomatta silmiään. Hän ei voinut uskoa, että joku todella asuisi kaikessa tässä kauneudessa ja yltäkylläisyydessä. Puutarha oli kuin kaunis jalokivi, jonka syksyn väriloisto sai vain näyttämään kauniimmalta kuin mikään, mitä hän oli elämässään nähnyt. Peläten rikkovansa kauneuden tavallisuudellaan, Matilda ei uskaltanut liikahtaa edes ovea kohti koputtaakseen.

Onneksi hänen ei tarvinnutkaan, sillä iloisesti virnuileva Lady Catherine ilmestyi ovesta selvästi pidätellen riemuaan Matildan näkemisestä. Tyttö sulki Matildan jo niin tutuksi tulleeseen pehmeään syleilyynsä, jossa Matilda olisi voinut viettää hieman pidemmänkin hetken, kertoen kuinka oli jo kovasti Matildaa odottanutkin.

Lady Catherine johdatti Matildan uskomattoman puutarhan läpi pienen teepöydän ääreen. Matilda oli jo tarttumassa teepannuun kaataakseen, mutta Lady esti kädellään napaten teepannun samalla itselleen.

"Tämä on vähintä mitä voin tehdä kiitokseksi!" Catherine sanoi hymyillen epäilevälle ystävälleen.

Matilda ei saanut silmiään irti Lady Catherinesta, jonka hiuksia auringon kulta hyväili saaden ne loistamaan punaisen eri sävyissä. Hän ei saattanut uskoa istuvansa tässä kauniissa puutarhassa tämän upean olennon kanssa, joka olisi saanut puolelleen hyväntahtoisella ujolla hymyllään kenet tahansa.

"Matilda kuuntelitko sinä edes minua?" Lady katsoi hämmentyneesti ystäväänsä, joka selvästi oli kadonnut hetkeksi hänen ulottumattomiinsa. Nolona Matilda pudisti päätään pyytäen, jos Lady Catherine voisi toistaa vielä kerran.

Catherine oli juuri aloittamassa, kun paronitar asteli liittyäkseen seuraan. Nopeasti Matilda laski höyryävän kupin kädestään täyttääkseen paronittaren kupin. Tyttö tunsi paronittaren katseen kasvoillaan. Aivan kuin tämä olisi etsinyt jotain tuttua, jotain mitä voisi tunnistaa. Lempeä hymy levisi ylhäisen naisen kasvoille tämän kysyessä sattuiko Matildan isän nimi olemaan Erik Peterson?

"Kysyitkö jo kultaseni?" Paronitar käänsi huomionsa tyttäreensä, joka totesi olleensa juuri kysymässä.

"Matilda, minulla ei ole kovinkaan montaa ystävää ja vielä vähemmän niitä, joihin voisin luottaa. Sinä osoitit eilen minulle enemmän ystävyyttä kuin kukaan heistä näinä vuosina." Catherine aloitti etsien äitinsä kasvoilta hyväksyntää puhetavalleen, "Minä menen naimisiin Matilda ja joudun muuttamaan yksin isoon linnaan. Saan ottaa jonkun itse valitsemani neidon kamarineidokseni ja minä todella haluaisin sinut."

Matilda tunsi pettymyksen aallon hyökyvän lävitseen kuullessaan Catherinen olevan menossa naimisiin, tuntui kuin hänet olisi juuri heitetty kylmään vuoristolampeen, eikä hänellä ollut mitään pakotietä. Pelästyen itsekin omia tunteitaan Matilda yritti koota itseään kuuntelemaan paronittaren suostuttelevaa puheenvuoroa, mutta siitä ei tullut mitään. Hänen korvissaan vain soi Catherinen avioliitto.

Häkeltyneenä omista tunteistaan Matilda laski teekuppinsa ja nousi huojuen pystyyn pudistellen hameensa helmoja. Lady Catherinen surulliset kasvot hänen takanaan pysäyttivät tytön paikoilleen. Hän ei voinut kieltäytyä ja jättää Lady Catherinea yksin. Lopultakin hän oli löytänyt jonkun, jolle puhua ja jos tämä ystävä pääsee avioliittoon, hänen pitäisi olla siitä onnellinen. Hiljainen nyökkäys Matildalta sai Catherinen kasvot loistamaan kirkkaammin ja kauniimmin kuin aurinko. Matilda tunsi onnen tarttuvan itseensäkin. Hän ei malttanut enää odottaa.

* * * *

Lisa jutteli tavalliseen tapaan Matiakselle tämän velvollisuuksista perheen päänä. Matilda kuunteli, kuinka äiti suunnitteli veljen elämän kysymättä tältä sanaakaan. Hän ei voinut ymmärtää, miksei Matias sanonut mitään takaisin. Nyökkäili vain hiljaa ilmekään värähtämättä, kun Lisa puhui illalliskutsuista Rowleyn kanssa. Matiaksen tulisi vahvistaa sopimus avioliitosta Rowleyn Daniellan kanssa ja kihlautua lopultakin, jotta Lisan ja Erikin työ pojan hyväksi ei valuisi hukkaan.

Matilda meinasi tukehtua lantunpalaan, joka hänen suussaan pyöri menemättä alas, kun Lisa käänsi huomionsa yllättäen tähän. Matilda ei saattanut muistaa näin käyneen sitten vihanneskorin viemisen jälkeen ja sitä ennen hän ei edes muistanut, koska äiti olisi hänelle puhunut. Äidillä vain ei ollut asiaa hänelle.

"Olemme veljesi kanssa onnistuneet järjestämään sinulle hyvän avioliiton maaseudulla." Lisa aloitti ylpeänä tarttuen samalla Matiaksen käteen kuin korostaakseen heidän tehneen yhteistyötä. "Tulet kohta naimaikään ja komea Oramin nuorempi poika on pyytänyt kättäsi. Sovimme jo, että häät pidetään talvella."

"Ei käy!" Matilda pamautti välittämättä käytössäännöistä. "Jos olisitte puhuneet kanssani, tietäisitte, että minä muutan talvella palatsiin tulevan kuningattaren kamarineidoksi." Tyttö pelasi kaikki korttinsa toivoen äidin ja veljen pelästyvän kuninkaan mainintaa ja vetäytyvän naimakaupoista. Silmät pyöreinä Matilda katseli, kun Lisa vuodatti krokotiilin kyyneliä saaden Matiaksen mulkoilemaan siskoaan pahasti. Miten veli saattoi olla noin hyväuskoinen?

Sisarusten jäätyä kaksin Matias teki selväksi, ettei hyväksynyt siskonsa suunnitelmia ja nousi välittömästi pois pöydästä.

"Kuinka sinä saatat tehdä noin äidille?" Matias katsoi epäuskoisena Matildaa, joka vain istui paikoillaan, saamatta ruokaansa syötyä. "Äiti on aina tehnyt kaikkensa meidän eteen! Meidän pitäisi nyt vuorostamme tehdä äiti onnelliseksi!" Matias ylisti keräten samalla omansa ja äitinsä lautaset pöydästä.

Matilda katseli veljensä poistumista keittiöön uskomatta, että tuo mitätön äidin takana piilottelija saattoi edes olla hänen veljensä. Tildasta olisi pitänyt tulla perijä ja Matiaksesta hameväen edustaja. Silti Matilda ei voinut olla tuntematta onnen säkenöintiä rinnassaan, miettiessään tulevaa elämäänsä palatsissa Catherinen kanssa. Hän oli melkein perääntynyt lupauksesta tajuttuaan kenen palvelijaksi oli ryhtynyt, mutta Catherinelta hän ei vain osannut kieltää mitään. Ladystä hän sai jopa voimaa käydä äitiään ja veljeään vastaan, jota hän oli koko elämänsä pitänyt täysin mahdottomana.

* * * * 

Lisa katseli kirjettä, jonka päälle oli kirjailtu Matildan nimi. Tytön nimen näkeminenkin sai hänen sappensa kiehumaan vihasta. Sormia syyhytti ajatus kirjeen silppuamisesta mahdollisimman pieniin osiin ilman, että Matilda edes koskaan kuulisi moisesta, mutta jokin esti häntä.

Myhäillen tyytyväisenä tuntien koston suloisen maun kielellään Lisa upotti kirjeen kaula-aukostaan paidan sisälle ja napsautti postilaatikon luukun kiinni. Ennen silppuamista hän voisi lukea sen, ajatellen mielessään, mitä ihanimpia asioita hän voisi kirjeestä löytää tuhotakseen tyttärensä suunnitelmat lähteä kuninkaanlinnaan kamarineidoksi.

Matiaksen kurkkua kuivasi ja koko keho tärisi kauhusta hänen kätellessään aatelisia, jotka olivat tulleet perimään saataviaan. Aatelisissa vain oli jotain, mikä sai hänen jalkansa tärisemään kauhusta ja tossujen kärkien toivomaan toista suuntaa matkalleen. Varmoin ottein herttua ja paroni vuorotellen tarttuivat tärisevän Matiaksen käteen tervehtiäkseen uutta kauppiasta.

Herttua tarttui Matiaksen ojentamaan pakettiin epäilevä katse silmissään.

"Kai tiesit, että veroja on korotettu poika?" Herttua kysyi ravistellen pakettia. "Olisimme kyllä toivoneet selvää rahaa, mutta käyhän nämä juurekset, jos teillä ei kerta ole muuta?" Matias ei kyennyt kuin ravistamaan ja nyökyttelemään päätään tietämättä enää kumpaan kysymykseen hänen olisi pitänyt vastata ja vastasiko hän edes oikein.

Kyllä hän oli tiennyt, että veroja oli korotettu. Viime vuonna veroiksi oli vaadittu vain kolme kalaa, mutta tänä vuonna kalaa vaadittiin huomattavasti enemmän sekä vielä hedelmiä ja vihanneksia. Toinen vaihtoehto olisi ollut suora raha, joka olisi tullut halvemmaksi, mutta Petersoneiden kirstussa ei riikintaalerit kilahdellut. Paroni tarttui pakettiin yhtä epäilevästi kuin herttuakin.

Matias tunsi kiven vierähtävän sydämeltään nähdessään aatelisten jatkavan matkaa kohti muita perittäviä. Ehkä hän oli vähän huijannut verojen suhteen valitsemalla kaikki hedelmät, vihannekset ja kalat pienimmästä päästä. Poika saattoi vain toivoa, etteivät aateliset pidä asiaa kovinkaan pahana. Hän oli vain onnistunut tuhoamaan kaiken sen omaisuuden, mitä isältään sai. Heidän kirstussaan ei ollut killingin killinkiä.

* * * *

Matilda sai rangaistuksena hävyttömästä käytöksestään laittaa ruokaa Rowleylle, jotka kohta tulisivat syömään Matiaksen luvatun kanssa. Lisa oli kaivanut maakuopastaan Matildalle komean lohen, jota tämä nyt työsti. Äiti oli tehnyt selväksi, ettei Matilda itse ole kuitenkaan tervetullut illalliselle, kuten ei minnekään muuallekaan talossa. Tyttö vain toivoi, että aika kuluisi nopeasti ja hän pääsisi Lady Catherinen luokse mahdollisimman pian. Vain tämän takia hän jaksoi päivästä toiseen äidin loukkauksia ja veljen vihaisia katseita.

Matias kiirehti avaamaan oven kuullessaan John Rowleyn ryhdikkään koputuksen. Hetken hän mietti mitä oli tekemässä, kunnes poika kiirehti tervehtimään tulevia appivanhempiaan jättäen taustalla hiljaisen ujona seisovan Daniellan kokonaan huomiotta.

Lisa hoiti miltei kokonaan puheen yksinään Johnin ja Stellan kanssa nuorten vain vilkuillessa salaisesti toisiaan yrittäen muodostaa kuvaa tulevasta puolisostaan ja siitä millaiseksi tämä oli viime näkemästä kasvanut. Lisa suorastaan sädehti onnesta Johnin sanottua sopimuksen olevan edelleen voimassa Erikin kuolemasta huolimatta.

Matias näki äitinsä katseen ja tiesi mitä häneltä nyt odotettiin. Nielaisten ja kerraten sanoja päässään poika kääntyi Daniellan puoleen saaden tytön ihailevan huomion kokonaan itselleen.

"Daniella" Matiast aloitti, "Olet kauniimpi kuin kukaan näkemäni ja vaikka vanhempamme ovatkin tästä sopineet niin silti teen tämän enemmän kuin mielelläni."

Matias kaivoi pienen punotun rasian ja asetti sen Daniellan eteen pöydälle.

"Daniella rakas, tulisitko vaimokseni ja kotini hengettäreksi?"

Rasiasta paljastui pieni kultainen sormus, missä oli pieni lasinen kivi, joka sädehti osuessaan kynttilöiden valon säteisiin. Matias katseli koko seuruetta, joka tuntui olevan kovin liikuttunut tästä hetkestä. Hänen morsiamensa silmäkulmassa kimalteli kyynel, miehen alun pujottaessa sormusta tämän nimettömään merkiksi lupauksesta.

Daniella kiersi lämpimän ja pehmeän kätensä Matiaksen käden ympärille sädehtien onnesta. Matias oli hyvä mies, eikä hän voisi parempaa saada. Hän oli niin onnellinen, että olisi voinut haljeta. Tyttö olisi vain halunnut kiertyä Matiaksen syliin ja painaa huulensa pojan heleän punaisia huulia vasten. Heidän elämä olisi täydellistä, kunhan heillä vain olisi toisensa.

Matias nappasi viinituoppinsa pöydältä nostaen sen suloisen karvaan lohdun huulilleen. Kaikki olisi hyvin, jos kaikki, mitä hän oli juuri sanonut, olisi totta. Mikään ei kuitenkaan ollut, hän oli valehdellut itselleen ja koko pöytäseurueelle. Matias olisi tehnyt mitä tahansa, jos hän vain olisi voinut muuttaa kaiken, mutta vaikka kuinka hän yritti, hän ei rakastanut Daniellaa. Hän ei voinut kuvitella edes koskevansa tähän aviollisia velvollisuuksia ajatellen, mutta he tarvitsivat tämän mukana tulevat myötäjäisrahat ja tyttö oli vain valitettava lisä sopimuksessa.

* * * *

Noin...
Siinä Petersonien tapahtumia tältä kierrokselta.
Nyt en sanokaan, että nähdään kahden viikon päästä, vaan viikon päästä.
Ainakin niiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneita Tildan yliopistovuodesta ;)!
Varsinainen osa Rowleyn perheen merkeissä on luettavissa tuttuun tapaan kahden viikon kuluttua...
Niin ja jos et vielä laittanut omaa mielipidettäsi tiivistelmän suhteen niin käypä napauttamassa...

Komentit ovat aina lähellä sydäntä ja ehkä saisin niistä lisäintoa kirjoitella talonpoikien osaa,
joka on roikkunut kirjoittamattomana jo syyskuusta lähtien varastossa.

Mesinen kiittää ja kumartaa <3