1. Extra: Islington

 

54 kuvaa

”Minä haluan hevosen Arthur! Minä todella haluan!” Melanie sanoi vaativasti miehelleen. Arthur oli vienyt vaimonsa iltapäivä ratsastukselle puutarhaan, muttei ollut aavistanut vaimonsa alkavan taas tinkaamaan hevosta itselleen. ”Melanie rakas, minä olen sanonut sinulle vaikka kuinka monta kertaa, etten halua sinun ratsastavan yksin hevosella, kun olet tuossa tilassa!” Arthur vastasi Melanielle tiukasti. Hän toivoi kovasti, että nainen uskoisi häntä, sillä Arthurin oli loppujen lopuksi todella vaikea kieltää vaimoltaan mitään.

Melanie oli raskaana, mutta raskaus oli vasta alkuvaiheessa. Hän voi aamuisin huonosti, mutta muuten hän oli hyvävointinen ja oli aivan varma, että jaksaisi ratsastaa. Eikä ratsastuksessa mitään pahaa olisi, pienen kuntoilunhan sanottiin tekevän hyvää raskaana olevalle. Melanie mietiskeli usein asioita ruokaa laittaessaan. Hän oli päättänyt käännyttää miehensä pään hyvällä ruoalla. Tie miehen sydämeen, kun vie vatsankautta.

”Minä todella haluaisin se hevosen!” Melanie jatkoi kinuamistaan illallisen ääressä. ”Lapsikin syntyy vasta myöhään syksyllä ja minulla olisi hyvin aikaa ratsastella puutarhassa. Ei minulla ole muuten mitään tekemistä päivisin! Lupaan olla lähtemättä kauas.” Arthur katsoi vaimoaan, jonka silmän paloivat halusta saada oma hevonen. ”Olen vain niin huolissani, jos sinulle sattuu jotain! Sinä et ole ratsastanut paljoa Melanie!” Arthur sanoi surullisena. Hän tiesi jo naisen saavan tahtonsa läpi tässä asiassa.

Melanie ehdottikin maljaa uudelle hevosellensa ja Arthur yhtyi maljan nostamiseen hieman vastahakoisesti. ”Sillä ehdolla, ettet ratsastele täällä yksinäsi, vaan vain minun kanssani!” Arthur sanoi vaativasti, mutta Melanie pohti jo minkä väristä hevosta haluaisi.

”Jotain minäkin vaadin siitä hevosesta palkkioksi!” Arthur sanoi vaimolleen ja veti tämän tiiviisti lähellensä. Melanie kikatti, kuin teinityttö miehensä sylissä. Arthur on aina ollut niin intohimoinen. Melanie ”maksoi” mielellään Arthurin hevosesta vaatiman hinnan.

Melanie vietti monta unetonta yötä odottaen hevostansa. Hän ei oikein tiennyt mitä tekisi, hänen ajatuksensa pyörivät vain hevosen ympärillä. Usein hän leipoi ja valmisti ruoka-annoksia omaksi huviksensa, samalla miettiessään mitä tekisi hevosensa kanssa. Hän oli päättänyt nimetä hevosensa Hengroeniksi. Väri toiveeksi hän oli sanonut valkoisen ja Arthur oli jo etsinyt muutaman päivän ajan sopivaa.

Lopulta, koitti päivä, jolloin hän sai kauniin valkoisen hevosensa. Hän oli todella onnellinen ratsastaessaan pienen kartanonsa puutarhassa edes takaisin hevosensa kanssa. Hän tiesi, ettei Arthur pitäisi siitä, mitä hän teki, koska oli yksin, mutta ei välittänyt. Tärkeintä oli, että hän sai lopultakin ratsastella ikiomalla valkoisella hevosellaan.

Melanie näki kuninkaallisten vaunujen saapuvan pihaan ja näki ystävänsä kuningattaren nousevan vaunuista. Melanie hyppäsi iloissaan hevosensa selästä ja kiiruhti tervehtimään Rosea. Rose ihaili Melanien kaunista hevosta. Melanie lupasi viedä naisen kanssaan ratsastamaan.

”Etkös sinä ollut raskaana Melanie?” Rose kysyi istuessaan Melanien hevosen selässä. Melanie vastasi myöntävästi, johon Rose ihmetteli, että miten tämä oikein uskalsi sitten ratsastaa hevosella yksin ollessaan. Melanie kohautti hartioitaan ja totesi, ettei hevosella ratsastaessa ollut sen enempää hätää, kuin kirjaa lukiessa.

Melanie laittoi pöydälle pasteijoita ystävälleen. Hän tiesi Rosen arvostavan hyvää ruokaa ja siksi laittoi aina mielellään hieman vaativampia annoksia ystävälleen. Melanie todisteli ystävälleen edelleen, ettei ratsastamisesta raskaana ollessa ollut mitään vaaraa. Rose oli jo kyllästynyt keskusteluun ja vaihtoi aihetta pyytämällä ystävältään reseptiä pasteijoita varten, jotta Alice voisi valmistaa niitä linnassa.

Pian Rosen lähdettyä Arthur ratsasti takaisin pihaan ja tervehti heti ensimmäisenä vaimonsa vatsaa. ”Mitäs tänne kuuluu?” Arthur kyseli muka vatsalta, vaikka osoitti kysymyksen Melanielle. ”Eihän äitisi ole ratsastanut?” Melanie ei myöntänyt ratsastaneensa tänään yksin, mutta kertoi vieneensä kuningattaren pienelle kierto ajelulle. Ennen kuin Arthur ehti sanoa mitään, Melanie ojensi pasteijakorista miehelle pasteija. ”Ota, ne on vasta leivottuja!” Hän sanoi ja häipyi omiin puuhiinsa kauas miehensä tuomitsevan silmän alta.

Illalla Arthur löysi vaimonsa lukemasta kirjaa makuukamarista. Ei Arthur koskaan ollut vaimoansa erityisemmin rakastanut, mutta eihän ollut rakastanut ketään muutakaan. Melanie oli hänen vanhempiensa valinta vaimoksi miehelle ja Arthur oli halunnut kunnioittaa vanhempiensa tahtoa. Arthur oli kuitenkin mies ja hänellä oli miehen tarpeet. Melanie ei koskaan valittanut, eikä hänellä ollutkaan mitään valittamista.

Yöllä Melanie heräsi pahoinvointiin ja hänelle tuli kiire ehtiä vessaan oksentamaan. Nyt ei ole kaikki hyvin, Melanie ajatteli. Raskaus oli jo niin pitkällä, ettei pahoinvointikohtauksia enää olisi pitänyt olla. Melanie oli kauttaaltaan kylmän hien peitossa, kun pahoinvointi lopulta hellitti. Hän päätti olla kertomatta Arthurille, sillä mies vain syyttäisi hevosta ja veisi sen pois Melanielta.

Melanie kurkisti ikkunasta ulos ja huomasi auringon jo pilkistävän vuoren takaa. Arthur lähtisi kohta töihinsä kouluttamaan ritareita kuninkaalle. Täytyisihän miehen saada jotain syödäkseen ennen töihin lähtöä, joten Melanie ajatteli valmistaa munapasteijoita tälle aamupalaksi.

Arthur heräsi munapasteijoiden herkullisiin tuoksuihin. Melanien ei tarvinnut kutsua miestään syömään, kun tämä jo tuli tuoksun perässä pöytään istumaan. ”Lupaathan, ettet ratsasta yksinäsi tänään!” Arthur pyysi vaimoltansa hiljaa ja lupasi viedä tämän ratsastamaan töidensä jälkeen. Tänään olisi muutenkin lyhyempi päivä töissä. Melanie lupasi olla ratsastamatta yksinään, ja ilmoitti lupauksensa johtuvan rakkaudesta Arthuria kohtaan. Arthur hymähti vaimonsa suurille sanoille, lähetti lentosuukon ja lähti töihin ritareita kouluttamaan.

Todellisuudessa Melanie ei uskaltanut ratsastaa hevosella enää yksinään yöllisen pahoinvointi kohtauksen takia. Melanie siivosi pöydän ja sijasi miehensä sängyn. Melanien kamari oli ollut käyttämättömänä siitä lähtien, kun he olivat menneet Arthurin kanssa naimisiin. Melanie puki päällensä ja mietti miten saisi aikansa kulumaan yksinään ollessaan

Melanie istuutui taffelipianon ääreen ja veresti vanhoja taitojaan. Äiti oli aikoinaan pitänyt kovin tärkeänä, että tytär oppisi tanssimaan, laulamaan sekä soittamaan kiitettävästi. Melanie oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, etteivät nämä taidot olleet niin tärkeitä, mitä hän oli aikoinaan kuvitellut. Taidot olivatkin pahasti ruosteessa, eivätkä sormet meinanneet oikein löytää oikeille nuoteille. Aika kului nopeasti koskettimia etsiessä ja ennen kuin hän huomasikaan, oli Arthur jo kotona.

Arthur ei olisi millään halunnut viedä vaimoaan ratsastamaan. Hän oli sitä mieltä että seitsemännellä kuulla olevan naiset, ei tulisi ratsastella ollenkaan. Melanie sai tahtonsa kuitenkin läpi, kuten aina ja pian Arthur huomasi olevansa puutarhassa hevosensa selässä Melanien hevosen vieressä. Haisunäätä oli tullut pihalle nuuskimaan kukkasia ja pelästyi Melanien hevosta pahanpäiväisesti. Haisunäätä puolustautui suihkauttamalla suihkun Melanien hevosen päälle. Hevonen pelästyi ja nousi pystyyn.

Kaikki tapahtui kuin hidastettuna. Melaniesta tuntui kuin hän olisi tuijottanut ikuisuuden sinitaivasta, kun hän tunsi tippuvansa hevosen selästä eläimen seistessä takajaloillansa. Melanie ei tuntenut mitään, maailman vain musteni silmissä!

Arthur kiirehti maassa makaavan vaimonsa viereen. Hän oli kauhusta kankeana.  Vaivoin mies sai vaimonsa  nostettua käsivarsilleen. Kantaessaan Melanieta kamariin Arthur huomasi veren valuvan Melanien sääriä pitkin. ”Vauva” Arthur karjahti hätääntyneenä ja kiirehti askeliaan.

Pihalle oli saapunut Sisar Maria, joka oli kuullut miehen kauhun sekaiset avun huudot. Arthur juoksi tämän luokse ja tarttui häntä olkapäistä voimakkaasti. ”Sinun on pelastettava molemmat! Sinun on pelastettava!” Arthur huusi Marialle, joka vieläkin ihmetteli mitä kauheata perheessä oli tapahtunut. Nähdessään verivanan vievän sisälle Mariallekin tuli jo kiire.

Maria teki paljon töitä pelastaakseen molemmat äidin ja lapsen. Lapsi oli keskenkasvuinen, eikä hän ollut ollenkaan varma miten sellainen voisi tässä maailmassa selvitä. Lopulta hän veti peiton Melanien ylle, nyt on aika kertoa Arthurille uutiset.

”Tässä on poikasi, Sir Arthur!” Maria sanoi Arthurille näyttäessään lasta. Maria lisäsi myös, ettei kummankaan tilasta ollut varmuutta. Poika oli keskonen, joten tulevaisuus jäisi hänen kohdallaan luojan haltuun. Melanie puolestaan menetti paljon verta, eikä hänenkään tilallensa voi tehdä mitään, muuta kuin odottaa. Suonen iskennästäkään ei Marian mukaan ollut tällä kerta apua.

Arthur katsoi surkeana pientä hymyilevää poika vauvaa. ”Olin ajatellut kyllä aivan muuta nimeä, mutta olkoon nimesi Edward Melanien isän mukaan. Melanie varmasti arvostaisi sitä!” Arthur niiskautti ojentaen samalla kätensä pientä poikaa kohti. ”Onko Melanie hereillä?” Arthur kysyi Marialta, joka vain pudisti totisena päätänsä. Arthur ei välittänyt, vaan lähti kävelemään kamaria kohti poika sylissänsä.

”Melanie. Jos kuulet minua, niin saimme pojan. Annoin hänen nimeksensä Edward isäsi mukaan.” Arthur puheli hiljaa ojentaessaan samalla Edwardia Melanieta kohti, jos nainen vaikka sattuisi ihmeellisesti katsomaan poikaa. Melanie ei reagoinut mitenkään. Arthur seisoi pitkään hiljaa katsellen poikaansa ja vaimoansa vuorotellen. Hän oli vaarassa menettää molemmat.

Lopulta Sisar Maria ilmestyi ovelle ja pyysi Arthuria menemään pois. ”Sinun täytyy antaa molempien levätä! Et voi rasittaa heitä, tai he kuolevat varmasti!” Maria totesi ja ohjasi miehen pois huoneesta. Lastenhuone oli kalustettu jo ennen avioliittoa Melanien vanhempien johdosta, koska nämä kovasti toivoivat lapsenlapsia. Arthur asetti pienen Edwardin kehtoon uinumaan. Kuin kertoakseen isälleen kaiken olevan hyvin poika tarttui tätä sormesta ja puristi pienillä sormillaan minkä pystyi.

Arthur ei poistunut poikansa vierestä hetkeksikään. Kuninkaanlinnaan oli ilmoitettu tapahtuneesta ja kuningas oli myöntänyt Arthurille vapaata töistä siksi aikaa, että koti asiat tulisivat kuntoon. Arthur istui päivät pitkät lastenkamarin keinutuolissa ja valvoi pienen poikansa hengitystä. Mies ei ollut nähnyt aikoihin päivänvaloa, silmät punoittivat sekä parta oli huonosti ajettu. Arthurin päässä pyöri ainoastaan lause: Mitä minulle jää, jos menetän heidät?

Melanie ei osoittanut mitään toipumisen merkkejä. Päiväkaudet hän oli maannut sängyssä nukkuen. Naisen kivun sekaiset tuskan huokailut täyttivät Islingtonien pienen kartanon. Arthur oli jo tulla hulluksi, mutta onneksi hänellä oli Sisar Maria apunaan.

Maria hoiti päivittäin molempia potilaita ja sai joskus houkuteltua Arthurinkin pois keinutuolista tätä tuijottamasta. Shakkia Arthur suostui pelaamaan erän silloin tällöin, muttei koskaan olemaan pitkään poissa lasten kamarista.

Eräänä iltana Arthurin ja Marian shakin peluu johti riitaan, jossa Maria syytti miestä huijaamisesta. Riidellessään pari ajautui yllättävän lähelle toisiaan ja Arthur veti Marian kasvot suudeltaviksi. Maria, omaksikin yllätykseen, huomasi vastaavansa Arthurin suudelmaan. Nainen huomasi miten miehen käsi availi hänen hameensa takana olevaa nappiriviä ja veti hunnun hänen hiuksiltansa.

Maria ei ollut ikinä ollut näin alasti vapaaehtoisesti miehen seurassa, mutta täristen hän jatkoi silti vastaamista miehen suudelmiin, jotka kävivät koko ajan intohimoisemmiksi ja vaativammiksi. Maria huomasi Arthurin johdattavan itseään miehen kamaria kohti.

Pian Maria ja Arthur olivatkin jo sängyllä. Maria tunsi miehen painon ja tiesi, miehen sairaan vaimon makaavan toisella puolella kartanoa tuskissaan. Hän ei kuitenkaan kyennyt välittämään, vaan tämä hetki oli hänen. Maria tunsi olevansa kauneinta ja hennointa, mitä Arthur oli koskaan pidellyt ja halusi miehen itselleen, edes hetkeksi.

Hiukset hiestä märkänä pari katseli toisiaan käsistä kiinni pitäen. Maria ei ollut uskonut, että läheisyys toisen ihmisen kanssa voisi olla tällaista. Hän oli aina halunnut luostariin, mutta tämä lyhyt hetki sai hänet epäilemään vakaumustansa, jota hän ei ollut epäillyt edes kapinan aikana, kun oli ollut vähällä tulla tapetuksi vakaumuksensa takia. Pari nukahti toisiaan katsellen hentoon uneen.

Aamuyöllä herätessään Maria ei enää ollutkaan varma, oliko hänen päätöksensä ollut laisinkaan oikea. Häpeissään hän alkoi kerätä kenkiänsä, alusvaatteitansa ja nunnankaapunsa osia lattialta, johon ne olivat intohimon hetkellä lentäneet. Ei tässä näin pitänyt käydä, Maria ajatteli synkästi vielä vilkaistessaan Arthuria.

Maria katosi aamuyön pimeyteen häpeissään ja vihoissaan itsellensä. Kukaan ei saisi tietää tästä ja tämä oli sitten ainoa kerta, Maria ajatteli itsekseen luostaria kohti kävellessään.

Arthur oli aamulla paremmalla tuulella kuin aikoihin. Hän päätti lähteä katsastamaan miten ritari kokelaat selviytyivät ilman hänen ohjaustaan ja antamaan ohjeita. Maria oli antanut hänelle, jotain mikä häneltä puuttui, hänen itseluottamuksensa.

Arthur alkoi selvitä jo paremmin poikansa kanssa. Eikä Marian tarvinnut enää autella häntä joka päivä. Melanie oli myös ollut muutaman hetken hereillä ja nyt näytti siltä, että nainen luultavasti selviäsi tapahtuneesta.

Edwardilla oli syntymäpäivät. Rowleyn emäntä oli leiponut pojalle syntymäpäivä kakun tilauksesta. Arthur odotti, jos Melanie jaksaisi tulla katsomaan poikansa ensimmäistä syntymäpäivää. Poika oli vanhin valtakunnan lapsista, mutta tämä olikin syntynyt ennen aikojaan onnettomuuden takia.

Melanie raahautui kuin raahautuikin juuri viime hetkellä, kun kynttilät olivat jo sytytetty ja pari valjakko oli puhaltamassa kynttilöitä. Arthur hymyili vaimollensa ja toivotti tämän tervetulleeksi elävien kirjoihin. Samalla Edward puhalsi isänsä avustuksella kynttilät sammuksiin.

Edward peri äitinsä vaaleat hiukset, mutta isänsä vihreät silmät. Arthur pörrötti poikansa hiuksia ylpeänä ja leikkasi itselleen sekä Edwardille palat kakkua syötäväksi.

Melaniekin söi pitkästä aikaa suklaakakkua, mutta hitaasti. Pojat saivat omansa jo aikoja sitten syötyä ja Arthur esitteli pojalle tämän syntymäpäivälahjaa. Hän oli hankkinut kaikesta huolimatta keinuhevosen pojallensa ratsuksi. Koulutan pojasta niin hyvän ratsastajan, ettei tämä ainakaan ikinä putoa hevosen selästä, Arthur ajatteli ja katsoi kalpeaa vaimoaan sivusilmällä.

Melanie ei jaksanut kauaa olla hereillä vaan vetäytyi heti nukkumaan saatuaan kakkupalansa syötyä. Edwardista oli kasvanut komea poika, Melanie ajatteli. Hän olisi halunnut osallistua poikansa elämään enemmän, mutta hän epäili syvästi, ettei ikinä voisi olla täysipainoisesti äiti. Tohtori ei antanut Melanielle toivoa hänen edistymisestään huolimatta.

Arthur otti kaiken irti isän roolistansa. Häntä ei ikinä ollut opetettu hoitamaan lapsia, mutta Edwardin kanssa hän viihtyi loistavasti. Potalla käyminen aloitettiin välittömästi, jotta pojasta tulisi mahdollisimman itsenäinen. Ei Arthurilla aikaa kuitenkaan niin mahdottomasti ollut.

Maria leikki päivät pitkät Edwardin kanssa. Nainen oli kiintynyt poikaan kuin omaan lapseensa vietettyään tämän seurassa valtavasti aikaa. Maria kurkisteli käsiensä takaa Edwardia ja poika nauroi katketakseen aina kun Maria huusi ”Kukkuu!”

Melanie oli Marialle todella kateellinen. Poika piti nunnaa enemmän äitinään, kuin Melanieta. Melanie yritti jaksaa enemmän ja enemmän, jotta poika pitäisi hänestäkin. Ensimmäiseksi Melanie oli päättänyt opettaa pojan kutsumaan itseään äidiksi. Poika ei vain millään ottanut oppiakseen. Välillä Melaniesta tuntui, ettei lapsi edes tuntenut häntä.

Päivä toisensa jälkeen hän yritti ja yritti parhaansa. Milloin hän opetti poikaa puhumaan ja milloin kävelemään. Silti Maria vietti enemmän aikaa lapsen kanssa päivässä, kuin mitä Melanie jaksoi viikossa. Edward nautti olostansa enemmän Marian kuin Melanien kanssa.

Usein Melanie kyllästyi poikaansa ja nosti tämän keinuhevosensa selkään.  Silloin Edward ei kaivannut ketään vaan keinui iloisena hevosensa selässä, kuvitellen jahtaavansa peuroja metsässä. Isä oli kertonut metsästysaiheisia iltasatuja, ja Edward halusi olla juuri niin kuin ne sankarit niissä tarinoissa.

Arthur oli juuri tullut töistä, kun hän näki pihalla jotain vastustamatonta ja oli välittömästi myytyä miestä. Hänen jalkojansa heikotti, kieli vääntyi solmuun ja kädet puutuivat näkyä katsellessa. Mies rakastui ensi silmäyksellä olentoon, joka hänen edessään seisoi. Kaikki muu oli turhaa elämässä, jos hän ei voisi olla tuon naisen kanssa sitä loppuun saakka.

Tunne oli molemmin puoleinen. Herttuatar Fiona rakastui ensimmäistä kertaa elämässänsä ja silmänräpäyksessä. Hän ei ollut ikinä uskonut näin käyvän, kuin legendoissa ritareista ja prinsessoista.

 

* * * *

Nyt on koko kierros käyty loppuun.
Ensi jaksossa on kuninkaallisten elämästä. Islingtonit tulevat takaisin neljännellä kierroksella, mutta esiintyvät varmasti tulevissa osissa muiden perheiden luona vierailemassa ;)