4. Osa: Strongbow

85 kuvaa

Se oli Henriettan suuri päivä. Pienestä tytöstä asti hän oli odottanut koska pääsisi naimisiin. Hän ei tuntenut miestänsä, mutta oli kuullut, ettei kiltimpää aviomiestä voisi löytää mistään. Henriett seisoi ja katseli alttarille päin. Kohta hänet vihittäisiin siellä ja hänestä tulisi paronitar Strongbow. Kohta musiikki alkaisi ja hän lähtisi kävelemään alttaria kohti.

Kaikki oli alkanut kuukausi sitten, kun paroni on polvistunut hänen eteensä. Avioliitto oli ollut suunnitteilla hääparinvanhemmilla jo kauan ennen parin syntyä, mutta nyt se oli käynyt toteen. Paronin vanhemmat olivat kuolleet ja Henrietta oli ehtinyt jo pelätä avioliittosopimuksen purkautumista. Paroni oli kunnian mies ja kosinut Henriettaa silti.

Vihkiäisiin oli saapunut kaikki silmäätekevät. Henriett oli otettu, että itse kuningaspari oli saapunut heidän juhliinsa. Typerä kissa Henriettan jaloissa vain meinasi pilata koko seremonian. Tiedä mitä tauteja niissä liikkuu. Henriett katseli miestänsä ja totesi, ettei tämä ollut yhtään hullumman näköinen. Kesähäät oli päätetty järjestää kesän loppupuolella. Koska ilma oli niin kaunis, itse seremonia pidettäisiin ulkona.

”Minä Paroni Mikael Strongbow, otan sinut Lady Henriett Frimanin aviopuolisokseni ja lupaan rakastaa sinua, niin hyvinä kuin huonoina päivinä.” Mikael vannoi, pujottaessaan sormusta Henriettan sormeen. Mikael ei tiennyt morsiamestaan mitään. Hän oli pitkään miettinyt ottaako Henrietta vaimoksi vai ei? Henriettan vanhemmat olivat lähettäneet hänelle kuvan tyttärestään ja tämän nähdessään ei hän voinut kieltäytyä. Nainen oli niin kaunis.

Morsiusparin suudellessa yleisö nousi seisomaan tuoleiltaan ja taputti villisti. Moni aatelista oli niin onnellisia, että paroni oli lopulta löytänyt jonkun. Paroni tunnettiin hellänä ja herkkänä miehenä, joka rakasti kaikkea kaunista sekä puhdasta ja inhosi rumaa ja likaa. Kukaan ei kuitenkaan voinut kuvitellakaan asuvansa paronin kanssa saman katon alla, muttei Henriett sitä tiennyt. Hän oli päässyt naimisiin ja se oli pääasia.

Ensimmäisenä onnea tulivat toivottamaan kuningas ja kuningatar. Henriett oli päättänyt jo ennen maahan tuloaan luoda tähän naiseen hyvät suhteet. Hän halusi sukunsa kunniaa, ja oli päättänyt nostaa tyttärensä, jonka hän oli päättänyt saada keinolla millä hyvänsä, kruununperillisen puolisoksi.

Kuningasta oli pyydetty pitämään maljapuhe. Hänen puhuessaan morsiuspari vaihtoi ujosti katseita lasien lomasta. Jokainen hetki veisi kohti iltaa, jolloin avioliitto laitettaisiin virallisesti täytäntöön. Kuningas ei puhunut pitkään, hän kuitenkin onnitteli paronia kauniin vaimon löytämisestä ja kiitti samalla myös upeiden juhlien järjestämisestä.

Maljannoston jälkeen alkoi ulkonakin jo pimetä. Kesä alkoi olla jo lopuillaan ja siksi ulkona alkoi tulla kylmä pimeän tullen. Häävieraat alkoivat siirtyä sisälle ja olihan sentään kakunleikkuun vuoro. Henriett suunnisti keittiöön, jossa Rowleylta tilattu suuri kakku odotti. Mikaelia ei vain näkynyt missään. Tämä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Joku nauroi kovaan ääneen, että mies oli mennyt haisunäätää paijaamaan. Ei Henriett sitä tietenkään uskonut, hänen miehensä ei olisi niin tyhmä, että koskisi haisunäätään. Mikaelin lopulta saavuttua Henriettan ajatukset osoittautuivat vääräksi. Hänen miehensä haisi!

Henriett hoiti kakunleikkuun, kun miehestä ei selkeästikään ollut mitään varmuutta. Hän otti lusikalla palan kakkua ja ojensi miehen suuhun. Kakku oli mitä parasta. Rowleyn emäntä kyllä tietää, miten kakkuja tehdään, Henriett ajatteli ja päätti samalla tilata tyttärensä ja kruununprinssin hääkakun tästä samasta paikasta. Kakun sisällä oli mustikkavaniljakreemitäyte. Päällinen oli perinteistä kermavaahtoa, jota oli koristeltu sokerimassasta tehdyillä kukkasilla ja perhosilla.

Ilta alkoi olla jo pitkällä ja vieraiden tuli lähteä takaisin kotiin. Herttuatar oli poistunut heti seremonian jälkeen, mitä oli suureen ääneen häissä ihmeteltykin. Hääpari meni hyvästelemään ulos vaunut, jotka veivät vieraat omiin linnoihinsa ja kartanoihinsa.  Kun kaikki olivat lähteneet, Mikael kääntyi Henriettaan päin ja hipaisi hellästi tämän poskea. ”Vihdoinkin kahden!”, hän totesi helpottuneena ja lähti opastamaan Henriettaa tämän huoneistoon.

Pari kaatui innoissaan ja jännittyneenä sängylle. Olihan tämä sentään heidän hääyö. Mikael painautui vaimoaan vasten ja kertoi, ettei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista ja niin hentoa, kuin Henriett. Puolen tunnin jälkeen Mikael nukkui autuaasti Henriettaa tiukasti sylissään rutistaen. Henriett oli vielä hereillä ja pohti päivän tapahtumia. Hän halusi tytön. Sanoi Mikael mitä tahansa minä hankin tämän kanssa juuri niin monta lasta, kuin että ensimmäinen tyttö syntyy. Tämän jälkeen keskitän kaikki voimani tytön kasvattamiseen.

* * * *

Aamulla Henriett heräsi ensimmäisenä ja jätti nukkuvan miehensä sänkyyn. Hän suunnisti kylpyhuoneelle, tai ainakin hän oli aika varma, että kylpyhuone olisi tässä suunnassa. Henriett painautui nautinnollisesti kuumaan kylpyyn. Kaikki se jännitys häiden ja avioliiton takia alkoi pikku hiljaa sulaa pois. Hän oli ollut niin hermostunut. Nyt Henriettan olisi aika keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten mieheensä tutustumiseen ja tyttären koulutuksen suunnitteluun.

Mikael oli herännyt jo kun Henriett saapui takaisin kylvystä huoneeseen. Mies oli ollut lekottelemassa sängyllä, mutta hypähti Henriettan nähtyään ylös ja suuntasi tämän luo. ”Mihin sinä niin aikaisin katosit?” Mikael kysyi ja suukotti vaimoaan. ”Kävin vain kylvyssä. En muuta.” Henriett vastasi miehelleen ujosti hymyillen.

”Tämä on ensimmäinen avioliittomme päivä, joten ei pidetä kiirettä.” Mikael sanoi vihjaillen, nosti vaimonsa käsivarsille ja kantoi tämän takaisin sänkyyn.

* * * *

Kun pari viimein pääsi sängystä ylös, oli päivä jo pitkällä. Mikael suuntasi ulos ja istahti lammen rannalle. Ihanaa lampeen on muuttanut sorsaemo perheineen, Mikael ajatteli katsellessaan vedessä uiskentelevaa sorsaperhettä. Niin pieniä, niin kauniita ja niin hauraita luontokappaleita. Tämä maailma on niin ihmeellinen paikka.

Mikaelin haaveillessa Henriett siivosi eilisen juhlan aiheuttamia sotkuja. Kakkulautasia oli kaikkialla, jopa lattialla, jota Henriett suuresti ihmetteli. Eivätkö nämä ihmiset osaa käyttäytyä?

Henriett suunnisti toilettiin pesemään astioita. Keittiön vati oli niin täynnä kaikkea epämääräistä, ettei hän uskaltanut edes katsoa sinne. Astiat pestyään hän huomasi hahmon, joka tuijotti peilistä. Henriett käänteli päätänsä ja katseli kasvojansa. Ovat sanoneet, että naimisiin meno muuttaa ihmistä, mutta enpä minä mitään eroa huomaa. Toivottavasti tyttäreni perii enemmän geenejä minulta, kuin isältään. Mikaelista puheen ollen täytyykin mennä laittamaan aamiaista tai lounaaksihan sitä voisi jo kutsua.

Henriett kattoi pöydän ja lähti etsimään miestään. Hän löysi tämän lammen rannalta makailemasta ja ihailemasta vesikirppujen suurta balettia, tai siltä Mikael sanoi sen näyttävän. Henriett itse ei nähnyt balettia vesikirppujen liikkeissä, vaan inhottavia pikku hyönteisiä, jotka likasivat hänen lampensa. ”Tulisitko syömään kanssani?” Henriett kysyi mieheltään ja tämä ilmoittikin olevansa jo hieman nälkäinen.

”Miten olet viihtynyt tänään uudessa kodissasi?” Mikael kysyi ja tarttui vaimoaan kädestä. Hän oli kovin onnellinen, kun lopultakin hän saisi perustaa perheen. Henriett on sitä paitsi kaikkea, mitä hän oli koskaan vaimolta toivonutkaan. ”Ihan hyvin. Viihdyn kyllä paremmin, kun alan löytää pikkuhiljaa tavaroiden paikkoja ja muistan, mikä huone on mikäkin.” Henriett vastasi miehelleen tämän tuijottaessa häntä kuin maailman suurinta ihmettä.

Hetken päästä Henriettallekin selvisi, mitä miehellä olikaan mielessä. Tämä kertoi, että hänellä olisi jotain pientä puuhaa yläkerrassa, jos vaimo olisi jo syönyt.  Pari suuntasi yläkertaan Henriettan huoneeseen.

Pitkälle he eivät kuitenkaan ehtineet, kun Henriett jo säntäsi toiletin puolelle oksentamaan lounaansa. Henriettan palattua huoneeseensa oli Mikael jo lähtenyt omille teillensä. Nainen päättikin ottaa pienet päivä unet.

Henriettan viipyessä Mikael oli kyllästynyt odottamaan vaimoaan ja suunnannut pihalle. Ulkona olikin jo tullut pimeää. Hän päätti narrata vähän kaloja omaksi huvikseen ja ehkä hän voisi sitten laittaa Henriettalle ruokaa. Tämä varmasti ilahtuisi suuresti. Mies sai kuin saikin kalan. Mikaelia kävi kuitenkin kovasti sääliksi pientä kala parkaa, joka katseli häntä suurilla silmillänsä. Hän ei raaskinut tehdä siitä lounasta, vaan päästi sen kaikessa hiljaisuudessa takaisin lammen syövereihin.

Mikael lopetti heti kalastamisen. Hän ei voisi tehdä näin enää yhdellekään luontokappaleelle. Parempi suunnata laatikolle ja katsoa onko joku tuonut taas laskuja. Siellähän niitä oli iso pino. Häät olivat vieneet paljon rahaa ja nyt pitäisi vielä maksaa niiden jälkikuluja. Rahaa ei ollut, joten laskut jäivät eteisen pöydälle. Ei voi mitään, jos ei ole rahaa. Ei niiden kanssa nyt niin kiire ole.

* * * *

Henriett heräsi tapansa mukaan aikaisin aamulla. Hän oli nähnyt eteishallin pöydällä olevien laskujen määrän. Henriett oli kauhistunut. Heillä oli maksuja laskuja, kuin milläkin köyhälistö perheellä, eikä miehellä ollut ilmeisesti mitään aikomusta lähteä töihin. Ei Henrietta ollut kuvitellut elämäänsä miehensä kanssa tällaiseksi, hehän olivat paroneja, entistä hallitsija sukua. Silti heillä ei ollut rahaa, eikä Mikaelia raha kiinnostanut. Hän oli kiinnostunut vain vesikirpuista, pumpuli pilvistä ja maalaamisesta. Nainen istuutui pianon eteen soittelemaa miestään odotellessa.

Mikael järkyttyi vaimonsa ilmettä toivottaessaan tälle hyviä huomenia. ”Mikä onkaan saanut vaimoni näin vihaiseksi?” Mikael kysyi hiljaa, mutta kohteliaasti.
”Meidän eteishallin pöydällä on isopino laskuja! Oletko sattunut huomaamaan? Millä olet suunnitellut maksavasi?”Henriett kysyi ääni kireänä, hänellä ei ollut oikeutta puuttua miehensä raha-asioihin, mutta hän ei halunnut nähdä perheensä ajautuvan vararikkoon. Mies ei vastannut. Katseli vain naista hölmistyneen näköisenä. Henriett tulkitsi hiljaisuuden, niin ettei mies ollut ajatellut asiaa, joten hän jatkoi ”Sinä voisit etsiä töitä tai kirjoittaa kuninkaalle ongelmastasi. Varmasti ystäväsi sinulle jotain keksivät. Sinullahan on loistava koulutus.”  Henriettan painostuksesta mies otti lehden ja katsoi oliko valtakunnan asioissa mitään sellaista, että hän olisi voinut niissä auttaa.

Mikael kyllästyi työn hakemiseen yhtä nopeasti, kuin oli sen aloittanutkin. Hän kaivoi hyppynarun laatikoston kätköistä ja alkoi hyppiä. Ei elää saa ottaa liian vakavasti, Mikael ajatteli hyppien iloisesti ja kepeästi eteishallissa. Sitä paitsi on kätevää, kun ei ole rahaa ostaa mitään, niin eteishallikin pysyy hyvänä naruhyppely paikkana.

Henriett ei voinut katsella miehensä hauskanpitoa vierestä, vaan suuntasi kotitöihinsä. Paroneilla ei ollut koskaan ollut niin siistiä, kuin mitä oli sen aamupäivän jälkeen. Henriett harjasi ja puunasi raivon vallassa, kunnes jokaisesta pinnasta näki oman peilikuvansa.

Mikaelia ei kiinnostaneet valtionvirka työt. Hän halusi maalata ja elättää perheensä maalauksillansa. Ei hänen töitään kukaan arvostanut ja välillä hän itsekin mietti, ettei maalaaminen ollutkaan niin helppoa kuin hän oli kuvitellut. Tästäkään työstä ei tule nyt ihan sellaista mitä kuvittelin., mutta kyllä joku vielä osaa arvostaa minun töitäni.

Henriett oli ilmoittautunut vetäytyvän huoneistoonsa. Nainen oli todella suuttunut minulle. Mikael halusi lepyttää ja yllättää vaimonsa iloisesti. Mikä onkaan parempi tapa ilahduttaa toista, kuin ruoka? Mikael löysi vaimonsa ostaman ahvenen kaapista. Kai minä voin kuollutta ahventa käsitellä, kunhan en ole se, joka kääntää ahvenen niskat nurin. Ahven oli sen verran iso, että hän leikkaisi siitä medaljonkeja ja hieroi pintaan vähän suolaa sekä pippuria. Hän ruskisti medaljonkien pintaa hieman paistinpannulla ja laittoi kalat tämän jälkeen lämmitettyyn uuniin hautumaan. Nyt pitää vielä kattaa pöytä.

Kaiken ollessa valmista Mikael istuutui pöytään ja huusi vaimoansa tulemaan keittiöön. Henriett ilahtui suuresti. ”Mikael, ruokahan on erinomaista! Mistä olet oppinut kokkaamaan tällä tavalla?” ”No, minulla on ollut paljon joutilasta aikaa. Toiseksi olen elänyt aika pitkään ilman palvelijoita ja vanhempia.”

Ilta oli jo pitkällä parin syötyä lounaansa ja Mikael vetäytyi huoneistoonsa nukkumaan. Koko päivän nukuttuaan, Henriettaa ei kuitenkaan vielä väsyttänyt. Hän laittoi jäljelle jääneet ruuat ruokakomeroon ja suuntasi kirjahyllylle. Hän oli päättänyt lukea vielä lempikirjaansa, ennen kuin menisi nukkumaan. Hän ei ehtinyt kuitenkaan pitkälle kirjassa, kun uni alkoi vaivata silmiä. Ehkä luen sitten joku toinen kerta.

Mikael heräsi vaimonsa tullessa makuukamariinsa. ”Miksi olit huoneessani nukkumassa?” Henriett hämmästeli, kun löysi miehensä kamaristaan. ”Halusin vain nukkua lähelläsi. Voin mennä kyllä poiskin, jos haluat?” ”Ei, jää. Pyydän. Olen vain todella väsynyt.” Henriett vastasi. Mikael tuli Henriettan luokse ja katseli vaimoaan hetken.
”Etkö ole huomannut, kuinka vatsasi on jo kasvanut kovasti?” Mikael kysyi vaimoltansa. Henriett ei ollut ehtinyt ajatellakaan vatsaansa. Hän oli ollut niin keskittynyt rahaongelmiin ja kuningattaren liehittelyyn. ”Meillehän tulee perheen lisäystä!” Mikael sanoi onnellisena ja taputti Henriettan vatsaa. Henriett katsoi ihmeissään miestänsä. Ei hän ollut uskonut, että raskaaksi voisi tulla noin vain. Muut aatelisperheet olivat olleet jo pitkään naimisissa ja nyt odottivat vasta esikoistaan. Mikael katsoi vaimonsa hämmästyneitä kasvoja ja kurottautui suutelemaan tätä hellästi huulille. ”Nyt nukkumaan, molemmat, että jaksatte!” Mikael sanoi ja peitteli Henriettan sänkyyn suukottaen tätä samalla otsalle.

* * * *

Lopulta raskaus alkoi jo tuntua todellisemmalta. Henriett huomasi eräänä aamuna, ettei hänen hameensa enää mahdu ylle. Mitä ihmettä minä nyt puen päälleni, Henriett pohti, kunnes huomasi Mikaelin äidin vanhan äitiyshameen kaapin nurkassa. Kai minä nyt tämän sitten puen, kun ei ole muutakaan. Onhan se kyllä vähän vanhanaikainen…

Raskaus oli helppo ja Henriett touhusi kotitöiden parissa, kuten ennenkin. Hänestä oli mukava touhuta kotona ja nyt hän halusi saada kodistaan erityisen puhtaan, sillä hän oli kutsunut muut aatelisnaiset vierailulle luokseen huomenillalla. Palvelija olisi kuitenkin mukava, mutta niin kauan, kun Mikael on sitä mieltä, että hän elättää meidät maalauksillaan, ei meillä ole varaa hankkia palvelijaa.  Rahaongelmien keskellä kotityöt auttoivat pitämään ajatukset kaukana kaikesta.

Mikael oli omistautunut maalaamisellensa, joten Henrietta päätti suunnata ulos. Oli aurinkoinen syyspäivä ja ilma oli vielä mukavan lämmin. Pihalla liikuskeli kulkukoira. Normaalisti Henrietta olisi ajanut kaikki kulkukoirat ja kissat pois pihaltansa, mutta tällä kertaa hän meni silittelemään koiraa. ”Oletpas sinä suloinen tapaus ja niin pehmoinen. Voin leikkiä kanssasi, mutta ole ihan hiljaa, ettei Mikael kuule. Hän menisi aivan varmasti taas ihan sekaisin sinusta ja unohtaisi maalaamisen. ”Henriett jutusteli koiralle rauhallisesti, rapsuttaen samalla tätä korvan takaa.

Henriett leikki koiran kanssa koko päivän. Lopulta koira kyllästyi olemaan Henriettan kanssa ja nainen jäi yksin pihalle. Oli tullut jo pimeä ja meri kuulsi kaukana horisontissa. Henriett asettui nurmikolle makuulle ja ihaili tähtiä. Meren kaukainen kohina kuului jossain kaukana horisontissa. Hän ei ollutkaan ennen huomannut sitä. Henriett pohti raha-asioita. Naisena hän ei olisi saanut puuttua niihin, mutta koska Mikael tuntui elävän jossain toisessa maailmassa, eihän voinut olla miettimättä niitä. Hän oli löytänyt lisää maksamattomia laskuja pihakiven alta piilosta. Mihin me vielä joudummekaan?

Henriett vetäytyi kaikessa hiljaisuudessa kamariinsa nukkumaan. Hän oli onnellinen siitä, että pikkuinen oli ilmoittanut tulostaan näin nopeasti avioliiton solmimisen jälkeen, mutta heillä ei ollut varaa lapseen.

Mikael maalasi alakerrassa. Hän oli alkanut pikku hiljaa päästä jyvälle siitä, millä pensselillä kannatti maalata tietynlaisia kohtia ja maalauksetkin alkoivat jo näyttää paremmilta. Niillä alkoi myös olla jo pikku hiljaa kysyntää valtakunnassa ja sen ulkopuolella. Siitä johtuen hinnat, joilla niitä ostettiin, olivat alkaneet nousta.

Mikael oli saanut tilaustyönä tekemänsä taulun valmiiksi ja siitä maksettu summa oli parempi kuin mitä hän olisi osannut odottaakaan. Hän etsi vanhimman laskun ja sujautti vaadittavat rahat kirjekuoreen. Hän vei rahat ulos laatikkoon, josta valtakunnan lähetti hakisi kirjeen aamulla. Pinewoodin valtakunnalla oli parempi lähetti kuin muissa ympäröivissä valtioissa. Valtion sisäiset viestit kulkivat päivässä tai parissa perille. Kuninkaalla oli myös omia kirjeitä varten oma lähetti, joka vei ilmoitukset välittömästi kuninkaan käskiessä. Mikaelilla ei ollut varaa edes omaan hevosvaljakkoon.

Mikael kapusi yläkertaan kohti kamareita. Hän oli jo vaimonsa kamarin ovella, kun kuuli vaimonsa vaimean tohinan. Hän on täydessä unessa. En halua herättää häntä! Mikael mietti ja vaihtoi suuntansa oman kamarinsa ovea kohti. Ehkä saan vielä tehtyä toisen maalauksen ennen lapsen syntymää, niin saadaan maksettua kehdot ja muut tarvikkeet puusepälle, Mikael mietti vielä ennen nukahtamista.

* * * *

Aamulla Henriett oli noussut tapansa mukaan ennen Mikaelia. Mikael etsi vaimoansa joka puolelta kartanoa, mutta tämä kadonnut savuna ilmaan. Pettyneenä etsintöjensä lopputuloksesta Mikael suuntasi kohti oleskeluhuonetta ja istuutui sohvalle. Siitä häntä kohtasi kummallinen näky. Henriett ulkona, suuren mahan kanssa ja vielä kalastamassa. Mikael lähti kiireesti ulos vaimonsa luokse.
”Mitä ihmettä sinä teet?”  Mikael kysyi tullessa vaimonsa luokse.
”Ruokakaappi ammotti tyhjyyttään, joten ajattelin hieman täyttää sitä. Tiesitkö, että meillä on todella suuria kaloja tässä pihalammessa? Jonkun pitäisi myös haravoida täällä.” Henriett vastasi avoimesti.

”Sinun ei tulisi olla ulkona kuin makailemassa nurmikolla! Oletko huomannut, että raskautesi alkaa olla loppu suoralla ja sinä vain kalastat. Synnytys voi käynnistyä milloin vain!” Mikael sanoi vihaisesti vaimolleen ja ajoi tämän sisälle.

Henriett kipusi yläkertaan miehensä puheita ihmetellen. Mikä siihen on nyt mennyt? En minä nyt niin suuri ole. Henriett muisti Mikaelin kamarissa olevan suuren peilin ja suuntasi sinne. Peilin edessä hän järkyttyi. Mikael oli todella oikeassa. Vatsanihan on ihan valtava. Toivottavasti se on tyttö! Minä niin haluaisin tytön. Mikael oli käskenyt Henriettan nukkumaan, mutta naista ei väsyttänyt. Mikael oli muutenkin käyttäytynyt hieman omituisesti. Henrietta suuntasi oleskeluhuoneeseen lukemaan ja samalla pitämään silmällä miehensä touhuja ulkona.

* * * *

Mikael poimi pihalta kaksi pihakiveä ja kopautti niitä yhteen kolme kertaa. Henriett ei epäillyt miehensä touhuja ollenkaan suotta, sillä pian Henriettan päästyä oleskeluhuoneeseen hän järkyttyi syvästi. Pihalle laskeutui noita lentävän luudan selässä. Henriett oli kyllä kuullut noidista, mutta ei ollut koskaan uskonut näkevänsä tällaista.

Siiri Rembrant oli Mikaelin vanha ystävä. Mikael oli yksi harvoista, joka tosiaan tiesi Siirin voimista. Moni pelkäsi Rembrantin suvun edustajaa, koska suvusta eli legenda, joka kertoi heidän olleen hyvissä väleissä noitien ja velhojen kanssa, mikä takia heiltä oli riistetty omaisuus ja arvonimi. Moni ei vain tiennyt, että he itse olivat noitia, eivätkä vain olleet tekemisissä taikavoimia omaavien kanssa.

”Kutsuit! Kaipasitko apuani jossain?” Siiri kysyi ystävältään iloisesti.

”Niin kutsuin. Anteeksi kun häiritsen sinua näin pienen asian takia, mutta lupasin Henriettalle haravoida, enkä millään jaksaisi. Toisaalta en ole nähnyt sinua pitkään aikaan ja on ihan kiva nähdä.” Mikael vastasi hieman nolona.

”Vai et jaksa haravoida. No se on pikku juttu. Muistathan kuitenkin, etten minä koskaan ihan ilmaiseksi taio!” Siiri puheli kysyvästi Mikaelille, joka nyökytteli päätään ymmärtäväisesti ja vastasi, että on hänellä iso ahven naiselle palkaksi työstä.

Ahven kelpasikin Siirille paremmin kuin hyvin palkaksi. Ei hän mitään rahalla tekisikään. Monet maksavat Rembrantille erilaisilla hyödykkeillä, siinä toivossa, että tämä puhuisi noita ja velho tuttavilleen heidän puolestaan myönteisesti ja vuosi olisi suotuisa. Siiri käveli lähimmän lehti rykelmän luokse ja heilautti taikasauvaansa. Mikael ei koskaan tottunut ystävänsä taitoihin, vaan hän tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn ja kylmän hien valuvan selkäänsä pitkin. Työ oli ohitse juuri niin nopeasti kuin Siiri oli luvannutkin. Samalla kuin lehtikasa Siirin edestä katosi, katosivat kaikki pihalla olleet lehdet.

Henriett katseli ikkunasta, kun Mikael noidalle paketin, jossa oli maksuksi luvattu ahven. Hän oli samalla järkyttynyt noidan olemassa olosta, mutta samalla ajatukset mahdollisuuksista kiusasivat häntä. Voisikohan noidasta olla minulle joskus jotain hyötyä? Henriett pohti itsekseen ja katseli noidan nousevan luudalleen.

Henriett oli järjestänyt illanistujaiset aatelisnaisille. Kaikki muut, paitsi lady Islington olivat päässeet paikalle. Ohjelmaa ei sen koommin ollut suunniteltu. Kreivitär oli jälleen kiivennyt soittamaan tunnelmamusiikkia muille. Hän ei ollut kovin hyvä soittamaan ja muut ihmettelivätkin miksi tämä vaivautui. Henriett, kuningatar ja herttuatar istuivat sohvilla jutustelemassa maailman menosta. Mikael maalasi taas ajatuksissaan yhtä tauluistaan. Kuningatar katseli miehen maalauksia miettien halusiko kukaan todella ostaa tuollaisia.

Henriett halusi nähdä kaikki kilpailijansa yhtä aikaa. Näin hän pystyi määrittelemään muiden aatelisnaisten suhdetta kuningattareen. Kreivitär vaikutti olevan pahin kilpailija kaikista. Valitsevatkohan kuningatar pari pojalleen vaimon ystäväperheestään, vai koulutuksen perusteella. Tyttärensä koulutuksesta Henrietta oli päättänyt pitää hyvää huolta, mutta ystävyyssuhde kuningattareen täytyisi luoda vielä. Henriett alkoi kuitenkin voida kesken illanvieton huonosti. Hänen täytyi hyvästellä ladyt ja vetäytyä kamariinsa nukkumaan.

Yöllä synnytys käynnistyikin. Henrietta heräsi kovaan kipuun sängyn ollessa märkänä lapsivedestä. Hänelle synnytys oli helppo, kuten oli raskauskin. Mikaelkaan ei ehtinyt vielä juosta alakerran maalaustelineen vierestä Henriettan kamariin, kun vauva oli jo maailmassa.

Mikael tiedusteli vauvan sukupuolta kiihtyneesti kamariin tultuaan. Henrietta katsoi miestään surullisin silmin. Hänen pettymyksekseen lapsi oli poika. Aivan ihana ja hurmaava, mutta silti niin viallinen. Hän halusi tytön. Mikael oli kuitenkin perijänsä johdosta onnensa huipulla.  Hän oli toivonut saavansa pojan, sillä tiesi vaimonsa pakkomielteestä tyttöä kohtaan. Olisi voinut käydä niin, ettei vaimo olisi enää suostunut enempää jälkikasvua tekemään. Mikael kun oli niin huono komentamaan naisia. Nimen hän oli valinnut kuolleen isänsä mukaan, Paroni Leonardo Strongbow.

Henriettan ihmetykseksi Mikael oli saanut kuin saanut myytyä taulujaan niin, että lasten huone oli valmiina. Henriett ihmetteli lastenhuoneen ovella hetken ja kiirehti laittamaan poikansa kehtoon. Kehto oli pieni ja maalattu siniseksi. Mies oli siis suunnitellut saavansa pojan! Henriett tuhahti kiukkuisesti ja suuntasi ulos huoneesta mutisten samalla jotain pojan odottamisesta, idiootista ja sinisistä vauvan tavaroista.

Mikael nosti poikansa syliinsä ja rutisti tätä hellästi olkapäätään vasten. Poika tuoksui niin ihanalle, niin puhtaalle ja niin vauvalle. ”Oma pieni hurmuri. Minä pidän sinusta huolen. Älä pelkää. Sinä olet toivottu, ainakin minun taholtani!” Mikael jutusteli hiljaa pienelle pojallensa, joka oli nukahtanut isänsä olkapäätä vasten.

* * * *

Henriett oli kutsunut jälleen kuningattaren kylään luokseen. Tällä kertaa ilman muita aatelisnaisia. Hän halusi jutustella tämän kanssa mahdollisuuksista perijän ja hänen tyttärensä avioliitto kohtaan. Kuningatar halasi Henriettaa kuin vanhaa ystäväänsä. Naisen sydämessä syttyi pieni toivon kipinä.

”Mitäköhän mieltä olisit, jos yhdistäisimme perheemme? Strongbowthan olivat ennen teitä vallassa ja olethan nähnyt poikamme miten suloinen hän on. Odotahan vain kun näet tyttäremme.” Henrietta puheli kuningattarelle. ”Teillä on mitä hurmaavin pieni poika, mutta eihän teillä ole tytärtä. Sitä paitsi Ludvig II syntyi vasta muutama viikko sitten, joten emme ole edes vielä ajatelleet hänen naittamistaan. Hyvä kun keksimme edes ketä pyytää kummeiksi. Asia tulee ajankohtaiseksi vasta paljon myöhemmin ja ethän sinä voi tietää saatko tytärtä.”

Kuningattaren lähdettyä Henrietta pesi kiukkuisesti astioita. Vai että JOS saan tyttären, MINÄHÄN SAAN! Astiat eivät kestäneet Henriettan kiukkuisia otteita, vaan särkyivät. Henriett katseli vihaisesti maassa olevia sirpaleita ja lähti hakemaan luutaa, jolla siivota sirpaleet. Koskiessaan luutaan hänen mielessään syntyi idea, ajatus, jota hän ei koskaan ollut uskonutkaan toteuttavansa, saatikka suunnittelevansa.

Henriett juoksi kiireesti ulos ja etsi ne kaksi kiveä, joita hänen miehensä oli naputtanut yhteen syksyn alku puolella. Hän kopautti kiviä yhteen kolmesti, kuten oli nähnyt Mikaelin tekevän ja istuutui maahan toiveikkaana odottamaan. Pian taivaalta kuului kimeätä naurua ja noita laskeutui luudalla heidän etupihalleen, tehden ensin kierroksen talon ympäri.

”En minä sinua odottanut kyllä näkeväni.” Siiri totesi tylysti arvioiden samalla Henriettaa päästä varpaisiin. Henriettan suuta kuivasi. Hän ei millään saanut sanotuksi asiaansa, eikä noidan pistävä tuijotus auttanut asiaa.
”No oliko sinulla jotain asiaakin minulle, vai kutsuitko minut tänne tuijoteltavaksi?” Siiri kysyi vielä tiukemmalla äänen sävyllä. Henrietta rohkaisi mielensä:
”Näin kun taioit lehtemme pois pihalta alku syksystä mieheni pyynnöstä. Minulla olisi sinulle pyyntö ja on minulla kalaakin!” Henriett sanoi hätäisesti ja veti paketin esiin, jossa oli kaksi monnia ja ahven. Noita katsoi ahvenia ja Henriettaa vuorotellen punniten selvästi mielessään auttaakko vai häipyäkö pihalta.
”Pyyntösi on ilmeisesti hieman suurempi, kun noin paljon kaloja jakelet.”

”Niin, minä haluaisin tyttären!” Henriett sai lopulta suustansa.

”Jos haluat saada aikaiseksi elämää taialla, siihen tarvitaan paljon muutakin, kuin kaloja. Elämän luomisen säännöt ovat tiukat. Elämä elämästä! Jos todella haluat tyttären, minä voin loihtia sinulle juoman, jolla saat sellaisen. Viettelet miehesi, juot juoman, niin saat tyttären. Tyttäresi vartuttua naimaikään astuu elämän ankarat ehdot kuvioon. Tyttäresi luotu elämä vaatii jonkun rakkaasi elämän, enkä minä voi säädellä sitä, kenen elämän se vie.” Henriett kuunteli kauhistuneena. Voisiko hänen poikansa tai miehensä kuolla? Henriett oli kuitenkin päättänyt saada tyttären hinnalla millä hyvänsä! Joten hän nyökkäsi päättäväisenä noidalle.

”Ihan miten haluat. Minä en itse joisi koko juomaa, se on hyvin vaarallista!” Siiri totesi arvostelevasti. Hän kaivoi taikasauvan esille. Henriett katseli järkyttyneenä, kun taikasauva löi kipinää ja loi kumman hohteen noidan kasvoille.  Taivaalta alkoi sataa lunta ja ilma kylmeni. Pian noidan käteen ilmestyi pieni pullo täynnä hehkuvaa vaaleanpunaista lientä.

”Tässä, sillä saat tyttären!” Noita ojensi pulloa Henriettalle, mutta kun Henriett oli tarttumassa siihen, noita pysäytti Henriettan vielä kerran. ”Mieti vielä tarkkaan haluatko todella juoda sen! Muista, että minä en joisi!” Henriett otti pullon ja kätki hameensa alle. Ulkona alkoi todella tulla kylmä ja Henriett suuntasi sisälle mustissa mietteissään. Nainen ei kuitenkaan enää ollut niin varma valinnastaan.

Oli Leonardon syntymäpäivä. Paronit olivat päättäneet juhlia poikansa juhlapäivää ihan kahdestaan. Henriett oli leiponut kakun pojalle, jonka kynttilöitä tämä isänsä kanssa puhalsi. Henriett kannusti taustalla poikaansa kasvamaan isoksi ja komeaksi pikku paroniksi. Hän olisi silti toivonut kannustavansa tytärtänsä kasvussa. Juomaa hän ei ollut uskaltanut juoda kuultuaan noidan ehdoista. Hän oli oppinut rakastamaan poikaansa ja pitämään miehestään, eikä halunnut kummankaan kuolevan.

Leonardosta kasvoi kuin kasvoikin kaunis pieni poika, jolla oli suuret isänsä silmät, sekä tämän suu. Poika oli kovin väsynyt kaikesta tohinasta ja Henriett vei tämän nukkumaan, suunnaten samalla omaan kamariinsa.

Mikael ilmoitti tulevansa aivan kohta perässä. Mies halusi vain viimeistellä taulunsa, josta oli jäänyt puuttumaan muutama tärkeä ja merkittävä viiva. Hänen maalaustaitonsa olivat alkaneet kasvaa ja saikin jo ihan sopivia summia tauluistansa. Taulun valmistuttua Mikael suuntasi yläkerran kamareille. Hän oli menossa omaan kamariinsa, mutta käänsikin suuntansa Henriettan luo. Ehkä nainen ei vielä nukkuisi.

Hän löysi Henriettan selvittämässä hiuksiansa kampauspöydän vieressä pyjama yllänsä. Nainen oli niin vastustamattoman herkän ja kauniin näköinen, että Mikael nosti tämän syliinsä ja asetti sängylle. Pian he viettivätkin pitkästä aikaa hellän hetken yhdessä Henriettan kamarin kätköissä.

Henriett ei kuitenkaan saanut unta. Hän suuntasi hameellensa ja otti juoman sen taskusta. Hiljaa hän hiipi ulos huoneesta. Tuli mitä tuli, minä haluan tyttären! Henriett ajatteli ja kulautti juoman alas. Se maistui aivan hunajakakuille.

Kurkkua poltti ja vatsa tuntui kääntyvän ylösalaisin. Henriett suuntasi kovalla kiireellä vessaan oksentamaan.