24. Osa: Stone

65 kuvaa

Kolmannen kierroksen viimeinen osa, extraa lukuunottamatta... Huh huh..
Pinewoodilla oli tässä kuunvaihteessa yksivuotis syntymäpäivät, mutta vuodatuksen temppuiltua en ehtinyt mitään väsätä..  Ajatella, että tätä on tullut väsäiltyä jo vuosi.
Vastahan aloitin!
No nyt kuitenkin päästän teidät lukemaan. Osa ei ole kovin pitkä, mutta ei siinä tapahdukaan niin paljoa...
Juonen kehittelyä, juonen kehittelyä ;)
Silti osa on omistettu kiitoksena Simssiliinille...
(Selitän lopuksi paremmin) 

Viimeksi Stoneilla: Matthew kävi tyhjentämässä Parkien Brianin kanssa salapolttaja kauppias Rowleyn varaston. Miehet viettivät tanssintäytteisen uudenvuoden yön nauttien kahdestaan aatelisten laatujuomista.
Perheeseen syntyi vielä Hannah tyttö. Vaikea synnytys sai aikaan sen, ettei suurperheestä haaveillut Diana voinut enää saada lapsia. Kaivoon kuiskattu toivomus tuotti kuitenkin perheen pihalle kaksi pientä hyvin vaaleaa kääröä osan lopussa...

Matthew ihasteli tyytyväisenä tummanpunaisia omenia, joita omenapuu tarjosi heille tänä kauniina kesäpäivänä. Vesi kihosi hänen kielelleen, miehen ajatellessa vaimonsa Dianan tekemiä omenapiirakoita viime vuonna. Näistä tulisi vielä parempia, niin kauniita ne olivat.

Diana kitki kiireellä rikkaruohojen peitosta jo komeaksi kasvaneita kasvejaan. Tänään illalla olisi Henryn ja kaksosten yhteinen syntymäpäivä ja Parkit oli kutsuttu juhlimaan tapahtumaa. Diana ei todellakaan halunnut antaa huonoa kuvaa naapureille Stonejen kasvimaan hoidosta, vaikka se kaksosten ilmaantumisen jälkeen olikin jäänyt aivan liian vähäiselle hoidolle.

Sivusilmällä Diana katseli tyytyväisenä tytärtään Hannahia, joka oli lupautunut jauhamaan käsikivillä vehnän jauhoksi. Myllyltä tuotettu jauho oli päässyt loppumaan ja ilman jauhoja ei olisi syntymäpäiväkakkuja. Ei siitä niin tasaista tulisi, mutta olisipahan kuitenkin jotain, mistä kakun voisi pyöräyttää. Pieni Hannah oli äidin ylpeys. Tyttö oli niin reipas ja hyväsydäminen, ettei Diana saattanut aina uskoa tätä omakseen.

 * * * *

Matthew oli juuri ollut asettamassa ylitsepursuavan täyttä omenakoria keittiön pöydälle, kun pieni itku kaikui yläkerrasta hänen korviinsa. Kiireellä mies riensi katsomaan perheensä nuorimpia jäseniä. Aurora nukkui kehdossaan sikeästi, mutta Albert itkeä tuhersi kosteaa vaippaansa.

Matthew mietti hetken huikkaisiko ikkunasta Dianan vaihtamaan pojan vaipan, mutta ei mies raaskinut keskeyttää vaimonsa rikkaruohojen kitkentää. Hän osaisi varmasti itsekin.
"Tämä on sitten meidän salaisuutemme!" Matthew kuiskutti pojalleen taputellessaan talkkia vaipan aiheuttamiin hiertymiin. Miestä ei vaivannut yhtään lastenhoito, kunhan kukaan ei saisi tietää hänen sekaantuvan naisten asioihin. Matthew ei kuitenkaan malttanut jättää rakkaita kaksosiaan huomiotta, kuten monet muut hänen tuntemansa perheenisät.

* * * *

Juuri ennen iltahärän laskeutumista Stonejen talon ylle, Parkit ilmestyivät sovitusti ovelle. Pullantuoksuinen Diana kiirehti tervehtimään ystäväänsä keittiöstä. Iloisena hän toivotti naapurit tervetulleiksi ja käski käydä peremmälle. Kaikki olisi kohta valmista.

Diana asetteli kolme rusinakakkua keittiöntasolle riviin. Väsyneenä, mutta tyytyväisenä nainen pyyhkäisi otsalleen kihonneen hikipisaran. Kolmen kakun tekeminen oli ottanut yllättävän koville. Väsymys tuntui kuitenkin pyyhkiytyvän kokonaan hänen nähdessään Matthewn keittiön ovella molempia vauvoja pidellen.
"Sinä saat Auroran!" Matthew sanoi irrottamatta lempeää katsettaan vauvoista. Iloinen hurraus täytti Stonejen keittiön syntymäpäiväsankarien asettautuessa kakkujensa eteen.

Henry seisoi keskellä katsellen pikkusisaruksiaan, jotka kihersivät tyytyväisinä vanhempiensa sylissä. Uskomatonta, että aika oli todella kulunut näin nopeasti. Kaksoset olivat nyt erottamattomasti heidän perheensä jäseniä, pikkusisaruksia kuten Hannahkin.

Matthew kumartui ensimmäisenä avustamaan pientä Albertia rusinakakun kynttilöiden kanssa, joita Diana edelleen käytti turhan runsaasti lasten oikeisiin ikävuosiin nähden. Seuraavana vuoron sai Aurora ja isoveljen tavoin Henry puhalsi viimeisenä itse kynttilänsä. Miten paljon vastuuta pojan elämään, pieni kynttilöiden puhallus toikaan.

Aurora Stone

Albert Stone

Henry Stone

Lasten kadottua omille teilleen aikuiset valtasivat keittiön ruokapöydän. Vaikka kakkuja olikin monta, ei muruakaan jäänyt jäljelle seuraavaan päivään. Diana oli laittanut sahtia syntymäpäivien kunniaksi. Naisen sahti oli lähes yhtä kuuluisaa talonpoikien piireissä kuin Rowleyn emännän kakut koko valtakunnassa. Nauru täytti koko talon pimeintäkin nurkkaa myöten.

Henry puristi pienet kätensä tiukasti omiinsa. Jalka toisen viereen ja nopeasti pieni Marilla nousi ilmojen halki pyörimään korkealle ilmaan. Korkeammalle kuin Henry oli tarkoittanutkaan. Tyttö nauroi kovaäänisesti nopeiden liikkeiden kutitellessa mukavasti hänen vatsansa pohjaa. Onnellisena Henry kuunteli luvattunsa piristynyttä naurua. Pieni tyttö suri edelleen äitinsä menetystä. Henry oli päättänyt tehdä kaikkensa, jotta Mariella olisi vielä onnellisin nainen maan päällä. Sen hän oli luvannut itselleen ja Carolille, Marillan edesmenneelle äidille.

Vesi lotisi Dianan puristaessa ylimääräiset vedet sienestä pesusoikkoon ennen sen laskemista iholleen. Tyytyväisenä syntymäpäivien loppumisesta nainen hyräili kehtolaulua, jota oli juuri laulanut kaksosille nukuttaessaan näitä. Aikoinaan hänen oma äitinsä oli laulanut samaa laulua hänelle ja Diana toivoi Hannahin sekä Auroran vielä laulavan samaa kehtolaulua omille lapsilleen. Hiljainen kaipaus täytti hänen sydämensä. Lapset kasvoivat liian nopeasti.

Matthew oli vielä hereillä Dianan kaivautuessa tämän kainaloon lämpöä etsien. Mies avasi hätkähtäen silmänsä tuntiessaan vaimonsa kylmät jalat omien reisiensä välissä. Diana tarvitsisi villasukat, Matthew ajatteli muistaen kuitenkin tyhjän rahakirstun, jossa korkeintaan oli täytteenä nälkäinen hämähäkki. Sitä paitsi kaikelle rahalle, mitä ruoasta liukenisi, oli jo käyttötarkoitus mietittynä.

"Meidän täytyisi saada lisää tilaa," Matthew aloitti varovasti saaden vastaukseksi tyytyväistä mutinaa. "Pyysin Briania käymään huomenna lounaalla. Ajattelin pyytää Parkeilta rakennusapua vintin muuttamiseen asuintiloiksi!" Matthew jatkoi, mutta vaimonsa hennosta tuhinasta päätellen tämä oli matkannut miehensä lämmön ansiosta jo kauas unilinnaan seikkailemaan. Hellästi mies painoi huulensa vaimonsa otsaa vasten ennen kuin liittyi tämän seuraan unilinnassa. Asiasta ehtisi puhua aamullakin.

* * * *

Diana paloitteli vihanneksia muhennosta varten. Hän oli aivan varma, että kuuli miesten raapivan päätään shakkipöydän ääressä istuessaan. Talo oli inhottavan hiljainen kaksosten nukkuessa ja miesten vaiettua pelaamaan. Puheet auttamisesta käytäisiin vasta lounaan äärellä, joka vielä oli paloittelu vaiheessa. Diana oli varma, ettei Briania paljoa suostutella tarvitsisi, sillä laajennuksellahan vain taattiin Parkien tyttärelle mukavammat olot Stoneilla, kun tämä heille joskus haettaisiin asumaan.

Diana kattoi aterian miehille ja katosi yläkertaan kaksosia kurkistamaan. Matthew oli pakottanut Henryn mukaan neuvonpitoon, olihan poika jo miehen iässä.

"Olen ajatellut muokata yläkerran vintistä asuin kelpoisen tilan Marillaa varten." Matthew aloitti varovasti saaden Brianin huomion täysin itselleen, "niin ajattelin vain kysyä, että jos voisitte ja haluaisitte tulla auttamaan rakennustöissä Mattin kanssa?" Matthew sai lopulta suustaan ulos sen, miksi Brian oli alun perin kutsuttu lounaalle.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Brianin suupielet nousivat tavanomaiseen hymyasentoonsa.
"Tottahan toki me voimme auttaa! Autattehan te meitä saunan kanssa." Brian huudahti äänessään hieman ihmetystä siitä, että ystävänsä oli edes epäillyt heidän apuaan. Ainoa ehto, minkä mies asetti avulleen, oli että vintin remontti suoritettaisiin vasta Brianin häiden jälkeen. Hento puna nousi miehen poskille tämän puhuessa Mariesta, tulevasta vaimostaan. Kättä päälle ja asia oli selvä.

* * * *

Illan hämärtyessä Hannah kaivoi isoäidin reseptikirjan äidin kätköistä syliinsä. Henry oli neuvonut hänelle perusteita lukemisen ylellisestä taidosta ja nyt tyttö yritti selvittää isoäitinsä mystisenoloisia koukeroita. Pitkään hän tavasi ensimmäisen reseptin otsikkoa. Miksei isoäiti voinut kirjoittaa selvemmin? S-Y-D-Ä-N M-U-H-E-N-N-O-S, tyttö tavasi lopulta. Huono valo ja pitkään isoäidin koukeroiden tuijottaminen oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja päänsä jyskeestä päätellen tytöstä tuntui kuin tämä olisi viettänyt päivän sepän pajassa. Varovasti hän asetteli reseptikirjan takaisin paikoilleen ja päätti, että selvittäisi kyllä vielä, mitä sydän muhennos pitäisi sisällään.

Dianasta tuntui, että hän sai kaksosten opettamisesta enemmän harmaita hiuksia, kuin koskaan Henryä tai Hannahia opettaessaan. Milloin kesken puheharjoitusten Albert karkasi jäteämpärille sotkemaan itsensä, matot ja lattian likavedellä. Aurora taas tuntui olevan enemmän innostunut omien musikaalisten lahjojensa kehittämisestä, kuin oikeista elämäntaidoista. Talo raikasi usein Auroran paukuttaessa Matthew tekemää puista ksylofonia, Albertin säestäessä tätä veden loiskeella.

"Kuka pikkuinen täällä metelöi, tai siis anteeksi musisoi?" Henry naureskeli nostaen samalla pikkusiskon syliinsä. "Huomenna tehdään vintille lisää asuin tilaa teille ja Marillalle!" Henry puhui samalla kun kieputti siskoaan pää alaspäin. Pikkuinen tyttö tuskin edes kuuli, mitä isoveli hänelle kertoi nauraessaan niin, että koko talo raikui.

* * * *

Aamuauringon noustua Pinewoodin vuorten takaa Parkit saapuivat koko perheen voimin auttamaan Stonejen vintin remontoinnissa.

"Tästä pitäisi nyt sitten raahata tavarat vintille, tehdä köysitikkaita kestävämmät tikapuut ja tiivistää seinät." Matthew luetteli työlistaa Brianille, joka katseli kaksosten vanhaa huonetta, josta nyt tulisi kulkuväylä vintille. Rahat olivat riittäneet vintin seinien tiivistämiseen, muttei vielä huonejakojen tekemiseen. Vintistä tulisi siis tällä remontilla vain yksi isotila, mutta lämmin sellainen.

Henry oli pakertanut tehdä tikapuut entisten köysitikkaiden paikalle muiden puuhaillessa yläkerran tiivistysten kanssa. Tyytyväisenä poika katsoi tikkaiden sileää pintaa ja haaveili, että rakentaisi vielä joskus tähän ihan oikeat portaat. Vielä joskus, Henry ajatteli haikeana ja päätti mennä katsahtamaan miten muut olivat edistyneet vintillä.

Kaksosten tavarat oli saatu sijoiteltua suureen vinttitilaan. Tyhjää tilaa oli paljon, mutta kun rahaa tulisi, niin seinätkin nousisivat. Henry kertoi ujosti Marillalle mihin kohtaan tytön ja hänen oma huoneensa vintillä joskus tulisi. Vietti hän kuinka paljon tahansa aikaa Marillan kanssa, tunsi Henry silti aina perhosten lentelevän vatsassaan ja poskiensa punehtuvan jo, kun hän vain vilkaisikin tyttöä.

Iloinen puheensorina kaikui alas tikapuita pitkin pienen Albertin korviin. Vanhempiensa sängyn päältä poika oli hivuttautunut alas etsien iloisten äänien lähdettä, joka häntä niin kiehtoi. Hän halusi ehdottomasti liittyä muiden seuraan pitämään hauskaa. Hiljalleen poika kurotti kättänsä ottaakseen tukea tikapuista. Alberthan oli päättänyt ottaa selvää, mitä muut yläkerrassa teki. Aurorasta ei ollut iloa, kun tyttö ei meinannut millään herätä päiväunilta.

Tikapuiden alapäästä kuulunut kova pamahdus havahdutti remontoijat. Diana tunsi kylmän kouran kuristavan kurkkuaan juostessaan katsomaan, mitä oli tapahtunut. Naisen pahimmat painajaiset olivat juuri toteutuneet hänen nähdessään pienen poikansa makaavan liikkumattomana tikapuiden alla.

Kiireellä Diana säntäsi tikapuita alas nostaen Albertin syliinsä. Pojan heikot sydämensykkeet tuntuivat selvästi rintaa vasten. Ei ollut sanoja, millä nainen olisi voinut kuvailla ihanaa tunnetta siitä, että poika oli vielä elossa. Sanomatta sanaakaan Diana hylkäsi Matthewn esityksen hakea Sisar Maria paikalle, ei ollut aikaa edestakaisiin matkoihin. Hän veisi lapsen itse.

Diana oli takonut luostarin ovea kyyneleet silmissä, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Hän oli jo melkein luovuttanut, kun naisen katse osui luostaria vastapäätä olevan metsän reunassa häämöttävään pikkumökkiin. Siiri Rembrant osaisi auttaa. Pyyhkien kyyneleensä, Diana keräsi kaiken rohkeutensa ja otti askeleen toisensa jälkeen noidan mökkiä kohden. Mökin ovella Dianan rohkeus petti.

Käännyttyään jo ympäri kokeillakseen vielä kerran luostarin oveen koputtamista mökin ovi avautui. Esiin ei tullutkaan Dianan pelkäämä Siiri vaan tämän nuori tytär Roosa. Albertin tyhjä katse sai Dianan rohkaisemaan mielensä. Eihän nuori tyttö voisi olla vaarallinen.

"Poikani on kuolemaisillaan!" Diana parahti.

Diana asetti Albertin sohvalle ja rukoili Roosaa auttamaan. Tyttö katseli pitkän tovin vuorotellen sohvalleen ilmestynyttä pientä taaperoa ja hätääntynyttä Dianaa kuin arvioiden auttaisiko vai ei.

Lopulta Dianan helpotukseksi Roosa asteli sanomatta sanaakaan keittiöön ja alkoi sekoitella aineksia keskenään. Diana tunsi kiven vierähtävän sydämeltään. Albert pelastuisi edes jotenkin. Hän ehtisi tunnustaa syntinsä lääkkeiden käyttämisestä Jumalan tahtoa vastaan myöhemmin. Hän halusi poikansa jäävän eloon, eikä ottanut halunnut ottaa riskiä, että Luojan tahto poikkeaisi hänen omastaan.

Diana ei voinut kyllin kiittää Roosaa nähdessään pienen poikansa silmien avautuvan. Onneissaan hän rutisti tytön käsivarsiensa väliin kiittäen vuorotellen tätä ja Luojaa poikansa pelastamisesta.

Roosa tuijotteli loittonevan parin selkää miettien, mistä Albert oli niin tutun näköinen. Poika muistutti jotain, mutta hän ei saanut päähänsä mitä. Kunhan hän sen keksisi olisi pojasta vielä paljon hyötyä elävänä.

* * * *

Diana nosti piirakan uunista jäähtymään. Hänen tyttärensä syntymäpäiviä ei vietettäisi ilman herkkuja. Hannah ei Albertin onnettomuuden jälkeen ollut halunnut juhlia, mutta Diana ei halunnut unohtaa tytärtään täysin. Eivät tytöt joka päivä naimaikään tulleet.

Hannah Stone

Herkullinen tuoksu täytti alakerran houkutellen pöydän ääreen koko perheen piirakan ääressä Hannahin syntymäpäivää juhlimaan. Harvoin elämässä oli yhtä hyviä syitä juhlia ja herkkuja juhlimista varten.

Vanhempien kadottua yläkertaan kaksosia katsomaan, Henry käski Hannahin seurata itseään. Heillä olisi tapaaminen rannalla illan pimetessä.

Hannah käänsi katseensa pois, veljensä vetäessä luvattunsa syleilyynsä. Matt kääntyi onnittelemaan Hannahia syntymäpäivän johdosta ja huikkasi Henrylle, että pitäisi kiirettä, sillä hän halusi uimaan ennen sadetta.

Tytöt istuivat katsomaan poikien kahlatessa aaltojen syleilyyn.

"Miltä se tuntuu?" Hannah kysyi Marillalta saaden tytön kääntämään hämmästyen katseensa itseään kohti.

"Tarkoitan, että miltä tuntuu olla rakastunut?" Marillan kasvoille levisi lempeä hymy tämän katsellessa Hannahia.

"Kyllä sinä sen sitten huomaat. Lupaan sen!" Tyttö vastasi ja käänsi ihailevan katseensa Henryä kohti.

Hannah katseli poikien veden roiskuttelua, tuntien pienen kateuden heräävän sydämessään veljeään kohtaan. Kunpa Matt kiinnittäisi häneenkin huomiota, kuten Henryyn. Matt tuntui jättävän Hannahin kokonaan huomiotta, vaikka tyttö suorastaan kerjäsi tämän huomiota. Syvällä sisimmässään Hannah tiesi, että Matt oli hänen sydämensä valittu, eikä voinut ymmärtää, miksei poika huomannut häntä, jos näin oli tarkoitettu?

Matt juoksi vedestä uhaten kastella siskonsa, saaden Marillan näin pinkaisemaan karkuun. Henry ilmestyi Hannahin viereen naureskellen sisarusten keskinäistä kahinointia. Hän ei muistanut hetkeäkään, kun olisi kiusannut Hannahia samalla tavalla, kuin Matt kiusasi Marillaa koko ajan. Vilkaisu siskon ilmeeseen sai pojan rakkauden sekaisen ihailun vaihtumaan huoleen.

"Onko sinulla jotain suunnitelmia Mattin varalle Hannah?" Henry kysyi varovasti toivoen, ettei sisko vastaisi hänen pelkäämällään tavalla.

"Henry! Ei tietenkään!" Hannah kiljahti kuin poika olisi kysynyt jotain sopimatonta. Poskille leviävä puna paljasti kuitenkin valeen kuin kärpänen raadon.

"Hannah! Sinä et voi! Et tiedä mihin sekaannut." Henry parkaisi hädissään. Hannah ei ymmärtänyt. Mitä hänen veljellään oli asiaan sanottavaa! Ajatus siitä, ettei Matt tuntisikaan samoin, kuin Hannah sai tytön sydämen kuohumaan yli.

"Sinä et tiedä mitään mistään! Et saa silmiäsi irti Marillasta, joten anna minun asioiden olla!" Tyttö parahti vihaisena.

"Omahan on ongelmasi, sydämesi ja surusi! Minä vain satun tietämään, ettei Mattin sydän ole varattu sinulle. En tiedä kenelle, mutta ei ainakaan sinulle!" Henry sanoi heilauttaen kättään kuin korostaakseen sitä, kuinka vähän hän välitti sisarensa asioista. Hannah tunsi kuinka Henryn sanat Mattin sydämen kuulumisesta toiselle kiersivät hänen korvissaan uudestaan ja uudestaan. Kyynelten poltellessa silmiä, tyttö kääntyi ympäri ja juoksi minkä jaloistaan pääsi.

Hannah juoksi suoraan pihan perällä olevaan puumajaan, jonka Matt ja Henry olivat aikoinaan rakentaneet. Hän ei halunnut mennä sisälle. Äiti olisi kuitenkin kysellyt turvonneista silmistä ja suolavanoista poskilla. Vetäen syvään henkeä Hannah asettautui majan seinää vasten kuunnellen yön hiljaisuutta etsien siitä lohdutusta särkyneelle sydämelleen. Hän ei voinut uskoa, että Mattilla olisi toinen. Eikö tämä olisi tuonut tätä näytille, jos olisi? Niin kauan, kuin hän olikin haaveillut kasvavansa tarpeeksi, jotta kelpaisi pojalle ja sitten, kun hän oli tarpeeksi vanha, poika oli löytänyt toisen. Lopulta tyttö nukahti omaan lohduttomaan nyyhkytykseensä.

* * * *