28. Osa: Strongbow

76 kuvaa
 

Viimeksi Strongbowlla: Leo omistautui kostosuunnitelmilleen Roosan kanssa. Kuningas oli tarkoitus saada myrkytettyä, mutta Roosa sotki suunnitelmat säästettyään myrkkyä omiin tarkoituksiinsa. Kukaan ei kuollut ja myrkky meni väärään osoitteeseen, kuningattarelle. Edith koitti saada Leon ymmärtämään, ettei tällä ollut kuningasta kohtaan mitään vaatimuksia kaksosten suhteen. Nainen vain nautti siitä, että elämä oli suonut hänelle tällaisen mahdollisuuden. Leo oli kuitenkin eri mieltä.
Mikael huolestui rakastajansa Siiri Rembrantin katoamisesta (Extra2). Kun mistään ei löytynyt tietoa, mies kutsui itse Kuoleman keskustelemaan kanssaan. Hän voitti pelin kuoleman kanssa ja sai tältä kirjeen, jossa selviäisi Siirin kohtalo. Mikael sujautti kirjeen taskuun uskaltamatta lukea sitä.
Catherine kasvoi äitinsä Henriettan tiukan valvonnan alaisena, tarkoituksena tehdä tytöstä seuraava kuningatar. Tee hetki Ludvigin kanssa ratkaisi naimakaupan ja tulevan kuningattaren tittelin paronien tyttärelle. Henriettan sydämen valtasi kuitenkin huoli, sillä tyttären naimaikä vaati hänen elämänsä rakkauden, Erik Petersonin, hengen. Perheen juhliessa Catherinen syntymäpäivä tihenevät askeleen matkasivat kohti Strongbown ovea.

Strongbown oven takana pieni Ina tuijotti isäänsä silmät kauhusta pyöreinä. Mikael ei ensin meinannut huomata tyttöä, mutta kiihtynyt hengitys vyötärön tasolta sai miehen katseen paikantamaan oveen koputtajan.

Lohduttaen tytärtään Mikael sulki tämän syleilyynsä, toivoen siirtävän tähän rohkeutta rutistamalla oikein lujaa. Hän ei tiennyt, mikä tämän pienen hänen ja Siirin rakkauden hedelmän, oli heidän ovensa taakse tuonut, mutta mikään hyvä se ei ollut. Päästämättä irti Inasta Mikael kysyi tytön vointia ja sai vastaukseksi kauhun sekaisen henkäyksen. Pieni tyttö hänen sylissään vapisi kauhusta, saaden Mikaelin suojeluhalun heräämään. Hän ottaisi asian puheeksi paremmalla ajalla, nyt tyttö täytyi saada rauhoittumaan.

"Haluaisitko kakkua?" Mikael kysyi yllättäen ehkä itsensäkin.

Mikael tunsi helpotuksen huojentavan jännittynyttä sydäntään miehen huomatessa, että muut perheenjäsenet olivat jo poistuneet pöydästä. Edith tarjosi omille lapsilleen kakkua ja Mikael liittyi enemmän kuin mielellään Tinan ja Timonin seuraan tyttärensä kanssa. Ina tuijotteli kakkuaan kuin pientä ihmettä edessään, saamatta siitä palaakaan suuhun ilman isänsä kannustusta.

Mikael tunsi pistävän katseen liikkuvan hitaasti selkäänsä pitkin, kun Henriett ilmestyi pöytäseurueen taakse tuijottaen vuoroin Mikaelia ja vuoroin Inaa. Mies ei ollut koskaan miettinyt tätä hetkeä. Miten kertoa Henriettalle, ettei tämä olekaan hänen ainoa?

"Mikael!" Henrietta aloitti sihahtaen samalla hampaidensa välistä katse tiukasti naulittuna Inassa, "Tulisitko olohuoneeseen. Sinulla on varmaan jotain kerrottavaa minulle?"

Henriett aloitti puheensa syvällä hengähdyksellä saaden ulos suustaan vain

"Ajattelitko joskus minullekin kertoa tästä?" Mikael olisi ensin halunnut luikkia pakoon häntä koipien välissä, mutta jostain syvältä sisimmästään hän tunsi rohkeuden pistävän esiin. Hän puolustaisi lapsiaan, olivat ne sitten aviollisia tai ei!

Ensimmäisen kerran elämässään Henriett jäi hämmästyneenä tuijottamaan loittonevan miehensä selkää, tämän sanottua sanottavansa ja osoitettuaan kaapin paikan vaimolleen. Oli tilanne kuinka mahdoton tahansa, Henriett tunsi kunnioittavansa miestään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämä hiljainen vässykkä ei ollut koskaan ennen saanut mitään suustaan vaimoaan vastaan. Kyllähän miestään ymmärsikin, tavallaan. Olihan hänkin joskus ollut rakastunut.

* * * *

Mikael katseli pitkään vieressään tuhisevaa pientä tyttöä. Huoneita ei ollut riittänyt, joten hän oli ottanut tytön omaan makuuhuoneeseensa nukkumaan. Tämän läsnäolo toi palan Siiriä hänen lähelleen. Siiriä, jota hän kaipasi takaisin tuekseen elämän pieniin hetkiin, niin että sydäntä pusersi. Inan tulo oli kuin lämmin muistojen henkäys tuosta edellisestä elämästä, jota hän pelkäsi, ettei enää koskaan saisi takaisin.

Ina tuijotti itseään pitkään isänsä peilin edessä. Kaikki oli niin hienoa ja upeampaa, kuin mihin hän oli vaatimattomassa mökissään tottunut. Hän ei olisi ikinä halunnut lähteä rakkaasta mökistään, mutta Roosa teki hänen elämästään yhtä painajaista. Hän oli kuin Tuhkimo tuossa kuuluisassa tarinassa kaikkien näiden rikkauksien keskellä, mutta ilman prinssiä ja onnellista loppua. Keräten kaiken rohkeutensa Ina käänsi haparoivat askeleensa kohti aamupalapöytää ja uusia sukulaisiaan.

Inasta tuntui kuin koko pöytäseurue olisi hiljentynyt hänen astuttuaan huoneeseen. Catherine ja Leonardo tuntuivat vilkuilevan äitinsä reaktiota tietämättä, miten olisi suhtautunut uuteen tulokkaaseen. Isänsä rohkaisemana tyttö istuutui pöydän ääreen. Ina katseli ihaillen Cathyn sulokkaita ja siroja liikkeitä tämän kohottaessa huulilleen voisarven. Yrittäen itse samaa perässä Ina sai aikaan sotkun, jollaista hän ei muistanut tehneensä sitten kapaloiän.

Leo sätti uutta sisartaan tämän sotkuisesta käytöksestä vaatien tätä siivoamaan. Edithiä ei kuormitettaisi jonkun metsäläisen käytöstapojen puutteen takia. Inan suureksi yllätykseksi Henriett katkaisi Leon sättimisen käskemällä tämän kohdella sisartaan paremmin. Hellä hymy Henriettalta Inalle sai tytön tuntemaan itsensä enemmän tervetulleeksi kuin koskaan omassa kodissaan äitinsä katoamisen jälkeen.
"Kai sinä hoidat asian niin, että Inasta tulee virallisestikin perheemme jäsen?" Henriett jatkoi Mikaelille kuin olisi puhunut kankaiden hakemisesta saaden Mikaelin melkein tukehtumaan yllätyksestä voisarveensa.

Henriett istui toivottamana puutarhansa suojaisimmassa kohdassa toivoen saavansa hetken olla rauhassa. Hän ei ollut pahoillaan Mikaelin uskottomuudesta, sen hän oli saattanut aavistaa miehen käytöksestä jo kauan sitten. Sitä paitsi Inassa oli vain jotain sellaista, mikä sai Henriettan oman sydämen keventymään aina tämän nähdessään. Suru ja yksinäisyys hiipivät silti aina takaisin, joka kerta vahvempina kuin aikaisemmin.

Erik oli kuollut, sitä hän ei saattanut muuttaa. Hänen elämänsä tärkein ihminen oli kuollut hänen oman itsekkään käytöksensä takia. Nyt kuninkaan anopin asema tuntui niin vähäpätöiseltä lohdutukselta. Mikään ei ollut samalla tavalla kuin ennen ja kolea syksyinen sää tuntui vain jäljittelevän Henriettan omia tuntemuksia, jotka velloivat valtoimenaan hänen sydämensä sisässä. Elämä ei ollut enää elämisen arvoista, ei ilman Erikiä.

Cathy nautti jokaisesta rauhan hetkestä, jonka hänen äitinsä hänelle soi, noudattaen silti tiukasti tämän laatimaa päiväohjelmaa. Hänestä äiti osoitti uskomatonsa itsehillintää Inan suhteen, kun selvästi jokin painoi kovasti tämän sydäntä. Kaikki oli alkanut Inan tulosta, joten kai äidin käytös jotenkin tyttöön liittyi. Silti Cathy ei voinut olla salaa iloitsematta pikkusiskosta, jota hän oli aina toivonut.

Tyttö teki kaikkensa saadakseen äitinsä iloisemmaksi, mutta viime päivät olivat tehneet Henriettasta vaikeasti tavoitettavan. Nainen eli omissa maailmoissaan, johon muilla ei ollut tulemista. Musiikki oli ainoa, jolla Cathy sai äitiinsä yhteyden ja houkuteltua hetkeksi takaisin elävien pariin. Hän ei tiennyt missä Henriettan mieli kulki, mutta hän oli todella huolissaan äidistään.

* * * *

Leo istui salaisen kellarinsa lattialla tutkien pilalle mennyttä suunnitelmaa, kun ilma hänen vieressään tuntui tiivistyvän yhteen pienten tähtien saattelemana. Roosan ilmaantuminen kuin tyhjästä ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa poika ei olisi välittänyt nähdä tätä. Roosa oli pilannut kaiken omien itsekkäiden tarkoitusperiensä vuoksi.

Tyytyväisenä Roosa hieroi käsiään yhteen myhäillen jotain pienestä takapakista ja uudesta suunnitelmasta. Aivan kuin kuningattaren myrkytys ja vielä huonosti toteutettu sellainen ei olisi ollut tarpeeksi. Koko kuninkaan vartiosto etsi syyllisiä, eikä hän halunnut jäädä kiinni.

Leota ei olisi voinut kiinnostaa enempää, mitä suunnitelmia tällä oli mielessä. Roosa oli pilannut kaiken. He saattaisivat jäädä kiinni, jos Roosa ei pitäisi isoa leipäläpeänsä paremmin ummessa.

"Tiesitkö, että hämärä käytöksesi ja hiippailusi aiheuttavat jo pahaa puhetta? Minä en todellakaan halua joutua kanssasi hirsipuuhun! Sinä töpeksit minä en! Myrkky oli tarpeeksi vahvaa kaatamaan vaikka härän, kunhan sitä olisi vain käyttetty oikein!" Leo huusi katsellen Roosan huvittuneita kasvoja, jotka saivat pojan suuttumaan aina vain enemmän.

Leo tunsi ilman tiivistyvän ympärillään ja likistävän hänet seinää vasten. Kykenemättä liikkumaan Leo tunsi kuinka Roosa painautui uhkaavasti hänen kehoaan vasten.

"Saanen muistuttaa, että mitä minulle ikinä käykään, olet kaikessa yhtä syyllinen kanssani." Roosa sanoi kehräävällä äänellä, mutta toteamus oli selvästi tarkoitettu uhkaukseksi. Tytön katse oli pistävän tietävä. Leo sai kaivella todella rohkeuttaan, jotta sai suustaan jotain ulos.

"Tiedäthän, että minä olen paroni, mutta sinä et ole edes talonpojan arvoinen?" Leo aloitti nähden Roosan silmistä osuneensa tytön herkkään kohtaan, " Minua ei voi syyttää mistään ja kuka sinua uskoisit? Olet järjestänyt asiasi niin, että kansa nielee sinusta kaiken pahan, jopa sen että syyttäisit viatonta paronia rikostoveriksesi." Leo nielaisi toivoen sanojensa todella pitävän paikkansa.

Leo tunsi Roosan otteen heltiävän ympäriltään ja tunsi ilman taas liikkuvan keuhkoissaan. Hän oli vihaisempi kuin koskaan ja Roosan virnistelevä ilme sai hänet aina vain vihaisemmaksi.

"Meidän suhteemme on nyt ohi Roosa! Olet yksin kaikessa mitä teetkin! Voit olla varma, etten auta tapahtui sinulle mitä tahansa!" Leo huusi saaden tytön haukkoman henkeään.

Roosa ei olisi ikinä voinut uskoa, että Leo puhui hänelle tällä tavalla! Kyyneleet virtasivat tytön silmiin, saaden tämän yllättymään omia tuntemuksiaan.

"Tämä ei jää tähän Leonardo Strongbow!" Tyttö nyyhkäisi saaden uhkauksensa kuulostamaan suorastaan naurettavalta. Leo ei keksinyt mitään muuta, kuin että tyttö voisi laverrella hänen osallisuudestaan kuningattaren myrkytyksessä ja sitä tilannetta varten hänellä oli jo omat suunnitelmansa.

"Minulla on suunnitelma ja saat vielä nähdä, kun se toteutuu!" Roosa jatkoi saaden äänensä nyt jo kuulostamaan hieman uhkaavalta niiskausten välissä. "Sinä palaat vielä luokseni Leo! Olet sisimmältäsi juuri samanlainen kuin minäkin, ja sinä tarvitset minua!" Roosa sanoi hymyillen itsekeskeistä hymyään samalla kun tähdet ympäröivät hänet ja kuljettivat, sinne minne tämä ikinä olikaan menossa!

Leo voihkaisi osittain pettyneenä itseensä siitä, että oli hukannut ystävänsä, osittain helpottuneena siitä, että oli lopultakin päässyt tästä eroon. Vaikka Roosa olikin ystävistä luotetuin, ei hän silti saattanut koskaan tähän täysin luottaa, tämä kun oli imenyt pahuuden itseensä sydänjuuriaan myöten. Sitä paitsi hänellä oli suunnitelma omaksi turvakseen, johon noidan kanssa heilastelu ei oikein sopinut.

* * * *

Epäröivä käsi kurotteli kohti hautausmaan raskaita portteja. Henriett joutui nykäisemään tosissaan, jotta rautaportti avautuisi valittaen suuresti joutuessaan töihin keskellä yötä. Nainen oli kuitenkin päättänyt hyvästellä rakkaansa vielä viimeisen kerran.

Henriett seisoi hiljaa Erikin haudalla tuijottaen tämän kiveen kaiverrettuja nimikirjaimia. Kivi pienen kummun päällä teki kaikesta niin todellista. Henriett kietoi kädet itsensä ympäri yrittäen estää itseään palelemasta. Kylmä ei kuitenkaan tullut koleasta syystuulesta, vaan Henriettan sydämestä, jonka kylmät sirpaleet kohmettivat naista sisältä päin.

Henriett tunsi polviensa pettävän ja hän lankesi Erikin hautaa koristavien kukkien päällä itkemään. Hiljaa hän ujutti sormeaan pitkin hautakivien kaiverruksia toivoen samalla, että kivessä olisi hänen, eikä Erikin nimi.

Henriett istui mietteissään vuorotellen hymyillen heidän yhteisille onnen hetkilleen ja purskahdellen itkuun muistaessaan, ettei saisi niitä enää ikinä takaisin. Hän ei saattanut lähteä. Erik oli tuolla yksinään kylmässä maassa ja se kaikki oli hänen syytään. Silti hänestä tuntui, ettei hän ollut yksin. Henriett olisi voinut vaikka vannoa tuntevansa Erikin hellän lohduttavan silityksen poskellaan, mutta hän tiesi, että Erik oli poissa.

Henriett tuijotti taivaalla tuikkivia tähtiä toivoen Erikin tietävän hänen olevan pahoillaan kaikesta. Hetken hän saattoi kuvitella olevansa miehen sylissä kuten aina ennenkin etsimässä elämälleen tarkoitusta ja rakkautta, jota ei aatelisten maailmasta ollut koskaan löytänyt.

"Odota minua!" Henriett kuiskasi hiljaa tuntien kuinka hänen koko elämän tarkoituksensa ja pahaolonsa kiteytyi noihin kahteen sanaan. Tuolla ylhäällä tähtien luona, he saisivat vielä olla yhdessä ja jotenkin hänestä tuntui, että Erik tiesi ja tunsi sen myös. Mies odottaisi häntä vielä kaiken tämän jälkeen.

* * * *

Leo tuijotti edessään istuvaa tyttöä pyöritellen sanoja mielessään saamatta niitä silti oikeaan järjestykseen. Kohta olisi hänen vuoronsa, eikä hän saisi mokata. Kaikki oli ollut Roosan ja Sofian kanssa vain niin helppoa. Silloin hän oli tuntenut jotain, mutta Annabella ei herättänyt hänessä muuta kuin vihan tunteita sukunsa vuoksi. Silti tyttö oli ratkaiseva osa hänen suunnitelmaansa, eikä se saisi epäonnistua.

Mikael siirtyi kuninkaan kanssa kirjastoon shakin ääreen puhumaan Inan tunnustamisesta omakseen. Hän toivoi, että Siiri osaisi arvostaa tätä tekoa, oli tämä sitten missä tahansa. Inasta oli tullut jo erottamaton osa Strongbown perhettä tuoden valoa heidän muuten niin synkän arjen keskelle. Mies olisi halunnut tunnustaa Idankin, mutta se tuntui mahdottomalta.

Mikael oli yrittänyt käydä mökillä puhumassa Idalle muutosta Strongbown kartanoon, mutta tämä vain syytti häntä ja Inaa äitinsä katoamisesta. Roosan ilmestyttyä paikalle Mikael ei ollut saanut tyttäreensä enää mitään yhteyttä. Roosa oli vain käskenyt miehen painua sinne, mistä ikinä oli tullutkaan. He eivät kaivanneet apua, eikä Inaa.

Lud kahmaisi Cathyn syliinsä miesten poistuttua juttelemaan kirjastoon. Cathyn maailmassa ei ollut ketään muuta. Vain hän ja Lud. Pojan lämpöä hehkuva syli huumasi tytön ajatukset täysin. Keväällä he saisivat lopultakin toisensa, mutta Cathy ei meinannut jaksaa odottaa niin pitkään. Jokainen hetki ilman Ludia tuntui ikuisuudelta. Hän ei olisi tiennyt miten olisi kestänyt ilman näitä pieniä hetkiä, jotka he yhdessä varastivat maailmalta.

Leo oli napannut Annabellan mukaansa ehdottaen teehetkeä kartanon puutarhassa kynttilöiden loisteessa. Tyttö oli empinyt pitkään, mutta sai ilmeisesti tarpeekseen Ludin ja Cathyn huokailevasta tuijottelusta edessään ja suostunut tulemaan pojan seuraan. Leo katseli tytön jäntevää kehoa tämän kaataessa teetä hänelle ja itselleen. Sanojen pitäisi nyt tulla oikeassa järjestyksessä. Tämä oli hänen hetkensä.

Leo ei kuitenkaan saanut sanaakaan suustaan, vaan kurkku tuntui kuivuvat estäen minkään sanallisen ulos tulon. Annabell oli liian kiltti, liian luottavainen ja liian puhdas. Hän ei tiennyt miten saattaisi sotkea tämän suunnitelmiinsa, mutta silti ilman tätä kosto hänen esi-isiensä menetetyn aseman ja Edithin kunnian puolesta ei olisi täydellinen.

"Miten Lady voi?" Leo kysyi lopulta, viitaten pieneen ketunpoikaan, jonka tämä oli tytölle aikaisemmin lahjoittanut. "Minusta sinä, et koskaan kiittänyt minua kunnolla!" Poika jatkoi hymyillen omaa viekasta hymyään.

Sanomatta mitään Annabella painoi huulensa Leon huulille. Poika jähmettyi välittömästi prinsessan yllättävästä käytöksestä ja omista tunteistaan, jotka suorastaan nauttivat tuosta ohikiitävästä hetkestä, jonka hän sai tytön kanssa jakaa.

Leo tuijotti poistuvan tytön selkää hämmentyneenä tapahtuneesta. Kaikki oli mennyt juuri niin kuin pitikin ja paremminkin, mutta jotain oli eritavalla. Pojan huulet kihelmöivät vieläkin tuntien tytön huulten kevyen painalluksen omillaan, jollaista ei koskaan aikaisemmin ollut tapahtunut kenenkään kanssa. Annabella oli saanut hänen sydämessään jonkin liikahtamaan. Jonkin jota hän ei ollut ennen tuntenut Sofian tai Roosan kanssa. Annabellan kanssa hän oli hetken tuntenut itsensä täydelliseksi, puhtaaksi ja onnelliseksi. Kuin ei olisi elämässään enää mitään muuta tarvinnut, kunhan Annabella vain olisi hänen vierellään.

”Minä vihaan Glassgoweja!” Leo tuhahti kiukkuisesti kuin yrittäen muistuttaa itseään.

* * * *

Ina seisoi ison kermakakun äärellä hämmästellen sen suuruutta ja kauneutta. Hänestä tuntui kuin hän olisi varastanut jotain Idalta. Hänen siskonsa ei koskaan saisi tällaista kakkua, tällaista elämää ja mikä tärkeintä perheen rakkautta. Hänet oli hyväksytty perheenjäseneksi heti ensimmäisenä aamuna, kun Henriett oli puolustanut häntä ja nyt nämä ihmiset olevat hänen elämänsä.

Kuunnellen taustalla villisti kannustavan perheen ääniä Ina kumartui kakun ylle ja puhalsi niin kovaa kuin vain pystyi.

Ina Rembrant

Mikael katseli ihaillen tytärtään. Hänellä oli tälle lahja, ehkä suurempi, kuin mitä kukaan olisi voinut tyttärelleen antaa. Kuningas oli poikennut synttärijuhlille itse henkilökohtaisesti tuomaan paperit, joiden mukaan Ina oli nyt virallisesti hänen tyttärensä ja heidän perheensäjäsen.

Silti, vaikka tyttö oli kuinka tervetullut perheeseen, ei tämä koskaan ollut lakannut kaipaamasta äitiään. Joka ilta Mikael kuuli tytön rukoilevan äitinsä vielä palaavan takaisin ja joka ilta mies yhtyi mielessään tuohon rukoukseen.

Muiden kadottua kamareihinsa Mikael kaivoi taskustaan ryppyisen kirjeen, jonka Kuolema itse oli hänelle antanut. Mikaelista tuntui kuin paperi itsessään imi kaiken hyvän ympäriltään, mutta silti mies oli kantanut sitä mukanaan kaikkialle uskaltamatta avata kirjettä, jossa Siirin kohtalo lukisi, mutta Inan takia hän tekisi mitä vain. Tytön ja hänen oli saatava tietää.

Hetken Mikael vain tuijotti sanoja haluamatta ymmärtää Kuoleman riimittelyjä, kunnes kauhu valtasi hänen sydämensä.

"Lammen pohjassa nukkuu hän, ruokana kalojen.
Kukaan häntä ei pelastaa voi, pimeys hänen ympärillään karkeloi.
Syyllinen vapaana liikkuu ja siitä muille ilkkuu.
Oikeutta voit rakkaalles hakea,
mutta kannattaako, siitä ei ole takeita!"

* * * *

Aamun ensisäteiden valaistua Pinewoodin vuoriset maastot Leo hiipi pihan perällä olevan puun luokse purkamaan tunteitaan. Mikään ei auttanut ajatusten selvittämiseen kuin kunnon fyysinen rasitus. Hän oli edelleen sekaisin tunteistaan Annabellaa kohtaan. Hän tiesi mitä hänen oli tehtävä, mutta poika ei halunnut satuttaa jotain niin puhdasta ja viatonta. Täysin ajatuksiinsa uponneena Leolta jäi huomaamatta, kun hänen isänsä poistui hiljaisin askelin kohti ritarien leiriä.

Mikael käveli kohti metsälampea vastentahtoisin askelin Sir Walterin ollessa hänen tukenaan. Silti tie oli yksinäinen ja pelottava, hän ei edes halunnut ajatella mihin tämä kaikki päättyisi ja mitä lammesta vielä löytyisi.

Walter riisui vaatteensa ja hyppäsi tumman puhuvaan vesilampeen. Mikael katseli kuinka hänen ystävänsä etsi lammenpohjasta Siiriä, hänen elämänsä rakkautta. Hän ei ollut kertonut ritarille, mistä oli tietonsa saanut, mutta ei tämä ollut turhia kysellytkään. Walter tuntui olevan ikuisuuden sukelluksissa. Mikael tunsi toivon sisällään heräävän, ettei mitään löytyisi ja kaikki tämä olisi vai Kuoleman käsitystä hyvästä vitsistä.

Sitten se tapahtui. Hetki jota Mikael oli pelännyt koko matkan, joka ikisen hetken kun Siiri oli ollut kateissa. Hänen jalkansa pettivät ja mies lysähti takanaan olleeseen pensaikkoon. Siirin eloton ruumis läheni häntä koko ajan, kuin painajainen joka ei mennyt pois. Mikael käski itsensä herätä, mutta vaikka hän kuinka nipisteli itseään, Siiri pysyi kuolleena ja liikkumattomana.

Mikael ei saattanut uskoa Siirin olevan kuollut. Nainen oli yhtä kaunis kuin elävänä ollessaan, kuin mikään edes kuolema ei voisi tämän ruumiilliselle kehdolle mitään. Silti Siiri ei avaisi enää ikinä silmiään. Mikaelin kasvot kostuivat kyynelistä, miehen hokiessa Siirin elottomalle ruumiille kaiken olevan nyt hyvin, "Nyt sinä olet turvassa! Minä en enää ikinä päästä irti!"

Walterin ilmoittaessa muiden ritarien saapuneen vaunujen kanssa Siiriä noutamaan Mikael ei saattanut irrottaa otettaan rakkaastaan. Mies rutisti tämän kylmää ruumista itseään vasten rukoillen Siiriä heräämään. Mikael oli pelastanut hänet ja kaikki oli nyt hyvin.

Walter irrotti miehen kädet Siirin ympäriltä väkisin, muiden nostaessa naisen vaunuille. Hetken Mikael rimpuili, kunnes painautui lohduttomana ystävänsä kaulaa vasten lohtua hakien.
"Walter lupaa, ettei tämä jää tähän!" Mikael vannotti ystäväänsä unohtaen Kuoleman varoituksen oikeuden hakemisesta. Liikuttuneena ystävänsä surusta ei Walter voinut kieltää tältä mitään. Siirin elämän viimeiset hetket selvitettäisiin ja sen hän lupasi oman sielunsa kautta.

Mikael loi viimeisen katseen rakkaaseensa, jolle ritarit olivat pukeneet säädyllisemmät vaatteet ylle. Miten hän kertoisi tästä Inalle? Tyttö murtuisi täysin, eikä hän voinut tehdä asialle mitään! Ei tätä voinut salatakaan.

Kyyneltäkään vuodattamatta Ina oli vaatinut, että isä tulisi kertomaan hänen kanssaan Idalle Siirin ruumiin löytymisestä. Häntä pelotti suuresti mökille palaaminen. Kauhuissaan hän oli sieltä aikoja sitten poistunut ja kauhuissaan hän nyt sinne palasi rutistaen isänsä käden tunnottomaksi.

Ina tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin nähdessään siskonsa häneen luoman katseen. Hän ei ollut tervetullut ja Ida teki sen selväksi yhdellä katseella.

"Ettäs kehtaat näyttää luista naamaasi täällä!" Ida aloitti Inan tuikaten väliin, että heidän äitinsä oli löydetty kuolleena. Hän olisi halunnut sanoa asiansa hienovaraisemmin, mutta sisko teki kaikesta aivan mahdotonta.

"Kyllä minä sen tiedän, eikä se pahemmin minua hetkauta! Roosa on ollut minulle enemmän äiti, kuin Siiri koskaan! Sinä kiittämätön heitukka, et koskaan osannut antaa arvoa Roosan rakkaudelle!" Ida aloitti vihaisesti jättämättä kummallekaan kuistilla seisojalle mahdollisuutta vastata. "Sinä prameilet hienoilla vaatteillasi ja kaipaat äitiäsi niin, että juokset isän syliin, jos Roosa vähän komentaa! Sinä olet pilannut kaiken ja voit olla varma, että me viemme vielä sinulta kaiken maallisen hienouden mitä olet saavuttanut!" Ida huusi ja läimäytti oven kiinni perässään, jättäen parivaljakon seisomaan sanattomina kuistille kykenemättä muuta kuin tuijottamaan kohtaa, jossa Ida oli juuri seissyt.

He olivat jo poistumassa tontilta, kun Ina tunsi sen. Hennon laulun joka kutsui häntä kaukana pihamaan nurkassa. Päättäväisenä ottaa selvää mikä se oli, Ina nappasi lapion ja kaivoi. Joka kaivauksella laulu voimistui ja voimistui kutsuen tyttöä yhä kovemmin luokseen.

Lopulta se paljastui pieni laatikko, joka lauloi samaa kehtolaulua, jota Siiri oli aikoinaan heille laulanut. Ina olisi voinut vaikka vannoa, että laulajan olevan äiti itse. Kauhuissaan Mikael nyki tyttöä poistumaan paikalta ja jättämään kauhean laulavan laatikon monttuunsa johon se kuului. Ina ei voinut kuitenkaan vastustaa. Laatikko halusi tulla avatuksi ja jostain syystä Inalla oli tunne, että juuri hänen tulisi se avata.

Sininen hehku purkautui laatikosta välittömästi Inan kurkistettua sisään ja ympäröi tytön nostaen tämän ilmaan. Ina tunsi valon tunkeutuvan jokaiseen ihosoluunsa muokaten siitä jotain uutta, kunnes valtava valoilmiö purkautui hänestä valaisten koko Pinewoodin taivaan hetkeksi kullan hehkuviin väreihin kuin Ina olisi aurinkoakin voimakkaampi, ainoa valo tässä maailmassa, joka omalla loisteellaan johdattaisi muita kohti parempaa.

Vieläkin tokkurassa tapahtuneesta Ina tunsi Mikaelin käsien kiertyvän itsensä ympärille hakien lohdutusta niin itselleen kuin yrittäen tarjota sitä myös Inalle. Kunpa hän olisi vain osannut selittää, miten hyvältä hänestä tuntui. Ennen kuin Ina ehti poimia laatikon mukaansa, Mikael kiskoi tytön mukaansa kauhuissaan tapahtuneesta. Ina ei enää ikinä palaisi tälle mökille, sen mies lupasi!

* * * *

Leo istuutui hevosensa selkään suunnaten matkansa kohti yliopistoa. Matkasta tulisi pitkä ja hänellä oli vielä yksi paikka poikettavanaan, ennen kuin voisi todella lähteä pois. Merkillinen auringon paiste valaisi hänen kulkuaan kuin rohkaisten häntä, kertoen että se mitä hän teki, oli oikein.

Pieni keskustelu kuninkaan kanssa* ja Annabella oli hänen omansa ikuisesti. Hämmästyneenä tyttö tuijotti edessään sädehtivää sormusta osaamatta sanoa mitään vastaukseksi. Leo oli yllättänyt kaikki, jopa itsensäkin kosimalla kuninkaan tytärtä.

*Osa 25

Kaikista suunnitelmista huolimatta hän ei voinut mitään sille, että pojan elämä oli menettänyt tarkoituksensa ilman Annabellaa hänen vierellään. Hänen yksinkertainen suunnitelmansa valtakunnan prinsessan viettelemisestä ja hylkäämisestä oli mennyt täysin pilalle. Hän ei koskaan ollut ajatellut rakastuvansa. Pujottaessaan kihlasormusta tytön käteen hänen sydämensä oli ratketa riemusta. Tyttö oli hänen ja hän saisi viettää tämän rinnalla loppuelämänsä. Silti tämä oli vain pieni hidastava mutka hänen suunnitelmissaan.

Onnellisena Leo sulki Annabellan syliinsä rutistaen tätä kuin tämä olisi minä hetkenä hyvänsä voinut kadota hänen sylistään. Kuningas keskeytti hetken onnitellen sydämensä kyllyydestä tuoretta kihlaparia ja Leoa hänen tyttärensä saamisesta.

Leon ollessa jo poistumassa linnasta Ludvig kaivoi esiin kuohuviinipullon ehdottaen maljaa tämän onnellisen päivän kunniaksi. Juhlamielellä itsekin Leo suostui mielihyvin.

"Malja Pinewoodin kuningaskunnan mahtaville ritareille!" Kuningas julisti Leon yllätykseksi. Pojan hämmästelevään ilmeeseen vastaten,

"Kuningattaren myrkyttäjä saatiin kiinni tänä iltana!" Leo tunsi kuplien joutuvan väärään kurkkuun saaden pojan yskimään niin kuohuvan samppanjan kuin kauhun sisältään ulos.

* * * *

Siinä siis se osa.
Vähän tuntui tönköltä, mutta nyt ei vain irronnut paremmin..
Kiireet tuntuvat painavan oikeassa elämässä kovasti päälle, vieden aikaa simssiltä ja
nämä osat tuntuvat vaativan aina vain enemmän lavastusta ja aikaa tekemiseen...
Toiseksi viimeisessä kuvassa näkyy muuten paronien perheen miesten muuttuneet silmät.
Naisilla on sitten omat värinsä, jotka taitavat näkyäkin vielä tällä kierroksella.

Kommentit lämmittävät aina mieltä... ;)
Kahden viikon päästä taas uuden osan merkeissä!