1. Osa Glassgow

(n. 50 kuvaa)
Kuningatar oli päättänyt viettää iltapäivää parvekkeellaan nauttien kesän viimeisistä lämmöistä ennen syksyä, kun kuningas saapui paikalle. ”Rose, meidän olisi aika tosissaan miettiä perijän hankkimista!”, Ludvig totesi ja veti vaimonsa syliinsä. Hän suuteli Rosea hellästi ja lupasi tulla yöksi tämän huoneeseen. Tämä lupaus oli sinänsä turha, sillä Ludvig vietti muutenkin jokaisen yön Rosen luona. Nyt hänelle oli vain tullut jo paineita kruununperillisen hankkimiseen, sillä perijää ei ollut kuulunut, vaikka avioliitto oli kestänyt jo muutaman kuukauden. Valtakunnassa oli alettu jo puhua ongelmista.
Ilmoitus vierailusta tarkoitti Roselle sitä, että hänen täytyy laittautua kuntoon iltaa varten. Hän rakasti lapsia ja oli toivonut niitä siitä lähtien kun oli alkanut ymmärtää jotain maailman menosta. Välillä tuntui kuitenkin että maailma oli hänen toiveitaan vastaan. Eniten maailmassa hän olisi halunnut lapsen Fredrickin kanssa, mutta nyt hänen toiveensa oli tehdä aviomiehensä tyytyväiseksi ja antaa tälle pieni prinssi.
Illallisen jälkeen Rose oli viettänyt aikaa lukien kirjaa ruuanlaitosta ja oli täysin unohtanut kuninkaan pyynnön tulla ajoissa. Rosen saavuttua makuuhuoneeseensa Ludvig oli jo odottamassa sängyllä. ”Anteeksi! Unohduin lukemaan oleskeluhuoneeseen!” Rose pahoitteli. ”Ei se mitään, rakas. Voisit joskus tehdä minulle niitä ruokiasi mistä niin kovasti luet!” Rose naurahti ja kipusi miehensä viereen.

Ludvig veti vaimonsa alleen ja huokaisi että jokainen hetki, jonka hän joutui odottamaan, on tämän arvoista. Vaimoansa hän odottaisi vaikka kuinka kauan.

Ennen nukahtamista Ludvig katseli vielä vaimoansa, silitteli tätä ja otti hänen kädestä kiinni. ”Kai sinä tiedät että minä rakastan sinua?”, Ludvig kysyi vaimoltaan. Rose hymyili miehelleen vastaukseksi, muttei sanonut mitään. Hän oli juuri niin onnellinen Ludvigin kanssa, kuin voisi olla ilman Fredrickiä.
Aamu alkoi normaalisti. Rose nousi ylös kampasi pöytänsä ääressä hiuksensa ja puki päällensä hiljaa, jottei herättäisi nukkuvaa miestänsä. Tällä oli muutenkin niin paljon huolia valtakuntansa kanssa, ettei meinannut saada unta. Rosen tuoksu auttoi Ludvigin kuitenkin uneen. Rosella puolestaan oli kova kiire, sillä hän halusi ehtiä lukemaan ennen aamupalaa. Hän todella rakasti ruokakirjoja.
Ludvig aloittaa aina aamunsa uimalla. Mielenrauha saavuttaa hänet, kun hän kelluskelee vedessä ja usein hänen parhaat päätöksensä tulevatkin mieleen uidessa. Palvelijat pitävätkin uima-altaan veden sulana vuodenajasta huolimatta, jotta kuningas voi uida aina aamuisin. Tänä aamuna kuninkaan mieltä painoi tuleva talvi, huono viljavuosi ja talonpojat. Hän oli päättänyt laskea kauppiaiden ja talonpoikien veroja, mutta kuinka paljon hän voi niitä laskea, jotta itse selviäisi talven yli? Hän olikin antanut jo aikaisemmin erikoisen komennon palvelijoille, etteivät siivoa niin paljoa linnassa vaan keskittyvät ruuan hankintaan talven varalle, kuten kalastukseen. Tällaista käskyä ei koskaan ennen ollut annettu, sillä yleensä kuninkaat olivat keränneet veroina koko talviajan ruuan.
Illallisella Rose otti puheeksi paroni von Strongbow. Tiesitkö, että paroni menee kohta naimisiin naapurimaan neidon, Henriettan, kanssa. Se on todella hyvä liitto ja paroni saa siitä hyvin rahaa linnansa kunnostusta varten. Neito Henrietta on myös kuulemma todella kaunis. Meidät on luonnollisesti kutsuttu häihin ja sinut pyydetty pitämään malja puhetta. Häät ovat jo ensi viikolla, kun he haluavat päästä naimisiin vielä, kun on kesä.
”Sehän on loistava asia. Näinä aikoina on niin kovin vaikeata saada hyviä naimakauppoja aikaiseksi. Mutta ei viitsitä aina puhua muista!” Ludvig totesi ja tyrkkäsi ruokaa Rosen suuhun. ”Oma maittavia sämpylöitä. Alice on sitten taitava kokki!” Rose huokaisi. Pari söi kaikessa rauhassa ruuastansa nauttien. Päivällisen lopuksi Ludvig ilmoitti vaimolleen, että tulee taas käymään tänä yönä vaimonsa huoneistossa. Johon Rose hymyili viekoittelevasti takaisin. Rose meni huoneistoonsa ja puki puhtaan alusasun yllensä. Hän näki peilikuvansa toiselta puolelta huonetta. Hän ei voinut vastustaa olla vilkaisematta peiliin ja käveli huoneen poikki. Rose katsahti itseään ja yritti katsella vatsansa seutua. Ei sitten mitään. Olemme olleet naimisissa vaikka kuinka kauan, eikä petihommista ole ollut puutetta. Onkohan minussa jotain vikaa, kun en saa lapsi? Rose pohti itsekseen peilikuvaansa katsellen.
Rose asettui odottamaan miestään sängylle, eikä hänen kauaa tarvinnutkaan odottaa. Mies tuli ja kaatoi hänet sänkyyn. Tunnin kuluttua molemmat nukkuivat onnellisena ja rauhallisena vierekkäin. Rose toivoen lasta ja Ludvig toivoen poikaa.
Sitten olikin jo kauan kohuttujen häiden aika. Rose aloitti valmistelunsa peseytymällä kunnolla aamulla. Hän voi hieman pahoin, mutta kuningattaren rooli vaati hänen lähteä miehensä mukaan aatelista onnittelemaan. Pesun jälkeen Rose suunnisti meikkauspöydän luokse ja laittoi itselleen juhlakampauksen ja vaihtoi vaateet.
 Kaiken huolittelun jälkeen Rose oli lopultakin valmis. Hän vaihtoi vielä arkisen otsakoristeensa edustus varten olevaan jalokivikruunuun, joka välkehtii valon osuessa siihen. Ludvig oli ylpeä vaimostaan ja siitä, että hänen vaimonsa näyttää niin hyvälle. Ei voi sanoa samaa kaikista aatelisten vaimoista, Ludvig pohti ja otti ylpeänä Rosen käsipuoleensa. Yhdessä he ajoivat paroni Strongbown häihin. (Joista paronien osassa.) 
Häiden jälkeen kuningatar huomasi voivansa todella pahoin ja sai juuri ja juuri vaihdettua juhlavaatteet pois päältä, kun hän jo ryntäsi vessaan oksentamaan. Olenkohan syönyt jotain viallista, vai voisinkohan olla raskaana? Pieni hymyn kare nousi kuningattaren huulille ja hän hieroi toiveikkaana vatsaansa.
Parin kuukauden päästä kuningattaren vatsa alkoikin tosissaan pullottaa. Hän tosiaan vartosi esikoistaan. Uskomatonta, kuningatar ajatteli onnellisena. Minun täytyy kertoa Ludvigille tästä aivan heti. Rose ajatteli ja puki nopeasti hameen yllensä ja säntäsi etsimään miestään alakerrasta.
Ludvig löytyi oleskelu huoneesta, jossa hän oli makaamassa divaanilla ja miettimässä maansa asioita. Hän ei sitten vain osannut asettua työpöydän ääreen töitä tekemään, vaan hakeutui aina muualle pohtimaan. Ludvigin pohdinnat häiriintyivät, kun Rose säntäsi huoneeseen sisään kauhealla kiireellä. Ludvig oli ihan varma, että jollekin palvelijalle oli nyt tapahtunut jotain, kunnes hän kuuli Rosen huudon ”ME SAAMME VAUVAN, LUDVIG!”  Kun Rose oli varma, että Ludvig oli kuullut hänet, hän rauhoittui selittämään asiaansa Ludvigille.
Ludvig innostui suuresti uutisesta ja hänen oli heti päästävä hieromaan vaimonsa vatsaa. ”Onpa se jo suuri! Siitä tulee varmasti kelpo poika.” Ludvig sanoi iloisesti. Rose täydensi miehensä lauseen lisäämällä ”tai tyttö.” Sitä kun ei voi tietää. "Rose, tätä täytyy juhlia! Aloitan heti vauvakutsujen järjestämisen, jotta ehdimme pitää ne ennen vauvan syntymää." Ludvig puheli innoissaan. Rose hymyili miehensä innokkuudelle.
Ludvig halusi kuitenkin ensin juhlia omalla tavallaan. Juuri sillä tavalla, minkä hän parhaiten osaa ja johdatti vaimonsa petikammarin puolelle. Nyt, kun vielä jaksat, niin otetaan ilo irti tästä tilanteesta, Ludvig totesi vaimolleen ja kaatoi tämän sängylle, intohimoisesti suudellen. 
Kuukaudet kuluivat ja Rosen vatsa kasvoi kasvamistaan. Hovi oli vakuuttunut, että kyseessä on vahva poika, koska vauvan tiedettiin potkivan lujasti vatsassa. Raskaus vei Roselta kaikki voimat. Hän jaksoi kävellä sängystä vessaan ja takaisin. Palvelijat toivat ruuatkin makuuhuoneeseen.
Syksy on saapunut Pinewoodiin. Alicelle osui haravointi vuoro. Palvelijat olivat arponeet kuka joutuu haravoimaan. Linnan pihalla on sen verran paljon puita, ettei kukaan halua joutua haravoimaan. Alice nieli tappionsa ja ryhtyi haravointi puuhiin. Alice oli myös innoissaan siitä, että linnaan olisi tulossa vauva. Tämä paikka onkin kaivannut pienten jalkojen tömistystä, Alice ajatteli itsekseen. 
Rose ei enää jaksanut tyydyttää kuningasta petikamarin puolella. Kuningas ei voinut vastustaa eräänä iltana, kun näki kamaraneito Alisen petaamassa hänen sänkyänsä. Alice oli niin houkutteleva nojaillessaan sänkyyn päin ja kurotellessaan peittoja paikoilleen kuninkaan sängystä.
Ludvig suorastaan hyökkäsi Alisen kimppuun intohimoa pursuten. Alice yllättyi täysin kuninkaansa käytöstä, sillä eihän tämä koskaan ennen ollut osoittanut mielenkiintoa häntä kohtaan. Tyttö oli kuitenkin kovin imarreltu, kun kerran jopa kuningas on hänestä kiinnostunut. Eivät kaikki kamarineidot saa tällaista kunniaa osaksensa.
Nopeasti pari olikin jo kaatunut sängylle ja kuningas sai sen mitä halusi. Alisa oli täysin unohtanut siveytensä ja naimakauppa haaveet. Jos hän joskus oli kuvitellut pääsevänsä naimisiin, niin touhut kuninkaan kanssa eivät auttaneet asiaa. Tämä oli kuitenkin Alisan lyhyen ja yksinkertaisen elämän kohokohta.
Kun kaikki oli ohitse huomasi Alisa, ettei päässytkään nukkumaan kuninkaan kainaloon. Ludvigin saatua haluamansa hän käänsi selkänsä Alisalle ja alkoi nukkua. Alisa kapusi ylös sängystä ja suuntasi pesun kautta kohti omaa sänkyänsä. Hän ei ikinä antaisi tämän toistua! Kuningatar on hänen ystävänsä ja kuningas ei edes välitä hänestä, niin kuin Alisa oli nähnyt kuninkaan välittävän kuningattaresta.
Kuninkaan kuningattarelle lupaamat vauvajuhlat olivat tulossa seuraavana päivänä ja Alisa oli määrätty siivoamaan keittiössä. Keittiön ollessa tarpeeksi siisti hänen tulisi valmistaa monni aatelisille kutsuvieraille. Alisan ja kuninkaan välillä ei ollut tapahtunut mitään sen yhden ainoan kerran jälkeen. Kuningatar ei ollut vielä saanut tietää ja Alisa toivoi, että siihen se jäisikin.
Kesken siivouksen Alisan mielen valtasi huoli siitä, että jos tuolla yöllä olisikin ollut seuraamuksensa. Kuningattaren vatsakin alkoi kasvaa vasta paljon myöhemmin. Alisa oli myös voinut aamulla hieman huonosti, mutta sehän olisi voinut johtua väsymyksestäkin.
Vauvajuhliin alkoi tulla vieraita jo iltapäivällä. Ensimmäisenä saapuikin Ludvigin serkku Herttua Fredrick Dramodred vaimonsa kanssa. Fredrick riensi kiireellä Rosen luo ja vähän aikaa he vain katselivat toisiansa kädestä pidellen. ”Näytät kauniilta”, Fredrick totesi Roselle, joka hymyili tälle takaisin vienosti.
Alisa olikin valmistanut kaikkien yllätykseksi ahventa, eikä monnia. Jokainen ruokailija oli tyytyväinen, sillä Alisan herkut ovat kuuluja koko valtakunnassa. Juhlien puheen aiheena oli luonnollisesti vauva ja se tuleeko siitä poika vai tyttö. Rose ei vain saanut ajatuksistaan Fredrickiä, joka oli laitettu vielä hänen viereensä istumaan.
Kuningas ehdotti maljaa kauniille vaimollensa ja tulevalle lapsellensa. ”Haluan kohottaa maljan vaimolleni, joka on antamassa minulle maailman parasta asiaa, poikaa. Toivon pojan saavan meidän molempien parhaat puolet. Vaimolleni!” Ludvig ilmoitti. Rose meni vaikeaksi. Vaikka hän kuinka haluaisi, että lapsi on poika, niin ei sitä voi vaan tietää. Mitä jos se onkin tyttö, kun Ludvig höpöttää kaikille pojasta?
Päivälisen jälkeen Rose esitteli taitojaan pianon soitossa. Kuningatar oli kuuluisa soitto taidostaan, kuten myös maalaustaidosta ja ruuanlaittotaidostaan. Aatelisnaisen koulutukseen kuului kyllä soitto ja maalaustaito, mutta kuningatar loisti näissä taidoissa ylitse muiden.
Juhlien loppupuolella Rose tunti itsensä kovain väsyneeksi ja ilmoitti vieraille että vetäytyy huoneistoonsa. Hän oli juuri vaihtamassa yllensä yöpukua, kun hänet valtasi suuri mieliteko katsoa paljasta vatsaansa. Hän jätti yöpuvun sängylle ja asteli peilin eteen. Vatsa oli kasvanutkin jo suureksi ja vauva syntyisi pian. Ludvigin takia Rose toivoi vauvan olevan poika. Tämä kun ei millään meinannut ymmärtää, ettei sukupuoli ole automaattisesti se, mitä toivoo. Toisaalta tyttökään ei olisi yhtään huono asia, Rose pohti itsekseen
Yhtäkkiä Rose kuuli hiljaisen kuiskauksen ovelta ”Rosemarié” ja ennen kuin hän ehti reagoida alastomuuteensa tai mihinkään muuhun, Rose huomasi olevansa Fredrickin syleilyssä ja kietovan käsiänsä tämän kaulan ympärille. Hän ei ikinä ollut pettänyt Ludvigia, kuin sydämessään. Fredrickin syleilyssä Rose vain tunsi olevansa kotona. Tähän hän kuuluu, eikä minnekään muualle. Hän ei ikinä tuntenut tällaista kuninkaan sylissä, ei ikinä. ”Fredrick!” Rose huomasi kuiskaavansa huuliensa välistä.
Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun todellisuus iski Rosemarién mieleen. ”Että sinä kehtaat!”, hän huusi ja itki. ”Olen serkkusi vaimo ja vielä raskaana tälle. Sinä tulet tänne minun huoneistooni, kuin sinä olisit mieheni, eikä Ludvig! Olet kuin omistaisit minut, näethän sinä, että minä kuulun toiselle!” Rose jatkoi huutamista. Kyyneleet valuivat Rosen poskia pitkin. Hän koki suurta menetyksen tunnetta, hänen perheensä oli vienyt häneltä kaiken naittamalla hänet Ludvigille. Hän ei kaivannut tätä vuosien takaista tunnekuohua enää ikinä.
Fredrick suuttui. ”Kai minä nyt sen näen, että olet ollut Ludvigin kanssa! Arvaa vain kuinka paljon minuun sattuu tietää, että olet toisen miehen oma ja minulta ikuisesti kielletty! Minä en rakasta vaimoani. Jos voisin valita, en edes koskisi häneen, eikä hän minuun. Olet ainoa asia tässä maailmassa jota olen rakastanut, Rose!” Fredrick huusi Roselle. ”Ludvig ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä on tiesitkö edes hänen suhteestaan kamarineitoosi?” Fredrick vielä huusi ja katsoi Rosea kuin olisi paljastanut nyt liikaa.
Rose ei osannut kuin tuijottaa ja kuunnella miehen sanoja. Hän ei ollut tiennyt, että Fredrickkin tunsi samalla tavalla kuin hän ja tarkemmin ajateltuna tällä oli asiat vielä Roseakin huonommin. Rose sentään tavallaan rakasti Ludvigia, vaikkei kykenisi ikinä samankaltaiseen rakkauteen, kuin mitä koki Fredrickiä kohtaan.
Fredrick kaappasi itkevän naisen vielä kerran syleilyynsä ja suuteli kuin hyvästiksi. Hän lopetti syleilyn yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin ja säntäsi huoneesta ulos.
Fredrick säntäsi hyvästelemättä ulos linnasta ja kuin sää olisi tiennyt hänen tunteensa, salama valaisi hänen menoansa. Myrsky alkoi ulkona ja niin myös Rosen ja Fredrickin sydämessä.
Rose asettui sängylle pyyhkien kyyneliään. Hänellä oli ollut raskas päivä ja hän tiesi että tulevaisuudesta tulisi vielä raskaampi. Fredrickin viimeiset sanat olivat piirtyneet hänen mieleensä, kuin tuli paperille. Ludvigilla oli suhde Aliceen. Mitä hän nyt tekisi? Alice oli ollut hänen luotettu keskustelu kumppani, kun muita ei ollut. Rose kyllä tiesi Ludvigin pettävän häntä, mutta Alicen kanssa hän ei ollut uskonut sitä tapahtuvan.
Ludvig oli päättänyt saada  juhlien päätyttyä, herttuatar Fionan, serkkunsa vaimon. Fiona ja Ludvig ymmärsivät toisiaan hyvin. Molemmilla oli suuri fyysinen läheisyyden tarve, joka ei vähällä helpottanut. Muiden lähdettyä ja Fionan miehenkin Fredrickin lähdettyä mitään sanomatta kotiinsa, pari alkoi lämmitellä ystävyyttään vielä läheisemmäksi. Ludvig veti Fionan syliinsä ja Fiona painoi tiukasti kehonsa miestä vasten.
Ennen kuin Fiona huomasikaan Ludvig oli jo riisunut tältä vaatteet ja painautui aina vain kiihkeämmin naista vasten. ”Mutta eihän me nyt tässä voida.” Fiona sanoi Ludvigille hätääntyneenä, mutta mies vain käski naisen rentoutua ja nauttia olostaan.
Alice oli nähnyt kaiken ja suuttui niin itsensä, kuin kuningattarenkin puolesta. ”Että sinä kehtaat viekoitella muita naisia! Olinko minäkin vain sinulle pelkkä valloitus muiden joukossa? Minä todella kuvittelin sinusta muuta!” Alice raivosi miehelle.
Ludvig vain haukotteli tylsistyneenä naisen raivoamisesta. ”Mitä sinulle kuuluu mitä minä teen ja kenen kanssa? Eiköhän se ole ihan minun asiani, eikä sinun” Ludvig totesi ja jätti naisen kiehumaan kiukussansa. Riidan aikana Fiona olikin jo kerännyt vaatteensa ja lähtenyt kotiinsa häpeissään.
Aamulla Alice olisi halunnut hieroa kuningattaren vatsaa, joka oli jo aivan valtava ja Alicen mielestä niin houkutteleva. Rose ei kuitenkaan halunnut olla missään tekemisissä nyt Alicen kanssa. Hän sanoi tietävänsä Alice puuhailuista selkänsä takana ja torjui vatsansa hellittelyn. Alice oli järkyttynyt. Mistä kuningatar oli kuullut siitä yhdestä kirotusta yöstä, jonka hän oli kuninkaan kanssa viettänyt? Kuningatar poistui paikalta Alicen anoessa polvillaan anteeksi antoa.
Yöllä Rose tunsi kovan vihlaisun vatsassansa, kun hän oli matkalla vessaan. Rose huusi kauhuissansa apua synnytykseen. Hovin tulisi olla paikalla, jotta jos lapsi olisi poika, niin se olisi todistettavasti Rosen synnyttämä, eikä vaihdokas. Nyt lapsi meinasi tulla ulos ennen hovin koolle kutsumista.
Hovi ehti juuri ja juuri paikalle todistamaan lapsen olleen todella kuningattaren ja onneksi sillä maailmaan putkahti pieni poika vauva. Rose oli todella onnellinen esikoisestaan ja nosti pojan korkealle ilmaan kaikkien nähtäväksi. Poika sai luonnollisesti nimekseen Ludvig II Glassgow ja on ensimmäinen kruununperillinen.
Ludvig juoksi hoviväen läpi vaimonsa ja lapsensa luokse. Hän oli ihka onnellinen lapsen synnystä ja se että se oli vielä poika. Hän ei voinut kuin huutaa ja tuulettaa lapsensa syntymää. Nyt minulla on joku jolle siirtää joskus kruununi.
Ludvig oli häikäisevän onnellinen pojastansa ja halusi tämän heti syliinsä. Vähän väliä hän kävi hakemassa poikansa kehdosta syliinsä halailtavaksi ja suukoteltavaksi. Poika oli niin vastustamaton ja pieni, sekä vielä hänen ja Rosen. Ludvig ei ollut osannut koskaan kuvitella tällaista onnea. Poika oli tehnyt hänet onnellisemmaksi, kuin mitä hän oli osannut kuvitella.

Hän varasti töistänsä hetkiä, jotta voisi käydä katsomassa pientä Ludia. Jos hän vain ehti, niin hän hoiti Ludin ennen kuin Alice ehti paikalle. Hän ei halunnut menettää hetkeäkään poikansa kasvusta ja olikin ihan varma, että Ludi oli hymyillyt hänelle eilen. Rose oli vain katsellut ihmeissään, kun Ludvig selitti poikansa hymystä vaimollensa. Rose ei ollut ikinä uskonut miehensä käyttäytyvän näin lapsen takia. Kun hän katsoi miestänsä poikansa kanssa, ei hän voinut enää olla vihainen tälle Alicen takia. Hän ja Lud ovat kuitenkin Ludvigille maailman tärkein asia, ja Ludvig on sen monta kertaa kertonut. Eikä hän itsekään mikään pyhimys ollut, Rose mietti.
 
Alice oli myös todella onnellinen uudesta tulokkaasta. Hän oli nyt myös varma, ettei ollut tullut raskaaksi yöstä kuninkaan kanssa. Kuningatarkin oli niin onnellinen vauvasta, että käyttäytyi niin kuin ennen vanhaan. Sitä paitsi vauva on niin ihana, Alice mietti itsekseen poikaa hoitaessaan.

* * * *

Tähän päättyy Glassgowin osa ja he saavat jäädä kokemaan vauvaonneansa ensi vuoroon asti. Seuraavassa osassa tapaamme herttuat ja heidän ongelmansa.
Kommentoida saa kaikesta, kehittämis ideoita otetaan vastaan, ja en ole ennen kirjoittanut blogia, niin näistä asioista otetaan myös mielellään vastaan neuvoja :)