39 Osa: Park

(92 kuvaa)

Kaksi viikkoa menee yllättävän äkkiä :) .... Kertaus tekstit ovat nyt vielä pidempiä kuin yleensä, koska viime osista on todella kauan, enkä odota kenenkään muistavan, mitä välttämättä on tapahtunut vuosi sitten.

Viimeksi Parkeilla:
Brian ja Catherine ovat onnellinen talonpoikaispari, jolle siunaantuu yhteensä kolme lasta. Kaksoset talonperijä Matt ja Marilla, sekä tytär Caroline. Marilla luvataan ystäväperheen Stonejen vanhimmalle pojalle Henrylle heti tytön synnyttyä.
Perheen onni kuitenkin loppuu, kun Catherine kuolee synnyttäessään Carolinea. Brian löytää uuden vaimon Marien, jonka kanssa avioituu nopeasti. Brian ei kuitenkaan voi unohtaa Carolia, jonka Marie myös aistii. Matt rakastuu Marieen, jolta poika saa omaksikin yllätyksekseen vastarakkautta. Marie synnyttää pojan, Jonahin, jonka isästä nainen ei tiedä. Se on joko Brian tai Matt. Marie päättää itse antaa vielä Brianille mahdollisuuden ja käskee Mattin pysyä kaukana hänestä ja vauvasta sekä pitää suunsa kiinni tapahtuneista, jotta Brian ei saisi tietää. Marilla muuttaa Stoneille asumaan ilmapiirin käydessä vaikeaksi Parkeilla.
Matt karkaa kotoa ja tapaa matkallaan metsässä kiertolaisseurueen, jonka päällikön tyttären Volyanan kanssa poika avioituu kiusatakseen äitipuoltaan. Pojalla on kiire esitellä äitipuolelleen uusi vaimo, joten hän ei kuule kiertolaispäällikön varotuksia tulevaisuudesta. Marie raivostuu Mattin nuorikosta ja päättää vietellä pojan takaisin itselleen vannoen Mattin olevan Jonahin isä.
***** "Jonah on sinun poikasi," Marie kuiskasi hiljaa huuliensa välistä kietoen alastoman kehonsa Mattin ympärille. Caroline räpäytti silmiään toivoen hänen edessään olevan näkymän katoavan olemattomiin. Siinä he, Matt ja äitipuoli, seisoivat toisiinsa kietoutuneena kuin muulla maailmalla ei olisi väliä heidän ympärillään. Tytön silmiä poltteli kyynelten valuessa ulos silmäluomien alta. Hän ei saattanut uskoa, että Matt tekisi tätä isälle saati omalle vaimolleen. Pakokauhu valtasi tytön sydämen. Hänen täytyi päästä pois, kauas tästä hirveästä hetkestä. Maailmassa oli vain yksi paikka, jossa hän tiesi olevansa turvassa. Matt havahtui portaikosta kantautuviin kiireellä poistuviin askeliin. Ärähtäen kiukkuisesti hän työnsi Marien alastoman lämpimän kehon irti omastaan. Kauhu siitä mitä olisi voinut seurata, jos joku olisi heidät nähnyt valtasi nuoren miehen sydämen, purkautuen raivoisana kiukkuna tuota hänen edessään seisovaa naista kohtaan.
"Pysy kaukana minusta, senkin noita!" Matt ärähti tietämättä oliko hän enemmän vihainen itselleen vai edessään seisovalle naiselle.
Hänen ja Marien suhde oli loppunut sinä päivänä, kun tämä oli valinnut Mattin isän. Matt olisi tehnyt mitä tahansa tuolloin saadakseen naisen itselleen, mutta tämä oli valinnut Brianin. Nyt kun hän oli itse löytänyt jonkun, niin naisen mieli olikin yllättäen muuttunut. "Sinä kadut vielä tätä!" Maria sihisi kiukkuisesti hampaidensa välistä, "Matt minä lupaan sen! Tulee päivä, kun sinä vielä anot minua takaisin!" Nainen jatkoi ääni tukahdutettuna, jottei se olisi yltynyt huudoksi. Matt ei vaivautunut katsomaan taakseen. Hän oli kuullut ja nähnyt tarpeeksi, eikä hän antaisi Marielle tuota nautintoa.

*****Caroline juoksi alkutalven kylmän kirpeään yöilmaan. Kylmyys sai tytön paljaan ihon kirvelemään, mutta hän ei jaksanut välittää. Askel toisensa jälkeen hän kulki kohti omaa turvasatamaansa.Kops... Kops... Kops... Kolmannen kohdalla Albert havahtui unesta kurkistaen ikkunasta selvittäen kopsahteluiden alkuperää. Nähdessään Carolinen pojalle tuli kiire. Tyttö ei ikinä olisi vaivannut häntä turhan takia. Kiireesti Albert puki ylleen vanhan lämpimän nahkatunikan ja suuntasi juoksu askelin ulos."Caroline?" Albert kuiskasi ääni huolesta täynnä päästessään pihalle. Kohta, jossa tyttö oli juuri äsken seisonut, oli kuitenkin tyhjä. Albert kuunteli hetken yön ääniä paikallistaen pakkasen kangistaman nurmikon rahinan loittonevan hänestä. Kiireesti poika lähti seuraamaan ääntä pihan perälle. Lopulta Albert löysi Carolinen kiipeämässä pojan puumajaan pukahtamatta sanaakaan. Ketterästi poika hypähti köysitikkaille kivuten vaivattomasti ne ylös puumajaansa, kuten niin monesti aikaisemmin. Caroline seisoi hiljaa tuijottaen yönpimeyteen, kuitenkaan näkemättä yhtään mitään. Poika toisti kuiskauksensa ääni yhä huolesta värähdellen "Caroline? Onko jotain sattunut?" Vastaamatta mitään tyttö kaatui hänen syliinsä saaden pojan pyllähtämään puumajan lattialle yllättävästä lisäpainosta. Albert tunsi reitensä kohdalla housujen kuluneen kankaan kastuvan tytön suolaisista kyynelistä. Caroline ei suostunut sanomaan sanaakaan. Yön hiljaiset äänet ympäröivät heidät Albertin silittäessä ystävänsä pitkiä mustia hiuksia toivoen koko ajan, että hän saattaisi tehdä jotain enemmän.

*****Volyana kiristeli hartioidensa lihaksi nostellakseen ja laskeakseen kirnun puista mäntää vuorotellen kiukun siivittäen tahtia. Hän ei suostunut luovuttamaan, vaikka hänen tottumattomia käsivarsia särki ankarasti kirnuamisen tuoman rasituksen alla. Monta asiaa nuori nainen oli joutunut harjoittelemaan alusta lähtien tietämättä oikein mitä tehdä, mutta hän ei suostunut uskomaan, ettei hänestä olisi mihinkään, sanoi Marie mitä tahansa. Mattin äitipuoli tuntui olevan kaikesta hänen kimpussaan. Mitä ikinä tyttö tekikään, oli nainen arvostelemassa hänen tekemisiään, eikä niistä koskaan löytynyt mitään kehuttavaa. Nainen ei tuntunut sietävän Volyanaa silmissään.Matt lähestyi nuorta vaimoaan hymyillen mielessään tämän päättäväiselle puhinalle. Hän oli aikoinaan tuonut tämän kotiinsa ärsyttääkseen Mariea, mutta ei hän enää osannut kuvitella nukahtavansa ilman Volyanan hiljaista hengitystä vierellään. Marie oli ollut hänen suuri rakkautensa, mutta Volyana oli nyt hänen tulevaisuutensa, oli tämä alun perin tullut hänen elämäänsä mitä tarkoitusta varten tahansa. Niin hän vakuutti itselleen toivoen sen muuttuvan totuudeksi. Tapahtumat Marien kanssa painoivat hänen sydäntään, mutta se mitä Volyana ei tiennyt, ei voinut satuttaa tätä. "Kröhöm", Matt rykäisi saaden tytön kääntymään itseään kohti.Matt kiersi kätensä vaimonsa pyöreiden lanteiden ympäri vetäen tämän vasten omaa kehoaan.
"Kai sinä tiedät, etten minä sinua nainut kotitaloustaitojesi takia?" Matt kysyi vaimoltaan tukahduttaen tämän mutisevan vastauksen omilla huulillaan. Ei hän voinut väittää, että avioliiton mukanaan tuomat edut Volyanan kanssa olisi hänestä ollut mitenkään vastenmielisiä. Tyttö oli kauniimpi kuin useimmat kedon kukista, houkutellen muita luokseen omalla ihastuttavalla seurallaan. Volyana kiinnitti huomioita siellä missä kulkikin omalla aistikkaalla tavallaan, eikä Matt voinut myöskään väittää, ettei pieni ylpeys kukkinut hänen sydämessään, kun muiden ihailevien talonpoikien silmien alla, hän oli kietonut omistaen kätensä Volyanan vyötärön ympäri.
Maria puristi vihaisesti yöpaitansa karkeaa kangasta nyrkissään saaden ihon hiertymään rikki sen hankautuessa kangasta vasten. Siinä hän seisoi yksinään Mattin ja Volyanan oven takana, kuunnellen oven takaisia tapahtumia. Naisesta tuntui kuin hän olisi hieronut suolaa avoimiin märkiviin haavoihin, mutta hän ei saattanut lähteä. Hänen jalkansa eivät suostuneet liikahtamaan, kuin jokin hänen sisässään olisi vaatinut häntä kuuntelemaan. Viha kyti hänen sydämessään, kuin hiillos, joka oli minä hetkenä hyvänsä valmiina roihahtamaan liekkeihin syöden kaiken tielleen sattuvan. Matt katuisi vielä valintaansa ja nainen aikoi pitää siitä henkilökohtaisesti huolen.

****

Caroline katseli Jonahin tyytyväistä ilmettä tämän seilatessa pienellä puisella laivalla kaukana Pinewoodin lähimeristä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi katsellut itselleen täysin vierasta ihmistä, jotain jonka hän oli kuvitellut olevan jotain aivan muuta. Jonah oli hänen veljenpoikansa, ei hänen veljensä.Pojan huomatessa huoneen ovella seisovan tytön, tämän kasvoille levisi hymy, jota Caroline ei voinut vastustaa. Veli tai veljenpoika, Jonah oli silti hänen sukulaisensa. Hänen lihaa ja verta. ”Hei pieni,” Caroline hymyili takaisin ja kumartui suukottamaan poikaa, kuin tervehtiäkseen heidän ensitapaamisensa kunniaksi. "Minä näen sinut," tyttö mutisi saaden vastaukseksi hämmästelevän silmäparin katseen.Caroline liittyi Jonahin seuraan uppoutuen vanhan nukkekodin lumoihin. Leikkimaailmassa kaikki oli paremmin ja selkeämmin. Hän olisi halunnut kertoa isälleen, mutta ei voinut. Vilkaisu Jonahin pieniin viattomasti hymyileviin kasvoihin varmisti asian. Hän ei halunnut rankaista pientä veljenpoikaansa tämän äidin ja Mattin synneistä. Caroline tunsi kyyneleiden valuvan kurkkuun pakottaen hänet nielaisemaan. Kunpa sisko Mariella olisi vielä kotona, sillä tämä tietäisi mitä tehdä. Koskaan Caroline ei ollut halunnut niin paljon päästä pois kotoaan kuin nyt. Veljelleen hän ei saattanut koskaan antaa anteeksi sitä, että hän pakotti sisarensa omien sotkujensa salaisuuden vartiaksi.

****

"Syökää säästellen!" Marie hehkui iloisesti hieroen Brianin kättä samalla saaden miehensä hymyilemään onnellisena, "meille on loppu talvesta tulossa uusi perheenjäsen." Marie hymyili nostaen hennosti käden vielä näkymättömälle vatsalleen. "Volyana, koska sinä hoidat vaimon velvollisuutesi?" Marie töksäytti saaden tytön melkein tukehtumaan pettuleipäänsä. Hän ei kuitenkaan lopettanut syömistään vaan haukkasi lisää pettuleipää suuhunsa toivoen, että naisen kommentti hänen kyvyttömyydestään tulla raskaaksi unohdettaisiin."Meillä ei ole vielä kiirettä? Eihän kultaseni?" Matt sanoi ääni niin täynnä hellyyttä kuin vain pystyi yhteen lauseeseen sisällyttämään tunnetta. "Meillä ei vielä ole ikää rasitteena." Miehen alku totesi terävästi vilkaisten Marieta kuin vanhaa kehuskelevaa emakkoa saaden tämän puolestaan yskimään pettuleivän palastaan. Caroline istui hiljaa paikoillaan tuntien kylmyyden huokuvan molemmilta puoliltaan saaden tytön hytisemään luitaan myöten. Yleensä kitkerä pettu takerteli tytön kurkussa suostumatta menemään alas, mutta nyt Caroline halusi vain pois. Tyttö haukkasi kiireesti uuden palasen edellisen vielä ehtimättä alas. Hänen syntymäpäivänsä oli jo lähellä ja lupaus pois pääsystä tästä häiriintyneestä perheestä oli jo melkein jo tavoitettavissa.

****Volyana tyhjensi vatsansa sisällön yläkerran reikätuolin uumeniin. Koko keskustelu oli saanut hänet voimaan huonosti ja vatsan sisällön pakottautumaan ylös. Hän ei olisi mitään muuta halunnut kuin antaa pojan Mattille, mutta nuo kerrat, kun hän oli jo iloinnut perijän ilmoittavan tulostaan, olivat loppuneet veren vuotoihin. Marien kommentit olivat muuttuneet aina vain terävämmiksi häntä kohtaan, aivan kuin hän olisi uhka, joka tuli nitistää. Kiertolaisten esikoiset eivät koskaan tulleet helposti. Volyana ei edes halunnut miettiä sukunsa perinteitä. Hän ei enää ollut kiertolainen, vaan hän asui talossa kaukana tuosta kaikesta.

****

Pitkästä aikaa iloiset äänet täyttivät Parkien oleskeluhuoneen varjoisat nurkat valoisuudellaan. Brian ei ollut päässyt paikalle todistamaan lastensa syntymäpäivää hänen ollessa töissä herttua Dramodredin tilusten metsissä. Volyana rutisti pientä tyytyväisen innostuneena hymyilevää Jonahia sylissään toivoen vielä jonain päivänä voivansa pitää sylissään omaa pienokaistaan. Caroline hänen vieressään mutisi hiljaa toiveitaan ennen kynttilöiden puhallusta. Volyanan huulet nykivät ylöspäin tämän kuullessa tytön toiveen, jota ei selkeästikään ollut tarkoitettu muiden korville.Volyana katsoi hetken haltioituneena kun Caroline kumartui puhaltaakseen omat kynttilänsä. Hän muisti itsekin vielä kuin eilisen oman syntymäpäivänsä, kun hänestä oli tullut nuori nainen. Jonah äännähti vaativasti hänen sylissään vaatien päästä puhaltamaan omat kynttilänsä. Nuori nainen teki työtä käskettyä nauraen pojan loppumattomalle innolle.Jonah ParkCaroline Park

****Marie katseli tyytyväisenä loimien lomassa pujottelevaa sukkulaa. Hellästi nainen hieraisi vielä olematonta vatsaansa kuin kalleinta aarrettaan. Hän nautti suuresti talossa valloillaan olevasta tilanteesta. Hän pystyi suoriutumaan naisen tehtävästä, toisin kuin Volyana, joka ei vieläkään ollut saanut suvulle jatkajaa äänekkäistä yrityksistä huolimatta. Marie tiesi itse valinneensa Brianin Mattin sijasta, mutta silti hän ei voinut olla inhoamatta Volyanaa. Hän halusi molemmat miehet itselleen ja oli päättänyt vielä onnistuvansa.

****Caroline yritti kirjoa nimikirjaimiaan pieneen kankaaseen, jonka hän itse oli kutonut. Kirjonnan jäljestä ei vain meinannut tulla millään sellaista, kuin hän oli mielessään kuvitellut. Hänellä ei ollut suotu malttia, jota työ olisi vaatinut. Tyttö oli suurpiirteinen tekemisissään, hän osasi kitkeä rikkaruohot ja suolistaa kalan, mutta pikkutarkka näperrys ei ollut häntä varten.

Kiukuissaan Caroline paiskasi kankaanpalan takassa loimuaviin ahnaisiin liekkeihin. Hetken hän tunsi piston sydämessään hukkaan heitetyn kankaanpalan vuoksi, mutta silti mielihyvä palavasta kankaasta tuntui paremmalle. Kangas oli yrittänyt parhaansa pistää vastaan, mutta hän oli voittanut tämän ottelun lopullisesti.

****
Volyanan hiveli kädellään hellästi ylös alas pientä vatsakumpuaan pitkin. Hänen vatsansa sisällä tuntui pientä nykimistä, jollaista hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. Kuin elohiiri, joka joskus nyki jalanpohjaa tai silmäkulmaa, olisi siirtynyt hänen vatsansa sisällä. Hän kantoi lopultakin lasta vatsansa suojissa. Hänen lapsensa saisi tukevan talon, jota tämä sai kutsua kodikseen. Kaikkea muuta, kuin mitä hän oli aikoinaan saanut. Hän ei enää ollut kiertolainen, eikä olisi hänen lapsikaan. Harvassa olivat ne hetket, kun hän oli todella kaivannut takaisin vanhan perheensä pariin.

****
Marie tunsi vihlaisevan kivun lävistävän vatsansa, kuin joku olisi iskenyt puukon läpi hänen alavatsastaan ja kiertänyt sitä haavassa. Kuuma, märkä, lämmin veri valui hitaasti hänen reittänsä pitkin kohti lattiaa.Kauhun tunne valtasi naisen syntymättömän lapsen puolesta. "Brian!" Marie huusi hampaidensa välistä niin kovaa kuin vain tuskaltaan saattoi."Lapsella ei ole nyt kaikki kunnossa!" Sisar Maria kohtasi Brianin vihaiset ja Mattin huolestuneet kasvot yläkerran aulassa poistuessaan lopulta Marien luota. Sisar Maria avasi suunsa puhuakseen, mutta ei saanut puhua loppuun saati edes aloittaa, kun hänet jo keskeytettiin. Brian kaatoi kaiken tuskansa edessään seisovan auttajan päälle kuin vain kaivaten jonkin, mihin hukuttaa pahan olonsa. Hän vain oli kokenut tämän jo kerran aikaisemmin Carolin kanssa ja silloin hänen vaimonsa ei ollut selvinnyt hengissä.
"Vaimosi on hengissä", Maria parahti toivoen Brianin vuodatuksen pysähtyvän siihen. Kysyvä silmäpari katsoi häntä takaisin ja hän tiesi hetkensä tulleen. "Vaimosi on hengissä, ” hän toisti ja jatkoi, ”mutta hän ei enää kestä yhtään raskautta tai hän on herran oma."Marie hankasi ihoaan karhealla sienellä kuin yrittäen puhdistaa itsestään jotain, mikä oli syvemmällä kuin iho. Hän ei kestänyt ajatusta siitä, ettei kyennyt enää saamaan lapsia ja vaikka olisi kyennytkin, niin se olisi tarkoittanut hänen henkensä menoa. Hän inhosi itseään, mutta vielä enemmän hän inhosi Volyanaa. Tämä oli noitunut hänet kiertolaistaioillaan ja aiheuttanut keskenmenon. Hiljaa Marie kuiskasi pyynnön yläilmoihin, että joku ylhäällä pitäisi huolen siitä, ettei hänen vainoajansa jäisi rankaisematta.

****Volyana tunsi vihaisen katseen yrittävän lävistää hänen juuttisen kankaan peitossa olevaa vatsanalkua, kuin yrittäen saada sen katoamaan. "Onko sinun pakko ahmia?" Marie tuhahti katsoessaan nuoren naisen lautasta, "tässä talossa asuu muitakin. Meillä ei päde samat säännöt kuin ehkä teidän kiertolaisten luona. Ruokansa eteen pitää tehdä töitä!" Volyana puristi rystyset valkoisena kädessään olevaa haarukkaa, vastustaen mielitekoaan kokeilla sen kestävyyttä Marien kureliivin vahvaan kankaaseen. Hän ei välittänyt vastata naiselle tämän päivittäisiin loukkaaviin kommentteihin. Nuori nainen ei koskaan ollut tuntenut itseään tervetulleeksi Parkien kotiin. Matt ei koskaan puuttunut äitipuolensa puheisiin, vaan yleensä hymyili hiljaa kuin nauttien tämän loukkaavista sanoista. "Menetin ruokahaluni!" Volyana tuhahti nousten rämisten ylös pöydästä. Hän ei halunnut olla keskellä tätä kaikkea.Päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Volyana huomasi viettävänsä talviset päivänsä käsitöiden parissa hautautuen yksinäisyyteen. Hetkittäin Jonah rikkoi hiljaisuuden kaivautuessaan Volyanan viereen tarinoimaan tämän hiljalleen kasvavalle vatsalle.Matt tuntui kadonneen. Mies ilmestyi yöllä hänen viereensä haisten vahvasti sahdille ja jäi vielä nukkumaan Volyanan noustessa ylös. Koko perhe tuntui elävän jatkuvassa ahdingossa, jokainen hukuttautuen omiin askareisiinsa muista välittämättä.

****
Pehmeät lumihiutaleet laskeutuivat hiljalleen Volyanan hiuksiin tämän laskiessa hitaasti sankoa kaivon uumeniin toivoen, ettei pinta ollut ehtinyt jäätyä pakkasen kiristyttyä. Nuori nainen tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä hänen huomatessaan hitaasti lähestyvän hahmon. Tunnistaessaan kasvon piirteet sydän lähti kiihkeään kilpajuoksuun naisen askelien kanssa, kuin kehottaen Volyanaa ottamaan vatsastaan kiinni ja juoksemaan niin kauas kuin vain pystyi.
Getrud oli näyttänyt aina samalta, mitä hän saattoi muistaa. Tämän ilmestyminen ei koskaan tarkoittanut hyvää. Jo pienenä Volyana muisti vanhan naisen nostattaneen kylmän hien hänen iholleen. Viitta tuntui yhtäkkiä ohuemmalta ja tyttö tunsi vilun väristysten kiirivän pitkin ihoa. Rauhallisen päättäväisin elein vanha nainen kaivoi esiin kristallipallonsa alkaen kiillottamaan sen pintaa kuin toivoen näkevänsä paremmin sen uumeniin.Tasaisella synkällä äänellä Getrud alkoi lukea ikiaikaista tarua, joka oli kulkenut kiertolaisten keskuudessa aikojen alusta alkaen. "Sukunsa ensimmäinen, ettei olisi sukunsa viimeinen,
yön on viettävä metsäs äitinsä kanssa ennen ensimmäistä hammastansa, haltioiden ja keijujen neuvottavana.
Mutta mitä maan kansa tahtoo, sen maan kansa vie,
pitkä on sun lapses tie, jos sut uni mukanaan vie.
Neuvo tää on mulla, älä anna unen tulla. Vaihdokas vasuus vaihtuu ja maahiset sun lapses vie."Volyana näki muistikuvien vierivän silmiensä edessä lapsuuden leirinuotioilta, kun hän oli silmät haltioituneena kuunnellut sukunsa historiaa. Tyttö avasi suunsa, mutta äännähdystäkään ei tullut ulos. Hitaasti hän nosti käden eteensä pudistaen samalla päätään ja ravistaen sormeaan kieltäytymisen merkiksi. Hän ei enää ollut kiertolainen, vaan Park. Hänen ei tarvinnut enää noudattaa ikiaikaista sopimusta metsänhenkien kanssa."Volyana!" Getrud ärähti ääni täynnä kiukkua ja hämmästystä tytön kieltäytymisestä, "sanat on sanottu, loitsu luettu! Et voi enää kieltäytyä. Olet kuullut tarinat, tiedät kuinka lapsellesi käy, jos et kunnioita sopimusta!" Getrud murisi matalasti puistattuneena edessään seisovat tytön vastalauseesta."He löytävät sinut kyllä asuit sinä sitten missä tahansa. Seinät eivät suojele sen paremmin kuin kangasteltta. He löytävät lapsesi, kiertolaisen veri kutsuu heitä luokseen, kuin luonnon voima sitä ei voi estää. Aivan kuten minä löysin sinut täältä. Kerran kiertolainen, aina kiertolainen." Nainen mumisi viimeiset sanansa kääntäen selkänsä Volyanan kyyneleistä kirveleville kasvoille.
Hiljaa Volyana kuiskasi ilmoille rauhoittelevia sanoja kuin rauhoitellakseen pientä elämän alkua vatsassaan, mutta ne tuntuivat enemmän lohduttavan häntä itseään. Pienet jalat painautuivat vatsan sisäpintaa vasten kuin yrittäen kertoa äidilleen kaiken olevan vielä hyvin. Mitään peruuttamatonta ei ollut tapahtunut. Silti Volyana ei voinut mitään pahaenteiselle tunteelleen, että kaikki ei ollut enää kunnossa.

****Volyana katseli puikkojen liikettä täysin menneisyyteensä uponneena. Hän yritti muistaa jokaisen sanan suvun tarinasta ja joka ikisen eleen, jota tarinan kertoja oli käyttänyt sitä kertoessaan. Vanha taru kertoi heidän sukunsa ensimmäisen edustajan olleen itsekin keiju. Nuori keiju oli rakastunut onnettomuudekseen kuolevaiseen. Hän oli myynyt hetkeäkään miettimättä sukunsa vastusteluista huolimatta ikuisen elämänsä tähän lyhyeen elämän taipaleeseen, jonka hän sai viettää rakkaimpansa kanssa.
Narahtava ovi katkaisi Volyanan muistelun Mattin astellessa hymyillen sisälle. "Tule, minulla on sinulle näytettävää!" Matt kuiskasi nykäisten vaimoaan hellästi kädestä.
Matt suunnisti päättäväisesti yläkerran pikkuhuoneeseen, joka sijaitsi juuri heidän huoneensa vieressä. Jossain kaukana hän kuuli Mattin lausuvan sanoja pahoittelevalla äänellä, mutta hän ei jaksanut keskittyä, vaan tyytyi seuraamaan hiljaa mietteissään miehensä askeleita.
"Tiedän, että olen ollut pitkään poissa, mutta sain tänään aikaiseksi kantaa varastosta suvun vanhan kehdon ja isoisän jo isälle aikoinaan veistämän hoitopöydän, kun ajat olivat vielä paremmin." Matt totesi katsoen samalla kaihoisasti hoitopöydän vanhaa pintaa kuin muistellen jotain menneisyydestään. Pieneen huoneeseen oli kannettu Jonahilla viimeksi käytössä ollut kehto ja hoitopöytä. Miehen käden kosketus näkyi huoneen nurkissa kasautuneina pölypalloina, joka sai nuoren naisen hetkeksi hymyilemään. Miehet eivät olleet niin tarkkoja.
"Äitini hoiti minua ja Marillaa aikoinaan tällä pöydällä" Matt totesi kaihoisasti silittäen hoitopöydän pehmeäksi kulunutta kangasta, Volyanan tietämättä puhuiko mies enää hänelle vai jollekin muulle. Matt kumartui vaimonsa vatsan ylle silittäen sen pehmeää pyöreää pintaa hellästi. "Muistutatkohan sinä yhtään isoäitiäsi?" Matt kuiskasi hiljaa huuliensa välistä ääni täynnä surua, kuin miehen muistellessaan äitiään. Hän ei enää muistanut kunnolla miltä äiti oli näyttänyt. Hän oli ollut vasta lapsi, kun tämä oli kuollut. Äidillä oli ollut mustat hiukset ja ruskeat silmät, jotka vain Caroline oli perinyt. Matt oli nähnyt isän monesti tuijottamassa Carolinea silmät vetisenä, vaikka tämä ei tätä koskaan myöntänyt.
Äkisti Matt nousi vetäisten vaimonsa hellästi syliinsä painaen samalla huulensa tämän huulille. Naisen huulet maistuivat kevyesti hunajalle saaden Mattin muistamaan heidän ensikohtaamisensa. Hän oli tietämättään päätynyt kiertolaisprinsessan sulhaseksi, mutta tuonut kauniin naisen mielellään kotiinsa vain äitipuolensa kiusaksi. Volyana ei koskaan ollut ansainnut jäädä hänen ja äitipuolen riitojen väliin, eihän tämä edes tiennyt mistä oli kysymys. Nyt heille oli kuitenkin tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi. Hiljaa mielessään Matt lupasi Marien olevan historiaaVolyana istui hiljaa huoneen nurkassa katsellen kynttilän lepattavassa valossa jykevänä seisovaa vanhaa hoitopöytää, kuin peläten ajatellen oliko hänellä koskaan mitään, jota hoitaa pöydällä. Kehto heilui aavemaisesti vetoisessa huoneessa, kuin joku käsi olisi rajan toiselta puolelta sitä keinuttanut. Hiljaa hänen sukunsa tarina jälleen täytti nuoren tytön mielen.
Rakkaustarina ei kuitenkaan saanut sellaista onnellista loppua, kuin olisi voinut odottaa. Kuolevaksi muuntautunut keiju, ei kuitenkaan pystynyt sopeutumaan elämään muiden kuolevaisten keskuudessa, vaan tämä palasi lapsineen niin rakkaaseen metsäänsä, anoen että hänen sukulaisensa ottaisivat hänet ja lapset luokseen. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, vaan ikuiset halusivat antaa heille opetuksen. Keijujen veri palaisi ikuisesti heidän sukunsa suonissa, eivätkä he osanneet kotiutua minnekään. Metsä oli heidän kotinsa, vain siellä he saattoivat olla onnellisia ja sieltä heidän elämän voimansa pulppusi, sinne he kaipasivat takaisin, jos sieltä joskus poistuivat. Opetuksena keijun tottelemattomuudesta, ikuiset olivat kuitenkin vaatineet hinnan siitä, että he suojelisivat tämän perillisiä maahisilta vuodesta toiseen. 

****Saunan lämpö hyväili päivän töiden jälkeen Brianin väsyneitä ja kiristyneitä lihaksia. Dramodredin metsätiluksilla työskentely oli ollut täydellinen mahdollisuus poistua pitkiksi päiviksi kodin ahdistavasta ilmapiiristä. Marie istui hänen vieressään, mutta hänen läsnäolonsa tuntui enemmän ahdistavalta kuin mieluisalta yllätykseltä. Miehestä oli alkanut tuntua, että Marien tuominen kotiin lasten uudeksi äidiksi, osoittautui päivä päivältä enemmän virheeksi. Nainen tuntui etääntyvän hänestä päiväpäivältä, eikä tämän sydämessä enää ollut iloa tai rakkautta.
Brian keräsi hetken rohkeutta ja nielaisi lopulta ylpeytensä, jota hänellä miehenä enää oli, kuiskaten hiljaa vaimolleen:
"Tiedän ettet viihdy enää luona, etkä ole koskaan kotiutunut talooni, " hän aloitti keskeyttäen puheensa pyyhkiäkseen silmissään kirvelevän hien pois, "en pakota sinua olemaan täällä. Annan sinulle luvan lähteä aamulla takaisin kotiasi, mutta en anna sinun viedä Jonahia minulta." Mies lopetti katsahtaen Marien kasvoihin, joiden ilmettä hän ei osannut selittää.
"Tule luokseni," nainen kuiskasi vetäen miehensä syliinsä.
Marie katseli sylissään olevan miehen kasvoja, jotka kaikesta peittelystä huolimatta olivat tuskan täyttämät. Hän ei olisi tullut kaipaamaan miestään, eikä edes poikaansa, mutta nainen ei saattanut kuvitella elämäänsä ilman Mattia. Toivoen kaiken kärsimyksen vielä joskus palkittavan hän kumartui suutelemaan sylissään makaavaa alastonta aviomiestään. Se oli hinta, joka hänen oli maksettava, jotta hän voisi jäädä taloon ilman tämän epäilyksiä.

**** Volyana heräsi tuntiessaan olkipatjan kastuvan allaan. Kipu lävisti hänen vatsansa säteillen pitkin selkää kovemmin, kuin mikään mitä hän oli ennen kokenut."Matt!" Volyana huusi vatsaansa pidellen saaden miehen säpsähtämään hereille sen näköisenä, että tämä oli valmis käymään murtovarkaan kimppuun sen nähdessään. "Älä vain seiso siinä! Vauva syntyy! Hae apua!" Volyana sihisi hampaidensa välistä miehen unenpöpperöiselle ilmeelle. Matt ravasi pitkin yläkerran aulaa kykenemättä istumaan. Huoli kuristi hänen sydäntään miehen kuunnellessa vaimonsa oven takaista tuskaa. Synnytys oli tuntunut jatkuvan ikuisuuden. Hän oli huomannut auringon nousseen ja laskeneen ainakin kerran. Taivaan rannasta saattoi jo nähdä uuden aamun sarastuksen nousevan. Hän ei saattanut ymmärtää, että isä oli kestänyt tämän jo neljä kertaa. Brian oli käynyt muutaman kerran yrittäen saada poikansa nukkumaan luvaten vahtia ovea, mutta Matt ei halunnut nukkua. Hän tiesi Dianan olevan taitava lapsenpäästäjä, mutta hän ei voinut olla pelkäämättä. Lopulta Volyanan tuskaista karjaisua seurasi pienen ihmisen lohduton itku, joka iski suoraan Mattin sydämeen.
Nuori mies rymisti huoneeseen Dianan lopulta annettua hänelle luvan tulla sisälle. Matt ei ollut ennen nähnyt kauniimpaa näkyä, kuin mitä hän nyt näki. Oman vaimonsa makaamassa sängyllä helpottuneen onnellisen näköisenä pieni tyttö sylissään, heidän tyttönsä.Matt ei malttanut pitää sormiaan erossa lapsesta. Peläten saavansa tuon pienen ihmisen alun rikki karkeissa käsissään hän katseli uutta tulokasta tervehtien tätä hiljaa. Lapsella oli isoäitinsä ruskeat silmät, jotka saivat nuoren isän hymyilemään kuin hän olisi nähnyt äitinsä uudestaan noissa silmissä.
"Matt" Volyana kuiskasi hiljaa noustuaan seisomaan hänen eteensä, "Olen pahoillani, ettei lapsi ole poika." nainen sanoi hiljaa katsellen samalla pikkuista tyttöä isänsä sylissä.
"Älä pyydä anteeksi!" Matt tuhahti harmistuneena edes kuullessaan vaimonsa sanoja, "hän on juuri täydellinen tällaisena ja meillä on vielä aikaa."

**** Caroline nautti aurinkoisen loppukevään viimeisten pakkasten rauhallisesta hohteesta. Lumi oli satanut routaisesta maasta jo nousseiden kukkien ylle, saaden niiden värin korostumaan valkoista hohdetta vasten. Perheen uusin tulokas Ann oli suloisuudestaan huolimatta äärettömän kovaääninen ja vahvatahtoinen. Matt ja Volyana viettäisivät tänään syntymäpäiviään ja Caroline oli ajatellut taittaa muutaman kukan juhlapöytään, mutta lumen alta oli vaikea löytää sellaista, joka olisi säilynyt sisälle tuotaessa hengissä. Tuttu ääni katkaisi hänen ajatuksensa saaden tytön sydämen sykkimään iloisesti äänen lausuessa hänen nimensä.
"Albert!" tyttö kiljahti iloisemmin kuin oli tarkoittanutkaan. Hetken hän katseli omia liikkeitään pystymättä vaikuttamaan niihin. Pojan keho tuntui jännittyvän hänen käsiensä sulkiessa tämän syleilyynsä. Silti hänestä tuntui niin luonnolliselta olla pojan lähellä. Tämän tuoksu sai tytön silmän pyörähtämään suorasta mielihyvästä.Caroline katseli pojan hienon vaaleaa ihoa, tulen punaisia hiuksia ja hopean hohtoisia silmiä, joita hän ei ollut nähnyt kellään muulla elämänsä aikana. Hellästi hän hymyili pojalle toivoen tämän hymyilevän hänelle takaisin. Albert oli aina ollut hänen läheisin ystävänsä. Tälle hän oli aina kertonut jokaisen salaisuutensa miettimättä koskaan olisiko hän voinut sitä tälle kertoa. Talven aikana hän oli huomannut tunteidensa olevan jotain muutakin kuin vain ystävyyttä. Hän saattoi vain toivoa, että pojankin tunteet olisivat talven aikana muuttuneet.Pettymys huokui hänen ylitseen pojan irrottautuessa tytön otteesta. Kuin lumoutuneena tämä kuitenkin jäi tuijottamaan tytön kasvoja. Caroline tunsi ihonsa kihelmöivät Albertin kosketuksen alla tämän nostaessa yllättäen kätensä tytön poskelle silittäen hänen pakkasen kovettamaa ihoaan. Pojan käden iho tuntui pehmeältä hänen karheaa ihoaan vasten. Vaistomaisesti Caroline nosti kätensä koskeakseen pojan kättä, mutta tämän tuntiessa hänen kosketuksensa poika säpsähti vetäen kätensä pois."Anteeksi", poika sanoi hätääntyneenä, kuin olisi jäänyt kiinni jostain luvattomasta. "Minun piti vain tulla kysymään isältäsi, oliko teillä siemen viljaa kuinka paljon varattuna, mutta ei sillä oikeastaan ole mikään kiire," poika kangertelin hieroen samalla niskaansa kuin sitä olisi pakottanut. Caroline ei saattanut uskoa korviaan. Hän olisi halunnut juosta sisään ja heittäytyä olkipatjansa päälle nuolemaan haavojaan, kuin haavoittunut saaliseläin. Tytön jalat eivät kuitenkaan liikkuneet.Sanomatta sanaakaan poika kääntyi ympäri suunnaten askeleensa kotitaloaan kohti. Caroline ei kyennyt kuin tuijottamaan tämän perään. Kuinka tässä elämässä tunteet saattoivatkin vaihdella niin äkisti. Hetki sitten hän oli luullut unelmiensa toteutuvan ja nyt hän seisoi sydän jähmettyneenä paikoilleen katsellessaan unelmiensa kävelevän pois hänen luotaan. 

****Volyana katseli pientä tytärtään nauttien rauhasta Annin lopultakin hiljennyttyä. Tyttö oli itkenyt taukoamatta hiljentyen vain hetkeksi voidakseen kohta jatkaa uudelleen yhä lujemmalla äänellä. Naisen sydäntä pakotti. Hän ei olisi halunnut toteuttaa Getrudin vaatimusta. Painaen poskensa Annin nukkaista päälakea vasten Volyana muisteli Getrudin sanoja, kuin punniten niiden todellisuutta. Hänen esi-isänsä oli tehnyt sopimuksen keijujen kanssa, jotta heidän sukunsa sai vaeltaa rauhassa metsästä toiseen halki valtakunnan, oli jokaisen sukupolven ensimmäisen edustajan vietettävä yö metsässä ennen ensimmäisen hampaan puhkeamista keijujen tarkasteltavana. Ikuiset saivat harvoin jälkeläisiä ja näin he halusivat varmistaa sukunsa jatkumisen, jos syntyneessä lapsessa oli tarpeeksi ikuisten ominaisuuksia, sallittiin tämän liittyä heidän seuraan ikuiseen elämään.
Volyana katseli lohduttomasti pientä koria, jonka hän oli löytänyt perheen varastosta. Varovasti hän kumartui korin ylle asettaen Annin korin pohjalle. Hänen oli pakko taipua Getrudin tahtoon. Jos ikiaikaista sopimusta ei kunnioitettu, löytyi suvun kaikki alle kolmevuotiaat edustajat kuolleena kehdoistaan. Sitä riskiä hän ei uskaltanut ottaa, sillä se olisi tarkoittanut myös hänen oman tyttärensä menehtymistä. Hän lähtisi Old Woodin pimeisiin metsiin alkuyöstä, kun juhlat olisivat ohitse ja väki hiljentynyt. 

****Matt tunsi itsensä siunatuksi katsellessaan ympärillään seisovia perheen jäseniä joiden iloiset äänet kaikuivat pitkin Parkien kodin puisia seiniä. Marie oli vetäytynyt kamariinsa valittaen huonoa oloaan, joka oli ollut Mattille enemmän kuin tervetullut uutinenPoikana hän oli tehnyt tyhmiä valintoja, mutta pian hänestä tulisi mies, valmiina tarttumaan ikääntyvän isänsä rinnalla töihin täysipäiväisesti. Hetken hän vilkaisi vaimonsa vakavia kasvoja saaden hämmästyksen vaeltamaan pitkin pojan mieltä tämän puhaltaessa kynttilöitään. Tämä näytti siltä, kuin hän olisi voinut pahoin. Matt tarttui Volyanaa kädestä puristaen sitä rohkaisevasti. Hänellä olisi elämä aikaa korjata omat virheensä ja hän aloittaisi sen vaimostaan.Parkien toisen sukupolven perijäpari Matthew ja Volyana Park.
Talon hiljennyttyä Volyana hiipi Annin pieneen ullakkokamariin napaten aikaisemmin illalla koriin asetetun tyttärensä mukaansa. Nainen tunsi vatsansa pyörivän ympäri syyllisyydestä hänen kantaessa omaa lastaan kohti metsää, josta tämä ehkä ei palaisi takaisin koskaan. Jos äiti ei valvonut lastaan tuona yönä, oli aamulla jäljellä vain tyhjä vasu. Legendan mukaan metsissä kaikuivat vieläkin kauan sitten lapsensa menettäneiden äitien sydämen kylmettävä itku ja hiljainen kuiske, jolla he yrittivät kutsua lastansa takaisin maan kansan maailmasta. Heidän kerrottiin kummittelevan metsissä, kutsuen matkamiehiä luokseen viedäkseen näiden sielun toivoen sen helpottavan loputonta yksinäisyyttään.
Volyana seisoi hiljaa pihan pimeydessä vain pieni kynttilä valaisten ympäröivää pimeyttä. Ann pyöri korissaan kuin mielenosoitukseksi äidilleen siitä, ettei hän pitänyt loppu talven kylmän pistävästä ilmasta. Hiljaa nainen mumisi anteeksi pyyntönsä ilmoille mielessään elävä kuva nukkuvasta Mattista. Nainen teki kuitenkin vain sen, mikä oli pakko.
Öisen Oldwoodin metsän oksiston täytti tuulen humiseva ääni heiluttaen oksia mukanaan kuin yrittäen varoittaa yöllisiä kulkijoitaan lähestyvästä vaarasta. Volyana sytytti nuotion toivoen sen pitävän hänet ja hänen tyttärensä lämpiminä läpi pimeän kylmän yön. Nainen kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen tietämättä, toivoko hän sen harvan villaisen kankaan pitävän loitolla enemmän kylmyyttä vai pimeyttä.Siitä oli aika, kun hän viimeksi oli viettänyt yönsä taivaan alla kuunnellen metsän yöllisiä ääniä. Volyana kumartui vasun puoleen nostaen Annin hetkeksi syleilyynsä kiristäen tämän kapaloita toivoen tytön selviävän yön ylitse vasussaan. Enemmän kuin mitään muuta, hän olisi halunnut pitää tyttärensä sylissään koko yön, mutta se ei ollut sopimuksen mukaista. Hänen täytyisi vain istua ja toivoa.Vasten tahtoaan Volyana käänsi selkänsä tyttärellensä tuijottaen tulen iloisena hehkuvia liekkejä. Välillä hän kääntyi tarkistaen, että pienestä kehdosta kuului yhä pieni tuhina kertoen naiselle hänen tyttärensä olevan yhä hänen kanssaan.
Tulen sammuttua oli Volyanakin vaipunut pimeyteen täysin tietämättömänä siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui vain pienen kynttilän yhä yrittäessä torjua ympäröivää pimeyttä.Valo tunkeutui läpi hänen silmäluomistaan herättäen naisen kalvakan kylmään aamuun. Hetken hän istui hiljaa tuijottaen eteensä ymmärtämättä mitä oli tapahtunut. Volyanan päätä kivisti kuin siihen olisi osunut jotain kovaa yön aikana.Kauhu heräsi naisen sisimmässä tämän muistaessa sen mitä varten hän oli alun perin metsään tullut tähän surkeaan pieneen leiriin. Kiireesti hän ryömi maata pitkin tavoitellen tyttärensä Vasua toivoen tämän yhä olevan siellä. Hänen kätensä tavoitti tutun turkiskapalon, joka oli Annin yllä ollut heidän tullessaan metsään.

Hän veti kapalon syliinsä, mutta se mitä kapaloissa oli, ei ollut hänen tyttärensä. Hopeiset silmät katselivat mintunvihreiltä kasvoilta häntä kuin he olisivat tavanneet ensimmäistä kertaa. Volyana tunsi kauhun purkautuvan hänen sisimmästään päästen ulos tuskan täyteisenä kiljahduksena, joka kaikui pitkin metsän oksistoja saaden linnut nousemaan hätääntyneinä puistaan.

*****

 Siinä oli ensimmäisen talonpoikistalon osa. Toivottavasti piditte lukemastanne :) . Joudun karsimaan osista todella paljon pois "ylimääräistä" perusjuonen ympäriltä, jottei osat venyisi mahdottomiksi. Kahden viikon päästä palaillaan taas asiaan toisen talonpoikaisperheen Stonejen kanssa...